EMIL ANTON
Juha Hurmeen Niemi voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2017, ja siitä asti se oli lukulistallani, kunnes vasta nyt sain sen luettua – ja kyllä kannatti! Kirja on ollut sopivasti juuri uudelleen uutisissa, kun Hurme on jaellut sitä ilmaiseksi ympäri Suomea. Sille on myös ilmestynyt jatko-osa (Suomi, 2020), jonka varasin juuri kirjastosta.
Niemeä on luettu kiitettävästi ja siitä on valtava määrä blogiarvioita netissä – nopealla googlauksella löysin niitä 35! Kristillisellä puolella ainakin Perusta-lehdessä oli arvio Timo Junkkaalalta, jonka kanssa Hurme keskusteli myös Veritas-forumissa (ks. video jutun lopussa). Aivan ansaitusti kirjaa onkin luettu ja hehkutettu – se on aivan tajutonta tykitystä alusta loppuun, reilut 400 sivua kielellistä ilottelua ja syvästi sivistävää kulttuurihistoriaa. Mahtava teos! Kirjassa on jotain samaa kuin Katolisempi kuin luulit -opuksessani, mutta aikajana on aika lailla pidempi (alkuräjähdyksestä aloitetaan!), ja Hurme on kielenkäyttäjänä aivan omaa luokkaansa. Toki myös maailmankatsomuksessa on vissi ero.
Kyseessä on siis Suomen esihistoria (siksi ”Niemi”) aina alkuräjähdyksestä vuoteen 1809 asti. Yllättäen Hurme luokitteli kirjansa romaaniksi ja se voitti kaunokirjallisuuden Finlandian (eikä siis Tieto-Finlandiaa), vaikka kirjaa voisi mielestäni paremmin kuvata tyylillisiä vapauksia ottavaksi tietokirjaksi. Oma ajatukseni olikin usein, että saako tällaista kielenkäyttöä julkaista tietokirjassa! Ymmärrän siksi myös rohkean luokituksen romaaniksi ja olen sikäli iloinen, että olen nyt lukenut romaanin alusta loppuun! Viimeksi tein sen varmaan pakon edessä koulussa yli 15 vuotta sitten. En vaan yleensä jaksa pysyä romaaneissa mukana.
Tällä blogilla tarkastelen Niemeä katolisuuden ja kristinuskon näkökulmasta, mikä onkin mielenkiintoinen ja haastava vinkkeli, sillä Hurmeen teos tunnetaan uskonnottomasta ja osin jopa uskonnonvastaisesta eetoksestaan. Mutta kun on hyväksynyt Hurmeen persoonallisen ja värikkään genren, niin ei sen tarvitse antaa häiritä: pikemminkin se tulisi ottaa kutsuna pohdintaan ja dialogiin. ”Alussa oli olematon piste, joka oli aivan vähän roiskunut yli. Se oli siis eräänlainen tahra, joka oli kuitenkin niin pieni, ettei sen päälle mahtunut edes yhtä enkeliä istumaan.” Näin se alkaa!
Myös sinä, minä, Väinämöinen, Mikael Olavinpoika Agricola, Larin Paraske ja epämääräinen kokonaisuus nimeltä Suomi olimme tietenkin tuossa roiskuvassa pisteessä porisemassa.
Kiitettävä katolisuus
Aloitetaan positiivisesta. Hurme on sen verran sivistynyt ja lukenut mies, ettei voi ohittaa katolisen kirkon kulttuuripanosta niemeläisen sivistyksen historiaan. Itse aloitin Katolisempi kuin luulit -kirjani Topeliuksen sitaatilla, jonka mukaan ”katolinen kirkko on kuitenkin tuonut Suomeen koulut, tieteet, maalaustaiteen, kuvanveistannon, rakennustaiteen ja kirkkosoitannon”. Hurmetta voisikin kutsua tässä mielessä hyvällä syyllä uudeksi Topeliukseksi, kun hän kirjoittaa:
Katoliselle kirkolle on annettava sivistyspanoksesta rehti kiitos. Korkeakulttuurista etelää edustanut kirkko tarjoili muodostuvalle yhteiskunnalle moraalikoodin ja keskeisen hallintovälineen, kirjoitustaidon, sekä kansainvälisen kielen, latinan. Ja mikä tärkeintä, tätä kautta myös, aikaa myöten, ruotsin ja suomen kielet kohosivat kirjakieliksi. Kansankielistä tekstiä tarvittiin aluksi maallisten ja jumalallisten lakien kirjaamiseen. Kirkon vaatimuksesta Ruotsissa luovuttiin orjuudesta viimeistään 1300-luvulla. Se oli erittäin jees.
Hurme mainitsee myös Turun 1200-1500-luvuilla toimineen dominikaaniluostarin, joka oli ”eurooppalaisen kirjasivistyksen, kirkkolaulun ja taidemusiikin tärkeä portti, jonka laulutraditio periytyi katedraalikouluun ja tuomiokirkkoon”. Hän mainitsee myös Pyhän Henrikin ja Lallin hiihtokilpailun ”Köyliönjärven kansainvälisissä kisoissa”, Rauman fransiskaanit, Naantalin armolaakson birgittalaisineen ja Jöns Buddeineen, Suomen Santiagon eli Rengon Pyhän Jaakon kirkon sekä paavi Gregorius IX:n inkulturaatiopolitiikan (”hiisien uudelleenkäyttöstrategia”).
Agricolan Suomeen tuoma luterilaisuus saa sen sijaan ankaramman tuomion: se on ”elämänilon kieltävää moskaa”. Ja Kustaa Vaasa määräsi ”Kuusiston katolisen piispanlinnan, keskiajan tärkeän kulttuurikeskuksen, revittäväksi maan tasalle 1528. Karhukopla pani töpinäksi, eikä sinne juuri kiveä kiven päälle jäänyt. Sopii mennä katsomaan. Siellä ne rauniot yhä ovat.”
Hurmeen käsitys varhaisesta kristinuskosta vaikuttaa myös aika positiiviselta. Rooman valtakunnan näkökulmasta hän kirjoittaa ensimmäisten vuosisatojen kristityistä seuraavaa: ”Nämä kummelit olivat lisäksi pasifisteja ja isänmaan vastaisia. Kristitty ei nimittäin tuohon aikaan saanut vielä tappaa ja hän oli eläessään ikuinen maanpakolainen, jonka aito ja ainoa isänmaa oli taivaassa!”
Tässä näkyy Hurmeen mieltymys pasifismiin ja kirjassa usein toistuva kritiikki nationalismia kohtaan. Suomalaisessa kulttuurissa melkein kaikki on lainaa, ja suomalaisetkin ovat kärjistetysti lähinnä ”suomea puhuvia ruotsalaisia”. Finlandia-palkinnon kiitospuheessaan Hurme puhuikin kuuluisasti ruotsia ja tokaisi: ”Opetelkaa ruotsia, juntit. Maailmankuvanne avautuu kummasti.”
Kriittisiä kantoja
Pasifismin kääntöpuolena on sitten toki keskiaikainen kirkollisen ja maallisen vallan ja voiman liittouma, jota ilmentää muun muassa Hurmeen ”pohjois-korealaiseksi” nimittämä Pyhän Henrikin legenda. Suuresta katolisesta filosofi-teologista Tuomas Akvinolaisesta Hurme toteaa viiltävästi, että hän eli ”siinä yleisessä keskiaikaisessa harhassa, että totuus oli jo löydetty”, ja hänen elämäntyönsä oli ”urhoollisuudessaan liikuttavan avuton yritys” yhdistää usko ja tiede. Akvinolaisen viisi tietä eli jumalatodistusta ovat ”vaikutusvaltaista ja hienosti muotoiltua potaskaa”.
Vastaavasti kirkkoisä Augustinus toi Hurmeen mukaan manikealaisuuden kristinuskoon ja päätteli, että ”kaikki ovat jo syntyessään läpimätiä. Jokaisen vauvan taakkana on kaikkien esivanhempien syntien ääretön sarja, joka ylettyy Aatamin ja Eevan omenatemppuun paratiisin puutarhassa.” Ihmiskunta taas on ”luopioiden joukko, josta Jumala valitsee edeltä käsin toiset pelastukseen ja toiset ongelmajätteisiin. Huh huh.”
Hurme kirjoittaa myös autuaasta Hemmingistä, 1300-luvulla eläneestä Turun piispasta: ”Vihdoin vuonna 1514 Hemmingin jupakassa oli edetty beatifikaatioon, ja hänen luunsa aseteltiin juhlavin menoin vasiten nikkaroituun pyhimysarkkuun ja ukko julistettiin autuaaksi.” Yleistä tulkintaa seuraten (ks. kuitenkin tämä) Hurme toteaa, että reformaatio tuli väliin ja keskeytti pyhäksijulistamisprosessin. Tämän jälkeen hän kertoo suomalaisille hiippakuntamme viime vuosien vaiheista seuraavasti:
Mutta Jumala ei unohda parhaita poikiaan. Hemmingin beatifikaation 500-vuotisjuhlan 2014 lähestyminen aktivoi jälleen prosessin. Katekeettisen keskuksen johtaja Juho Kyntäjä laati rukouksen autuaan Hemmingin kanonisaation puolesta jo vuonna 2007. Piispa Teemu Sippo on ollut yhteydessä paavi Franciscukseen ja lobannut Rooman pyhimysasiain kongregaatiossa. Hemmingin nimikkoleivos kilpailutettiin; Juho Kyntäjä voitti kisan reseptillään, jonka ainekset olivat 1300-luvulta. Katolinen tiedotuskeskus on painanut rukouskortteja, joiden paraatipuolella on Hemmingin kuva ja perspuolella rukous, jonka avulla häneltä voi pyytää esirukouksia omiin murheisiin. Hemmingin vastauksista voi raportoida hiippakunnan kuuriaan, joka lienee jonkinlainen pyhien asioiden byrå. Toivon, ja ehkä jotkut lukijatkin toivovat, että olisin keskinyt tämän kaien, mutta ei: kyllä näin on.
Hurmeen maailmassa kristinusko tuntuu saavan älyllisen kuoliniskunsa 1700-luvun valistuksessa. Ongelmat tulevat tieteen ja filosofian aloilta. ”Jumalan kertarysäyksellä 6000 vuotta sitten valmiiksi luoman maailman staattinen kuva alkoi rakoilla valistuksen vuosisadan Euroopassa. Ranskalainen luonnontutkija Buffon päätteli maapallon iäksi peräti 75 000 vuotta.” ”Skottiempiristi, filosofi ja skeptikko David Hume kiteytti 1757 näppärästi, että uskonnon alku on pelossa; usko on pelottavien ja selittämättömien ilmiöiden rationalisointiyritystä vajavaisin tiedoin ja avuttomin älynystyröin.”
Arviointia
Vaikka Hurme kertoo tarkistaneensa kaikki tietonsa lähdekirjoista, kirjaan on jäänyt joitain selkeitä asiavirheitä, vähän nolojakin sellaisia. Esimerkiksi Hurme sanoo Tapaninpäivänä juhlitun Stefanuksen, ensimmäisen kristillisen marttyyrin, olleen 200-luvulla elänyt piispa, vaikka Stefanus eli Tapani oli diakoni, joka tapettiin jo 30-luvulla. Roomassa oli kyllä Stefanus-niminen piispa eli paavi 200-luvulla, joten sekaannus johtunee siitä. Hurme antaa myös Rooman ja Konstantinopolin välisen skisman vuodeksi 1064 (oikea vuosi on 1054) ja puhuu pyhimysten palvonnasta (oikeammin olisi kunnioitus tai kultti). Mutta nämä ovat sivuseikkoja.
Ymmärrän hyvin Hurmeen kritiikit ja hänen uskonnottomuutensa älylliset lähtökohdat. Enkä tässä nyt edes puhu sen erityisemmin Hurmeesta, vaan yleisesti koko ajastamme ja kulttuuristamme, jota hän popularisoi ja edustaa. Mielestäni yksi vahvimpia kriittisiä pointteja on vasta äskettäin löytynyt ihmiskunnan, maailman ja maailmankaikkeuden tajuttoman pitkä ikä. Miksi?
Siinä missä meillä ennen oli ”jumalallinen kommeentaari” Jumalan ja ihmisen suhteesta, ihmiskunnan historiasta, pelastushistoriasta, alusta alkaen läpi historian, nyt meillä onkin aivan tajuttoman pitkä historia ilman ilmoitusta, selkeää pelastushistoriaa, Jumalan kommunikaatiota, ja koko juutalais-kristillinen stoori näyttäytyy vasta hyvin myöhäisenä tuotteena, joka vaikuttaisi uskottavammin olevan lähtöisin inhimillisestä uskonnollisuudesta siinä missä kaikki muukin uskonnollisuus (Heikki Räisänen…).
Ja jos mennyt oli paljon luultua pidempi, ehkä myös tuleva? Esim. alla oleva video pistää asiat aika lailla uuteen perspektiiviin. Tämä ei toki välttämättä ole uskon tappaja – voinemme yhä uskoa Kristuksen paluuseen, uuteen taivaaseen ja uuteen maahan – tämäkin video on vain projektio oletuksella siitä, ettei Jumala puutu peliin. Mutta yksi iso modernin ajan haaste tämä kuitenkin on. ”Klassinen” usko on paljon vaikeampaa kuin ennen.
Humen selityksestä pelosta uskonnon lähteenä en sen sijaan oikein jaksa innostua. Se vaikuttaa jotenkin ylimielisen triumfalistiselta ja besserwissermäiseltä. Olen aika varma, että laajamittainen uskontohistoriallinen ja -tieteellinen katsaus osoittaa sen rankaksi yksinkertaistukseksi ellei suoranaiseksi virheeksi. Pitäisi ottaa huomioon eri uskontojen hyvin erilaiset syntysyyt ja -kontekstit. Hu(r)me on myös hyvin kontekstisidonnainen pitäessään uskontoa rationalisointiyrityksenä: on paljon sellaistakin uskonnollisuutta, jossa rationalisointia päinvastoin kaihdetaan.
Vähän sama pätee lohkaisuun Akvinolaisesta, vaikka kritiikissä on myös perää. Akvinolaisen jumalatodistuksista keskustellaan edelleen aivan vakavasti akateemisen filosofian kentällä. Viime aikoina jumalatodistuksien pätevyyttä on puolustanut pontevasti esimerkiksi Edward Feser. Hurme ja moderni agnostisismi/uskonnottomuus ovatkin mielestäni heikoimmillaan, kun ne perääntyvät perimmäisten kysymysten äärellä eivätkä siten pysty osoittamaan objektiivista perustaa ajamilleen arvoille. Kun Hurme kysyy, miksi alkuräjähdys tapahtui, hän toteaa: ”Muuten vain”, tai venäjäksi: ”Kakaja raznitsa – mitä väliä sillä on?” Nämä ovat hänestä ”aivan riittäviä vastauksia”.
No eivät ole. On valtava raznitsa eli ero sillä, onko maailmankaikkeuden takana Jumala, joka tuntee minut, rakastaa minua, kutsuu minua ja antaa minulle ikuisen elämän, vai eikö ole. On valtava ero sillä, olenko tekosistani lopulta vastuussa maailman tekijälle vaiko en. Sillä, ovatko ympärillämme olevat ihmiset atomikasoja tai apinoita vaiko itsessään arvokkaita persoonia, Jumalan kuvia. Sillä, ankkuroituvatko arvoni lopulta vain itseeni vai kaikkeuden perimmäiseen todellisuuteen eli Jumalaan.
Esimerkiksi: Onko rauha, jonka levittämisen Hurme identifioi kirjansa tavoitteeksi ja oikeastaan ainoaksi dogmikseen, vain Hurmeen ja muiden pasifististen apinoiden mieltymys, joka ei objektiivisesti ole sen parempi kuin toisten ihmisten mieltymys oman valtapiirin levittämiseen väkivalloin (tieteelliseksi moraaliksi sitäkin voisi kutsua, vahvimmat selviytyvät)? Vai onko rauha hyvää ja tavoiteltavaa siksi, että se perustuu perimmäisen todellisuuden luonteeseen, Häneen, joka on meidän rauhamme?
KATOLISTA HAPATUSTA 
Tieteestä, uskosta ja maailman iästä keskusteltaessa on kovin sääli, jos unohdetaan että ajatusta maailmankaikkeuden alkamisesta vastustettiin aika tiukasti uskontokriittisissä piireissä — kunnes se ei enää ollut mahdollista. Alkuräjähdys maistui liikaa kristilliseltä uskolta, koska se toi pöydälle *alun*. Kunnon deistit olivat oikein tyytyväisiä staattiseen maailmaan, kunhan Jumalan myönnettiin vetäytyneen siitä ja jättäneen ihmiset päättämään itse asioistaan.
Olenkin hieman eri mieltä modernin ajan haasteesta. Tosiasia nimittäin on, että kovien tieteiden myötä tiedämme maailmasta valtavasti enemmän kuin ennen — ja erityisesti tiedämme, että maailmankaikkeus on valtavasti monimutkaisempi ja hienoviritetympi kuin osasimme ajatellakaan.
Mitä tulee elollisiin olioihin, kuvaavaa on, että silloin kun Charles Darwin kirjoitti pääteoksensa, luultiin soluja vain jonkinlaiseksi biolimaksi. Nykyään tiedämme, että esimerkiksi yksittäisen näköhermon toiminta on monimutkainen laite, jossa valo virittää yksiä atomeita ja tästä seuraa metalliatomien liike, joka puolestaan synnyttää sähkömagneettisen impulssin. Tai mitä tulisi ajatella siitä, että todennäköisesti linnut kykenevät näkemään maan magneettikentän kvanttilomittumiseen (eng. quantum entanglement) perustuvan rakenteen kautta?
Viimeisten parin vuosikymmenen aikana olemme ensimmäistä kertaa todella päässeet lukemaan DNA:ta ja uutiset toistavat selvää kaavaa: entistä monimutkaisempia ja ihmeellisempiä järjestelmiä. Moni vanha oppikirjojen väite on osoittautunut virheelliseksi eivätkä useimmat siitä tiedä mitään.
Se, että aikanamme uskotaan melko sokeasti (ja jopa tieteellisen näytön vastaisesti!) sattuman ja luonnonvalinnan kykyyn rakentaa erittäin monimutkaisia laitteistoja kertoo nähdäkseni samasta deistisestä halusta siivota Jumala sivuun kuin kaikkina aikaisempinakin aikoina. Jumalattomalta näyttävä maailma ei ole lisääntyneen tiedon aiheuttama ongelma vaan pikemminkin tiedon puutteen seuraus yhdistettynä jumalattomiin filosofioihin.
Onnellinen seikka on kuitenkin se, että me emme ole ensimmäisiä kristittyjä vastaavassa tilanteessa. Varhainen kirkko vaikutti lukuisten filosofioiden ja maailmanselitysten keskellä ja dialogissa niiden kanssa. Maailma ja ihminen ovat muuttuneet kovin vähän!
Loppuun kaksi lukuvinkkiä:
1) Deuterokanoninen Viisauden kirja ajanlaskun ajan tienoilta: https://raamattu.fi/raamattu/KR92/WIS.1/Viisauden-kirja-(apokr.)-1 — Ehdoton suosikkini! Mikään ei ole muuttunut parissa vuosituhannessa…
2) The Return of the God Hypothesis — tieteenhistoriallinen katsaus kristinuskon ja tieteen suhteesta sekä tieteellisten löydösten arviointia suhteessa kristinuskoon: https://www.amazon.com/Return-God-Hypothesis-Compelling-Scientific/dp/0062071505
TykkääTykkää
Kulttuuriantropologiassa ja kulttuuritutkimuksessa yleensäkin on tutkijan osana tutkimuksen luotettavuutta kerrottava ennakkoasenteistaan ja -käsityksistään. Miksi ja miten hän kiinnostui tutkimuskohteestaan? Onko hänellä esim. peruskoulun uskonnonopetuksesta huonoja muistoja ja sen pohjalta käsitys että open ohella kaikki muutkin tunnustukselliset kristityt ovat ahdasmielisiä fariseuksia?
Kun Hurme ylistää Niemen sivuilla Boccacion Decameronea ja toteaa toisaalla Tuomas Akvinolaisen tuotannon olevan potaskaa, tarkoittaa se sitä että Hurmeelle on lukukokemusten myötä tällainen käsitys näistä syntynyt. Hänellä on oikeus mielipiteeseensä ja sen ilmaisuun niinkuin kaikilla meillä muillakin.
Yleensä sellaiset teokset ovat yhdentekevää potaskaa jotka tulevat sukupolvet unohtavat, koska niillä ei ole heille mitään annettavaa tai ammennettavaa. Niistä ei pidetä luentosarjoja tai tehdä väitöskirjoja.
TykkääTykkää
Arvostan Juha Hurmetta yleensä syvällisenä ajattelijana ja nykyisen sometrendikkään pintaliitokultturimme kriitikkona. Hurmen ”Niemi” -kirjakin on vielä lukematta, enkä ole ehtinyt kahtomaan tämän blogin youtube -iskujakaan. Mutta olen lapsuudesta asti ollut kiinnostunut tästä problematiikasta. Materiaan ja sattumaan pohjaava tieteisusko ei ole minua vakavasti kiusannut sitten 1970 -luvun ja Egon Friedellin :)
Martti Luther oli tosiaan tiukasti maailmanhistorian 6000 vuoden kannalla – kuten vaikkapa jehovalaiset tänä päivänäkin. Luther kiisti myös aurinkokeskeisen maailmankuvan mahdollisuuuden. Bibliassa eli ns. rekisteriraamatussa on IV rekisteri, jossa on VT:n ja UT:n maailmantapahtumat (taustanaan tietysti juutalainen kalenteri) sijoitettuna taulukkoon neljälle vuosituhannelle Lutherin, Calvinin ja Caloviuksen hiukan toisistaan poikkeavin laskelmin. Monet ovat joutuneet uskonnolliseen umpikujaan tällaisen fundamentalismin kanssa.
Jos uskomme Jumalan todella Kaikkivaltiaaksi, Hänelle ei ole mahdotonta laittaa myöskään pyhät kertomukset eli myytit kuten Raamatun alkukertomukset palvelemaan omia tarkoitusperiään. Raamattu Jumalan viestinä – ja pelastushistoria punaisena lankana – kyllä kestää alkukertomustenkin tulkinnan allegorisiksi tiivistelmiksi.
Fundamentalistinen sananmukainen tulkinta joutuu umpikujaan UT:n evankeliumeissakin, kun aivan ilmeisesti samasta tapahtumasta kerrotaan hiukan poikkkeavia tietoja – no suuressa kuvassa tämä vain vahvistaa evankeliumien historiallistakin uskottavuutta!
8 ”Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä” (2. Piet.3 ; Ps. 90:4) – Siis ”ON KUIN” silloin tunnettu pisin ajanjakso…
Samaten sukuluettelot ovat lähinnä vertauskuvallisia. Jos ja kun Adamista Kristukseen on 60 sukupolvea ja maailma olisi ollut siinä vaiheessa vain 4000 vuotta vanha, merkitsisi se noin 66 vuotta / sukupolvi. Tällä laskutavalla maailmanhistoria käsittäisi tähän päivään mennessä noin 100 sukupolvea.
Se ei tietystikkään vastaa alkuunkaan historiallisia tosiasioita. Ja itseasiassa Raamattu viittaa itsekin monin paikoin peräti ”tuhansiin sukupolviin”:
”Hän muistaa aina liittonsa, tuhansille sukupolville antamansa lupauksen,” (Ps.105:8)
”Tuhansien sukupolvien ajan hän on uskollinen niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä” (5. Moos. 7:9)
”Muistakaa aina hänen liittonsa, tuhansille sukupolville annettu lupaus,” (1. Aik. 16:15)
Sukupolveksi yleensä lasketaan n. 25-50 vuoden ajanjakso. No jos otamme sanatarkasti sanan ”tuhansia”, niin se voisi merkitä useampaa sukupolvea kuin yksi tuhat, mutta ei kymmeniä tuhansia. Näin ajatellen 2000-9000 sukupolvea tekisi vuosina 50 000 – 450 000 vuotta, mikä jo peittäisi kyllä ”homo sapiens sapiens” -sukumme olemassaolon ajan – siis ”Adamin lastenko” ?
Sekin on vain promillen sadasosia hyvin todennäköisesti oikeasta ajoituksesta alkuräjähdykselle (13,8 mrd vuotta), jolloin Jumala Kaikkivaltias MINÄ OLEN loi ajan, avaruuden eli tilan ja materian ei-mistään!
”…näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.” (Hepr. 1:2)
Se, että salaperäinen Voima, Kaikkeuden Valtias ja alkusyy on luodut maailman luonnonlakeineen käyttäen prosesseja, joita me nimitämme alkuräjähdykseksi, kosmoksen evoluutioksi ja orgaanisen elämän synnyksi ja evoluutioksi ei mielestäni vähennä hiukankaan luomistyön huikeutta – vain se on luomisuskon vastaista, jos uskomme että kaikki on syntynyt itsestään ja sattumalta, se vaatii hurjaa uskoa, sillä kaikki me tiedämme ”ettei tyhjästä voi nyhjästä”.
Kaikki toimi niinkuin Jumala oli tarkoittanut, eli siinä mielessä hyvästi – mistä tuli kauan myöhemmin myös eettisen hyvyyden, kultakauden ja paratiisimyyttien metafora.
Luonnollinen kuolema oli ollut jo osa aineiden kiertoa, paratiisi olisi tukahtunut kasvunsa seurauksiin ilman kuolemaa ja ravinteiden kierrätystä. Jokainen ihmisen hedelmäateriakin tappoi kasvien ituja ja jokainen askelkin tappoi jo ruohovartisia kasveja!
Tänään oli uusintana radio ylenykkösen ”Horisontti” -ohjelma ”Ovatko tiede ja uskonto toistensa vastakohtia” https://areena.yle.fi/audio/1-50701479
Kiitos hyvästä ohjelma-aiheesta toimittajat Mikko Kurenlahti ja Hilkka Nevala – mutta olisitte voineet pitää keskustelijoita tiukemmalla ja saada aiheesta enemmän irti. Käsittelemättä jäi – siis oliko liian tulenarkaa ”tieteellisen oman kuvan” kanssa:
1) Skientismi ja Auguste Compten positivistinen uskonto?
2) Nuorella maalla ja fundamentalismilla on hyvin protestanttinen tausta. Ks. edellä.
3) Alkuräjähdysteorian kehittelyssä 1900-luvun alussa oli merkittävää katolista panosta ja ovat viimeiset paavit suhtautuneet siihen kuten myös evoluutioteoriaan positiivisesti. Ei alkuräjähdys- eikä evoluutiteoriakaan pysty selittämään ”tieteellisesti”, kuka oli kaiken takana ja keneltä tuli se ensimmäinen informaatio, koodi ja laukaiseva tekijä, kuka sääti vakiot, niin ettei kaikki päätynyt vain tussahdukseen ilman suurempia jälkiä…
4) Eikö uskonnolla ja etiikalla olisi valtava tilaus ajassamme, jota leimaa jatkuvan kasvun ja kulutuksen ideologia, tekoäly ja algoritmit, eutanasia ja miljardit abortit…
5) Mitä syntiinlankeemus -kertomus puhuu meidän ajallemme. Halusimme hybriksessämme, että meistä ”tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedämme kaiken, sekä hyvän että pahan.” (1. Moos. 3:5) – Ja niin Luojamme salli tämän, mutta samalla tulimme eettisesti vastuunalaisiksi!
Ja tässä sitten olemme – edelleen pahenevassa umpikujassa, kun olemme ”syöneet” hyvän ja pahan tiedon puusta, joka on samalla hyvä ja paha tiedon puu! Applen omenako :)
Meille, joiden tätäpäivää ovat algoritmien ja tekoälyn kehitys ja ohjailu on tiedon vaarallisuus tänä päivänä totta enemmän kuin millekään aiemmalle sukupolvelle.
Fyskaaliseen maailmankuvaan sisältyy maailmanlopun resepti: Jumala Kaikkivaltias käskee kosmoksen supistua alkuatomiinsa, mutta luo uuden taivaan ja uuden maan. Uudessa luomisessa Jumala tekee uudeksi kaikki, säätää sellaiset luonnonlait, joissa ei enää tarvita kuolemaa, aineiden hajoitusta ja kiertoa:
”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää” (Ilm. 21:1)
Hyvää Adventtia, meidän Herramme tulemisen odotusta!
TykkääTykkää
”Tämä ei toki välttämättä ole uskon tappaja – voinemme yhä uskoa Kristuksen paluuseen, uuteen taivaaseen ja uuteen maahan – tämäkin video on vain projektio oletuksella siitä, ettei Jumala puutu peliin. Mutta yksi iso modernin ajan haaste tämä kuitenkin on. ”Klassinen” usko on paljon vaikeampaa kuin ennen.”
Aika rehellistä tekstiä. Moderni kosmologia aiheuttaa omat haasteensa. Nykyihmisen on vaikea edes kuvitella mitä uusi taivas ja uusi maa voisi tarkoittaa. Ja kuitenkin ensimmäisille kristityille nämä olivat hyvin konkreettisia asioita. Siinä määrin, että Paavali antaa tarkkoja koordinaatteja sille, miten ”me” yläilmoihin temmatut kohtaamme Herran. Joka oletettavasti saapuu jostain ylhäältä taivaasta asuinpaikastaan.
”Klassinen” usko ilman ”klassista” maailmankuvaa, johon se pohjautuu, on hemmetin vaikeaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
”Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. (1.Kor. 13:11-12)
Tuollainen uskon kriisi voi myös vahvistaa uskoamme, Jumala näyttäytyy meille vielä VALTAVAMPANA, mitä vanhan fysikaalisen maailmankuvan puitteissa. Eikä sillä sinänsä ole merkitystä uskommeko maailman syntyneen kuudessa päivässä vai 13,8 miljardissa vuodessa – kaikki on VALTIAALLEMME mahdollista…
Luulen, että Jumala tulee vielä vastaan niin makrokosmoksen kuin mikrokosmoksen tutkimuksessamme – siis se, että ensin täytyi olla tahto = SANA => koodi joka on kirjoitettu meidän perimäämme, samoin kuin luonnonlait kosmiseen evoluutioon!
Mutta tiedon puusta luvatta hedelmän ottaneina olemme tänäpäivänä alistamassa itsemme kasvottoman tekoälyn ohjailtavaksi ja olemme sovellutuksia ladatessamme luvanneet kaiken itsestämme noin vain käden käänteessä tälle ”uuden uljaan maailman” jumalalle…
Aiheeseen pureutuu muunmuassa ylen radioykkösellä toimittaja Jukka Mikkola ohjelmasarjassaan ”Nanosekunnin tarkkudella” https://areena.yle.fi/audio/1-50531561
ja aihetta sivuaa myös Johanna Korhonen ohjelmassa ”Facebookin pimeä puoli” https://areena.yle.fi/audio/1-50968712
TykkääTykkää