”Joseph Ratzinger is very much a Bavarian theologian”, aloitti dominikaaniteologi Aidan Nichols aikanaan ensimmäisen yleisesityksen Joseph Ratzingerin eli myöhemmän paavi Benedictus XVI:n teologiasta. Hän oli oikeilla jäljillä. Jos haluaa ymmärtää paavi Benedictus XVI:tä (s. 1927, paavina 2005-2013), täytyy tiedostaa, että hän on ennen muuta erittäin baijerilainen patriootti. Siksipä olikin mitä sopivinta järjestää Ratzingerin 95-vuotissyntymäpäivän kunniaksi pääsiäisen pyhiinvaellusmatka Baijeriin, Benedictuksen lapsuudenmaisemiin ja muihin tärkeisiin kohteisiin.
Joseph Ratzinger syntyi pyhänä lauantaina ja kastettiin saman tien pääsiäisvigiliassa, joka tuohon aikaan vielä vietettiin lauantaiaamuna. Sattuikin niin, että tänä vuonna pyhä lauantai osui kuin osuikin juuri Ratzingerin syntymäpäivälle 16.4. Ratzingerin synnyinkodissa Marktlissa on museo, joka oli vielä kiinni ennen kesäsesonkia, mutta kun kirjoitin sinne, sain kutsun osallistua perinteiseen rukoushetkeen Ratzingerin synnyinminuutilla 4.15. aamuyöstä! Niinpä paikalla oli papin ja BR1-TV-kameroiden lisäksi parikymmentä keski-ikäistä baijerilaista ja viisi nuorta suomalaismiestä!
Pyhä Korbinianus ja Freisingin katedraali
Pyhiinvaellusryhmämme koostui neljästä käännynnäisestä ja neljästä teologista: lisäkseni mukana olivat blogikollegani Joona Korteniemi, toinen lestadiolaistaustainen katolilainen Pekka Palokangas, TM Tomi Ferm ja TK Jere Hannikainen. Vuokrasimme Peugeotin ja luimme ajomatkoilla Ratzingerin muistelmia kustakin paikasta hänen omaelämäkerrallisesta kirjastaan Milestones: Memoirs 1927-1977.
Viisipäiväinen pyhiinvaelluksemme alkoi Freisingista, joka sijaitsee itse asiassa lähempänä Münchenin lentokenttää kuin itse München. Freising on Baijerin historiallinen kirkollinen keskus: sen katedraalissa on jo 700-luvulla Baijeria evankelioineen pyhän Korbinianuksen reliikit ja upea 1200-lukulainen krypta. Hiippakunnan keskus siirtyi vasta 1800-luvulla Müncheniin, mutta arkkipiispa on yhä Münchenin ja Freisingin arkkipiispa – juuri tämä oli Ratzingerinkin virka vuosina 1977-1982, ennen siirtymistä täyspäiväisesti Uskonopin kongregaation tehtäviin.
Pyhään Korbinianukseen liittyy legenda, jonka mukaan karhu tappoi matkalla olleen pyhimyksen hevosen. Niinpä kuormajuhtansa menettänyt Korbinianus pakotti karhun kantamaan kamansa aina Roomaan asti. Korbinianuksen karhu on vakiosymboli Freisingin piispojen vaakunoissa, ja Joseph Ratzinger jatkoi samaa perinnettä. Vasten tahtoaan Roomaan kutsuttuna symboliikka syveni: hän näki itsensä Korbinianuksen karhuna, kuormajuhtana, ja kun paavinviran taakka lankesi hänen päälleen vuonna 2005, Korbinianuksen karhu pääsi myös paavin vaakunaan.
Freisingin ”oppineella vuorella” (mons doctus) toimi vielä 1950-luvulla pappisseminaari, jossa Joseph Ratzinger sekä opiskeli teologiaa että aloitti uransa teologian opettajana – ennen kuin oli täyttänyt edes 30 vuotta. Ratzinger myös vihittiin papiksi Freisingin katedraalissa yhdessä veljensä Georgin kanssa. Katedraali on sisältä erinomainen esimerkki baijerilaisesta barokista, joka epäilemättä vaikutti Ratzingerin visioon liturgian tehtävästä Jumalan kauneuden välittäjänä.
Regensburg: koti, katedraali ja kuoro
Regensburg ei ole vain vanha kelttiläis- ja roomalaiskaupunki, Saksan parhaiten säilynyt keskiaikainen kaupunki ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtiopäivien pysyvä kokoontumispaikka 1600-1800-luvuilla. Se on myös Saksan katolisimman alueen kirkollinen keskus ja maailman vanhimman poikakuoron (Georg Ratzingerin pitkään johtama Regensburger Domspatzen, perustettu 975) kotipaikka.
Regensburgiin perustettuun uuteen yliopistoon Joseph Ratzinger siirtyi 1969 kehittämään rauhassa omaa teologiaansa. Jo maailmankuulun Ratzingerin luo virtasi jatko-opiskelijoita eri puolilta maailmaa. Bestseller-kirjan Johdatus kristinuskoon tuloilla hän Ratzinger rakennutti Pentlingin esikaupunkiin yksinkertaisen oman kodin, jonne hänen oli tarkoitus eläköityä. Niin varma Ratzinger oli siitä, että tästä tulisi lopullinen kotipaikka, että hän siirrätti tänne vanhempiensa haudat. Mutta juuri täältä hänet kutsuttiin vuonna 1977 Münchenin ja Freisingin arkkipiispaksi. Paavina Benedictus XVI palasi Regensburgiin vuonna 2006, jolloin hän piti koko maailmaa kohahduttaneen, islam-dialogin uudelle tasolle nostaneen luennon. Viimeisen kerran Benedictus XVI vieraili Regensburgissa vuonna 2020 veljensä Georgin kuolinvuoteella.
Pyhiinvaellusryhmämme kävi yliopiston, kotitalon ja hautojen lisäksi Ratzingerin lempiravintolassa Bischofshof am Dom ja söi jälkiruokakakun hänen ja Maria-siskonsa vakiopaikassa Goldenes Kreuz. Kiirastorstain iltana osallistuttiin tietysti messuun upeassa goottilaisessa Pyhän Pietarin katedraalissa, jossa ”tuomiovarpuset” (Domspatzen) visersivät kauniisti. Messun jälkeen saimme kunnian tavata Regensburgin piispan Rudolf Voderholzerin, joka on myös Regensburgissa toimivan Paavi Benedictus XVI -instituutin johtaja. Instituutti on mm. julkaissut Ratzingerin kootut teokset -sarjan.
Altötting ja lapsuudenmaisemat
Pitkäperjantain vietimme Ratzingerin lempipyhäkössä, Baijerin hengellisessä keskuksessa, Altöttingissä. Tämä mariaaninen pyhäkkö on tunnelmaltaan erityisen vaikuttava. Rukouksen henki tuntuu. Pienellä alueella on suuri määrä kirkkoja ja kappeleita, kohokohtana ns. Musta Madonna 1300-luvulta. Lisäksi on hotelleja ja ravintoloita ja hartausesinekauppoja. Nukuimme täällä, mistä ajomatka synnyinkyllä Marktliin oli vain 15 minuuttia: paikalla piti tosiaan olla klo 4 aamulla. Rukous jatkui synnyinkodin jälkeen kastekirkossa ja yhdessäolo aamupalalla.
Nukuttuamme toiset aamu-unet lähdimme Ratzingerin 95-vuotissyntymäpäivän kiertomatkalle Ylä-Baijerin pikkukaupunkeihin ja -kyliin, missä poliisin poika Ratzinger lapsuudessaan asui. Ensimmäinen paikka, mistä Ratzingerilla on muistoja, on Tittmoning, ”lapsuuden unelmamaa”, missä on kaunis keskusaukio, kirkko ja linna sekä silta, jonka toisella puolella on Itävallan Ettenau. Nämä koettuamme jatkoimme Aschau am Inniin, pieneen maalaiskylään, jossa Ratzinger sai ensikommuunionsa. Täällä on myös Benedictuksen mukaan nimetty majatalo.
Aschausta matka jatkui Ratzingerin perheen pitkäaikaiselle omakotitalolle Hufschlagiin lähelle Traunsteinia, jonka keskusaukion kirkossa Ratzinger piti ensimessunsa. Täällä Ratzinger kärsi myös sota-ajan koettelemukset. Hänhän pakeni armeijasta Hitlerin kuoleman jälkeen ja oli vähällä tulla ammutuksi. Kaitselmus kuitenkin varjeli. Sightseeingin jälkeen oli aika ruokailla kunnon baijerilaisessa ravintolassa, jossa voi bongata ristin seinällä ja lederhoseneita, puhumattakaan huhtikuun tuoreesta parsasta ja edullisesta augustinolaisoluesta.
Pääsiäinen Münchenissä
Matkamme huipentui Baijerin pääkaupunkiin Müncheniin ja pääsiäisen viettoon siellä. Pääsiäisyön vigiliaan osallistuimme jättikokoisessa Frauenkirchenissä kardinaali Reinhard Marxin johdolla. Hän on kyllä parhaita saarnaajia, joita olen koskaan nähnyt, varsinkin piispakunnassa. Kirkkopoliittisesti Marx on viime aikoina profiloitunut kiistanalaisesti, mutta liturgiaa viettäessä ja saarnatessa näin hänessä ikään kuin nykyajan pyhän Ambrosiuksen, jonka luo aikamme etsivät augustinukset voisivat mennä oppimaan. Vigiliassa kastettiinkin viisi nuorta aikuista tähän ”toivon projektiin”, joka on kristinusko.
Sunnuntaiaamuna ohjelmassa oli vielä Münchenin Ludwig-Maximilian -yliopiston näkeminen ja Pyhän Ludwigin yliopistokirkon messuun osallistuminen. Tämä kirkko on äärimmäisen vaikuttava ja niin oli messukin. Pääsiäisen valo tuli ikkunoista sisään taivallisella tavalla ja valaisi suoraan alttarin kynttilöineen. Kuorolaulukin oli todella kaunista ja saimmekin runsaasti armoa armon päälle. Silti edessä oli vielä yksi kohokohta, nimittäin pääsiäissunnuntain juhla-ateria Ratzingerin suosimassa Augustiner Klosterwirtissä. Edelstoffia ja omenastruudelia!
Ennen lähtöä lentokentälle kävimme vielä kiittämässä matkasta baijerilaisen barokin ykköspyhäkössä eli Johannes Nepomukilaisen kirkossa (ns. Asam-kirkko) sekä kävelyllä englantilaisessa puutarhassa, missä voi muuten myös surffata keskellä kaupunkia. Tapasimme kaitselmuksellisesti kardinaali Marxin sihteerinä toimivan Monikan, johon tutustuin Suomessa 17 vuotta sitten ja joka osasi vielä jonkin verran suomea. Monika tosin valitteli Saksan kirkon suuntaa ja kertoi vaihtavansa pian työpaikkaa, mutta häntä rohkaisi suuresti suomalaisten Ratzinger-pyhiinvaeltajien tapaaminen.
Baijerin katolisuus ja Ratzinger-fanit
Meidän ryhmällemme puolestaan oli rohkaisevaa oleskella katolisvoittoisella alueella, missä apteekitkin on nimetty pyhien tai enkelien mukaan, kokea kauniit liturgiat Regensburgissa ja Münchenissä, nähdä ihmisten – myös nuorten ja opsikelijoiden – iloisuus, avoimuus ja rentous. Altöttingissä Armokappelin suntio oli sivuhommana Augustiner-ravintolassa tarjoilijana ja tarjosi meille ilmaiset baijerilaiset drinkit. Karismaattinen Emmanuel-yhteisö Altöttingissä sai pitkäperjantain liturgian elämään aivan ihmeellisellä tavalla.
Hengellisesti herkkinä ryhmäläisemme aistivat myös joitain eroja saksalaisen ja puolalaisen katolisuuden välillä. Puolassa (mistä Joona kirjoitti tässä ja tässä) on toki selvästi täydemmät kirkot, vahvempi eukaristinen hartaus ja pidemmät rippituolijonot (niitä Saksassa hädin tuskin edes näkee). Toisaalta saksalaisessa katolisuudessa on jotain kotoisempaa ja lempeämpää kuin puolalaisessa, se on suomalaiselle ehkä hieman helpommin lähestyttävää. Mielenkiintoinen arkkitehtoninen yksityiskohta oli se, että Baijerin kirkoissa oli usein hieman ortodoksista ”sipulia” muistuttava kupoli.
Mitä itse Ratzingeriin tulee, niin hänkään ei taida olla profeetta omalla maallaan. Yleistä mielipidettä ohjaavat vahvasti mediat, jotka ovat viime aikoina mustamaalanneet Benedictusta suhteessa hyväksikäyttötapauksiin. Mutta jopa Saksan katolisessa yliopistomaailmassa Ratzinger on persona non grata: ystävämme Monikan oli pitänyt poistaa väitöskirjastaan kaikki Ratzinger-sitaatit. Ja jos Regensburgin yliopistossa opiskellut suntiotarjoilijamme ei ollut lukenut ainuttakaan Ratzingerin kirjaa (no, niitä ei ollut yliopiston kirjakaupan teologiaosastolla yhtäkään myynnissä…), niin kukahan sitten on?
No ainakin me viisi suomalaista nuortamiestä! Ja onhan niitä Ratzinger-faneja ympäri maailmaa. Itse asiassa maailman kenties johtava Ratzinger-tutkija, professori Tracey Rowland Australiasta tulee Suomeen kesäkuun alussa (3.6.) luennoimaan Ratzingerin ajattelusta otsikolla ”Joseph Ratzinger and Europe”. Niin, mikä on Eurooppa? Kyseessä on kansainvälisen Ratzinger-konferenssin pääluento, ja se on ilmainen ja avoin kaikille kiinnostuneille. Konferenssi pidetään kulttuurikeskus Sofiassa Helsingin Vuosaaressa, yhteistyössä Studium Catholicumin kanssa. Ohjelmassa on mielenkiintoisten akateemisten esitelmien lisäksi turistivierailuja (Nuuksion poropuisto la 4.6., Helsinki su 5.6., Turku ma 6.6.), joihin tulemalla pääsee samalla juttelemaan ajan kanssa prof. Rowlandin kanssa. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet (15.5. mennessä!) löytyvät täältä. Tervetuloa mukaan!
KATOLISTA HAPATUSTA 
Kiva matkakertomus!
Takavuosina Münchenissä lähes kaikkialla otettiin vastaan ilahduttavan lämpimällä tervehdyksellä: Grüß Gott! Minusta tuntuu, että nykyään maallisemmat moikkaukset ovat pitkälti syrjäyttäneet tuon kauniin tervehdyksen. Satuitteko kiinnittämään asiaan huomiota? Jos matka vie vielä Müncheniin niin täytyykin yrittää itse muistaa elvyttää tätä kristillistä perinnettä.
Jos on käymässä Frauenkirchessä, niin suosittelen poikkeamaan myös Peterskirchessä (St. Peter, https://alterpeter.de/ ), joka on lähellä heti Marienplatzin toisella puolella. Kirkko on 1200-luvulta, mutta kokenut kovia sodan aikana. Kirkossa on paljon kauniita yksityiskohtia – se on hyvin eri tyyppinen kuin Frauenkirche. Kannattaa piipahtaa myös valoisan aikaan, jotta kattofreskot näkyvät kirkkaasti.
TykkääTykkää
Kun olen lukenut puolenkymmentä Ratzinger -kirjaa, niin mahdan olla tematiikassa jo sentään alempaa keskikastia… :)
”Matkalla Jeesuksen luokse” -teoksen esipuheessa silloinen kardinaali Ratzinger kirjoittaa edelleenkin niin ajankohtaisesti:
”Nykyään laajoissa piireissä, myös uskovien keskuudessa, on yleistynyt kuva sellaisesta Jeesuksesta, joka ei vaadi mitään eikä koskaan moiti vaan hyväksyy kaikki ja kaiken ja joka kaikessa vain vahvistaa ja tukee meitä. Hän on siis täydellinen kirkon vastakohta, mikäli kirkko vielä uskaltaa vaatia ja laatia sääntöjä…
Evankeliumien Jeesus on aivan toisenlainen, vaativa ja rohkea. Sellainen Jeesus, joka tekee kaiken kaikkien mielen mukaisesti, on haamu tai unikuva, ei mikään todellinen henkilö. Evankeliumien Jeesus ei varmasti ole meille mukava. Juuri siten hän kuitenkin vastaa olemassaolomme syvimpään kysymykseen. Elämämme näet suuntautuu – tahdommepa tai emme – kohti Jumalaa, toiveiden täyttymystä yli kaikkien rajojen, kohti äärettömyyttä. Meidän on jälleen lähdettävä matkalle tämän todellisen Jeesuksen luokse.”
Kesällä 2019 Emil kysyit minulta, mitä pidin Ratzingerin silloin vasta suomennetusta kolmen adventtisaarnan kokoelmasta ”Mitä on olla kristitty”?
Kun silloin mahdoin vastata hiukan ympäripyöreää, niin nyt tarkennan. Minua yllätti adventtisaarnoissa hänen rehellisyytensä niin oman kirkon kuin yleisesti kristinuskon historian ”saavutusten” peilissä. Ja siitä huolimatta kardinaali Ratzinger valittiin paaviksi! – Tässä joitakin otteita kohdista, jotka koskettivat minua:
– ”Nykymaailmassa meitä painaa kristinuskon tehottomuus: elettyämme kaksituhatta vuota kristillistä historiaa emme näe mitään, mikä maailmassa ilmentäisi uutta todellisuutta, vaan kohtaamme samat kauheudet, saman toivon ja epätoivon kuin hamasta aikojen alusta. Myös omassa elämässämme joudumme yhä uudelleen kokemaan kristillisen todellisuuden voimattomuuden kaikkien muiden mahtien edessä, kun ne iskostavat meihin jälkensä ja esittävät vaateitaan…mieleemme tunkee kysymys: mihin oikeastaan tarvitaan tätä kaikkea dogman, kultin ja kirkon tarjontaa, jos meidät kuitenkin lopuksi sysätään omaan surkeuteemme?
– Tämä johtaa meidät lopulta takaisin kysymään, mikä oli Herran sanoma. Millaista todellisuutta hän julisti ja millaisen todellisuuden hän toi ihmisten keskuuteen?
– Tämä kokemus historiasta, joka oli täynnä pettymyksiä, täynnä orjuutta, täynnä vääryyttä, oli kasvattanut Israelin aina vain vahvemmin kaipaamaan valtakuntaa, joka ei olisi ihmisherruutta, vaan Jumalan itsensä valtakunta – Jumalan valtakunta, jossa hän, maailman ja historian todellinen Herra, tulisi hallitsemaan. Hän, joka on totuus ja oikeudenmukaisuus, olisi hallitseva… Ei ole vaikea ymmärtää toivoa, jonka sellaisista sanoista täytyi viritä. Yhtä ymmärrettävää lienee kuitenkin pettymys, joka valtaa meidät luodessamme katsemme siihen mitä on tapahtunut.
– Kristillinen teologia, joka piankin kohtasi odotuksen ja täyttymyksen ristiriidan, teki aikaa myöten Jumalan Valtakunnasta tuonpuoleisen taivaanvaltakunnan: ihmisen pelastuksesta tuli sielun pelastusta, joka toteutuu tuonpuoleisuudessa, kuoleman jälkeen… suuri voi olla sen tuottama pettymys ja järkytys, kun katsomme toteutunutta historiaa, joka totisesti ei ole Jumalan valtakunta.
– Miten usein lienemmekään ajatuksissamme vertailleet toisiinsa Jeesuksen sanoja ja todellisuutta: kaikenlaisia rikkiviisaasti kehiteltyjä arvoasemia ja arvojärjestyksiä, kaikenlaista hoviprameutta!… On pakko kysyä, eikö uusitestamentillinen virka ole taantunut? Eikö jo Augustinus joutunut sanomaan uskovilleen, että myös kirkon piispoja koskivat usein ne ankarat sanat, jotka Herra lausui vanhan liiton palvelijoista: ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettavaksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellakaan liikuttaa”? (Matt. 23:2-4)
– Lännen teologia on kehitellyt täsmällisen järjestelmän selittämällä, että synti on äärettönmästi loukannut Junalaa, joten tarvittiin myös ääretön hyvitys… Oma elämämme on yhtä ja samaa vaivaa ja vastusta, aivan kuin tuota rakennelmaa (lunastusta) ei olisi olemassakaan…
– Itäinen teologia on selittänyt lunastuksen voitoksi, jonka Kristus hankki synnistä, kuolemasta ja Paholaisesta… Kaikissa sairauksissamme, heikkouksissamme, yksinäisyydessämme ja hädässämme kuolema on alati läsnä.
– vasta rakkaus edustaa todella luovaa, elämää antavaa ja pelastavaa voimaa… Jumala on tässä mailmassa salattu, ja vain salattuna hänet voidaan löytää.
– Olemme vakuuttuneita, että Jumala voi pelastaa ihmiset ja tekee sen, meidän teorioidemme kanssa ja ilman niitä, meidän teräväpäisyytemme kanssa ja ilman sitä, ja ilman että meidän ajatuksissamme täytyy auttaa häntä.
– Kristityn elämä merkitsee aina perustuvaa suuntautumista elämään, jossa olemme tosiamme varten
– …sikäli kun kysymys on meistä, hyvän tahtomme kituvasta liekistä ja omien toimiemme tyhjänpäiväisyydestä, emme saavuta pelastusta. Siihen meistä ei ole, miten paljoon pystymmekin. Mahdottomaksi se jää. Mutta Jumala on armossaan tehnyt mahdottoman mahdolliseksi… Amen.
TykkääTykkää
Kiitos! Sinun pitäisi tulla kyllä ehdottomasti kesäkuun alun Ratzinger-konferenssiin Helsinkiin! Olet ehdottomasti jo ylempää keskikastia Suomen kontekstissa.
TykkääTykkää