uskonnottomuus

Juha Hurmeen Niemi: Katolisempi kuin luulit?

EMIL ANTON

Juha Hurmeen Niemi voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2017, ja siitä asti se oli lukulistallani, kunnes vasta nyt sain sen luettua – ja kyllä kannatti! Kirja on ollut sopivasti juuri uudelleen uutisissa, kun Hurme on jaellut sitä ilmaiseksi ympäri Suomea. Sille on myös ilmestynyt jatko-osa (Suomi, 2020), jonka varasin juuri kirjastosta.

Niemeä on luettu kiitettävästi ja siitä on valtava määrä blogiarvioita netissä – nopealla googlauksella löysin niitä 35! Kristillisellä puolella ainakin Perusta-lehdessä oli arvio Timo Junkkaalalta, jonka kanssa Hurme keskusteli myös Veritas-forumissa (ks. video jutun lopussa). Aivan ansaitusti kirjaa onkin luettu ja hehkutettu – se on aivan tajutonta tykitystä alusta loppuun, reilut 400 sivua kielellistä ilottelua ja syvästi sivistävää kulttuurihistoriaa. Mahtava teos! Kirjassa on jotain samaa kuin Katolisempi kuin luulit -opuksessani, mutta aikajana on aika lailla pidempi (alkuräjähdyksestä aloitetaan!), ja Hurme on kielenkäyttäjänä aivan omaa luokkaansa. Toki myös maailmankatsomuksessa on vissi ero.

Kyseessä on siis Suomen esihistoria (siksi ”Niemi”) aina alkuräjähdyksestä vuoteen 1809 asti. Yllättäen Hurme luokitteli kirjansa romaaniksi ja se voitti kaunokirjallisuuden Finlandian (eikä siis Tieto-Finlandiaa), vaikka kirjaa voisi mielestäni paremmin kuvata tyylillisiä vapauksia ottavaksi tietokirjaksi. Oma ajatukseni olikin usein, että saako tällaista kielenkäyttöä julkaista tietokirjassa! Ymmärrän siksi myös rohkean luokituksen romaaniksi ja olen sikäli iloinen, että olen nyt lukenut romaanin alusta loppuun! Viimeksi tein sen varmaan pakon edessä koulussa yli 15 vuotta sitten. En vaan yleensä jaksa pysyä romaaneissa mukana.

Tällä blogilla tarkastelen Niemeä katolisuuden ja kristinuskon näkökulmasta, mikä onkin mielenkiintoinen ja haastava vinkkeli, sillä Hurmeen teos tunnetaan uskonnottomasta ja osin jopa uskonnonvastaisesta eetoksestaan. Mutta kun on hyväksynyt Hurmeen persoonallisen ja värikkään genren, niin ei sen tarvitse antaa häiritä: pikemminkin se tulisi ottaa kutsuna pohdintaan ja dialogiin. ”Alussa oli olematon piste, joka oli aivan vähän roiskunut yli. Se oli siis eräänlainen tahra, joka oli kuitenkin niin pieni, ettei sen päälle mahtunut edes yhtä enkeliä istumaan.” Näin se alkaa!

Myös sinä, minä, Väinämöinen, Mikael Olavinpoika Agricola, Larin Paraske ja epämääräinen kokonaisuus nimeltä Suomi olimme tietenkin tuossa roiskuvassa pisteessä porisemassa.

(lisää…)