Kirjoittaja: Emil Anton

Kesäloman loppu ja uuden kauden alku

Uusi hapatustiimi

Ennen kesälomaa blogiltamme saattoi lukea, ettemme kesäloman aikana ”kokonaan lopeta julkaisutoimintaa, vaikkakin julkaisutahti muuttuu harvemmaksi ja epäsäännöllisemmäksi”. Tämä oli lopulta liikaa sanottu, sillä tarvitsimme sittenkin kunnollisen kesätauon.

Sitäkin suuremmalla innolla palaamme nyt blogin pariin, kun koulut ovat alkaneet ja kesä on kääntynyt kohti loppuaan. Olemme erityisen innoissamme siitä, että blogitiimimme aloittaa uudella, entistä vahvemmalla kokoonpanolla.

Kevään tiedonannot olivat tosin tässäkin kohtaa hieman virheelliset, mutta tällä kertaa kyseessä oli ali- eikä yliarviointi: tiimimme on nimittäin kasvanut ei yhdellä vaan kahdella!

TM Joona Korteniemen lisäksi blogimme kirjoittajakuntaan liittyy TT Juho Sankamo, joka on blogistina myös Seurakuntalainen.fi -sivustolla. Juho Sankamo on tiimimme ensimmäinen eksegeetti; hän on toiminut pitkään raamatunopettajana ja myös luterilaisena pappina. Kaikkien blogistiemme lyhyet esittelyt voi lukea uudistetulta Kirjoittajien esittely -sivulta. Sähköpostiyhteydet meihin löytyvät täältä. (lisää…)

Mainokset

Kaldean Urista: irakilainen pelastushistoria

Tiivistelmä hapatuspäivässä 12.5. pidetystä esitelmästä. Kooste koko päivästä viikon päästä.

Pieter Brueghel vanhempi: Baabelin torni

Oletko koskaan miettinyt, miksi juutalaisten (ja kristittyjen) paratiisikertomuksessa mainitaan kaksi Irakissa virtaavaa jokea (Eufrat ja Tigris)? Miksi Jeesus puhui heprean sijasta arameaa, aikansa ”irakin kieltä”? Miksi muinaisen Irakin pääkaupunki on Raamatussa merkittävänä teemana alusta (Baabelin torni) loppuun (Ilmestyskirjan portto, suuri Babylon) asti?

Vuonna 2015 Suomeen tuli 21 000 uutta irakilaista. Netistä löytää helposti kommentteja, joissa näitä irakilaisia pidetään jonkinlaisina barbaareina, jotka eivät sovellu Suomen sivistyneeseen yhteiskuntaan. Samalla taidetaan unohtaa, että sivilisaatio on tullut Suomeenkin – kristillisen, nimenomaan katolisen kirkon välityksellä – alun perin Irakista (Kreikan, Rooman ja Ruotsin kautta). Muistatko historiantunneilta muinaisen Mesopotamian?

Monet Suomeen tulleista irakilaisista ovat osoittaneet kiinnostusta kristinuskoa kohtaan; jotkut ovat jopa kääntyneet kristinuskoon (joukossa varmasti sekä aitoja että teeskenneltyjä tapauksia). Tässä on seurakunnilla suuri haaste: Kuinka opettaa näille ihmisille Raamattua ja kristinuskoa? Monet lännelle tyypilliset teologiset termit ja ajatusmallit eivät oikein istu arabian kieleen tai Lähi-idän kulttuuriin. Sen sijaan meillä olisi Raamatussa läpensä irakilainen tarina kerrottavanamme. Se voi avata pelastushistorian sanoman meillekin aivan uudella ja tuoreella, ihka oikeaan historiaan juurtuneella tavalla. (lisää…)

Virosta Vatikaaniin: Vello Salon ihmeellinen elämä

”Siin Vatikaani raadio!”

Etelänaapurimme Viro viettää tänä vuonna itsenäistymisensä 100-vuotisjuhlaa, ja sen kunniaksi myös paavi Franciscus viettää messun Tallinnassa 25.9.2018 (lisätietoa paavin matkasta, messusta ja ekumeenisesta nuortentapaamisesta saa täältä). Merkkivuoden Viron-matkaan voi valmistautua lukemalla virolaisen katolisen papin Vello Salon (s. 1925) sadunomaisen omaelämäkertarkirjan ”Täällä Vatikaanin radio!” Vello Salon elämäntarina. (Tallinna-kustannus 2017, ks. esittely)

Vello Salo osallistui Suomen jatkosotaan vapaaehtoisena ns. Suomen-poikana ja oppi kahdeksassa kuukaudessa hyvin suomen kielen. Viroon palattuaan hän joutui Saksan armeijaan ja lopulta Prahan helvettiin, mistä hän pääsi kuitenkin lopulta vuonna 1945 pakenemaan Roomaan uuden identiteetin turvin (miehen alkuperäinen nimi oli Endel Vaher).

Roomassa Saloa auttoi Suomen lähetystö (Göran Stenius) ja Piazza Farnesen birgittalaisluostari, jonka kirkon sivukappelista Salo sai väliaikaisen hotellihuoneen. Totuttauduttuaan uuteen ympäristöön (koulussa luostareista ei ollut puhuttu mitään) Salo koki kuin uudestisyntymisen, kun hän tajusi, että auttaminen on takuuvarmasti parempaa kuin tappaminen.

Salo liittyi katoliseen kirkkoon seuraavana vuonna, ja muutaman matematiikanopiskeluvuoden jälkeen hän alkoi lukea teologiaa. Opinnot veivät Sveitsin Fribourgiin, Alankomaiden Amsterdamiin ja Saksan Münsteriin. Ensimmäisen messunsa Salo vietti Pietarin haudan äärellä Vatikaanissa, toisen Siinain vuorella ja kolmannen Golgatalla. Pyhiinvaellus Rooma-Siinai-Jerusalem oli elämän kohokohtia. (lisää…)

Kaksi kirjaa reformaatiosta

Agricolan päivän kunniaksi on sopivaa palata hieman reformaation merkkivuoden tunnelmiin ja esitellä kahta sen kunniaksi ilmestynyttä kirjaa, joita emme viime vuonna ehtineet arvioida. Ne ovat Meri Heinosen ja Marika Räsäsen toimittama Pohjoinen reformaatio (2016) ja Suomen teologisen instituutin Iustitia-sarjan Reformaatio vai restauraatio – tradition aarteita ja tulkinnan kompastuskiviä (2017).

Kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia. Pohjoinen reformaatio on Timo Junkkaalan Perusta-lehdessä julkaistun kirja-arvion sanoin ”ulkonaisesti hienoin” merkkivuoden kunniaksi julkaistu kirja, mutta reformaation teologinen puoli jää kulttuurihistorian keskellä vähälle huomiolle. Siksi on hyvä ottaa vastapainoksi pienikokoisempi teologinen artikkelikokoelma, jossa käsitellään mm. päivänpolttavaa kysymystä siitä, onko paavi Antikristus. (lisää…)

Enemmän Espanjaa – Liisa Väisänen teki sen taas!

Liisa Väisänen: Enemmän Espanjaa

Mitä Espanja merkitsee sinulle? Tai mitä ylipäätään tiedät Espanjasta? Madrid, Barcelona, Kanariansaaret ja aurinkorannat? Jalkapallo, flamenco, härkätaistelut, viinit ja tapakset? Miguel de Cervantes, Salvador Dalí, Antoni Gaudí ja Pablo Picasso? Entä El Cid, Alfonso X Viisas tai Luis Candelas?

Innostuin aika lailla, kun huomasin, että näin pian Liisa Väisäsen kirjan Kaikki Italiani jälkeen on ilmestynyt jatko-osa nimeltä Enemmän Espanjaa: Matkoja maahan josta on moneksi (Kirjapaja 2018). Väisänen on tehnyt sen taas! Mahtavia matkavinkkejä ja kiehtovaa katolista kulttuurihistoriaa, tosin tietysti pakollisilla (nyt jo perinteisillä) lipsahduksilla höystettynä.

Espanja on Italian tavoin yksi Euroopan kauneimpia ja katolisimpia maita, jälkimmäistä ainakin historiallisesti. Espanjanhan oikeastaan perustivatkin Katolilaiset, 1400-luvun kuningaspari Ferdinand ja Isabella, Los Reyes Católicos.  Nykyespanjalaiset ovat kylläkin pääosin melko maallistuneita ja liberaaleja, muttei se, ”että ei ole samaa mieltä yhdestä uskon opista, ole riittävä syy erkaantua kirkon perinteestä”, niin kuin Väisänen espanjalaisia referoiden selittää (s. 54).

Espanjassa on maailman kolmanneksi suosituin matkailumaa, ja siellä on maailman kolmanneksi eniten Unescon listaamia maailmanperintökohteita. Katolisista kohteista suomalaisille tunnetuin lienee Santiagon pyhiinvaellusreitti, joita on itse asiassa monia erilaisia. Sen lisäksi on monia muita vähemmän tunnettuja katolisia kohteita, joista seuraavassa esittelen viisi mielestäni mielenkiintoisinta. (lisää…)

Ulf ja Birgitta Ekmanin suuri löytö

Ulf ja Birgitta Ekman tapaavat paavin

Melko tarkkaan neljä vuotta sitten ruotsalaisen Livets Ord (Elämän sana) -kirkkokunnan perustaja Ulf Ekman ilmoitti siirtyvänsä vaimonsa Birgitan kanssa katoliseen kirkkoon. Asiasta uutisoi tuolloin mm. Seurakuntalainen, ja tiedon aiheuttamasta järkytyksestä helluntailais-karismaattisissa piireissä kirjoitti parissakin blogissa Patmos Lähetyssäätiön perustaja Leo Meller (ks. tämä ja tämä).

Itse reagoin uutisen aiheuttamaan keskusteluun kirjoittamalla helluntailaiseen Ristin Voittoon lyhyen tekstin ”Mihin Ulf Ekman on liittymässä?” Käänsin myös Opus Dein sivuille Ulf Ekmanin haastattelun reilu vuosi sitten paavi Franciscuksen Ruotsin-vierailun johdosta.

Vuonna 2015 ilmestyi Ulf ja Birgitta Ekmanin kirja Den stora upptäckten: Vår väg till katolska kyrkan, ja Ekmanit kertoivat tarinansa englanniksi suurelle yleisölle katolisen EWTN-kanavan The Journey Home -ohjelmassa sekä Steubenvillen Defending the Faith-konferenssissa (ks. tämä ja tämä). Näiden lähteiden perusteella haluan tässä artikkelissa tuoda esiin vähemmälle huomiolle jääneitä seikkoja Ulf ja Birgitta Ekmanin tarinassa. (lisää…)

Antti Pietilän dogmatiikka

Kuten viime marraskuussa tulin maininneeksi, yhtenä suurena Suomi100/reformaatio500 -merkkivuoden projekteistani oli tutustua suuriin suomalaisiin dogmatiikkoihin (ja dogmaatikkoihin), joista ensimmäinen on Antti Pietilän (1878-1932) Kristillinen dogmatiikka, osat 1-3 (1930-1932). Kävin myös kursorisesti läpi seuraavan suuren dogmaatikon, Osmo Tiililän (1904-1972), edeltäjästään kirjoittaman kirjan Antti J. Pietilä: kiistelty kirkonmies (WSOY 1972).

Tiililä aloittaa kirjansa toteamalla, että ”noin puolen vuosisadan ajan on maassamme kristillisyyttä ja kirkkoa koskevissa keskusteluissa vedottu Antti J. Pietilään ja yritetty hänen auktoriteetillaan tukea milloin minkinlaisia käsityksiä”. Tämä kuulostaa erikoiselta noin puoli vuosisataa myöhemmin, sillä nykyään Pietilää ei siteerata enää oikeastaan ollenkaan.

Ajankohtaisempi onkin kirjan loppu: ”Sanotaan ehkä: olihan Pietiläkin eräs ajan merkki ajoiltaan – ei muuta. Portailla kopisevat yleensä pian niiden jalat, jotka kiirehtivät kantamaan vainajia pois unohduksiin.” Sitten Tiililä kuitenkin lisää: ”Tämä kirja on kirjoitettu näistä miehistä huolimatta.” (lisää…)