Kirjoittaja: Emil Anton

Juho Nikon muistoksi ja kunniaksi: Johdatus Puolaan

EMIL ANTON

Tämän artikkelin taustana on kaksi vaikutinta. Ensimmäinen tuli keskustelussa erään toimittajan kanssa jokin aika sitten. Hän totesi, ettemme (me suomalaiset) tiedä Puolasta juuri mitään, vaikka maa on hyvinkin merkittävä (noin Suomen kokoinen pinta-ala mutta kahdeksankertainen väestö), ja se sijaitsee tuossa aivan lähellä (lähempänä kuin vaikkapa Saksa). Yhdessä totesimme ongelman osasyiksi ainakin kielimuurin ja yksipuolisen uutisoinnin.

Tuolloin ajattelin, että minun on suomalaisena polonistina (maisterintutkinto puolan kielestä ja kulttuurista) tehtävä tähänastista enemmän. Keskittyessäni teologiaan olen laiminlyönyt tätä toista akateemisten opintojeni aluetta ja sen popularisoimista. Olen kätkenyt leiviskäni, ja se on huono juttu. Siispä selvitin ensitöikseni, mitä Puolasta on jo suomeksi kirjoitettu, ja löysin Päivi Erolan kirjan Puola: Itämeren rannoilta Tatran vuorille (Helsinki: Tammi 2007). Siitä kohta lisää.

Toinen ja ravistelevampi vaikutin tuli viime tiistaina. Sain tietää, että Juho Nikko, paras puolan kielen oppilaani Helsingin yliopistosta (sijaistin puolan kielen lehtoria syksyllä 2014) ja erittäin aktiivinen Suomi-Puola-toimija, kuoli pyhänä lauantaina 3.4.2021 Covid-19:n murtamana. Viime vuoden loppupuolella Nikko osallistui live-paneelikeskusteluun dominikaani-isä Maciej Biskupin ja Puolan presidenttiehdokkaan Szymon Hołownian kanssa (!), mitä varten hän kyseli minulta teologista sanastoa puolaksi.

Juhon Nikon muisto: ”Valtava menetys Suomelle, Puolalle ja Euroopalle”

Juhon äiti Ulla-Maija Nikko kirjoitti Facebookissa julkisen postauksen poikansa kuolemasta antaakseen Covidille kasvot: ”Kun toivo on mennyt, niin pelkokin on poissa. Mitään pahempaa ei enää voi tapahtua. Jäljellä on vain suunnaton rakkaus. Juho oli esimerkki ihmisestä, jolla on parhaat edellytykset selättää koronavirus. Hän oli alle 30-vuotias, terve ja hyväkuntoinen.” Postausta on jaettu yli tuhat kertaa, mikä kertoo jotain siitä, kuinka monia Juho Nikon poismeno on koskettanut.

Puolalaiset kommentoivat Facebookissa, että Puola menetti Juhossa tärkeän asioidensa viestittäjän ja puolestapuhujan Suomessa. ”Tämä on valtava menetys Suomelle, Puolalle ja Euroopalle. Juholla oli valtavasti energiaa ja intohimoa. Hän rakasti ja ymmärsi Puolaa enemmän kuin moni puolalainen.” ”Hän oli upea ihminen, valoisa, onnellinen, ystävällinen, intohimoinen ja lahjakas.” ”Hän oli erittäin kommunikatiivinen, aina hymy suussa ja vitsikäs. Hän hallitsi puolan kielen erittäin hyvin.”

Meitä suomalaisia polonisteja on kovin vähän (omalla vuosikurssillani meitä oli keskimäärin kolme) – ja nyt vielä vähemmän. Tunsin Juhon FB-muistokirjoituksia lukiessani, kuinka vähän olen itse tehnyt Puolan eteen Suomessa ja Suomen eteen Puolassa verrattuna oppilaaseeni, ”pikkuveljeeni” tällä alalla. Toisaalta tunsin ylpeyttä ja iloa siitä, mitä Juho Nikko on tehnyt, siitä, että hän on ollut minua, opettajaansa, paljon aktiivisempi. Mutta nyt kun hän on poissa (väärä sana – luulen että hän on nyt enemmän ja laajemmin läsnä kuin koskaan aiemmin), minun on ryhdyttävä hommiin.

(lisää…)

Raamatun perusasiat katolilaisille ja muillekin: John Bergsma ja ”Uskon ydin”

EMIL ANTON

Sainpa taas innostua, kun huomasin, että professori John Bergsman kirja Bible Basics for Catholics: A New Picture of Salvation History (2015) on ilmestynyt suomeksi. Tapasin John Bergsman ja hänen läheiset kollegansa Scott Hahnin ja Brant Pitren vuonna 2009 USA:ssa pidetyssä raamattukonferenssissa, missä sain kuulla mm. Bergsman esitelmän käsillä olevan kirjan aiheesta. Sen teema oli kylläkin minulle jo tuttu katolisen teologian ”ensirakkauteni” Scott Hahnin kirjasta A Father Who Keeps His Promises (1998). Bergsma kuitenkin esitti asian omaperäisesti hauskoilla tikku-ukoilla. Kyse on katsauksesta koko Raamatun pelastushistoriaan liittoteologian näkökulmasta. Bergsma myöntää avoimesti oppineensa Hahnilta, ja Hahn (joka puolestaan sanoo oppineensa kirkkoisiltä) on kirjoittanut esipuheen Bergsman kirjaan.

Hahnilla ja Bergsmalla on paljon yhteistä. He ovat molemmat yhdysvaltalaisia käännynnäisiä kalvinismista katolisuuteen. Hahn oli ensimmäisiä katolisuuteen kääntyneitä protestanttipastoreita 1980-luvulla (hän kertoo uskomattoman tarinansa tässä, tässä ja tässä), minkä jälkeen vastaavia tapauksia on seurannut sadoittain. Bergsma on yksi heistä (hän kertoo tarinansa tässä, tässä ja tässä). Hahn ja Bergsma käännyttivät nuoruudessaan katolilaisia kalvinisteiksi, mutta nykyään he ovat molemmat katolisia teologian professoreita Steubenvillen fransiskaanisessa yliopistossa Ohiossa.

John Bergsma ja Scott Hahn keskustelevat Bergsman kirjan Bible Basics for Catholics aihepiiristä

On aika hauskaa, että kunnianarvoisat luterilaiset pappismiehet Veijo Koivula ja Jouko M. V. Heikkinen ovat innostuneet Bergsman kirjasta ja päättäneet kääntää sen suomen kielelle. Nimi on muuttunut luterilaista yleisöä silmällä pitäen muotoon Uskon ydin: Mukaansa kutsuva pelastushistoria (Väyläkirjat 2021). Suomenkielisen laitoksen painoarvoa lisää kirjan alussa oleva Oulun piispan Jukka Keskitalon kiittävä puheenvuoro. Toisaalta sitä laskee käännöksen heikohko laatu (puhumattakaan parista todella nolosta virheestä), johon palaan kirjoituksen loppupuolella.

(lisää…)

Pihkalan paluu: luterilais-ortodoksinen kristinoppi ja kolmas dialogi Esko Valtaojan kanssa

EMIL ANTON

Olen aiemmin kirjoittanut muutamankin artikkelin Tampereen luterilaisesta emerituspiispasta Juha Pihkalasta, joka jäi virastaan eläkkeelle vuonna 2008. Korkeasti oppineena teologina Pihkala ei kuitenkaan ole jäänyt eläkkeellä toimettomaksi, vaan hän on palannut julkisen teologisen keskustelun areenalle yhdellä jos toisellakin uudella kontribuutiolla.

Tässä katsauksessa tartun kahteen uudehkoon kirjaan, nimittäin vuonna 2017 julkaistuun erinomaiseen ekumeeniseen kristinoppiin nimeltä Uskon ja rakkauden tie: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon dialogin pohjalta hahmottuva yhteinen oppi (Kirjapaja 2017) ja kolmanteen keskustelukirjaan tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan kanssa Elämän merkityksen jäljillä: Keskustelukirjeitä (Minerva 2020). (Kahta aiempaa, vuosilta 2004 ja 2010, kommentoin kokonainen vuosikymmen sitten vanhalla blogillani.)

Aloitetaan kuitenkin luterilais-ortodoksisesta ekumeenisesta yhteisymmärryksestä. Pihkala on ollut pitkään mukana Suomen luterilaisten ja Venäjän ortodoksien välisissä oppineuvotteluissa, ja tässä kirjassa hän popularisoi suurelle yleisölle dialogeissa saavutetut tulokset. Pihkalan oman esityksen lisäksi kirjassa on myös alkuperäislähteitä eli dialogitapaamisissa vuosina 1970-2011 yhdessä laaditut teesit.

Katolilaisenakin oli ilo lukea Pihkalan esitystä luterilais-ortodoksisesta yhteisymmärryksestä. Kyseessä on siis jonkinlainen pieni katekismus, joka käy läpi perinteisiä opinkohtia alkaen Jumalasta ja luomisesta ja jatkuen synnin, Kristuksen, kirkon ja sakramenttien kautta eskatologiaan eli viimeisiin tapahtumiin. Oikeastaan on aika hämmästyttävää, miten hienon ja helppolukuisen ekumeenisen kristinopin kokonaisesityksen Pihkala on saanut dialogiteesien pohjalta aikaan. Tätä voi todella suositella laajasti luettavaksi niin luterilaisille, ortodokseille kuin katolilaisillekin.

(lisää…)

Pyhä Lars Levi Laestadius? 160 vuotta lestadiolaisuuden isän kuolemasta

EMIL ANTON

Lars Levi Laestadius: Huutavan ääni korvessa

Tämän viikon sunnuntaina, 21. helmikuuta, tulee kuluneeksi tasan 160 vuotta lestadiolaisuuden isän, Lars Levi Laestadiuksen (1800–1861) kuolemasta. Olen aiemmin kirjoittanut viidennen herätysliikkeen isästä Urho Muromasta, mutta vanhempien herätysliikkeiden perustajat ovat vielä käsittelemättä. Aloitan nyt Laestadiuksesta, kun olemme muutenkin viime aikoina olleet Kaikki synnit -sarjan tiimoilta taas lestadiolaisuuden maailmoissa.

Jokin aika sitten Oulun laulava poliisi Petrus Schroderus oli TV-haastattelussa. Haastattelija heräsi yhdessä vaiheessa kysymään, mitä meidän pitäisi ymmärtää vanhoillislestadiolaisuudesta. Hän tajusi, että ulkopuolisten, maallisen yhteiskunnan silmissä liikkeestä tiedetään lähinnä vain erilaiset kiellot tai normit. Valitettavasti Schroderus ei tässä kohdassa osannut kovin hyvin vastata, mutta hänen ansiostaan haastattelija tuntui havahtuneen siihen, että liikkeessä täytyy olla jotain hyvää ja arvokastakin ja halusi siksi saada tietää lisää siitä, mistä siinä ylipäätään on kyse.

Minusta kysymyksen selvittämisessä on ensin mentävä juurille eli Laestadiuksen persoonaan, elämään ja kirjoituksiin. Luontevin paikka aloittaa on Laestadiuksen omaelämäkerta, joka on julkaistu suomeksi kirjassa Huutavan ääni korvessa. Se sisältää valikoiman kirjoituksia Laestadiuksen toimittamasta hengellisestä aikakauslehdestä En ropandes röst i öknen vuosilta 1852–1854. Suomennos on vuodelta 1906 (ja kieli sen mukaista).

(lisää…)

Kaikki synnit 2: Kannatti vilikasta, mutta entä se omatunto… ?

EMIL ANTON

Kaikki synnit -sarjan toinen tuotantokausi julkaistiin lokakuussa 2020 Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa, ja se jo on saanut oikeutetusti paljon huomiota osakseen. Sitä on laajasti pidetty (blogikollega Joonan eilen arvioimaa) ensimmäistä tuotantokautta parempana.

Katsottuani molemmat tuotantokaudet ja luettuani kaikki löytämäni nettiarvostelut yhdyn tähän toisen tuotantokauden ylistykseen: ”loppuhuipennus menee totaalisesti ihon alle. Käsikirjoitus onnistuu yllättämään ja vetämään maton katsojan jalkojen alta. – – [E]lämän suuret kysymykset tulevat niin iholle, ettei moista ole hetkeen nähty.”

Toisen tuotantokauden yllätyksenä on se, että siinä siirrytään 15 vuotta ajassa taaksepäin vuoteen 1999, jolloin valmistaudutaan vuosituhannen vaihteeseen (ja ellei maailmanloppuun niin kenties jonkinlaiseen aivan uuteen aikakauteen). Poliisien ja lestadiolaisen yrittäjäperheen ohella näkyvässä roolissa on aika hauska feministis-karismaattis-uushenkinen lahko. Juonen ytimessä on varjakkalaisen avioparin mystinen kuolema. Asiaa tutkivan poliisin eli Ritolan (Matti Ristinen) vaimolla on ollut pariskuntaan salainen ryhmäseksisuhde.

Paikkana on siis edelleen fiktiivinen Varjakka; sarjaa kuvattiin oikeasti Haukiputaalla, Oulussa, Lumijoella, Limingassa ja Oulunsalossa. Varjakan kirkko on tosiasiassa Lumijoen kirkko. Näille seuduille voisi siis joskus järjestää Kaikki synnit -pyhiinvaelluksen tai teemamatkan (ilmoittaudu mukaan kommenttiboksissa!).

En kuitenkaan aio yksipuolisesti fanittaa sarjaa tässä arviossa. Pidin sarjaa rikosdraamana erinomaisena allekirjoitan kiitokset isojen asioiden koskettavasta käsittelystä, mutta moraalis-maailmankatsomuksellisesti en ollut sarjaan ollenkaan tyytyväinen. Seuraavassa avaan tätä kritiikkiäni hieman tarkemmin.

(lisää…)

1200-luvun fransiskaanit ja idän nestoriolaiset Mongoliassa

EMIL ANTON

Suomeksi on saatavilla vain vähän katolista kirjallisuutta, mutta välillä sitä tulee vastaan aivan yllättäen. Näin kävi minulle viime vuonna, kun törmäsin kahteen 1200-luvun fransiskaanin kirjaan, jotka on suomennettu viimeisten 20 vuoden aikana muista kuin uskonnollisista syistä, nimittäin historiallisen ja kulttuurisen mielenkiintonsa vuoksi. Silti kirjat antavat myös uskonnollis-teologisesti paljon ajateltavaa.

Mongolien historia 2015 — Johannes de Plano Carpini, *Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247*, Gaudeamus 2003.

Mistä on kyse? No, mitä muuta 1200-luvulla tapahtui kuin Franciscus Assisilainen ja Tuomas Akvinolainen? Tapahtui tämä: Tšingis-kaani ja hänen seuraajansa, siis mongolit, valloittivat lähes koko maailman – heidän valtakuntansa ulottui yhtäkkiä Koreasta Unkariin. Eurooppa heräsi ihmettelemään, keitä nämä Kaukoidän kummajaiset oikein olivat, ja asiasta piti ottaa selvää. Sekä paavi että Ranskan kuningas pisti asialle fransiskaaniveljiä, minkä tuloksena meillä on kaksi keskiajan kuuluisinta ja kiehtovinta matkakirjaa (Marco Polon jälkeen tai ohella).

Ensimmäisen kirjan nimi on Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247 (Gaudeamus 2003), ja sen kirjoittaja on italialainen fransiskaani Johannes de Plano Carpini, pyhän Franciscuksen varhainen seuraaja ja Saksan, Tanskan ja Norjan fransiskaanien koordinaattori. Hän matkusti Mongoliaan noin 60-vuotiaana. Toisen kirjan kirjoittaja on oppinut flaamilainen fransiskaani Vilhelm Rubruk, ja otsikkona on Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255. (Faros 2010). Molemmat kirjat on suomentanut jyväskyläläinen latinisti Sami Jansson, kun taas johdannot ja viitteet on laatinut Helsingin yliopiston dosentti Antti Ruotsala.

De Plano Carpinin ja Rubrukin matkakirjat ovat siitä monumentaalisia teoksia, että ne tarjosivat eurooppalaisille oikeastaan ensimmäiset tiedot paitsi mongoleista, myös buddhalaisista ja kaukoidän nestoriolaisista kristityistä. Molemmat fransiskaaniveljet kulkivat pitkän, vaikean ja vaarallisen matkan maata pitkin aivan Mongolian ytimeen asti: Plano Carpini pääsi seuraamaan suurkaani Güyükin valintaa ja Rubruk sai vuosikymmentä myöhemmin osallistua suurkaani Möngken hovissa värikkääseen uskontojenväliseen väittelyyn.

(lisää…)

2020 ja 2021

EMIL ANTON

Tänään haluaisin vain lyhyesti toivottaa hapatustiimin puolesta kaikille lukijoille hyvää joulua 2020 ja uutta vuotta 2021. En tosin tiedä, auttavatko toivotukset, mutta ainakin voi toivoa, ja melkein luvatakin, että 2021 on parempi hapatuksen kanssa kuin ilman sitä! Tilastot nimittäin kertovat hyvää blogin kehityksestä.

Viime vuonna 2019 blogillamme käytiin reilu 76 000 kertaa, mikä oli siihenastinen ennätys. Nyt vuonna 2020 blogillamme käytiin lähes 92 000 kertaa! Viime vuonna klikkauksia oli päivittäin keskimäärin 209, tänä vuonna 253. Kiitos kaikille vanhoille ja uusille lukijoillemme! Facebookissa ylitimme tänä vuonna 700 tykkääjän rajan; tällä hetkellä tykkääjiä on 703 ja seuraajia 759. Jakakaa vain ahkerasti juttujamme eteenpäin!

Vuoden 2020 luetuin artikkelimme oli Oskari Juurikkalan Mitä paavi Franciscus sanoi homoliitoista? Toiseksi luetuin oli Joona Korteniemen Kaksi vuotta katolilaisena. Juho Sankamon luetuin juttu oli Seksipommi, Eetu Mannisen taas Räsänen-Laajasalo-argumentaatioanalyysi. Allekirjoittaneen jutuista eniten klikkauksia sai Matti Väisäsen Saviastia. Kuten ennenkin, otamme mieluusti vastaan aihe-ehdotuksia tulevalle vuodelle.

P.S. En malta olla lopuksi kirjoittamatta lyhyttä jatko-osaa kahden viikon takaiseen koronakalenteriesittelyyni. Tämä teologis-hengellinen ekumeeninen videojoulukalenteri on nyt kokonaisuudessaan katsottavissa Youtubesta tai kuunneltavissa podcasteina. Viimekertaisen postauksen jälkeen kalenterissa vierailivat koronasta selvinnyt pastori Arto Antturi, Luukkaan lakiteologiasta väitellyt kirkkoherra Kalervo Salo, UT2020-suomentaja Tuomas Juntunen, Harhaoppia-podcastin pitäjä Markus Finnilä, Herättäjä-yhdistyksen yleissihteeri Kalle Hiltunen, jesuiittaisä James Corkery, ortodoksi-isä Lars Ahlbäck, TT Eero Junkkaala, blogikollega Juho Sankamo, Pipliaseuran toiminnanjohtaja Markku Kotila ja Helsingin katolisen hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato. Facebookissa näistä katsotuin on körttikatolinen keskustelu Kalle Hiltusen kanssa (1600 näyttöä), joka päättyy hienoon ”mariaaniseen” Siionin virteen.

P.P.S. Toivotinko jo hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta? Taisin vain sanoa, että haluaisin tehdä niin. Ehkä välttelen sitä siksi, että on vaikeaa löytää siihen sopivia sanoja. Tänä vuonna ja tässä tilanteessa en haluaisi puhua keveitä. Mutta ihan oikeasti toivomme ja toivotamme teille hyvää joulunaikaa (sehän on vasta alkanut) ja siunattua, onnellista vuotta 2021. Herran haltuun.

Koronakalenteri ja podcastien ihmeellinen maailma

EMIL ANTON

Elämme todella ihmeellisiä aikoja. Yksi monista koronapandemian hyvistä seurauksista tai sivutuotteista on se, että olemme laajasti oppineet käyttämään sitä tekniikkaa, joka oli jo olemassa mutta jonka potentiaalia emme vielä olleet osanneet hyödyntää: Zoomit ja Teamsit ovat tulleet tutuiksi, voimme helposti tavata ystäviä ympäri maailmaa poistumatta kotoa. Samalla voimme jakaa tapaamisemme myös muiden kanssa, ikään kuin perustaa tuosta vain oman radio- tai TV-studion. Tämä on aivan ihmeellistä ja historian mittakaavassa todella uutta (Skype, podcastit, Youtube, Facebook jne. on kaikki keksitty tai perustettu vasta 2000-luvulla).

Koronakalenteri

Kirjoitan tätä blogia kertoakseni omasta uudesta tulokkaastani tälle kentälle. Se syntyi aika lailla spontaanisti ja puolivahingossa. Sen nimi on ”koronakalenteri” ja se löytyy Zoom-videoineen Facebookista ja Youtubesta ja podcast-versiona (pelkkä ääni) mm. Anchorista, Spotifysta ja monesta muusta podcast-paikasta. Kyse on siis korona-ajan joulukalenterista, jossa käydään läpi Luukkaan evankeliumin 24 lukua (”luukkua”) uuden UT2020-käännöksen mukaan (joka löytyy tästä).

Koronakalenterin kolmannesta päivästä alkaen (3.12.) olen haastatellut Zoomin välityksellä vieraita eri aiheista. Ensimmäisessä jaksossa juttelin UT2020:n kääntäjän Niko Huttusen kanssa evankelista Luukkaasta ja hänen kreikkansa kääntämisestä, toisessa jututin eksorsisti-isä Gianni Sgrevaa (italiaksi, tiivistelmät suomeksi) ja kolmannessa puhuin parannusihmeistä helluntaipastori Esa Hyvösen kanssa. Itsenäisyyspäivänä vieraana oli kansanedustaja Hussein Al-Taee (tiivistelmä arabiaksi), minkä jälkeen tenttasin professori Antti Laatoa Vanhan ja Uuden testamentin suhteesta ja STI:n pääsihteeri Santeri Marjokorpea naispappeuden vastustamisesta.

Suomalaisista katolisista papeista mukana ovat olleet dominikaaniveli Gabriel Salmela ja blogikollega Oskari Juurikkala, minkä lisäksi olen toistaiseksi julkaistuissa jaksoissa jututtanut myös Pipliaseuran Antti Siukosta, Open Doorsin Miika Auvista ja Saalem-seurakunnan Muayad Namroodia. Kaikki jaksot voi katsoa tai kuunnella yllä olevista linkeistä – parissa tapauksessa äänitiedosto on (omasta mokastani) hieman videotiedostoa lyhempi. Luvassa on uutta joka päivä aina jouluaattoon 24.12. asti, ja sen voin sanoa, että mielenkiintoiset vieraat eivät lopu kesken.

Podcastien ihmeellinen maailma

Koronakalenteri kuitenkin tosiaan loppuu jouluaattona, ja sen jälkeen voi hyvin olla, että kuulija kaipaisi lisää vastaavanlaista hyvää (näin toivon!) sisältöä. Siksi ajattelin tässä suositella joitain viime aikoina löytämiäni kristillisiä tai uskontoaiheisia podcasteja, joista saa paljon mielenkiintoista tietoa ja/tai teologis-hengellisiä rakennusaineita.

Kaksi aivan huippuluokan kristillistä podcastia, joita todella suosittelen, ovat evankelistaustaisten Eero Hietalan ja Heikki Rusaman Kirkon ihmeellisimmät tarinat ja helluntailaistaustaisen Markus Finnilän Harhaoppia. Olen kuunnellut molempien kaikki jaksot ja pitänyt niitä kaikkia erittäin hyvinä, vaikka toki joskus joissain yksityiskohdissa voisi antaa jotain kritiikkiä. Molemmissa on hieno humoristinen ja ekumeeninen ote ja vankka tietosisältö, usein myös hyviä katolisia aiheita. Olen myös saanut ilon päästä molempiin podeihin vieraaksi. Isä Oskari taas oli jopa Kirkon ihmeellisimpien tarinoiden ensimmäinen vieras.

Toki täytyy muistaa myös isä Oskarin oma Hetki Jeesukselle -rukouspodcast sekä toisen blogikollega Juho Sankamon viimevuotinen podcast Uskon salaisuus vartissa ja uudempi Katolinen vartti -ohjelma. Mainitsemisen arvoisia ovat myös katolisen KD-aktiivin Viljami Haaviston podcast Uskonnon pitkä oppimäärä, jossa esitellään enemmän ja vähemmän tunnettuja uskontoja, sekä väikkäriohjaajani Jyri Komulaisen viimevuotinen podcast Jyri Komulainen, jossa käydään aivan erinomaisia dialogeja. Eikä tietenkään sovi unohtaa Areiopagi-podcastia, jossa Aku Visala, Lari Launonen ja kumppanit pohtivat uskonnon, tieteen ja filosofian kysymyksiä.

Lopuksi

Tässä on nyt siis annettu vinkkejä podcastien ihmeelliseen maailmaan ja tekemistä tuntikausiksi, jos korona-aika jostain syystä alkaisi käydä tylsäksi. Ei kannata tuhlata tätä arvokasta aikaa. Monet ovat varmasti ajatelleet esimerkiksi lukevansa Raamatun ”sitten joskus, kun on aikaa” – no nyt sitä on! Ja meillä on vielä uunituore UT2020-käännös, joten kielikään ei ole raskasta eikä vaikeasti ymmärrettävää.

Tekosyitä ei enää ole. Hyvät oppaat ovat silti tarpeen, ja siksi olen pyrkinyt kutsumaan koronakalenteriin vieraiksi huipputyyppejä kutakin Luukkaan lukua valottamaan. Mutta olen vain raapaissut pintaa. Ehkä lukijoidemme joukossa on paljon edistyneempiä podcast-maailman tuntijoita ja haluaisitte jakaa omat suosituksenne? Mitä itse olet nyt adventin aikana kuunnellut, millä eväillä vamistaudut jouluun ja uuteen vuoteen 2021?

Kaksoisvirranmaan körtti: Symeon Mesopotamialainen eli Makarioksen homiliat

EMIL ANTON

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on whatsapp-image-2020-11-14-at-16.15.32.jpeg

Lisää kirkkoisiä Kaksoisvirranmaasta! Vajaa kuukausi sitten kerroin Afrahat Persialaisesta ja Iisak Niniveläisestä; nyt on aika perehtyä Symeon Mesopotamialaiseen, jonka hengelliset kirjoitukset, homiliat, ovat säilyneet hänen aikalaisensa Makarios Egyptiläisen peitenimellä. Symeonista (tai Simeonista) ei henkilönä itse asiassa tiedetä kovinkaan paljon; hän vaikutti kirkkoisien kulta-aikana eli 300-400-lukujen vaihteessa Pohjois-Mesopotamiassa ja kuului mahdollisesti ”messallianisteihin” eli sen ajan ”rukoilevaisiin”.

Makarioksen nimellä on säilynyt neljä kreikankielistä homiliakokoelmaa. Kokoelma III suomennettiin 1990-luvulla mutta julkaistiin vasta 2015 (Hengessä ja totuudessa), ja kokoelma II (kokoelmista kuuluisin) julkaistiin 2020 (Sielu on Herran valtaistuin). Yhteensä nämä kaksi kirjaa kattavat noin 500 sivua. Erityiskiitos on annettava todella hienoista kansista.

Kirjojen julkaisija on Suomen evankelis-luterilainen rukousveljestö / Väyläkirjat, ja varsinaisten homilioiden käännösten lisäksi julkaisuissa on raamattuhakemistot sekä tekstien tarkistajan, emeritusprofessori Jouko Martikaisen johdannot. Martikaisen lisäksi Makarios/Symeonista ja hänen teologiastaan on suomeksi kirjoittanut toinen syyrialaisen kristinuskon suomalainen maestro Serafim Seppälä kirjassaan Kerubin silmin (2003, 64-65, 202-206 – suosittelen lukemaan!).

(lisää…)