Kirjoittaja: Emil Anton

Hapatuspäivä 2020 Turussa

EMIL ANTON

Turun Keskiaikaiset markkinat

Hapatuspäivä tulee taas! Helsingin (2018) ja Oulun (2019) jälkeen hapatuspäivä järjestetään vuonna 2020 Turussa lauantaina 27.6.2020save the date eli merkkaa päivä kalenteriin! Samaan aikaan ovat käynnissä Turun kuuluisat Keskiaikaiset markkinat, joten hapatuspäivään osallistumisen voi yhdistää mukavan minilomaan keskiaikaiseen pääkaupunkiimme.

Keskiaikamarkkinoiden hengessä tämänvuotisen hapatuspäivän luentojen aiheet keskittyvät erityisesti keskiaikaan. Saamme kuulla lisää myytinmurtamista pimeästä keskiajasta, ja Turun irakilaisen yhteisön huomioon ottaen teemme mielenkiintoisen aikamatkan myös Irakin kirkon keskiaikaan.

Birgittalaissisarten vieraskoti

Hapatuspäivä järjestetään Turun birgittalaissisarten vieraskodin yhteydessä olevassa Birgitta-salissa (Ursininkatu 15a). Kauempaa tuleville suosittelemme yöpymistä tässä rauhallisessa ja edullisessa katolisessa vieraskodissa. Hapatuspäivä alkaa alustavasti kello 10.30 ja päättyy 17.30 mennessä. Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. Osallistuminen on ilmaista, mutta osallistujia pyydetään ilmoittautumaan allekirjoittaneelle sähköpostitse fineca[at]hotmail.com tai tekstiviestillä 0456313899.

Matka mormonismin maailmaan – ja takaisin

EMIL ANTON

Tänään ajattelin kertoa teille mormonismista ja suositella ystäväni Kim Östmanin erinomaista tietokirjaa Mormonit: Historia, oppi ja elämä (Gaudeamus 2019). Teos on jo saanut osakseen paljon huomiota: siitä ovat kirjoittaneet ainakin HS, Aamulehti (myös muut paikallislehdet), K&K, Kotimaa24, Verkkouutiset ja Agricola, ja Yleltä voi kuunnella aiheesta radiokeskustelun. Kannan nyt oman katolisen korteni kekoon ja osallistun keskusteluun astetta henkilökohtaisemmin.

Tutustuin elämäni ensimmäisiin mormoneihin (”myöhempien aikojen pyhiin”, lyh. MAP) lähes 15 vuotta sitten, alle parikymppisenä sivarina, ja olin sittemmin aika paljonkin tekemisissä heidän kanssaan. Pelasin lähetyssaarnaajien kanssa tennistä, kävin mormonipiispan luona kylässä ja luin jopa mormoniapostoli James E. Talmagen klassikkoa Jesus the Christ. Kävin Espoossa sijaitsevassa ”Helsingin temppelissä” avoimien ovien päivänä ja Neitsytpolun seurakuntakeskuksessa jonkinlaisessa nuorten aikuisten outreach-illassa. Tiedän siis mormonismista vähän keskivertokansalaista enemmän. (lisää…)

Juha Pihkala: kultakimpaleita kastelukannussa (eli helmiä kirjasta, jota tuskin olet lukenut)

EMIL ANTON

Kuten kristologiaa käsittelevässä kirjoituksessani kerroin, olen viime aikoina perehtynyt Tampereen emerituspiispan, dogmatiikan dosentti Juha Pihkalan tuotantoon. Tänään haluaisin esitellä aivan erinomaisen kirjan, jonka nimi on kuitenkin niin tylsän kuuloinen ja kansi niin hupsun näköinen, ettei juuri kukaan liene sitä lukenut (netistä en löytänyt yhtään esittelyä).

Kirjan nimi on Piispa. Sen kannessa Pihkala pitelee vihreää kastelukannua. Teos on kuitenkin kantensa designia noin kymmenen vuotta nuorempi. Kyseessä on Tampereen hiippakunnan vuosikirja vuodelta 2008. Krooh? Silti yksi parhaita lukemiani suomenkielisiä teologisia kirjoja. Oikeasti.

Samoin kuin toisen suuren suomalaisen dogmaatikkopiispan, Eero Huovisen sukulaiskirja Pappi? (ks. esittelyni täällä), Juha Pihkalan Piispa on otsikostaan huolimatta todella mielenkiintoinen alusta loppuun. Kokosin siitä kuusi A4-sivullista pelkkiä parhaita sitaatteja, jotka olisin tähän esittelyyn halunnut mahduttaa.

Jouduin tiivistämään. Esittelen ensin hieman Pihkalan henkilökohtaista uskonvakaumusta. Sen jälkeen otan käsittelyyn, joskin vain pintapuolisesti, teologisen kysymyksen piispuuden ja piispanvihkimyksen luonteesta (aihe on mielenkiintoisempi kuin kuulostaa). Lopuksi annan perinteistä kirkollista kristillisyyttä puolustavan Pihkalan kertoa, miksi niin kutsuttu rappioteoria kristinuskon historiasta ei toimi. Aloitetaan kuitenkin viisivuotiaiden viisauksilla ja katsauksella kirjahyllyyn. (lisää…)

Kuka on Jeesus Kristus? Dogmihistoriallinen johdatus seimen lapsen salaisuuteen

EMIL ANTON

Kävin muutamassa kauniissa joulukonsertissa. Niissä laulettiin Jeesuksesta. Tuli ihmeellinen olo. Se ei oikein sopinut yhteen sen todellisuuden ja ilmapiirin kanssa, jossa Suomessa noin muuten eletään. ”Sisäpiiriläisenä” tykkäsin konserteista paljon, mutta samalla mietin kasvavan ”ulkopuolisten” joukon tuntemuksia. Jospa laulujen kauneus herättäisi joissakuissa kiinnostuksen sitä tyyppiä kohtaan, josta niistä lauletaan?

”Kuka on Jeesus Kristus” ei ole tänä päivänä kovin mielenkiintoinen kysymys. Sitä pidetään ehkä uskonkysymyksenä, josta saa ajatella mitä lystää ja johon ei ole mitään yleispätevää oikeaa vastausta. Voivoi, mistä jäädäänkään paitsi. Kysymys on itse asiassa yksi maailman mielenkiintoisimmista. Kristillisessä kirkossa Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-idässä ei juuri muusta väännettykään noin kolmeensataan vuoteen 300-600-luvuilla. Valitettavasti kristikunta myös hajosi tuolloin pysyvästi kolmeen osaan tämän takia (se siitä ”jakamattomasta kirkosta” vuoteen 1054 asti…).

Asiaa on siis mietitty perusteellisesti pitkin vuosisatoja, ja historiasta on paljon opittavaa. Toki viime aikoina on nähty myös kolme modernin historiallisen Jeesus-tutkimuksen aaltoa. Yksi varmaan aika yleinen moderni mielipide on sellainen, että Jeesus oli ihan hyvä lähimmäisenrakkauden opettaja, mutta tuskin mikään Jumala tai Jumalan poika, joka olisi syntynyt neitseestä ja noussut kuolleista. Tällä näkemyksellä suostutaan Jeesuksen historiallisuuteen (josta kirjoitin vuosi sitten) ja ”hyvätyyppiyteen” muttei yliluonnollisuuteen.

Tässä on kuitenkin sellainen ongelma, että oikeastaan kukaan Jeesuksen aikalainen ei ajatellut Jeesuksesta näin. Se ei ollut osa hänen välitöntä ”vaikutushistoriaansa”. Sen sijaan reaktioita oli lähinnä kaksi: jumalanpilkkaaja, väärä Messias, tai sitten Jumalan poika, Messias. Nämä olivat vaihtoehdot. Jos emme halua valita ensimmäistä, niin valitsemme sitten toisen. Mutta tämäkään vastaus ei ole yksiselitteinen. Mitä ihmettä tarkoittaa ”Jumalan poika”? Jumalan siittämä ihminen? Jumalan pojakseen ”adoptoima” ihminen? Vai onko tämä vain mytologista kieltä? Ja jos ei, niin mitä sitten? (lisää…)

Vanhoillislestadiolaisuudesta katolisuuteen: Minna Korjosen haastattelu

EMIL ANTON

Minna Korjonen

Kirjoittaessaan syyskuisesta Puolan-matkastamme blogikollega Joona Korteniemi käytti pariin otteeseen adjektiivia lestadiolais-katolinen (tai lestadiolaiskatolinen). Käytin sitä tuolla matkalla itsekin, ja kun minulta kysyttiin, mistä minä olin tämän ”lestadiolaiskatolisuuden” päähäni saanut, vastasin, että Joonalta. Seuraavaksi pallo heitettiin Joonalle, joka sanoi saaneensa sen minulta. Päädyimmekin siihen, että monivuotinen ystävyytemme on vähitellen tuottanut lestadiolaiskatolisuuden ilmiön.

Uskoisin, että voimmekin jo ihan oikeasti puhua ilmiöstä. Kyseessä on vielä kovin nuori mutta kasvava ja kiehtova ilmiö Suomen kristillisellä kentällä. ”Lestadiolais-katolisuus” voi viitata väljästi lestadiolaisten ja katolilaisten yhteisiin tekemisiin kuten matkoihin, tai sitten sillä voidaan tarkoittaa syvempää teologis-hengellistä synteesiä, jossa katolisuus ja lestadiolaisuus kohtaavat, rikastuttavat toisiaan ja kenties jopa sulautuvat yhteen.

Ensimmäisen kerran käytin adjektiivia ”lestadiolais-katolinen” pari vuotta sitten kertoessani Vartijassa lestadiolaiskatolisesta Viron-matkasta, jota voisi pitää lestadiolaiskatolisen ”ilmiön” alkusysäyksenä. Sittemmin olemme järjestäneet muutamia ekumeenisia ja katolis-lestadiolaisia seuroja, joissa on ollut läsnä kymmeniä ihmisiä, mukaan lukien katolilaisia, vanhoillislestadiolaisia ja esikoislestadiolaisia (tai esikoisia Esikoiset ry:stä).

Joona Korteniemi on kertonut omasta tiestään vanhoillislestadiolaisuudesta katolisuuteen Fides-lehdelle tekemässäni haastattelussa. Sittemmin vielä käynnissä olevasta matkastaan on kirjoittanut myös Pekka Palokangas Tienviittoja-blogillaan, ja muitakin nuoria miehiä on matkalla.

Tänään saan kuitenkin esitellä arvon lukijakunnalle lestadiolaiskatolisen naisen, ja vieläpä sellaisen, joka teki matkansa kauan ennen mitään ilmiötä, 1990-luvulla. Alla julkaistavassa haastattelussa nykyään Lontoossa asuva Minna Korjonen kertoo, kuinka Teemu Sippo auttoi hänet katoliseen kirkkoon ja elämään aikana, jolloin horisontissa ei näkynyt ketään muuta katolisuuteen kääntynyttä lestadiolaista. (lisää…)

Ratzinger, uskonnot ja Eurooppa

EMIL ANTON

Reilu viikko sitten puolustin Helsingin yliopistossa väitöskirjaani Ratzinger and the Religions Joseph Ratzingerin (Benedictus XVI:n) uskontoteologiasta. Vastaväittäjänä oli jesuiittaprofessori James Corkery, joka antoi myös hienon haastattelun K&K:lle (kannattaa lukea – sivuaa myös tämän artikkelin aiheita).

Itse väitöstilaisuus meni hyvin, mutta yksi tutun tuttu jätti tulematta, koska väitös käsitteli kuulemma niin ”kamalaa paavia”. (Ei ole ensimmäinen kerta, kun paavia on pidetty kauhiana – katso vaikka tämä vanha karonkkaseuroissani jesuiitan kunniaksi laulettu virsi).

Ajattelen tietysti kyseisen henkilön tehneen kamalan virheen ja missanneen mahdollisuutensa huomata, ettei Benedictus XVI ollut lainkaan niin kauhea, kuin tiedotusvälineet usein antoivat ymmärtää. (Ratzingeria useasti haastatellut journalisti Peter Seewald on kertonut, että saksalaisen lehden toimituksessa heitettiin tietoisesti roskiin kaikki kuvat, joissa Ratzinger näytti mukavalta.)

Tämänpäiväisessä blogissa jaan muutaman ajatuksen väitösluennostani (lectio praecursoria) sekä bonuksena jotain Ratzingerin Eurooppaa käsittelevistä kirjoista, jotka ovat odottaneet hyllyssäni pitkään edes jonkinlaista blogiesittelyä. Aihe on ajankohtainen, kun Suomi on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajana. Lisäksi lienee selvää, että uskontodialogi ja Eurooppa liittyvät meidän päivinämme yhä tiiviimmin toisiinsa. (lisää…)

Israelin kuninkaista Kristuksen kirkkoon

EMIL ANTON

Vuoden kristillinen kirja 2019-finalistit ovat julki, ja blogillemme on kunniaksi, että mukana on Juho Sankamon Alkukirkon salaisuus (Perussanoma 2018)! Kyseessä on jo kolmas blogimme kirjoittajan finaalipaikka ko. kisassa viimeisen neljän vuoden aikana! Sankamon edellinen kirja Israelin kuninkaiden maailma (Perussanoma 2015) pääsi loppukilpailuun vuonna 2016 ja oma kirjani Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017) oli finaalissa vuonna 2017.

Molemmat Sankamon kirjat ovatkin jo jonkin aikaa olleet työpöydälläni odottamassa kirja-arviota. Nyt, kun yleisöäänestysaikaa on vielä jäljellä (25.10. asti!), on oikea hetki. Aion hoidella kaksi finaalikärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa samalla kertaa molemmista kirjoista. Ja sehän sopii, sillä Uutta (kirkkoa) ei kunnolla ymmärrä ilman Vanhaa (Israelia) eikä päinvastoin.

En ole ensimmäinen, joka kirjoittaa näistä kirjoista. Ne ovat saaneet erinomaiset suositukset Reijo Telarannalta (ks. tämä ja tämä). Alkukirkon salaisuus on arvioitu positiivisesti myös Fides-lehdessä. Aivan omassa sarjassaan painii messiaanisen pakanan Lauri Rantalan poleeminen arvio, johon palaan tämän kirjoituksen lopussa.

Omalla tavallaan käsillä oleva arvio jatkaa myös viidettä herätysliikettä käsitellyttä sarjaani. Sankamossa viidesläisyyden tie vie Roomaan. Alkukirkon salaisuuden finaalipaikan voineekin tulkita tunnustukseksi paitsi kirjan sisällölle, myös sille, että Perussanoma on julkaissut omista riveistä katoliseen kirkkoon siirtyneen teologin kirjan. Jos ei vuoden kristillinen kirja, niin ainakin vuoden ekumeeninen teko! (lisää…)