McCarrick, Viganò ja hyväksikäyttöskandaalit: Mitä paavi Franciscus tiesi ja teki?

OSKARI JUURIKKALA

[Artikkelia on päivitetty 15.10.18.]

Julkaisin eilen laajan kommentin, joka käsitteli alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä katolisessa kirkossa. Kirjoitus käsitteli erityisesti kardinaali Theodore McCarrickin ympärillä tapahtuneita asioita ja jatkuvasti laajenevia paljastuksia koskien aktiivista homoseksuaalisuutta katolisissa seminaareissa sekä pappien ja piispojen parissa.

vigano

Carlo Maria Viganò

Nyt pakkaa on sekoittanut entisestään se, että viime lauantaina (25. elokuuta) tuli julkisuuteen entisen Vatikaanin diplomaatin, arkkipiispa Carlo Maria Viganòn 11-sivuinen lausunto, jossa hän esittää kovia syytöksiä hyväksikäyttäjien suojelemisesta Vatikaanissa. Syytökset johtavat paavi Franciscukseen asti, sillä Viganò väittää hänen tietäneen McCarrickin synneistä ja silti suojelleen häntä.

Paavi on kieltäytynyt kommentoimasta. Tarkemmin sanottuna hän kannusti kaikkia ”lukemaan lausunnon huolellisesti ja muodostamaan oman käsityksensä”. Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi esimerkiksi tästä (pdf); italiankielinen alkuperäisteksti on luettavissa tästä (pdf).

Lausunto on historiallinen, koska se on ensimmäinen kerta, kun joku Vatikaanin sisäpiiriläinen on omissa nimissään viheltänyt pilliin ja tullut julkisuuteen tässä kysymyksessä. Hyviä ja rohkeita kommentaareja ja lisätietoja on esimerkiksi tässä, tässätässä, tässä ja tässä.

Ankara syytös: paavi vapautti McCarrickin ja suosi häntä

Viganò oli vuosina 2011-2016 apostolinen nuntius (eli Vatikaanin suurlähettiläs) Washingtonissa. Aiemmin hän työskenteli johtavissa diplomaattitehtävissä Rooman kuuriassa eli kirkon keskushallinnossa. Virastaan johtuen hänellä oli erinomaiset tiedot katolisesta kirkosta Yhdysvalloissa sekä kommunikaatiosta paavin ja Vatikaanin kanssa. Lausunto on hyvin laaja ja tunnelatautunut, ja sitä on syytetty varmojen väitteiden sekoittamisesta spekulointiin ja salaliittoteoretisointiin. Joidenkin mielestä hän pyrkii lausunnollaan kostamaan entisille vihamiehilleen kirkon johdossa. Joka tapauksessa lausunto on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja tuntuu mahdottomalta sivuuttaa sitä pelkkänä mielikuvituksen tuotteena.

Paavi Benedictus XVI

Poikkeuksellisen lausuntonsa keskeisessä osiossa Viganò selittää, että paavi Benedictus XVI oli lopulta saanut tietää syytöksistä McCarrickiä vastaan (siis että hän oli seksuaalisesti hyväksikäyttänyt lukuisia seminaristeja ja pappeja) ja asettanut hänelle kanonisen rangaistuksen. McCarrickin tuli poistua seminaarista jossa hän silloin asui, hän ei saanut viettää messua julkisesti eikä pitää luentoja tai matkustaa, ja hänen tuli vetäytyä yksityisyyteen harjoittamaan rukousta ja katumusta.

Tuntemattomasta syystä paavi Franciscus vapautti McCarrickin rangaistuksesta jo kesäkuussa 2013, lähes välittömästi paaviksi tulonsa jälkeen. Viganòn mukaan Franciscus tiesi syytöksistä – viimeistään pari päivää myöhemmin, kun tapaamisessa Viganòn kanssa paavi kysyi häneltä, millainen mies McCarrick oikein on. Viganò kertoi Benedictuksen langettamasta rangaistuksesta sekä ”paksusta kansiosta” McCarrickiä koskien, ja totesi McCarrickin korruptoineen kokonaisia sukupolvia seminaristeja ja pappeja. Viganòn mukaan paavi ei reagoinut vastaukseen millään tavoin, ei ilmeellä, ei sanoin, vaan vaihtoi aihetta. Viganò arvelee, että paavi kysyi häneltä McCarrickistä vain saadakseen selville, oliko hän McCarrickin liittolainen vai ei.

Franciscus ei muuttanut vapauttavaa päätöstään, vaan Viganòn mukaan kohteli McCarrickiä neuvonantajanaan koskien kirkkoa Yhdysvalloissa. Monet johtavista piispoista – kuten epäilyksenalaisiksi joutuneet kardinaalit Blase Cupich (Chicago) ja Joseph Tobin (Newark) sekä piispa Robert McElroy (San Diego) – nimettiin hänen neuvostaan, vastoin nuntiuksen suositusta. McCarrick ja paavi tunsivatkin toisensa jo aiemmin, ja joidenkin väitteiden mukaan McCarrickillä oli tärkeä rooli Jorge Mario Bergoglion junailemisessa paaviksi. (Katso aiheesta laajempi artikkeli, joka on muutenkin mielenkiintoinen.)

Mustaa huumoria: ”Paholainen ei ole vielä saanut asumustasi valmiiksi”

Kuvahaun tulos haulle cardinal mccarrick

Theodore McCarrick

McCarrickin ja Franciscuksen välisestä suhteesta pyörii joka tapauksessa hämmentäviä anekdootteja. McCarrick itse on toistuvasti kertonut huvittuneena seuraavasta tapauksesta. Juuri paavin valinnan kynnyksellä McCarrick sai sydänkohtauksen ja joutui sairaalaan. Sieltä palattuaan hän sai puhelun uudelta paavilta, joka kysyi vointia. McCarrick vastasi voivansa hyvin: Luultavasti Herralla on kanssani keskeneräisiä asioita. Paavi vastasi nauraen: Tai sitten paholainen ei ole vielä saanut asumustasi valmiiksi!

Toisen anekdootin mukaan McCarrick tapasi Franciscuksen vuoden 2014 matkallaan Pyhälle maalle. Paavi totesi hänelle: Pahat eivät sitten koskaan kuole! McCarrickin mielestä tämä on ilmeisesti hyvää huumoria. No, Franciscus kyllä tunnetaan mustasta huumoristaan.

Kun McCarrickiä koskevat syytökset tulivat julkisuuteen tämän vuoden heinäkuussa, paavi vihdoin toimi. Käytännössä toimenpide on ollut se, että hän hyväksyi McCarrickin pyynnön luopua kardinaalin hatusta ja määräsi hänet uudelleen rukoukseen ja katumukseen. Julkisuudessa Franciscus ei ole antanut minkäänlaista lausuntoa McCarrickin kohtaamista syytteistä, jotka nyt sisältävät myös laajamittaista pedofiliaa ja teinipoikien hyväksikäyttöä. Vatikaanin virallinen lausunto tuli vasta Pennsylvanian raportin jälkeen, eikä se sisältänyt mitään viittauksia toimenpiteisiin piispoja ja kardinaaleja kohtaan.

Wuerlin luotettavuus heikkenee entisestään

Viganòn yksityiskohtainen kirje sisältää runsaasti muitakin taustatietoja ja väitteitä. Hän viittaa muun muassa henkilökohtaiseen tapaamiseensa McCarrickin kanssa vuonna 2011, jossa hän paavin nuntiuksen asemassa toisti kardinaalille Benedictuksen asettaman rangaistuksen. Viganòn mukaan McCarrick vastasi hänelle epämääräisesti mutisten, että ehkä hän oli tehnyt joitain virheitä mutta antoi ymmärtää ettei niillä ollut mitään merkitystä. Tämä on lähes universaalia hyväksikäyttötapauksissa: syylliset eivät koe tehneensä mitään väärin, heitä vain harmittaa se, että he ovat jääneet kiinni.

Lausunto sisältää suoria sanoja myös koskien Washingtonin nykyistä arkkipiispaa, kardinaali Donald Wuerlia. Wuerl on julkisuudessa väittänyt, ettei hän tiennyt mitään syytöksistä McCarrickiä vastaan. Väitettä on laajasti pidetty mahdottomana, ja viime sunnuntaina ryhmä hyväksikäytön uhreja kokoontui Washingtonin katedraalin portaille vaatimaan Wuerlia luopumaan tehtävistään. Viganò on lisännyt painetta Wuerlia kohtaan toteamalla, että hän itse puhui toistuvasti Wuerlin kanssa asiasta; siksi kardinaalin ”väitteet ettei hän tiennyt asiasta … ovat täysin naurettavia. Hän valehtelee vailla mitään häpeää.”

Viganò toisaalta myöntää, ettei hän puhunut Wuerlin kanssa yksityiskohtaisista syytteistä. Erään tulkinnan mukaan Wuerl tarkoitti kiistäessään sitä, ettei Vatikaani ole informoinut häntä syytteistä McCarrickiä vastaan. Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa; siinä tapauksessa Wuerl valehtelee puhumalla eri merkityksessä. Siitä lisää seuraavassa.

Mikä oli Bertonen rooli?

Jotkut Viganòn kriitikot ovat väittäneet, että hän on sekoittanut asioita, että McCarrickillä ei ollut mitään roolia suhteessa Franciscukseen, ja jopa että todellisuudessa Benedictuksen langettamaa rangaistusta ei edes pantu täytäntöön, sillä McCarrick jatkoi matkustelua ja julkista esiintymistä. Väitteitä ja kiistämisiä on niin paljon, että on mahdotonta arvioida kaikkea. On selvää, että kommentaattorien ideologinen tausta vaikuttaa suuresti tulkintaan. Ainakin monsignore Jean-François Lantheaume, joka aiemmin työskenteli Washingtonin-nuntiatuurissa, on julkisesti tukenut Viganòa yksinkertaisella lausunnollaan: ”Viganò puhui totta. Siinä kaikki.”

Tarcisio Bertone.jpg

Tarcisio Bertone

Väite, jonka mukaan McCarrickin rangaistusta ei käytännössä toteutettu, voi selittyä kahdella tavalla. Yksi on se, että hän yksinkertaisesti ei totellut, eikä kukaan ryhtynyt toimenpiteisiin. Toinen liittyy Viganòn laajaan syytökseen, jonka kohteena ovat Vatikaanin entiset valtiosihteerit (eli kakkosmiehet), kardinaalit Angelo Sodano ja Tarcisio Bertone. Viganò spekuloi, että juuri Bertone olisi ollut keskeisessä roolissa, kun hyväksikäyttötapausten tutkintaa on vaikeutettu ja pimitetty Vatikaanissa.

Hän väittääkin, että jo vuonna 2000 paavin nuntius Washingtonissa antoi valtiosihteeri Sodanolle tietoja McCarrickiä koskevista syytöksistä, mutta asialle ei tehty mitään. Vuonna 2006 Viganò (joka tuolloin työskenteli Rooman kuuriassa) luonnosteli asiakirjan syytteistä McCarrickiä vastaan, mutta se sivuutettiin täysin. Sama kuvio toistui vuonna 2008. Viganò epäilee, että Bertone tietoisesti esti tietojen välittymisen paavi Benedictukselle. Jos tämä pitää paikkansa, vaikuttaa todennäköiseltä, että Bertone ei myöskään pannut Benedictuksen lopulta langettamaa rangaistusta koskaan juridisesti täytäntöön, eikä hän informoinut siitä kardinaali Wuerlia Yhdysvalloissa. Näin siis molempien väitteet voisivat omalla tavallaan olla tosia (Wuerlhan ei ole väittänyt, ettei hän tiennyt, vaan ettei hänelle lähetetty informaatiota ja dokumentaatiota asiaan liittyen).

Bertonea koskevista väitteistä tulee mieleen viiden vuoden takainen anekdootti, joka lienee tosi. Skismaattisen Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan (SSPX) piispa Bernard Fellay kertoi tavanneensa paavi Benedictuksen Castelgandolfossa, Rooman lähettyvillä, elokuussa 2005. Fellay kehotti paavia käyttämään auktoriteettiaan ryhtyäkseen toimenpiteisiin kirkon jatkuvien kriisien ratkaisemiseksi. Fellayn kertomuksen mukaan paavi vastasi: Minun auktoriteettini päättyy tuohon oveen.

Vastaus on tietysti tulkinnanvarainen, mutta se saa oudon kaiun Bertonea koskevien väitteiden valossa. Erään laajalle levinneen tulkinnan mukaan Benedictus luopuikin tehtävästään juuri siksi, että hän koki vanhana akateemikkona olevansa voimaton johtamaan korruptoitunutta hallintokoneistoa, jolla oli oma agendansa ja joka ei noudattanut hänen pyyntöjään.

Aiemmat epäilykset nousevat pintaan

Useimmissa medioissa Franciscuksella on pitkään ollut positiivinen maine koskien hyväksikäytön ongelmaa. Viganòn julkinen syytös on kuitenkin nostanut pintaan aiempia epäilyksiä, joiden mukaan paavi Franciscus kyllä puhuu kovasti hyväksikäytön uhrien puolesta, mutta toimenpiteissä on enemmän kuin parantamisen varaa. Tosiasiassa määrätietoiset toimenpiteet aloitettiin jo pyhän Johannes Paavali II:n loppukaudella sekä Benedictuksen aikana.

Epäilyksiä on koonnut yhteen esimerkiksi lastensuojeluun erikoistunut asianajaja Elizabeth Yore pitkässä artikkelissaan viime vuoden tammikuussa. Siinä on taustoitettu kuusi tapausta, joissa paavi näyttää pikemminkin suosineen hyväksikäyttäjiä ja heidän salailijoitaan. Tiivistän tähän muutamia niistä.

Tapauksista järkyttävin on Mauro Inzoli -nimisen papin tapaus. Uskonopin kongregaatio, jolla on nykyisin Vatikaanissa vastuu hyväksikäyttösyytösten käsittelystä, totesi vuonna 2012 Inzolin syylliseksi. Tämä yleellistä elämää viettänyt pappi oli vuosien ajan hyväksikäyttänyt teinipoikia; julkisuuteen tulleessa lausunnossa hän väitti harrastaneensa Vanhan testamentin uskonnollisia rituaaleja (katso artikkeli). Inzoli poistettiin pysyvästi papin virasta. Vuonna 2014 paavin läheiset avustajat, kardinaali Francesco Coccopalmerio ja monsignore Pio Vito Pinto pyysivät paavia palauttamaan Inzolin papin virkaan. Paavi toteutti pyynnön. Inzoli ei noudattanut paavin määräystä omistaa loppuelämä rukoukselle ja katumukselle, ja vuonna 2016 Italian viranomaiset tuomitsivat hänet vankilaan lukuisista hyväksikäyttörikoksista. (Katso tarkemmin tämä artikkeli.)

Kuvahaun tulos haulle Godfried Danneels

Godfried Danneels

On tietysti mahdollista, ettei paavi täysin ymmärtänyt mitä hän teki; ehkä hän luotti sokeasti neuvonantajiensa lausuntoihin eikä tarkistanut taustoja.

Toinen hämmentävä tapaus koskee belgialaista kardinaalia, Godfried Danneelsia. Vuonna 2010 tämä liberaaleista lausunnoistaan tunnettu kirkonmies jäi kiinni yrityksestä aktiivisesti salata läheisen ystävänsä, piispa Roger Vangheluwen hyväksikäyttörikosta, joka koski tämän veljenpoikaa 13 vuoden aikajaksolla. Salaa nauhotetulla äänitteellä Danneels painosti hyväksikäytön uhria vaikenemaan sekä ”pyytämään anteeksi” ja ”tunnustamaan oman syyllisyytensä” (nämä ovat itse asiassa tyypillisiä pedofiilien tapoja manipuloida uhrejaan psykologisesti).

Nauhan tultua julkisuuteen Vangheluwe möynsi tekonsa ja luopui virastaan; kumma kyllä Danneels pääsi kuin koira veräjästä. Eikä siinä kaikki. Paavi Franciscuksen valinnan yhteydessä hän oli uuden paavin vierellä tämän noustessa Pietarinkirkon parvekkeelle tervehtimään kansaa, ja pari vuotta myöhemmin paavi itse nimesi hänet yhdeksi edustajistaan vuonna 2015 pidetyssä tärkeässä perhesynodissa (katso kriittinen artikkeli). Jälleen herää kysymys, miksi ihmeessä paavi julkisesti suosi henkilöä, joka tunnettiin mitä vastenmielisimmästä hyväksikäytön salailuista ja uhrin painostamisesta? Eikö hän todellakaan tiennyt asiasta mitään?

Danneels ei ole ainut johtava kirkonmies, jota Franciscus on suosinut hyväksikäyttösyytöksistä huolimatta. Vielä suuremman aseman ja luottamuksen hän on antanut hondurasilaiselle kardinaalille Oscar Rodriguez Maradiagalle ja chileläiselle kardinaalille Francisco Javier Errázurizille. Molemmat nimettiin uuden paavin henkilökohtaiseen ”kardinaalikabinettiin”, joka tunnetaan nimellä C9, koska se koostuu yhdeksästä kardinaalista (katso wiki ja lyhyt video). Maradiagasta tuli ryhmän johtaja, ja hän on sitä yhä.

Oscar Rodriguez Maradiaga

Mutta molemmilla oli jo tuolloin huono maine hyväksikäyttöjen suhteen. Maradiaga oli muun muassa julkisuudessa vähätellyt seksuaalisen hyväksikäytön merkitystä ja sanonut mieluummin menevänsä vankilaan kuin asettavansa hyväksikäytön uhrit pappiensa edelle. Hän nousi uudelleen julkisuuteen viime keväänä, kun hän kohtasi taloudellisten rikosten lisäksi syytteitä hyväksikäyttöpapin nostamisesta apulaispiispakseen; Juan José Pinedan syytteiden käsittely eteni hitaasti, koska Maradiaga käytti valtaansa estääkseen sen (katso tämä ja tämä artikkeli). Errázuriz on kohdannut samankaltaisia syytöksiä.

Pineda on nyt poistettu virasta, mutta Maradiaga on yhä valtansa huipulla paavin suosiossa. Viime heinäkuussa, McCarrickin saaman julkisuuden rohkaisemana, joukko hondurasilaisia seminaristeja toi julkisuuteen tietoja homoseksuaalisesta painostuksesta ja väärinkäytöksistä; Maradiaga syytti seminaristeja ”juoruilusta” (katso lisää tästä, tästä ja tästä).

Tarkkaillaanko sanoja vai tekoja? 

En ryhdy selittämään tarkemmin muita hämmennystä herättäviä tapauksia. Mainitsen vain kaksi muuta seikkaa, jotka pakottavat kysymään, miten määrätietoisesti paavi Franciscus on toiminut hyväksikäyttörikosten kitkemiseksi. Yksi koskee Vatikaanin Uskonopin kongregaatiota ja sen roolia syytösten käsittelyssä. Kongregaatio sai tehtävän vastuulleen vuonna 2001 (Johannes Paavali II:n aikana), ja se on saanut maineen tehokkaana ja jokseenkin armottomana tuomioistuimena, joka on lyhyessä ajassa pannut virasta lukuisia hyväksikäyttäjiä. Kuitenkin viime aikoina Franciscus on toistuvasti toiminut oudolla tavalla suhteessa Kongregaatioon. Ensinnäkin hän on irtisanonut kolme keskeistä henkilöä ilman varoitusta ja selitystä; toiseksi on huhuttu, että hän harkitsisi hyväksikäyttösyytteiden siirtämistä Pappien kongregaatiolle, jolla tehtävä oli aiemmin ja jonka maine tapausten käsittelyssä on pikemminkin huono. (Asiasta puhutaan Yoren artikkelissa sekä tässä.)

Toinen seikka koskee vuonna 2014 perustettua paavillista alaikäisten suojelukomissiota. Paavi Franciscus itse perusti sen, mutta parin vuoden kuluessa kritiikki kasvoi, että komissiolla ei ollut resursseja eikä valtaa. Vuonna 2017 kaksi komission maallikkojäsentä, irlantilainen Marie Collins ja englantilainen Peter Saunders lähtivät komissiosta; julkisuudessa he lausuivat, ettei komissio saa mitään aikaan, koska Vatikaanissa on syvä vastarinta muutoksille (katso tarkemmin tästä, tästä tai tästä; Collinsin koko lausunto on luettavissa tästä).

Viime viikonlopun Irlannin-matkallaan paavi kohtasi Collinsin yhdessä hyväksikäytön uhrien kanssa (katso tämän artikkelin keskivaiheilla). Collins esitti jälleen huolensa siitä, että paavi ei ole vieläkään perustanut tuomioistuinta tutkimaan hyväksikäyttöä peitteleviä piispoja. Vastauksessaan paavi syytti Collinsia ”fiksaatiosta” tuomioistuimen suhteen, ja sanoi että sen sijaan tarvitaan ”joustavampia keinoja”, esimerkiksi määräaikainen tribunaali, kun sellainen tarvitaan.

Minun on vaikea ymmärtää, millä tavoin määräaikaiset tuomioistuimet olisivat tehokkaampi keino kuin pysyvä. Sehän vain kielii siitä, ettei piispoja haluta oikeasti vastuuseen. Lisäksi se lisää riskiä, että piispoja rangaistaan edelleen ”pärstäkertoimen” mukaan ja vain silloin, kun on pakko, eli kun syytökset ovat jo medioissa eikä niitä pääse pakoon. Paavin sanoista tulee jälleen vaikutelma, että hän kyllä puhuu kauniisti ja myötätuntoisesti, mutta on haluton pysyviin rakenteellisiin muutoksiin, varsinkin sellaisiin, jotka voivat panna korruptoituneet piispat vastuuseen.

Bischof-GL-Müller

Gerhard Ludwig Müller

Näitä huolia on lisännyt viime aikoina tieto siitä, että kesällä 2013 paavi itse pysäytti englantilaisen kardinaalin, vuonna 2017 poisnukkuneen Cormac Murphy-O’Connorin sisäisen tutkinnan (katso tämä ja tämä artikkeli). Asian on hiljattain epäsuorasti vahvistanut kardinaali Gerhard Ludwig Müller, jonka alaisuudessa tutkinta tapahtui. Emme varmaan saa koskaan tietää, oliko Murphy-O’Connor todella syyllinen. Mutta huolestuttavaa on se, että tutkinnan pysäyttäminen johtui mitä todennäköisimmin paavin ja epäilyksenalaisen kardinaalin välisestä ystävyydestä. Laajojen huhujen mukaan Murphy-O’Connorilla oli keskeinen rooli Bergoglion junailussa paavi Franciscukseksi.

Collins ja Saunders eivät lähtiessään syyttäneet paavia vaan joitain tahoja Vatikaanissa. Toisaalta Collins totesi, että paavin jatkuvasti korostamat teemat, laupeus ja anteeksiantaminen, käytännössä vievät väärään suuntaan. Kritiikki on huomionarvoinen. On selvää, että kaikki edellä mainitut tapaukset ja kysymykset eivät edes yhdessä kykene todistamaan sitä, että paavi tietoisesti suojelisi rikollisia; vielä vähemmän ne todistavat sitä, että paavi itse kuuluisi niin sanottuun ”laventelimafiaan”. Mutta ongelma voi olla jo siinä, että liiallinen ”pastoraalisuus” ja laupeuden korostaminen sulkevat pois oikeudenmukaisuuden vaatimat toimenpiteet.

Toinen selitys paavin suosimien kirkonmiesten valinnalle voi myös olla aivan toinen: monet heistä puhuvat kauniisti köyhistä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Nämä teemat ovat Franciscuksen sydäntä lähellä. Voisiko koko juttu selittyä sillä, että korruptoituneet piispat osaavat manipuloida ja harhaanjohtaa itse paavia?

Luopuuko paavi tehtävästään? 

Viganò on vaatinut paavia luopumaan tehtävästään. Vaatimus on kova ja poikkeuksellinen.

Ensi silmäyksellä ei näytä todennäköiseltä, että mitään radikaalia tapahtuisi. Irlannin matkallaan paavi vastasi Viganòn lausuntoon kysymyksiä herättäneellä tavalla. Hän ei myöntänyt eikä kieltänyt mitään. Hän sanoi lausunnon ”puhuvan puolestaan” ja kehoitti toimittajia lukemaan Viganòn lausunnon huolellisesti ja ”tekemään työnsä”. Lopuksi hän lupasi ehkä myöhemmin kommentoida jotain. (Tarkemmin tässä tai tässä.)

Jos väitteet ovat perättömiä, miksei Franciscus kiistä niitä avoimesti? Itse asiassa hän ei kiistänyt mitään. Tarkoittaako se, että hän ymmärsi niiden olevan ainakin osittain totta?

Ehkä viisainta on todellakin noudattaa paavin kehotusta, ja lukea Viganòn lausunto huolella. Ehkä hän tosiaankin haluaa, että siihen paneudutaan.

Saa nähdä, miten maalliset viestimet jatkavat asian käsittelyä. Sekulaarin median edustajat olivat kovasti vaatimassa paavi Benedictuksen eroa vuonna 2010, ja varsin köykäisin perustein. Nyt syytteet paavia vastaan ovat aivan eri tasolla. Mutta onko Franciscus heille sittenkin liiaksi mieleen? Ainakin liberaalit katoliset mediat ovat asettuneet aggressiivisin ottein Franciscuksen taakse (esim. tässä ja tässä). Monet ovat vähätelleet Viganòn lausuntoa ja syyttäneet häntä politikoimisesta. Niin, onhan se tietenkin politikointia. Hän pyrkii vaikuttamaan kirkon hallintoon. Ehkä hän haluaa myös kostaa.

Mutta lue Rod Dreherin perusteellinen vastaus Viganòn kriitikoille. Katso myös Thomas Petersin7 Reasons Why I Believe Archbishop Vigano’s Accusations To Be Credible”. Tässä lyhyesti keskeiset vastaukset:

  • ”Koko juttu on konservatiivien ja Franciscuksen vihamiesten salaliitto.” – Tietysti Franciscusta kritisoivat tahot ovat tarttuneet tilaisuuteen. Ehkä Viganòllakin oli ketunhäntä kainalossa. Mutta onko motiiveilla lopulta väliä? Ratkaisevaa on, puhuuko hän totta.
  • ”Viganò ei ole esittänyt todisteita.” – Lausunnossaan hän väittää, että Vatikaanista ja Washingtonin-nuntiatuurista löytyy asiakirjoja lausunnon tueksi: ”Kaikki tässä mainitut muistiot, kirjeet ja muut dokumentit ovat saatavilla Pyhän istuimen valtiosihteeristöstä tai Washingtonin apostolisesta nuntiatuurista.” Tietysti on epätodennäköistä, että niitä nyt alettaisiin julkistaa. Mutta onko lehdistö vaatinut asiakirjoja? Voisivatko siviiliviranomaiset yrittää vaatia niitä (ainakin diplomatian kautta)?
  • ”Viganò itse auttoi estämään arkkipiispa John Nienstedtin homoelämän tutkintaa, joten hän ei kelpaa syyttelemään muita.” – Näin on tosiaan väitetty. Jos se on totta, se tekisi hänestä tekopyhän, mutta ei valehtelijaa. Kuitenkin Viganò on tullut uudelleen julkisuuteen sanoen, että syytös on vailla perää (koko lausunto tässä). Esitettyjen todisteiden valossa näyttää tosiaankin siltä, että koko juttu perustuu erään papin muistioon, jossa hän sanoi luulevansa, että Viganò oli ohjeistanut erästä apulaispiispaa olemaan tutkimatta asiaa enempää. Vastineessaan Viganò tarjoaa yksityiskohtaisen selonteon tapahtumista.
  • ”Viganò väittää, että Benedictus XVI asetti McCarrickille rangaistuksen; se ei voi pitää paikkaansa, koska McCarrick esiintyi julkisesti sen jälkeen. Hänet on jopa valokuvattu eräällä tilaisuudessa Viganòn kanssa vuonna 2012!” – Väite on yllättävän yleinen, ja aivan epäolennainen. On täysin sopusoinnussa Viganòn lausunnon kanssa, että joko (a) Benedictuksen langettamaa rangaistusta ei viety eteenpäin Vatikaanin byrokratiassa (Bertone jälleen?), ja/tai (b) McCarrick joka tapauksessa ei pelännyt rikkoa sitä, koska hän tiesi että häntä suojellaan Vatikaanin ylimmältä tasolta eikä mitään seuraamuksia ole tulossa. Jos Viganò sitten toimi diplomaattina Yhdysvalloissa, ei ihme että hän joutui uudelleen tekemisiin McCarrickin kanssa!
  • ”Meidän ei pitäisi uskoa Viganòa, koska hän on katkera mies joka haluaa kostaa.” – Se lienee mahdollista, mutta mitä relevanssia sillä on? Ratkaiseva kysymys on se, puhuuko hän totta.

Eikä paavi ole muuta väittänyt. Hän on vain kehottanut lukemaan Viganòn lausunnon kunnolla.

[Päivitys 11.9.18: tässä artikkelissa vatikanisti Ed Condon tarjoaa seikkaperäisen ja tasapainoisen analyysin erilaisista tiedoista ja väitteistä, joita on tullut julkisuuteen Viganòn lausunnon jälkeen.]

Olisi sääli, jos seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja moraalisesta korruptiosta tulisi toissijainen asia, ja ideologiset rintamalinjat menevät sen edelle.

Katkerien konservatiivien kosto? 

On syytä lisätä tarkentava huomautus koskien omaa suhdettani paavi Franciscukseen. Joku voi kuvitella, että tämä on traditionalistisen äärikonservatiivin äärikannanotto liberaalia paavia vastaan. Tämä ei ole totta. Ensinnäkään en ole lainkaan traditionalisti (en esimerkiksi ole koskaan ollut kiinnostunut ns. ”vanhasta messusta”, ja olen julkisesti puolustanut esimerkiksi neokatekumenaalista tietä). En yleensä edes lue amerikkalaisten konservatiivikatolilaisten julkaisuja koska pidän niitä tendenssimäisinä (tässä olen niihin viitannut enemmän, koska ymmärrettävästä syystä ne tarjoavat tietyistä asioista enemmän taustoja kuin muut eivätkä dissaa ideologisin perustein).

Moraalikysymyksissä en ole sen konservatiivisempi kuin mitä kirkon virallinen opetus on. Käytännössä pyrin soveltamaan sitäkin joustavasti ja ymmärtäväisesti. Elämänasenteeltani ja suhtautumiseltani ihmisiin olen pikemminkin liberaali. Useat läheiseni eivät elä katolisen kirkon opetuksen mukaisesti, monet heistä ovat eronneet ja menneet uudelleen naimisiin, mutta en tietääkseni ole koskaan heitä siitä arvostellut (edes sisäisesti). En muista kohtaan kohdelleeni huonosti tuntemiani homoseksuaaleja, enkä puhuneeni heistä pahaa myöskään muille.

Mutta jossain tulee raja vastaan. Ei aina ole helppo sanoa, missä. Yksi on selvää. Kun ensin tulee julkisuuteen erittäin vakavia ja kiistattomia väitteitä McCarrickin kaltaisen pervertikon elämänmittaisesta korruptiosta sekä lasten että aikuisten parissa, ja siitä että lukuisat johtavat kirkonmiehet tiesivät siitä asiasta eivätkä tehneet mitään (pikemminkin vitsailivat siitä), ja tämän paljastuksen jälkeen tulee kilokaupalla yököttävää kamaa sadistisista hyväksikäyttäjistä ja pappijengeistä jotka ovat vuosikymmenten ajan tuhonneet kirkkoa sisältäpäin henkisesti ja moraalisesti ja ajaneet sen yhteen sen suurimmista kriiseistä koko historiassa – siinä se raja on ylitetty jo kauan sitten. Siinä vaiheessa on yksi ja sama, onko syytösten kohteena ties kuka piispa tai kardinaali, tai paavi itse.

Jep, olen tuohtunut. Mutta en ainakaan ole välinpitämätön pelkuri.

Paavi Franciscus Koreassa vuonna 2014. (Kuva: Korean Culture and Information Service)

Tietenkin toivon, että Franciscus on syytön! Kuinka voisin toivoa muuta? Hän on minulle monessa suhteessa hyvin, hyvin rakas paavi. Myönnän, että ensi alkuun hänen pastoraalinen tyylinsä hämmensi minua. Mutta alkuvaikeuksien jälkeen minusta tuli todellinen Franciscus-fani. Hyvin pitkälti olen sitä yhä. Mielestäni hän on tehnyt kirkolle mittaamattoman palveluksen korostamalla kristittyjen universaalia lähetystehtävää ja uudistumisen tarvetta (katso erityisesti Evangelii gaudium). Ja monessa muussakin suhteessa hän on mielestäni pannut liikkeelle tärkeitä uudistusliikkeitä kirkossa. Olen itse oppinut häneltä suunnattomasti, ja pappina pidän itseäni hyvin franciscuslaisena. Teologisesti hän vaikuttaa usein kömpelöltä ja sekaannuksia aiheuttavalta, mutta lukuisissa keskusteluissa eri ikäisten katolilaisten ja muiden kristittyjen kanssa olen johdonmukaisesti puolustanut häntä ja selittänyt häntä parhain päin.

Kirjoitukseni ei todellakaan ole katkeroituneen Franciscus-vihaajan kostokirje. Itse taivun yhä enemmän siihen hypoteesiin, että Franciscus on tässä toissijainen. Tietysti hän on erityinen kysymys, koska hän on paavi. Isompaa keskustelua pitäisi käydä siitä, mitä Vatikaanin sisällä oikeasti tapahtuu ja on tapahtunut.

Mitä jos Viganò on edes puoleksi oikeassa? Hän ei ole mikään kylähullu. Vakavasti otettavat syytökset on otettava vakavasti. Ne on käsiteltävä asianmukaisesti ja huolellisesti. Niistä on puhuttava. Jos Franciscus on vähimmässäkään määrin syyllistynyt tietoisesti hyväksikäyttäjien suojelemiseen ja jopa promotoimiseen, hänen on kannettava vastuuta, tavalla tai toisella. Kyse ei ole vain kirkon uskottavuudesta. Kyse on hänen omasta uskottavuudestaan.

Mitä korkeammassa asemassa on, sitä tinkimättömämpää moraalista integriteettiä odotetaan. Kirkossa jos missä sen tulisi päteä. Varsinkin nyt, kun on jo vuosikymmenien ajan jouduttu näkemään aivan päinvastaista.

P.S. Eräs Carlos Martins -niminen henkilö postasi mielenkiintoisen jutun Facebookissa (katso tämän artikkelin lopusta, update 3). Hän kertoo jutelleensa juuri pari tuntia puhelimessa Vatikaanin kuuriassa työskentelevän ystävänsä kanssa. Viganòn lausunto on ollut siellä kuin atomipommi. Viganòlla on erinomainen maine kuurian työntekijöiden keskuudessa luotettavana työntekijänä ja moraalisesti tinkimättömänä korruption vastustajana. Lisäksi hänellä oli eri tehtävistään johtuen täysi pääsy niihin tietoihin, joiden perusteella hän lausuntonsa kirjoitti. Väitteet eivät perustu juoruihin tai huhupuheisiin.

Jotkut ovat vihjailleet, että Viganò on epäluotettava, koska hän liittyi jollain tavalla vuoden 2012 Vatileaks-skandaaliin. Mutta hän liittyi asiaan juuri siksi, että joku Vatikaanissa oli vuotanut julkisuuteen hänen kirjeensä, jossa hän valitti korruptiosta Vatikaanin raha-asioissa sekä pyrkimyksistä hänen mustamaalaamiseensa. (Katso tarkemmin esim. tästä.) Viganòn oman väitteen mukaan hänet siirrettiin Rooman kuurian johtavista tehtävistä Washingtonin-nuntiatuuriin juuri siksi, että hän oli yrittänyt selvittää Vatikaanin pankkiin liittyvää korruptiota. (Katso aiheesta Paul Vallelyn laaja artikkeli The Guardianissa vuonna 2015. Se tukee täysin Viganòn väitettä: katso artikkelin keskivaiheen kohdalta.)

Kuurian työntekijät arvelevat, että Viganòn viholliset pyrkivät nyt kaikin tavoin tahraamaan hänen maineensa ja suuntaamaan keskustelun pois olennaisesta, eli heistä itsestään. Heidän ainut toivonsa on vetää huomio muualle Viganòn paljastamasta korruptiosta ja moraalittomuudesta. Nimettömän työntekijän sanoin, Viganòn paljastamat tiedot ”saavat Borgia-paavit näyttämään pyhimyksiltä”.

Salailun aika on ohi. Vain läpinäkyvyydellä voidaan rakentaa Kristuksen kirkkoa. Oli totuus mikä tahansa, voimme vain kiittää Jumalaa siitä, että keskeinen sisäpiiriläinen on uskaltanut puhua. Jotain hyvää siitä vielä tulee. Ehkä muutkin rohkaistuvat.

Itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. (2. Kor. 11:14-15) 

 

Päivityksiä:

  • (lisätty 9.10.18) Viganó julkaisi uuden, 4-sivuisen kirjeen syyskuun lopulla. Siinä hän muun muassa pyysi kardinaali Marc Ouelletia puhumaan julkisesti siitä mitä hän tietää. Ouellet näyttää ottaneet vaatimuksen pahasti, sillä hän puolestaan hyökkäsi Viganóa vastaan. Perspektiivin vuoksi kannattaa toisaalta lukea Rod Dreherin kriittinen analyysi Ouelletin kirjoituksesta. Hieman maltillisempaa kritiikkiä lisäksi tästä.
  • (lisätty 15.10.18) Maallikkojen ja journalistien turhautuminen paavin valitsemaan vaikenemisen taktiikkaa näyttää laajenevan. Tässä esimerkiksi Christian Geyerin kirjoitus saksalaisessa Frankfurter Allgemeine Zeitungissa (saksaksi; tässä englanniksi). Geyer toteaa aiheellisesti, että kansa odottaa vastauksia, ja yhä laajempi vaikeneminen uhkaa viedä uskottavuuden rippeetkin sekä paavilta että muilta piispoilta.
Mainokset

14 comments

  1. Isä Oskari kirjoittaa paavin reagointiin liittyen: ”liiallinen ”pastoraalisuus” ja laupeuden korostaminen sulkevat pois oikeudenmukaisuuden vaatimat toimenpiteet.” Tämän suuntainen ajatus on tullut myös minulle lukiessani paavin kirjeen ”koko Jumalan kansalle”. Itseasiassa olen lukenut kirjeen kolmeen kertaan, enkä tiedä olenko ymmärtänyt oikein?

    Jos olen, niin pidän kyseenalaisena pyyntöä, että meidän maallikkojen on rukouksen lisäksi myös paastottava tämän skandaalin vuoksi. Minusta paasto ei ole oikea tapa tämän asian ratkaisemiseksi. Meiltä maallikoilta ei pidä vaatia mitään. Rivikatolilaiset odottavat nyt Vatikaanilta konkreettisia toimenpiteitä kelvottomia pappeja kohtaan, sekä niiden saattamista vastuuseen, jotka ovat ryssineet tämän ongelman hoidon.

    Tykkää

    1. Hyvä Maallikko. Ole rauhassa. Jos et halua paastota, eihän sinua kukaan pakota. :-)

      Mutta lue toki myös edellinen kirjoitukseni, jos olet vakuuttunut siitä, että maallikkojen (tai kenen tahansa) moraalinen närkästys yksinään riittää saamaan aikaan tarvittavan puhdistuksen. Ja lue Viganòn lausunto.

      Tykkää

  2. Luen myös Franciscuksen kirjeen eri tavalla kuin aiemmin. Hän kehottaa rukoilemaan ja paastoamaan ja samalla itse edistää pahuutta. Pahinta kaksinaismoralismia!

    Jos tässä kaikessa on puoliksikaan totta, täytyisi sekä paavin että usean kardinaalin erota. Erottaa heitä ei voi, koska ei ole maan päällä heitä korkeampaa. Näyttäisi siltä että moraalisesti langenneet ovat myös kiintyneet valta-asemaansa eli tuskin on vapaaehtoisia eroja tulossa. Myöskään en usko Korkeimman interventioon (että tuli lankeaisi taivaasta ja polttaisi pahan pois). Mitä siis jää jäljelle? Maallikoiden kapina? Voisivatko ei-korruptoituneet piispat vaikuttaa asiaan? Eikö tässä, jos missä, ole paikka Pohjoismaiden piispojen astua esiin? Minä ainakin olen varsin närkästynyt tästä kaikesta!

    Joka tapauksessa kiitos taas kerran isä Oskarille rehellisyydestä asian suhteen.

    Tykkää

    1. Hei toinen maallikko!

      Jep, onhan tilanne turhauttava.

      Toisaalta on niitä kriisejä ollut aiemminkin, ja erittäin pahoja.

      Siinä mielessä meidän täytyy varoa, ettemme liikaa antaudu ärtymyksen ja varsinkaan vihan valtaan. Ne voivat aktivoida, mutta niillä on vaikea rakentaa.

      Ehkä ei vielä ole kuitenkaan niin selvää, miten tietoisesti paavi itse ”edistää pahuutta”. Voi olla, että hän on ainakin osittain kyseenalaisten neuvonantajien uhri. Olen sitä paljon miettinyt, ja kyllä se ainakin osittain selittäisi asioita. On todella vaikea kuvitella, että hän itse olisi ”kaiken takapiru”. Niin paljon hyvää hänessä on, ja todellista pyhyyttä myös. Ei hän ole itse mikään McCarrick.

      Niin tai näin, paavin kehotus on ehkä sittenkin paras toimintatapa meille! Rukous ja paasto (ja vaikka pelkkä rukous!) ilmaisevat meidän heikkouttamme Jumalan edessä, sitä että olemme voimattomia korjaamaan asiaa itse. Jumalalla on kyllä keinonsa. Hän on kärsivällinen mutta kaikkitietävä ja kaikkivoipa. Kaikki on hänen käsissään, ja varmasti nämäkin tapahtumat ovat osittain hänen innoittamiaan ja rohkaisemiaan.

      Rukoilemalla autamme muita – heikkoja hekin – kääntymykseen, ja rohkaisemme heitä toimimaan.

      Jos tämä kriisi saa meidät rukoilemaan entistä enemmän, niin jotain hyvää siitä on tullut meillekin. Jumala haluaa ennen kaikkea pyhyyttämme, meidän samastumista hänen tahtoonsa. Sen kautta hän myös toimii maailmassa voimallisemmin.

      Liked by 2 people

  3. Isä Oskari kiitos molemmista kirjoituksistasi. Paljon pohdittava. Olisiko sinulla mahdollisuus saada nämä artikkelit espanjaksi? Teet hyvä anaaliisi joka voisin näytä myöskin niillä jatka puhuvat espanjaa (erityisesti täällä Chilessä missä kriisi on todella paha) mutta Google ei käännä sitä ihan oikein.

    Tykkää

    1. Hei Casimiro. Kiitos. — Valitettavasti minulla ei ole näitä espanjaksi, enkä nyt ole niitä kääntämässä. Se olisi iso työ. Eikö espanjaksi löydy hyviä kirjoituksia? Harmi. Tai ehkä pitäisi löytää ne. Englanniksi on kyllä paljon.

      Tykkää

  4. Isä Oskari, kiitos näistä kahdesta selkeästä ja rehellisestä kirjoituksesta. Olen ollut alusta pitäen täysin pettynyt paavi Franciscukseen. Kummastuneena on saanut seurata hänen mielestäni epäsopivia henkilövalintojaan johtaville paikoille ym., mikä nyt on kaikille paljastettu arkkipiispa Viganon lausunnossa. Paavin kirje on omituinen, ikään kuin me maallikot olisimme syyllisiä tässä asiassa. Nyt odotan vihdoinkin tekoja ja eroja. Minusta nykyinen meno ei voi jatkua, koska uskottavuus on mennyt.

    Tykkää

    1. Eikö? Kyllä kai se ainakin teknisesti on, tai se on yleinen tulkinta. Tietysti ”skismaattinen” on monitulkintainen termi.

      SSPX itse väittää ettei se ole skismaattinen: https://sspx.org/en/faq-page/isnt-the-sspx-schismatic-faq12. Mutta perustelu on ontuvaa eikä vastaa kirkon normaalia tulkintaa. Ks. toisaalta https://www.churchmilitant.com/news/article/cdl-burke-sspx-in-schism. ja https://www.churchmilitant.com/news/article/sspx-schism-turns-heretical No, ehkä kysymys on lopulta semanttinen. Se on selvää, ettei se ole täydessä kommuuniossa. :-)

      Tykkää

      1. Siihen yhdyn, että ei täydessä kommuuniossa.

        Ymmärrän myös että ei ollut jutun pääpointti, mutta koin että ei antanut ihan totuudenmukaista kuvaa tämän päivän sspxstä. Papeille on kuitenkin jatkettu Jubilee vuoden spesiaalilupaa kuulla rippi, avioliitto on validi, ja Vatikaanin kanssa käydään jatkuvaa dialogia.

        Tykkää

  5. Kun tässä rehellisessä artikkelissa mainitaan muiden ohella kardinaali Godfried Danneels, niin vaikuttaa siltä, että kyseinen kardinaali (Godfried Danneels, Biographie) on eräs, jolla on ollut keskeinen rooli paavi Franciscuksen valinnassa? Mikäli näin oli, niin valituksitullut joutuu ehkä ottamaan tämän jollain tavalla huomioon.Tiesikö paavi alunperin kardinaali Danneelsin taustasta onkin sitten vaikeampi kysymys? Aika sen kenties näyttää.

    Osaltaan linkissä ”Lobby LGBT dans l’Eglise : les faits parlent d’eux-mêmes” valotetaan myös kardinaali Danneelsin taustaa, kuten myös hänen esiintymistään paavin valinnan yhteydessä.

    Onko nyt niin, että koko kristikunta on kohta kovan haasteen edessä, jonka osaltaan ”LGBT-yhteisö” on sille asettanut?

    Tykkää

      1. Kiitos linkistä. Tuossa koosteessa on tosiaan runsaasti tietoja.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s