JUHO SANKAMO

Pyhän Haudan kirkko Jerusalemin vanhan kaupungin sokkeloisten kujien keskellä on monien kristittyjen mielestä maailman pyhin paikka; paikka, jossa Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, ja jossa hän nousi kuolleista. Kirkon ovella on isohko kivilaatta, jolle Jeesuksen ruumis laskettiin. Uskovaiset yleensä polvistuvat tuon kiven eteen ja tekevät ristinmerkin. Monet uskovat tuovat mukanaan rukousliinan, jolla he pyyhkivät tuota kiveä. Haluavat saada Jeesuksesta tällaisen kosketuksen. Jotenkin tuossa kirkossa on hyvin harras tunnelma.

Nuorena herätyskristittynä, ja myöhemmin luterilaisena pappina ja väitöskirjaopiskelijana, vierailin Pyhän Haudan kirkossa. Se henki tietysti hyvin erilaista palvontaa ja liturgiaa, kuin se, mihin herätyskristittynä olin tottunut. Minulla oli jotenkin epäluuloinen suhtautuminen tällaisiin vanhoihin kirkollisiin monumentteihin. Oikeastaan ”löysin” Pyhän Haudan kirkon omia polkujani.

Lukiessani Jerusalemin arkeologiaa törmäsin aina välillä tutkimuksiin Golgatan sijainnista. Yllätyin suuresti, kun professori Dan Bahat, joka on Jerusalemin arkeologian maestro, oli suorastaan varma siitä, että Pyhän Haudan kirkko merkitsee todella Jeesuksen kalliohaudan ja Golgatan paikan. Huomasin, että monet muutkin ovat samalla kannalla. Nostan tässä esiin muutamia syitä, miksi näin ajatellaan. On muuten huomionarvoinen asia, että kun saavut Pyhän Haudan kirkolle, et kohtaa ovella mitään infolehtisiä, joissa todistellaan paikan aitoutta. Tänne ei ole tultu todistelemaan, vaan rukoilemaan. Mutta nyt siis todistellaan. Onhan sekin tärkeää.

Golgata ja Jeesuksen hautapaikka

Lähdetään liikkeelle siitä, mitä evankeliumit sanovat Jeesuksen hautapaikasta ja Golgatasta. Evankelista Johannes kirjoittaa, että Golgata ja kalliohauta olivat kaupungin muurien ulkopuolella. ”Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallopaikaksi, heprean kielellä Golgata.” (Joh. 19:17.) ”Siellä, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa oli uusi hauta, johon ei vielä ollut haudattu ketään.” (Joh. 19:41.)

Juutalaisuudessa oli sääntönä, että ketään ei saa haudata muurien sisäpuolelle. Pyhän Haudan kirkko on reilusti Jerusalemin nykyisten muurien sisäpuolella. Jeesuksen aikana tuo paikka oli kuitenkin noin 200 metriä muurin ulkopuolella. Lisäksi Golgatan viereisessä muurissa oli portti, jota kutsuttiin puutarhaportiksi (Gennath -portti). Tuolla nimellä Josefus, 1. vuosisadan kirjoittaja, kutsuu tuota porttia (Josefus, Juutalaissota, 5:146).

Arkeologisissa kaivauksissa on huomattu, että Golgata on kalliolouhos. Sieltä on löytynyt kuusi 1. vuosisadan kallioon louhittua hautaluolaa. Tämä sopii kuvaan: Joosef Arimatialainen pani Jeesuksen ruumiin ”hautaan, jonka hän äskettäin oli itseään varten hakkauttanut kallioon.” (Matt. 27:60.) Golgata on arameankielinen sana, joka tarkoittaa pääkalloa.

Tuo nimi, pääkallo, ei tule siitä, että kallio olisi ollut pääkallonmuotoinen. Pääkallo-nimi tuli siitä, että ihmiset uskoivat Aadamin pääkallon olleen haudattu tuonne kalliolouhoksiin. Näin ainakin varhaiset kristityt, kuten Origenes (250-luvulla), uskoivat. Pyhän Haudan kirkon sisällä on kalliolohkare, joka on suojattu lasilla. Kalliossa näkyy halkeama. Tarinan mukaan tuo halkeama syntyi maanjäristyksessä, kun Jeesuksen ensimmäinen veripisara putosi ristiltä Golgatan kalliolle.

Nyt Jeesuksen, uuden Aadamin, veri vuoti haljenneesta kalliosta alas vanhan Aadamin hautaan, niin että se kosketti Aadamin pääkalloa. Tässä on suurta hengellistä sanomaa: Aadam toi synnin ja kuoleman. Kristus tuo pelastuksen ja ikuisen elämän. Paavali vertaa toisiinsa vanhan ja uuden Aadamin tekoja. ”Niin kuin yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän.” (Room. 5:18.)

Tämä kertomus Aadamin pääkallosta näkyy monissa maalauksissa Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Ristin alla on pääkallo. Tässä kuvataan, kuinka Aadamin ja Kristuksen teoilla on vaikutus koko ihmiskuntaan, kaikkiin ihmisiin. Jeesuksen saavuttama anteeksianto ja lunastus ulottuu jopa Aadamiin asti.

Venuksen temppeli Jeesuksen haudan päällä

Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen Jerusalem muuttui kovaa vauhtia. Kaupunki laajeni. Jo 40-luvun rakennusprojektien aikana Golgata otettiin muurien sisäpuolelle. 70-luvulla taisteltiin ja temppeli tuhottiin. 130-luvulla keisari Hadrianus, lopen uupuneena väkivaltaisiin taisteluihin juutalaisten kanssa, lanasi koko kaupungin tasaiseksi ja muutti sen nimen Aelia Capitolinaksi. (Cassius Dio, Historia Romana LXIX, 12:1.) Mollatakseen kristittyjä ja juutalaisia, ja hävittääkseen uskonnollisia muistoja, keisari rakennutti Jeesuksen haudan paikalle, Golgatalle, Venuksen temppelin. Jerusalemin temppelin raunioille hän rakennutti Jupiterin temppelin.

Hadrianuksen ajalta aina 300-luvulle asti Jerusalemissa oli kaksi suurta pakanatemppeliä: Venuksen temppeli (Golgatalla) ja Jupiterin temppeli Moorian vuorella, sillä paikalla, missä alkuperäinen Jumalan temppeli oli sijainnut. Erityisen loukkaavaa oli rakentaa juuri Venuksen temppeli Golgatalle, sillä Venus oli etenkin porttojen suosikkijumala.

Nämä pakanatemppeleiden sijainnit – Golgatalle ja Moorian vuorelle (temppelivuorelle) – olivat tarkkaan valitut. Monet tutkijat ovatkin sitä mieltä, että näiden paikkojen mollaus luo vahvimman todisteen niiden aitoudesta. 300-luvulla, kun kristityt saivat rakentaa kirkkoja pyhille paikoille, he olivat nopeasti sitä mieltä, että Jeesuksen hauta ja Golgata olivat juuri tuolla paikalla, joka oli niin räikeästi ristiriidassa heidän uskonsa ja Kristuksen pyhyyden kanssa: Herramme ylösnousemuksen paikka oli Venuksen temppelin alla, ja muurien sisäpuolella.

Pyhän Haudan kirkon alta, kivilouhoksesta, löytyi 1970-luvulla seinäpiirros. Kallioseinään oli kaiverrettu kuva purjeveneestä. Sen alla lukee latinankielinen teksti: DOMINE IVIMUS. Suomeksi se tarkoittaa Herra, olemme tulleet. On varsin selvää, että tässä Domine – eli Herra – tarkoittaa Jeesusta, kuoleman voittajaa. Latinankielinen teksti kertoo siitä, että saapuvilla on ollut latinalaisia, ehkä roomalaisia kristittyjä.

Tuo venepiirros muistuttaa 100–200 -lukujen veneitä. Niinpä tässä taitaa olla vanhin selvästi kristillinen arkeologinen jälki Jerusalemista. Uskovat olivat tulleet Herran luo, joka oli kuollut heidän puolestaan, ja tuolla paikalla noussut kuolleista. Tänne kristityt tulevat edelleenkin. Vuosittain Pyhän Haudan kirkossa käy noin miljoona ihmistä. Herra, me olemme tulleet.

Vuonna 2016 Pyhän Haudan kirkossa tehtiin korjaustöitä, ja hautaholvin, niin kutsutun ”pienen talon”, keskiaikainen marmorilaatta nostettiin ylös. Tämä oli todella historiallinen hetki. Monet arkeologit, tutkijat, munkit, nunnat, uskovaiset… seurasivat, mitä marmorilaatan alta löytyisi. Huomattiin, että marmorilaatan alla oli kalkkikivestä tehty hautapeti. Tuo hautapeti oli peräisin viimeistään 300-luvulta. Näin huomattiin, että traditio piti paikkansa. Onko tämä todella se paikka, se hautavuode, josta enkelit sanoivat naisille: ”Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi.” (Matt. 28:6.)

Asia jää tietysti viime kädessä uskon kysymykseksi. Olennaista on, että Herramme Jeesus Kristus on todella noussut kuolleista. Vaikuttaa kuitenkin varsin luotettavalta, ainakin minun mielestäni, että Pyhän Haudan kirkko todella merkkaa oikean paikan. Harvalla paikalla on iskeä tällaisia todisteita pöytään. Paikka oli 30-luvulla muurien ulkopuolella, puutarhassa, kalliolouhoksessa, kaupungin puutarhaportin vieressä. Paikalta on löytynyt 1. vuosisadan juutalaisia kalliohautoja. Paikkaa tukee vanha ja katkeamaton, yhtenäinen, traditio, kristittyjen muisti: se on siinä. Venepiirros ja seinäkirjoitus, DOMINE IVIMUS, Venuksen temppeli juuri tuolla paikalla…

Tutkijat haudan äärellä

Viittasin tuossa alussa arkeologi Dan Bahatiin. Hän on yksi maailman parhaita tuon aikakauden Jerusalemin tuntijoita. Myös moni muu arkeologi, Raamatun tutkija ja historioitsija on samoilla kannoilla. Pyhän Haudan historiallisuuden puolesta liputtaa John Dominic Crossan, Jonathan L. Reed, Shimon Gibson, Urban C. Von Wahlde, James H. Charlesworth, Eero Junkkaala ja moni muu.

Dan Bahat kirjoittaa: ”me emme voi olla absoluuttisen varmoja, että Pyhän Haudan kirkon paikka on Jeesuksen hauta, mutta meillä ei todellakaan ole yhtään toista paikkaa, jonka puolesta voitaisiin esittää lähellekään näin painavia todisteita. Eikä meillä oikeastaan ole mitään syitä kieltää, että tämä olisi se paikka.”

Pidän lauantaina 9.11. Vivamossa, Kansan Raamattuseuran kanssa, päivätilaisuuden, jossa tutustutaan Jerusalemin temppelin ihmeellisyyksiin. Katso tästä! Tervetuloa! Pyhän Haudan kirkko on yksi ihmeellisyys, mutta muitakin on paljon.

P.S. Ja se puutarhahauta tai Gordonin hauta, jonka traditio Jeesuksen hautaehdokkaana alkaa 1860-luvulta… Tuo hauta on louhittu kallioon 2. rautakaudella, 700–600 -luvuilla eKr. Joosef Arimatilainen ei ollut ”äskettäin hakkauttanut sitä itselleen”. (Matt. 27.) Tästä huolimatta tuo puutarhahauta on hieno ja tunnelmallinen paikka. Ja olennaistahan on, että Jeesus ei ole siellä. Hän on noussut kuolleista!