dogmihistoria

Pelagiolaiskiistan merkkivuosi

EETU MANNINEN

Pelagius kuvattuna yhdessä Johannes Khrysostomoksen kanssa Nürembergin kronikassa vuodelta 1493

Tuntuu, että viime aikoina erilaiset merkkivuosipäivät ovat kasaantuneet harvinaisen tiheään. Viime vuonna muisteltiin ensin reformaatio 500 -merkkivuotta, ja sitten tuli Suomen 100-vuotisjuhla. Tänä vuonna on jo muisteltu Suomen sisällissotaa, jonka alkamisesta tuli kuluneeksi 100 vuotta 27.1.2018, eikä meno ota laantuakseen. Vappuna tulee nimittäin kuluneeksi tasan 1600 vuotta siitä, kun pelagiolaisuus tuomittiin harhaopiksi Karthagon paikalliskokouksessa vuonna 418.

Varsinkin Suomen kontekstissa, jossa vallitsevana uskonnollisena perinteenä on jo useamman sadan vuoden ajan ollut ihmisen passiivisuutta ja Jumalan monergistista toimintaa hänen vanhurskauttamisessaan ja pelastumisessaan korostanut luterilaisuus, sana ”pelagiolaisuus” särähtää korvaan erityisen ikävästi. Luther pitikin kirkon historiassa esiintyneistä harhaopeista juuri pelagiolaisuutta sellaisena, jota ei ollut koskaan saatu tukahdutettua ja joka on alati vaanimassa.

Mutta mistä koko ilmiössä oli oikeastaan kysymys? Mitä pelagiolaiset opettivat ja miksi heidät tuomittiin? Onko koko kiistaan liittyvillä kysymyksenasetteluilla enää mitään relevanssia 1600 vuoden jälkeen? (lisää…)

Mainokset

Montako kertaa paavi on puhunut ex cathedra?

EETU MANNINEN

Apostoli Pietarin patsas Pietarinkirkossa Vatikaanissa

Oppi paavin erehtymättömyydestä on katolisen uskon piirre, joka lienee ulkopuolisen silmissä siitä oudoimmasta päästä. Koko ajatus kenenkään kuolevaisen ihmisen ”erehtymättömyydestä” tuntuu mahtailevalta ja epäuskottavalta.

Paremmin kirkkohistoriaa tuntevien mielikuvissa paavien keskenään ristiriitaiset kannanotot ja erehdykset saavat Vatikaanin I kirkolliskokouksen (1869–1870) julistaman paavin erehtymättömyyttä koskevan dogmin näyttämään ilmeisen virheelliseltä.

Vatikaanin etenkin 1800-luvulla ja viime vuosisadan alkupuolella vaalima erehtymättömyyspainotus sisältääkin monia kysymyksiä ja ongelmia. Yksi niistä on se, kuinka laajasti paavin erehtymättömyys tulisi ymmärtää. Kuinka usein paavit ovat puhuneet erehtymättömästi? (lisää…)

Henki ja kirjain – Augustinus pähkinänkuoressa

EETU MANNINEN

Augustinus Sandro Botticellin (1445-1510) maalaamana

Armo-oppi kuuluu tunnetusti Augustinuksen (354–430) teologian ytimeen. Hänen armoa koskeva ajattelunsa on muotoutunut erityisesti pelagiolaiskiistan vaikutuksesta, jonka tiimoilta hän kirjoitti tärkeimmät aihetta koskevat teoksensa. Tähän joukkoon kuuluu ehdottomasti hänen vuonna 412 kirjoittamansa Henki ja kirjain (De spiritu et littera), jota voi pitää eräänlaisena Augustinuksen armo-opin tiivistelmänä.

Teos on ilmestynyt suomeksi vuonna 1982 Jukka Thurénin käännöksenä Aurinko kustannuksen julkaisemana Simo Kivirannan toimittamassa Kristikunnan klassikkoja-sarjassa. Käännöksellä on siis jo jonkin verran ikää, mikä näkyy erityisesti raamattusitaateissa käytetystä vanhasta 1933/38-raamatunkäännöksestä. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja helppolukuista.

Suomen kontekstissa Augustinus esitellään toisinaan Lutherin kautta. Myös Thurén alleviivaa käsillä olevan teoksen merkitystä tuomalla esille sen vaikutuksen, joka sillä oli reformaattorin vanhurskauttamisopin muotoutumisessa: juuri Henki ja kirjain oli se teos, josta Luther koki saavansa tukea omille näkemyksilleen. Lutherin Augustinusta kohtaan tunteman erityisen arvostuksen myötä Augustinus on toisinaan nähty luterilaisissa piireissä jopa eräänlaisena linkkinä siinä ”puhtaan evankeliumin” ketjussa, jonka katsotaan ulottuvan Paavalista hänen kauttaan Lutheriin (ks. esim. Emil Antonin ja Timo Junkkaalan vuonna 2012 käymä vanhurskauttamisoppia koskeva debatti).

Augustinuksen ymmärtäminen Lutherin valossa ei kuitenkaan tee oikeutta kirkkoisän omalle ajattelulle. Vaikka Thurén käännöksensä johdannossa korostaakin Hengen ja kirjaimen merkitystä Lutherin ajattelulle, hän myös toteaa, että Luther poikkeaa ”olennaisessa kohdassa” Augustinuksen ajattelusta. (lisää…)

Top 5 kirkkoisät: kolminaisuus

EETU MANNINEN

Lyonin piispa Irenaeus

Tällä viikolla esittelen Top 5 kirkkoisät. Kaikista kirkkoisistä vain viiden valitseminen on kuitenkin vaikeaa, joten keskityn tällä listalla kolminaisuusopin muotoutumiseen kannalta merkittäviin kirkkoisiin.

1. Irenaeus (n. 135–n. 202). Varhaisista kirkkoisistä Irenaeuksen teologia ennakoi hämmästyttävän selvästi kolminaisuusoppia. Hän kuvaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välistä suhdetta metaforalla, jossa Sana ja Viisaus, eli Poika ja Pyhä Henki ovat Isän kädet. Irenaeuksen jumalakuvan trinitaarisuudesta kertoo muun muassa se, että hän ei useimpien muiden varhaisten kirkkoisien tavoin samaista Sanaa ja Viisautta toisiinsa, vaan kutsuu Henkeä Viisaudeksi. Näin ollen kaikki persoonat toimivat yhdessä sekä maailman luomisessa että ihmisen pelastamisessa. (lisää…)

Taistelu Augustinuksen perinnöstä

EETU MANNINEN

Lateraanikirkossa sijaitseva 500-luvulta peräisin oleva kuva Augustinuksesta

Augustinus (354–430) kuuluu kiistatta ihmiskunnan historian suuriin neroihin. Tunnettu dogmihistorioitsija Jaroslav Pelikan (1923–2006) on sanonut koko keskiajan teologian olevan vain sarja alaviitteitä Augustinukseen (Pelikan 1978, 3) ja brittifilosofi sir Anthony Kennyn mukaan antiikin filosofeista ainoastaan Aristoteleella (384–322 eKr.) on ollut suurempi vaikutus filosofian historiaan (Kenny 2010, 94).

Augustinus oli suorastaan häkellyttävän laaja-alainen ajattelija, ja massiivisessa kirjallisessa tuotannossaan hän tuli käsitelleeksi useimpia merkittäviä kristillisen teologian osa-alueita. Esimerkiksi perisyntioppi, predestinaatio-oppi ja armo-oppi ovat lähtöisin häneltä ja lisäksi hänellä on ollut suuri vaikutus läntiseen trinitaariseen teologiaan.

Kiistely Augustinuksen oikeasta tulkinnasta jatkui läpi koko keskiajan, mutta erityisen suuri kiista hänen perinnöstään tapahtui reformaatiossa, kun kiistan kaikki osapuolet halusivat osoittaa, että tämä kunnioitettu kirkonopettaja oli nimenomaan heidän puolellaan. Tässä artikkelissa tarkastelenkin, miten kaikki reformaation osapuolet pohjasivat oppinsa Augustinuksen teologiaan ja miten suuressa määrin reformaatio oli kiistaa juuri Augustinuksen perinnöstä. (lisää…)

Teesejä ehtoollisesta: onko eukaristia Kristuksen ruumis ja veri?

OSKARI JUURIKKALA

peura kansi

Onko ehtoollinen Kristuksen ruumis? Tähän kysymykseen pureudutaan tässä kirjaesittelyssä, jonka kohteena on Simo Peuran Teesejä ehtoollisesta (2016, 76 s.). Kyseessä on toinen teos Perussanoman sarjassa Uskonpuhdistuksen sanoma tänään. Pari viikkoa sitten esittelin sarjan ensimmäistä teosta, Anni Maria Laaton Teesejä kirkosta.

Peura on kokenut Luther-asiantuntija sekä teologian tutkija. Hän on toiminut Lapuan hiippakunnan piispana vuodesta 2004. Peura on myös aktiivinen luterilais-katolisissa oppikeskusteluissa, joissa juuri ehtoollinen on yksi keskeisimmistä kysymyksistä. Peuran teesit ovat seuraavat: (lisää…)