katolisuus

Paasto – omavanhurskasta itsensä rääkkäämistä vai hengellisen kasvun väline?

EETU MANNINEN

Helsingin katolisen hiippakunnan vaakuna

Paaston aika alkoi viime keskiviikkona. Helsingin hiippakunnan piispanistuin on tällä hetkellä tyhjillään, minkä vuoksi normaalisti piispan antaman paastokäskyn julkaisi tänä vuonna hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato.

Paastokäskyyn sisältyy (1) kaikkia yli 14-vuotiaita uskovia tuhkakeskiviikkona, pitkänäperjantaina ja vuoden jokaisena perjantaina (jollei silloin ole juhlapyhä) velvoittava abstinenssi eli liharuoasta pidättäytyminen, joka voidaan korvata myös muilla kieltäymyksillä, (2) 18–60-vuotiaita velvoittava paasto tuhkakeskiviikkona ja pitkäperjantaina, jolloin nautitaan ainoastaan yksi täydellinen ateria ja muista aterioista vähän yli puolet tavallisesta, ja (3) katumus, jota voi toteuttaa kieltäytymällä jostain nautinnosta.

Kirkkoa on toisinaan kritisoitu tästä käytännöstä. Eikö Raamatussakin sanota, että ”kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä?” (Kol. 2:16.) Eivätkö käskyt, kuten ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa” tule pahaenteisiltä maailman alkuvoimilta, eivätkä suinkaan Jumalalta? (Kol. 2:21.) Eikö tällaisten ”omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativien käskyjen” sanota olevan vain viisailta näyttäviä, mutta todellisuudessa arvottomia ja vain ihmisen ylpeyttä tyydyttäviä? (Kol. 2:23.)

Tässä kirjoituksessa tarkastelen kysymystä, miksi kirkko velvoittaa katolilaisia paastoamaan. En lähesty kysymystä velvollisuuden problematiikasta käsin (vrt. esim. aiempaan kirjoitukseeni sunnuntaivelvollisuudesta), vaan pohdin paastoa hengellisestä näkökulmasta. Miksi paasto kuuluu kristinuskoon ja miksi kirkko katsoo sen olevan hyväksi kristityille? Pyrin osoittamaan, että kyseessä ei ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, kysymys vain ulkonaisista säännöistä, vaan kristinuskon ytimeen kuuluvasta hengellisyydestä. (lisää…)

Matka mormonismin maailmaan – ja takaisin

EMIL ANTON

Tänään ajattelin kertoa teille mormonismista ja suositella ystäväni Kim Östmanin erinomaista tietokirjaa Mormonit: Historia, oppi ja elämä (Gaudeamus 2019). Teos on jo saanut osakseen paljon huomiota: siitä ovat kirjoittaneet ainakin HS, Aamulehti (myös muut paikallislehdet), K&K, Kotimaa24, Verkkouutiset ja Agricola, ja Yleltä voi kuunnella aiheesta radiokeskustelun. Kannan nyt oman katolisen korteni kekoon ja osallistun keskusteluun astetta henkilökohtaisemmin.

Tutustuin elämäni ensimmäisiin mormoneihin (”myöhempien aikojen pyhiin”, lyh. MAP) lähes 15 vuotta sitten, alle parikymppisenä sivarina, ja olin sittemmin aika paljonkin tekemisissä heidän kanssaan. Pelasin lähetyssaarnaajien kanssa tennistä, kävin mormonipiispan luona kylässä ja luin jopa mormoniapostoli James E. Talmagen klassikkoa Jesus the Christ. Kävin Espoossa sijaitsevassa ”Helsingin temppelissä” avoimien ovien päivänä ja Neitsytpolun seurakuntakeskuksessa jonkinlaisessa nuorten aikuisten outreach-illassa. Tiedän siis mormonismista vähän keskivertokansalaista enemmän. (lisää…)

Ratzinger, uskonnot ja Eurooppa

EMIL ANTON

Reilu viikko sitten puolustin Helsingin yliopistossa väitöskirjaani Ratzinger and the Religions Joseph Ratzingerin (Benedictus XVI:n) uskontoteologiasta. Vastaväittäjänä oli jesuiittaprofessori James Corkery, joka antoi myös hienon haastattelun K&K:lle (kannattaa lukea – sivuaa myös tämän artikkelin aiheita).

Itse väitöstilaisuus meni hyvin, mutta yksi tutun tuttu jätti tulematta, koska väitös käsitteli kuulemma niin ”kamalaa paavia”. (Ei ole ensimmäinen kerta, kun paavia on pidetty kauhiana – katso vaikka tämä vanha karonkkaseuroissani jesuiitan kunniaksi laulettu virsi).

Ajattelen tietysti kyseisen henkilön tehneen kamalan virheen ja missanneen mahdollisuutensa huomata, ettei Benedictus XVI ollut lainkaan niin kauhea, kuin tiedotusvälineet usein antoivat ymmärtää. (Ratzingeria useasti haastatellut journalisti Peter Seewald on kertonut, että saksalaisen lehden toimituksessa heitettiin tietoisesti roskiin kaikki kuvat, joissa Ratzinger näytti mukavalta.)

Tämänpäiväisessä blogissa jaan muutaman ajatuksen väitösluennostani (lectio praecursoria) sekä bonuksena jotain Ratzingerin Eurooppaa käsittelevistä kirjoista, jotka ovat odottaneet hyllyssäni pitkään edes jonkinlaista blogiesittelyä. Aihe on ajankohtainen, kun Suomi on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajana. Lisäksi lienee selvää, että uskontodialogi ja Eurooppa liittyvät meidän päivinämme yhä tiiviimmin toisiinsa. (lisää…)

Löytöretki belgialaiseen katolisuuteen

EETU MANNINEN

Lokakuun alussa aloitin tohtoriopinnot belgialaisessa Leuvenin katolisessa yliopistossa (KU Leuven). Suoritan siis jatko-opintoni sekä Helsingin yliopistossa, että KU Leuvenissa ja valmistun aikanaan teologian tohtoriksi molemmista (jos Jumala suo).

Leuvenin pääkirkko Sint Pieterskerk

Olen tästä innoissani ja kiitollinen, sillä KU Leuven on korkealle arvostettu eurooppalainen huippuyliopisto (sijalla 45 tuoreessa THE World University -rankingissa) ja maailman vanhin yhä toiminnassa oleva katolinen yliopisto.

Asun perheeni kanssa edelleen Oulussa, mutta teen Leuveniin aika ajoin lyhyitä, korkeintaan kuukauden mittaisia matkoja. Ennen lokakuista reissuani olin yhteydessä sikäläisten augustinolaisveljien kanssa, ja sovimme että voin majoittua tällä ja tulevilla Belgian matkoillani heidän Leuvenin kupeessa Heverleessä (noin puolen tunnin kävelymatkan päässä Leuvenin keskustasta) sijaitsevassa konventissaan.

Elämä augustinolaiskonventissa on antanut mielenkiintoisen näköalapaikan belgialaiseen katolisuuteen, josta minulla oli kokemusta jo ennestään keväiseltä vaihtojaksoltani Leuvenissa. Tässä matkakertomuksessani haluankin jakaa kokemuksiani ja havaintojani. Huomaa kuitenkin, että kokemukseni Belgiasta rajoittuvat lähes yksinomaan maan hollanninkieliseen pohjoisosaan, eli Flanderiin, joka poikkeaa huomattavasti sen ranskankielisestä eteläosasta, eli Valloniasta. (lisää…)

Toinen pyhiinvaellusmatka Puolaan

JOONA KORTENIEMI

Kuten ainakin uskollisimmat lukijat muistanevat, koimme alkuvuodesta blogikollega Emil Antonin kanssa unohtumattoman pyhiinvaellusseikkailun katolisessa Puolassa. Reissu oli intensiivinen, mutta samalla kävi selväksi, että valtavasti jäi näkemättä ja kokematta: Puolassa riittää tutkittavaa vaikka useamman ihmiselämän ajaksi. Siihen ei ole valitettavasti mahdollisuutta, mutta useampaan matkaan kyllä.

Ryhmäkuva Wawelin pihalla

Toiseen reissuun tarjoutuikin tilaisuus, kun Hämeenkylän ev-lut. seurakunnan kirjallisuuspiiri innostui suunnittelemaan matkaa Krakovaan ja Auschwitziin 6.-8.9. ja pyysi Emiliä oppaaksi. Lisäksi Emil sai kutsun jo viime matkalta tutun lankonsa vauvan kummiksi seuraavaksi viikonlopuksi. Lähdimme matkalle mukaan ystäväni Pekka Palokankaan kanssa, joka on taustaltaan vanhoillislestadiolainen mutta jo vakaasti liittymässä katoliseen kirkkoon.

Pastori Matti Hyryn johtamasta Hämeenkylän seurakunnan ryhmästä yli puolet olivat lestadiolaisia tai lestadiolaistaustaisia (pääosin vanhoillisia, mutta oli mukana joku esikoinenkin). Näin ryhmästä muodostui mielenkiintoinen lestadiolais-luterilais-katolinen kokonaisuus. Koko 26 hengen ryhmä oli yhdessä kolme päivää, kun taas Emilin ja Pekan kanssa olimme Puolassa yhteensä 11 päivää. (lisää…)

Israelin kuninkaista Kristuksen kirkkoon

EMIL ANTON

Vuoden kristillinen kirja 2019-finalistit ovat julki, ja blogillemme on kunniaksi, että mukana on Juho Sankamon Alkukirkon salaisuus (Perussanoma 2018)! Kyseessä on jo kolmas blogimme kirjoittajan finaalipaikka ko. kisassa viimeisen neljän vuoden aikana! Sankamon edellinen kirja Israelin kuninkaiden maailma (Perussanoma 2015) pääsi loppukilpailuun vuonna 2016 ja oma kirjani Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017) oli finaalissa vuonna 2017.

Molemmat Sankamon kirjat ovatkin jo jonkin aikaa olleet työpöydälläni odottamassa kirja-arviota. Nyt, kun yleisöäänestysaikaa on vielä jäljellä (25.10. asti!), on oikea hetki. Aion hoidella kaksi finaalikärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa samalla kertaa molemmista kirjoista. Ja sehän sopii, sillä Uutta (kirkkoa) ei kunnolla ymmärrä ilman Vanhaa (Israelia) eikä päinvastoin.

En ole ensimmäinen, joka kirjoittaa näistä kirjoista. Ne ovat saaneet erinomaiset suositukset Reijo Telarannalta (ks. tämä ja tämä). Alkukirkon salaisuus on arvioitu positiivisesti myös Fides-lehdessä. Aivan omassa sarjassaan painii messiaanisen pakanan Lauri Rantalan poleeminen arvio, johon palaan tämän kirjoituksen lopussa.

Omalla tavallaan käsillä oleva arvio jatkaa myös viidettä herätysliikettä käsitellyttä sarjaani. Sankamossa viidesläisyyden tie vie Roomaan. Alkukirkon salaisuuden finaalipaikan voineekin tulkita tunnustukseksi paitsi kirjan sisällölle, myös sille, että Perussanoma on julkaissut omista riveistä katoliseen kirkkoon siirtyneen teologin kirjan. Jos ei vuoden kristillinen kirja, niin ainakin vuoden ekumeeninen teko! (lisää…)

Pappien selibaatin apostolinen alkuperä

OSKARI JUURIKKALA

Miksi katolisen kirkon papit ovat pääsääntöisesti naimattomia? Miten käytäntö sopii yhteen Raamatun ja alkukirkon käytäntöjen kanssa? Kirjoitin aiheesta ensin otsikoilla ”Pappien selibaatin raamatulliset juuret”, missä käsittelin Jeesuksen opetuksen ja esimerkin muutosta vanhaan liittoon verrattuna. Jatko-osassa ”Onko seksuaalisuus ja avioliitto saastaista?” pohdittiin naimattomuuden teologiaa.

Tässä osassa otan pöydälle kysymyksen koskien apostolien ja alkukirkon aviollisia käytäntöjä. Esitän, että pappien selibaatilla voidaan jopa väittää olevan apostolinen alkuperä. Kirjoituksen puolivälissä ilmenee tarkemmin, mitä tällä tarkoitan.

christ-ordaining-the-apostles-39549-gallery

Harry Anderson, Christ Ordaining the Twelve Apostles

Väitteeni on rohkea, mutta tavoitteeni vaatimaton. En yritä vakuuttaa ainakaan protestanttista lukijaa siitä, että katolinen käytäntö olisi paras mahdollinen ja joka suhteessa oikea. Haluan kuitenkin tuoda keskusteluun näkökohtia ja taustatietoja, jotka auttavat ymmärtämään vähän paremmin, miksi katolinen kirkko on omaksunut käytäntönsä – ja miksi se niin jääräpäisesti siinä pysyy vaikeuksista huolimatta.

Jos lukija tämän luettuaan pitää katolista perinnettä edes jossain määrin käsityskyvyn tavoitettavana, olen onnistunut. Voit mieluusti kommentoida, miten hyvin onnistuin sinun kanssasi! (lisää…)