EMIL ANTON

Professori Osmo Pekonen (1960-2022) oli erittäin monipuolinen kulttuurihenkilö, kaksinkertainen tohtori, matemaatikko, kulttuurihistorioitsija ja katolinen käännynnäinen, joka menehtyi yllättäen pyöräilymatkalla Ranskassa 12. lokakuuta 2022. Hänen ystävänsä ovat toimittaneet hänestä hienon muistokirjan Meidän Osmomme: Osmo Pekonen in memoriam (toim. Pekka Neittaanmäki & Kirsti Becker & Timo Siukonen).

Osmo Pekonen oli jo koululaisena poikkeuksellinen lahjakkuus: kaikessa paitsi liikunnassa arvosana oli kymppi. Veli Petri Pekonen kertoo, kuinka Osmo kerran rojahti lattialle parkumaan, että ”kaikki on lopussa”, kun hän oli saanut kokeesta kymmenen miinus. Kerran hän sai uskonnon kokeesta yksitoista, ja lukiolaisena hän edusti Suomea kahdesti matematiikan olympialaisissa. Matemaatikon uran huipentumana Osmo Pekonen pääsi vuonna 1999 Der Spiegel-lehden kansikuvaan yhtenä Stephen Hawkingin valitsemista viidestäkymmenestä nerosta, joiden toivottiin pystyvän luomaan kaiken teoria.

Osmo Pekosen ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa sellaiset kulttuurihenkilöt kuin Olli Rehn, Tarmo Kunnas ja Jussi Nuorteva. Tarmo Kunnas kuvaa, että Osmo tuntui ”vaikuttavan kaikkialla ja ehtivän kaikkialle” ja että hänellä oli ”ällistyttävä yleissivistys”. Minunkin järjestämääni pieneen Ratzinger-konferenssiin Osmo Pekonen osallistui viimeisenä kesänään. Sitä ennen hän kutsui minut Keski-Suomen Pipliaseuraan luennoimaan Kahden virran maasta, ja kadulla kävellessämme hän kertoi kirjoittaneensa korona-aikana seitsemän kirjaa.

Osmon viimeiseksi teokseksi jäi hämmästyttävä (HS:nkin kehuma) Saksan kansalliseepoksen Nibelungeinlaulun runomittainen käännös, jonka postuumisti julkaistu käsikirjoitus tuli lähipiirillekin yllätyksenä. Tarmo Kunnas tiivistää Osmo Pekosen mietteet ja oikeastaan koko elämäntyön ja olemuksen seuraavasti: ”taide, tiede ja filosofia eivät [ole] ristiriidassa kristillisen uskon kanssa”.

”Niin onnellinen”

Jyväskylän yliopiston saksan kielen lehtori emerita Heidi Tuorila-Kahanpää kertoo kirjassa Osmo Pekosen kääntymisestä katolilaiseksi. Pekonen ei juuri kirkkoon liittymisensä syistä puhunut (jos joku, joka lukee tätä, tietää lisää, kertokoon), mutta Tuorila-Kahanpään arvio on, että Pekonen ”kaipasi päästä täysvaltaiseksi jäseneksi siihen universaaliin yhteisöön, jonka hän oli alkanut kokea omaksi”. Tuorila-Kahanpää kertoo, kuinka Pekonen kirmaili katolisilla hiippakuntajuhlilla suurella vihreällä niityllä, levitti kätensä kansainvälisen juhlaväen keskellä ja toisti: ”Olen niin onnellinen, niin onnellinen.”

Pekosella oli huomattava määrä katolisia ystäviä ja kontakteja, mukaan lukien piispoja, ja hän osallistui monenlaisiin katolisuuteen liittyviin kulttuuritapahtumiin ja -matkoihin (myös Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista allekirjoittamiseeen Augburgissa 1999!). Pyhimyksistä Pekosen sydäntä lähellä olivat ainakin Jeanne d’Arc, pyhä Henrik, pyhä Birgitta, pyhä Olavi ja pyhä Mikael. Pekonen oli ekumeenisesti aktiivinen. Mikkeliin hän järjesti ekumeenisen pyhiinvaelluksen ja Lenjuksen historialliselle kotitilalleen hän siunautti ekumeenisen kappelin.

Pekosella oli erityinen suhde Ranskaan ja ranskalaiseen kulttuuriin. Pekonen opiskeli Ranskassa ja kirjoitti toisen väitöskirjansa ranskaksi harvinaisen mielenkiintoisesta aiheesta La rencontre des religions autour du voyage de l’abbé Outhier en Suède en 1736-1737 (Rovaniemen yliopisto 2009), jossa hän käsittelee uskontojen kohtaamista ranskalaisen isä Réginald Outhierin matkalla Ruotsiin (ja Ruotsiin kuuluneeseen Suomeen). Väitöskirja sai Ranskan korkeimman tieteellisen laitoksen Institut de Francen palkinnon vuonna 2012, ja Ranskan valtio palkitsi Pekosen Chevalier des Palmes académiques -ritariarvolla. Lopulta tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Pekoselle professorin arvonimen.

Osmo Pekonen tiesi valtavasti menneiden vuosisatojen Suomen-matkaajista, joihin lukeutui mm. merkittäviä tiedemiehiä kuten Maupertuis ja jopa Ranskan viimeinen kuningas. Eräässä kolumnissaan Pekonen toivoi, että Pelloon (missä Maupertuis suoritti kuuluisia mittauksiaan) perustettaisiin kansainvälinen tiedekeskus ja että siitä tehtäisiin elävä turistikohde. Pekoselta on tästä tiedettä ja kulttuurihistoriaa yhdistävästä tematiikasta useampiakin kirjoja: Ranskan viimeisen kuninkaan retkikunta, Maupertuis (suomennos) ja Pohjan Tornio.

Sotateknologia ja uskontojenvälinen dialogi

Pekonen oli kiinnostunut Ranskan lisäksi myös muun muassa Virosta ja sen setukaisista. Muistokirjassa on upea kertomus siitä, kuinka Pekonen onnistui reetorin taidoillaan tuomaan yhteen vanhat koulukaverit, Viron entisen presidentin Lennart Meren ja virolaisen katolisen papin Vello Salon (josta aiempi blogi tässä). Keskustelunaiheena oli mm. Viron vanha katolinen nimitys ”Marian maa”. Samanniminen on myös Pekosen Lasse Heikkilää käsittelevä ja katolisuutta sivuava teos Marian maa – Lasse Heikkilän elämä 1925-1961.

Muita esimerkkejä Pekosen monista saavutuksista ovat muun muassa Beowulf-eepoksen käännös ja Jyväskylän Pyhän Olavin kirkon purkupäätöksen torppaaminen. Eniten esiin nousee kuitenkin monien todistus Pekosen luonteesta, joka oli sekä sivistynyt että leikkisä. Hän lateli ulkomuistista runositaatteja eri kielillä aina sopivan tilanteen tullen. Pekonen saattoi antaa hurmaavan puolitoistatuntisen vastauksen radiotoimittajan kysymykseen ”Mikä on kolmio?” tai ojentaa HS:n mielipidepalstalla yleisesikuntamajuria, joka ”luulee, että minä, Savon Prikaatissa koulutettu kranaatinheittimistön reservinupseeri ja ranskalaisen sotilasakatemian École polytechniquen entinen vieraileva tutkija, en seuraisi modernia sotateknologiaa”.

Tässä nimenomaisessa kirjoituksessa (Uraanivaippaiset kranaatit aiheuttaneet vakavia sairauksia, 2.8.1995), jonka entinen HS:n toimittaja, Pekosen ystävä ja enoni Timo Siukonen nostaa kirjassa esiin, Pekonen yhdistää itselleen tyypillisellä mestarillisella tavalla tieteellisen ja uskonnollisen lukutaitonsa.

Tulevaisuudessa panssaritaistelut käytäneen uraanivaippaisilla kranaateilla, mikä merkitsee taistelukenttien pysyvää radioaktiivista saastumista – – Paavi Johannes Paavali II suunnittelee kutsuvansa kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden hengelliset johtajat Siinain vuorelle vuonna 2000 neuvottelemaan rauhasta uskontojen kesken. Sivilisaatioiden sodan estämiseksi ainoa toivo on uskontojen välinen dialogi. Seuraava vuosisata on joko spirituaalinen tai sitä ei tule ollenkaan.

P.S. Osmo Pekosen yllättävä menehtyminen kesken Ranskan-pyörämatkan on suuri menetys katoliselle kirkolle Suomessa ja suomalaiselle kulttuurielämälle ylipäätään. Toivottavasti nyt kuitenkin sitäkin laajempi yleisö löytää Pekosen laajan kirjallisen tuotannon. Omalta osaltani kerron Osmo Pekosesta Padasjoen Saksalan kartanossa kotaillassa 8.9. klo 19. Kerron myös Irakista, aiheesta, josta Pekonen pyysi minut puhumaan Jyväskylään. Lisäksi järjestän lähitulevaisuudessa kaksi matkaa, jotka liittyvät Pekosen kiinnostuksen kohteisiin. Ranskan-pyhiinvaelluksella 15.-20.10.2023 käymme mm. Jeanne d’Arcin jalanjäljissä Rouenissa sekä ”Ranskan Mikkelissä” eli Mont Saint-Michelin luostarisaarella. Lapin-kulttuurimatkalla 18.-25.2.2024 käymme ranskalaisen dominikaaniveli Marie-Augustinin kanssa mm. Pellossa Maupertuis’n jalanjäljissä. Kiinnostuneet voivat pyytää lisätietoja.