katolisuus

Trappistimunkin eväät henkiseen ja hengelliseen kasvuun

EETU MANNINEN

Thomas Keating, O.C.S.O. Kuva: Wikipedia

Luin juuri suhteellisen hiljattain kuolleen amerikkalaisen trappistimunkin ja katolisen papin Thomas Keatingin (1923–2018) kirjan Sisäinen eheytyminen: Ihmisen hengellinen matka (Helsinki: Kirjapaja, 1999, suom. Taisto Nieminen. Alkuteos: Invitation to Love, 1992), joka käsittelee kontemplatiivista rukousta. Ainakin minulle se oli oikein miellyttävä ja antoisa lukukokemus, minkä vuoksi päätin arvioida sen blogillamme – vahvan lukusuosituksen kera.

Kuten mainitsin, Keating kuului trappistien sääntökuntaan, joka tunnetaan tiukasta askeesistaan ja vaikenemissäännöistään, joihin myös hän kirjassaan toisinaan viittaa. Sivuhuomiona mainittakoon, että sääntökunta on tunnettu myös maailman parhaisiin lukeutuvista trappistioluistaan, joita sääntökunnan luostarit valmistavat etenkin Belgiassa.

Luostaritaustastaan huolimatta Keating ei edusta ryppyotsaisen tiukkaa askeettisuutta, vaan päinvastoin sydämellisen lempeää hengellisyyttä, josta mahdollisimman monen kirkonmiehen soisi ottavan mallia.

(lisää…)

Murrettu leipä – Jumala ilmaisee rakkautensa eukaristiassa

JOONA KORTENIEMI

On toinen pääsiäispäivä. Sen kunniaksi lienee sopiva hetki mietiskellä ehtoollista eli eukaristiaa, jossa katolinen kirkko viettää pääsiäisjuhlaa joka päivä. Kuulemani hienon tulkinnan mukaan kiirastorstaina Jeesus asetti eukaristian tulkinta-avaimeksi, ikään kuin otsikoksi, kaikelle, mitä seuraavina päivinä tapahtui. Siksi juuri eukaristian kautta voi käydä sisälle Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen mysteeriin. Eukaristian syvyyksiin meitä puolestaan johdattelee isä Wilfrid Stinissenin äskettäin suomennettu kirja Murrettu leipä – Jumala ilmaisee rakkautensa eukaristiassa. Suomentajat lähettivät minulle siitä ystävällisesti arviointikappaleen, mistä kaunis kiitos.

Kirjan ovat suomentaneet, kuten Emilin edellisessä jutussaan arvioiman John Bergsman Uskon ytimen, luterilaiset pappismiehet Veijo Koivula ja Jouko M.V. Heikkinen. Myös kustantaja on sama, Väyläkirjat. Emil joutui esittämään useita kriittisiä huomiota Bergsman kirjan suomennoksen laadusta. Yhdyn kritiikkiin, mutta laajennan hiukan näkökulmaa: Koivula ja Heikkinen ovat viime vuosina suomentaneet kelpo kokoelman tasokasta katolista hengellistä kirjallisuutta. Edellä mainitun kahden lisäksi esimerkiksi Stinissenin Sydän täynnä rukousta. Se on ekumeenisesti ja hengellisesti erittäin arvostettava projekti, johon toivotan voimia ja siunausta.

Murretun leivän suomennos vaikuttaa ainakin minun silmääni onnistuneelta. Ulkoasu tukee hienosti sisältöä Eeva Zittingin kauniine ikonikuvineen. Kirjaan on saatu Kuopion luterilaiselta piispalta Jari Jolkkoselta kiva, teologisesti painava johdanto, jossa hän painottaa, että luterilaisilla ja katolisella kirkolla on nykyisin melko suuri yksimielisyys eukaristian uhriluonteesta sekä transsubstantiaatio-termin merkityksestä. Se pitää paikkansa, vaikkei vielä ratkaisekaan kaikkia ekumeenisia haasteita, esimerkiksi kysymystä luterilaisen viran pätevyydestä katoliselta kannalta. Mutta ei mennä nyt siihen vaan itse kirjaan ja eukaristiaan.

(lisää…)

Raamatun perusasiat katolilaisille ja muillekin: John Bergsma ja ”Uskon ydin”

EMIL ANTON

Sainpa taas innostua, kun huomasin, että professori John Bergsman kirja Bible Basics for Catholics: A New Picture of Salvation History (2015) on ilmestynyt suomeksi. Tapasin John Bergsman ja hänen läheiset kollegansa Scott Hahnin ja Brant Pitren vuonna 2009 USA:ssa pidetyssä raamattukonferenssissa, missä sain kuulla mm. Bergsman esitelmän käsillä olevan kirjan aiheesta. Sen teema oli kylläkin minulle jo tuttu katolisen teologian ”ensirakkauteni” Scott Hahnin kirjasta A Father Who Keeps His Promises (1998). Bergsma kuitenkin esitti asian omaperäisesti hauskoilla tikku-ukoilla. Kyse on katsauksesta koko Raamatun pelastushistoriaan liittoteologian näkökulmasta. Bergsma myöntää avoimesti oppineensa Hahnilta, ja Hahn (joka puolestaan sanoo oppineensa kirkkoisiltä) on kirjoittanut esipuheen Bergsman kirjaan.

Hahnilla ja Bergsmalla on paljon yhteistä. He ovat molemmat yhdysvaltalaisia käännynnäisiä kalvinismista katolisuuteen. Hahn oli ensimmäisiä katolisuuteen kääntyneitä protestanttipastoreita 1980-luvulla (hän kertoo uskomattoman tarinansa tässä, tässä ja tässä), minkä jälkeen vastaavia tapauksia on seurannut sadoittain. Bergsma on yksi heistä (hän kertoo tarinansa tässä, tässä ja tässä). Hahn ja Bergsma käännyttivät nuoruudessaan katolilaisia kalvinisteiksi, mutta nykyään he ovat molemmat katolisia teologian professoreita Steubenvillen fransiskaanisessa yliopistossa Ohiossa.

John Bergsma ja Scott Hahn keskustelevat Bergsman kirjan Bible Basics for Catholics aihepiiristä

On aika hauskaa, että kunnianarvoisat luterilaiset pappismiehet Veijo Koivula ja Jouko M. V. Heikkinen ovat innostuneet Bergsman kirjasta ja päättäneet kääntää sen suomen kielelle. Nimi on muuttunut luterilaista yleisöä silmällä pitäen muotoon Uskon ydin: Mukaansa kutsuva pelastushistoria (Väyläkirjat 2021). Suomenkielisen laitoksen painoarvoa lisää kirjan alussa oleva Oulun piispan Jukka Keskitalon kiittävä puheenvuoro. Toisaalta sitä laskee käännöksen heikohko laatu (puhumattakaan parista todella nolosta virheestä), johon palaan kirjoituksen loppupuolella.

(lisää…)

Jatkuvan suorittamisen uskonto?

EETU MANNINEN

Varhaiskristillinen kuva Jeesuksesta hyvänä paimenena. Kuva: Wikipedia

Katolisen uskon mukaan ihmisen elämä on jatkuvaa matkaa kohti Jumalaa. Ihmisellä tulisi olla pyrkimys kehittää itseään Pyhän Hengen avulla kohti yhä suurempaa Kristuksen kaltaisuutta. Saarnoissa kuulee tyypillisesti tämän kokonaisvision mukaisia kehotuksen sanoja. Tälläkin blogilla on julkaistu juttuja ”hengellisestä fitneksestä”, ”treenistä” ja itsensä kehittämisestä. Tämä on itsestään selvä lähtökohta myös Raamatussa: esimerkiksi apostoli Paavali kirjoittaa:

Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. Jumalan tahto on, että te pyhitytte. (1. Tess. 4:1–3.)

Tähän kuitenkin liittyy kääntöpuoli: ihminen ei ole koskaan niin hyvä, että hän ei voisi enää kasvaa pyhyydessä. Ihminen ei voi myöskään tyystin lopettaa matkaansa tai suhtautua siihen välinpitämättömästi ilman, että hän on vaarassa langeta pois uskosta.

Kulttuurissamme, jota enenevässä määrin on tullut määrittämään suorittaminen ja kilpailu, tämä saattaa kuitenkin tuntua hyvinkin ahdistavalta. Kun kerran elämä jo muutenkin tuntuu vaativan jatkuvaa suorittamista, jotta pysyisi nyky-yhteiskunnan menossa mukana, eikö uskon pitäisi olla vastakohta tälle kaikelle? Eikö hetkeäkään saisi vain olla ja levähtää?

Tähän vastaan: ehdottomasti kyllä! Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28–30.)

Kristinuskoon olennaisesti liittyvän pyhittymisen vaatimuksen ja parannussaarnan lisäksi täytyy siis korostaa ja pitää esillä myös toista puolta, joka kenties paradoksaalisesti on myös olennainen osa kristinuskoa: sinä olet Jumalalle rakas ja kelpaat hänelle myös syntisenä, keskeneräisenä, vajavaisena ja omine vikoinesi.

(lisää…)

Katolinen pelastuskäsitys yhtenä kuvana

EETU MANNINEN

Blogikollega Emil kertoi kerran koulutehtävästä, jossa piti esittää katolinen pelastuskäsitys kuvallisesti. Joku opiskelija oli piirtänyt nuolet, jotka johtavat kuolemasta taivaaseen, kiirastuleen ja helvettiin. Ajatus vaikutti hauskalta ja ajattelin tarttua siihen. Olen nimittäin pitänyt piirtämisestä lapsesta asti ja teen sitä edelleen huvikseni silloin tällöin. Joskus kuva voi nimittäin kuuluisan sanonnan mukaisesti kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Julkaisen tämän päivän blogipostauksena tämän kuvan ja avaan sen sanallisesti.

(lisää…)

Kristillinen syvämietiskely

JOONA KORTENIEMI

Meditaatio on alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän. Sanallinen rukous – vaikka olen saanut siitä todella paljon – tuntuu välillä suorittamiselta: huomaa ponnistelevansa ja asettelevansa kauniita sanoja peräkkäin miellyttääkseen Jumalaa, jonka ehkä mieltää jollain tavalla ankaraksi ja kitsaaksi. Tai sitten kokee, että sanat jollain tavalla rajoittavat, kahlitsevat ja estävät ottamasta vastaan sitä ääretöntä Rakkautta, joka Jumala on.

Kristillinen syvämietiskely - Wilfrid Stinissen - nidottu(9789529627493) | Adlibris kirjakauppa

Se johtaa miettimään, miten löytäisi tavan rukoilla, jossa näkyisi paremmin rukouksen luonne Jumalalle avautumisena, jättäytymisenä, sisäisenä lepona Jumalassa. En liene ainoa kristitty, jolla on tällaisia ajatuksia.

Meditaatio – ja siihen liittyen erityisesti mindfulness eli tietoinen läsnäolo – on nykyisin muotia. Liikemiehet, artistit ja urheilijat meditoivat. Meditaatio on omaksuttu myös joihinkin uudempiin psykologisiin terapiametodeihin. Sen hyödyistä on paljon tutkimustietoa: se lievittää ahdistusta, masennusta ja pelkotiloja, lisää sisäistä hyväksyntää ja parantaa stressinsietokykyä.

Samalla osa kristityistä suhtautuu siihen varauksella. Syynä on se, että monet suositut meditaatiometodit ovat peräisin idän uskonnoista, erityisesti zen-buddhalaisuudesta. Länsimaihin ne ovat usein tulleet hengellisesti epämääräiseksi koetun uushenkisyyden kautta. Pelkona on, että niiden taustalla oleva ajattelu siirtyy mukana ja vahingoittaa kristityn hengellistä elämää.

Samalla kristinuskolla on luostari- ja erakkohengellisyyteen pohjautuva oma, rikas meditaation perinne. Meditaatio ei sinänsä ole millään tavalla kristinuskolle vierasta. Päinvastoin: monille suurille pyhille se on ollut itsestään selvä osa hengellistä elämää.

Miten siis löytää aidosti kristillinen tapa meditoida? Miten se voisi olla osa kristillistä rukousta? Voisiko ehkä myös uusia meditaatiometodeja integroida osaksi kristillistä rukousta antamalla niille kristillisen sisällön? Sitä selvittääkseni luin belgialaissyntyisen, mutta elämästään suurimman osan Ruotsissa vaikuttaneen karmeliitan Wilfrid Stinissenin (1927-2013) kirjan Kristillinen syvämietiskely.

(lisää…)

Poirot’n teologia

EETU MANNINEN

Pidän salapoliisisarjoista, ja vuosien varrella olen seurannut televisiosta useita sellaisia. Yllättävän monessa dekkarisarjassa katolisuus on vaihtelevissa määrin osa salapoliisin identiteettiä, mikä on tietenkin herättänyt mielenkiintoni.

Agatha Christie's Poirot (title card).png

Kuva: Wikipedia

Valitettavasti etsivien katolisuus jää harmillisen usein hyvin pinnalliselle tasolle. Esimerkiksi nimikkosarjansa päähenkilö isä Brownin (Mark Williams) ja Murdochin murhamysteerien William Murdochin (Yannick Bisson) uskonnollisuus jää heidän korostetusta katolisuudestaan (isä Brown on katolinen pappi ja Murdoch joka kerta ruumista lähestyessään ristinmerkin sutaiseva hurskas katolilainen) huolimatta useimmiten vain pinnalliseksi sanahelinäksi, joka ei vaikuta heidän toimintaansa tai asenteisiinsa oikeastaan mitenkään.

Mielestäni hyvä poikkeus tästä ilmiöstä on Agatha Christien Poirot -TV-elokuvien Hercule Poirot (David Suchet). Poirot on 1930-luvun Englannissa asuva belgialainen mestarietsivä, joka on hienostunut herrasmies, joskus jopa koomisuuteen asti. Belgialaisena Poirot on tietysti katolilainen, mutta edellä mainitsemistani esimerkeistä poiketen hänen katolisuuttaan ei hierota alusta alkaen katsojan kasvoille. Se tulee esille hienovaraisemmin.

Poirot’n uskonnollisuus ei myöskään ole pelkkää pintaa, vaan istuu luontevasti hänen hahmoonsa. Poirot’n katolisuus ilmentää toisinaan myös kristinuskon aidosti hyviä puolia: luottamusta Jumalan armoon ja moraalista suoraselkäisyyttä. Sarjassa tulee myös esille mielenkiintoisia moraalisia pulmia, joissa Poirot’n vakaumus joutuu koetukselle.

Varoitus: luvassa juonipaljastuksia (lisää…)

Autuas Carlo Acutis: kirje nuorelle miehelle

JOONA KORTENIEMI

Tämä on kirje Sinulle, nuori mies aikuisuuden kynnyksellä. Sinulle, joka ehkä jo olet uskovainen sekä Sinulle, jota uskonasiat eivät voisi vähemmän kiinnostaa. Minulla on Sinulle tärkeää asiaa. Älä säikähdä! En tuo Sinulle huonoja uutisia tai moitteita. Haluan jakaa Sinulle parasta mitä tiedän. Haluan pyytää Sinut mukaan ihmeellisimpään mahdolliseen seikkailuun!

Mietin, oletko ymmärtänyt, kuinka ainutlaatuinen ja arvokas olet? Varmasti olet jollain tasolla – niinhän koulussakin opetetaan, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Ja se on tosi hienoa! Mutta oletko miettinyt, mihin ne ihmisoikeudet oikeastaan perustuvat? Ne eivät voi vain ”roikkua ilmassa” – olla olemassa perustumatta mihinkään. Jos ne ovat totta, täytyy olla vielä syvempi taso, se taso, joka luo perustan myös ihmisoikeuksille ja ehdottomalle ihmisarvolle. Siitä haluaisin jutella kanssasi tämän kirjeen kautta.

(lisää…)

Katolisuus ja sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio

EETU MANNINEN

Sosialistisen internationaalin logo. Kuva: Wikipedia

Taannoisessa kirjoituksessaan kanssablogisti Juho Sankamo viittasi katolisen kirkon yhteiskunnalliseen opetukseen. Otan tästä kopin ja ryhdyn pohtimaan katolisen opin yhteyttä pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin ja sosiaalidemokratiaan.

Itse olen nimittäin tottunut suhtautumaan niihin pitkälti positiivisesti, ja ulkomaisiin kollegoihini tutustuessani olen huomannut, kuinka syvällä tämä tausta minussa elääkään. Toisaalta moni konservatiivinen kristitty, etenkin jos mennään Suomen ja Pohjoismaiden ulkopuolelle, tuntuu pitävän ”vasemmistolaisuutta” ja ”sosialismia”, jonka piiriin myös pohjoismainen sosiaalidemokratia on luettavissa, selkeästi kielteisinä ja kristinuskon vastaisina asioina.

Voiko siis katolilainen kannattaa hyvinvointivaltiota ja sosiaalidemokratiaa? Asian selvittämiseksi tutustuin kirkon yhteiskunnalliseen opetukseen. Eri vuosisadoilta ja -kymmeniltä peräisin olevasta opetuksesta paljastui mielenkiintoinen, monitahoinen, kehittyvä, mutta peruslähestymistavaltaan yhtenäinen päälinja. (lisää…)