EETU MANNINEN

Tällä viikolla esittelen Top 5 kirkkoisät. Kaikista kirkkoisistä vain viiden valitseminen on kuitenkin vaikeaa, joten keskityn tällä listalla kolminaisuusopin muotoutumiseen kannalta merkittäviin kirkkoisiin.

1. Irenaeus (n. 135–n. 202). Varhaisista kirkkoisistä Irenaeuksen teologia ennakoi hämmästyttävän selvästi kolminaisuusoppia. Hän kuvaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välistä suhdetta metaforalla, jossa Sana ja Viisaus, eli Poika ja Pyhä Henki ovat Isän kädet. Irenaeuksen jumalakuvan trinitaarisuudesta kertoo muun muassa se, että hän ei useimpien muiden varhaisten kirkkoisien tavoin samaista Sanaa ja Viisautta toisiinsa, vaan kutsuu Henkeä Viisaudeksi. Näin ollen kaikki persoonat toimivat yhdessä sekä maailman luomisessa että ihmisen pelastamisessa.

2. Tertullianus (n. 170–n. 230). Karthagolainen Tertullianus kuuluu sekä trinitaarisen että latinalaisen teologian pioneereihin. Hän oli ensimmäinen kristillinen teologi, jolla oli selvä pyrkimys antaa kolminaisuusopille täsmällinen muotoilu. Tertullianus kehittelikin kolminaisuusopilliset perustermit, jotka ovat yhä käytössä läntisessä perinteessä: juuri häneltä on peräisin jaottelu ”yksi olemus, kolme persoonaa” (una substantia, tres personae).

3. Athanasios (n. 296–373). Vuonna 325 katolisen kirkon Nikeassa kokoontunut ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous julisti Pojan todellisen jumaluuden kieltäneitä areiolaisia vastaan, että Poika on tosi Jumala ja samaa olemusta (ὁμοούσιος) kuin Isä. Konsiilin jälkeen Aleksandrian piispa Athanasios kuului nikealaisen ortodoksian merkittävimpiin puolustajiin. Areiolaisuutta suosineiden Rooman keisareiden aikana Athanasios joutui useaan otteeseen maanpakoon, mutta palasi aina takaisin piispanistuimelleen. Filosofisten ja Raamatusta nousevien perusteiden lisäksi hän argumentoi, että Pojan todellinen jumaluus oli välttämätön ihmisten pelastukselle: jos Poika ei ole tosi Jumala, ihmisyys ei ole yhdistynyt jumaluuteen eikä näin ollen voi päästä siitä osalliseksi.

4. Kappadokialaiset isät: Basileios Suuri (n. 330–379), Gregorios Nazianzilainen (n. 330–390) ja Gregorius Nyssalainen (n. 335–n. 394). Pojan jumaluutta koskeneen kiistan jälkeen oli vuorossa keskustelu Pyhän Hengen jumaluudesta, jonka tuloksena kolminaisuusoppi määriteltiin Konstantinopolin I kirkolliskokouksessa vuonna 381. Tässä keskustelussa kappadokialaisilla isillä oli suuri merkitys. Kappadokialaiset isät kehittelivät kreikankielisessä trinitaarisessa teologiassa vaikutusvaltaisen terminologian, jossa tehdään jaottelu Jumalan yhden olemuksen (οὐσία) ja kolmen persoonan (ὑπόστασις) välillä. Heiltä on myös peräisin käsitys, jonka mukaan Kolminaisuuden persoonat läpäisevät toisensa (περιχώρησις), sekä Jumalan olemuksen ja hänen vaikutustensa (ἐνέργειαι) välinen erottelu.

5. Augustinus (354–430). Tertullianuksen ohella läntisen trinitaarisen teologian muotoutumisen kannalta merkittävin nimi on ollut Hippon piispa Augustinus, joka omisti aiheelle suurteoksensa De Trinitate. Teoksessaan Augustinus käsittelee perinteiseen tyyliin aiheeseen liittyviä vanhoja kiistakysymyksiä, mutta teoksensa loppuosassa hän pyrkii ymmärtämään Kolminaisuutta etsimällä sille analogiaa ihmismielestä. Hän löytää tällaisen muistista, ymmärryksestä ja rakkaudesta, joista muisti heijastaa Isää, ymmärrys Poikaa ja rakkaus Pyhää Henkeä. Augustinuksen trinitaarisessa teologiassa omintakeisin piirre onkin hänen käsityksensä Pyhästä Hengestä rakkauden siteenä, joka yhdistää Isää ja Poikaa. Augustinus myös ajatteli, että vaikka Pyhä Henki lähtee pääasiallisesti (principaliter) Isästä, hän lähtee myös Pojasta, mikä ennakoi merkittävällä tavalla itäisen ja läntisen kristikunnan seuraavina vuosisatoina kasvavia teologisia eroja.