JUHO SANKAMO

”Jos emme tunne Israelia, emme tunne Jeesusta. Jos emme tunne Tooraa ja temppeliä, liittoa ja profeettoja, emme tunne Jeesusta… Katolinen messu jää käsittämättömäksi ilman temppeliä, ilman juutalaista jumalanpalvelusta…”

Näin totesi Robert Barron, yksi USA:n tunnetuimmista katolisista piispoista, taannoin eräässä haastattelussa. N. T. Wright, maailmankuulu Raamatun tutkija ja anglikaanikirkon emerituspiispa, oli tänä vuonna pääpuhujana Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa. Luennossaan hän sanoi, että länsimaalainen raamatuntutkimus ei ole ymmärtänyt tarpeeksi temppelin merkitystä. Wrightin mukaan temppeli oli taivas maan päällä. Se oli Jumalan läsnäolon paikka. Temppeli oli syntien sovituksen paikka.

Juuri temppelinsä kautta juutalaisuus oli varsin ”sakramentaalinen uskonto”. Temppelistä virtasivat pelastuksen lähteet. Israel uskoi Jumalan asuvan kansansa keskellä – temppelissään, Sanassaan, Hengessään, palvelijassaan, Messiaassaan. Usko inkarnaation todellisuuteen, Jumalan lihaksi tuloon, syntyy luonnollisesti juutalaisuuden pohjalta. Jumala haluaa olla meitä todella lähellä.

Matteuksen evankeliumin 1. luvussa Jumalan Pojalle annetaan kaksi nimeä. Hänelle tuli antaa ”nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” Ja toisaalta, hän saa nimeksi Immanuel – ”se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.”

Tässä paljastuu Jeesuksen nimenomainen päämissio. Hänen kauttaan toteutuu temppelin tärkein merkitys. Hänessä Jumala on meidän kanssamme, ja hän pelastaa meidät synneistämme. Myös Johanneksen evankeliumin 1. luvussa tulee ilmi, että Jeesus on kuin ”kävelevä temppeli”. Hän on Jumalan Sana, joka ”tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.” Tämän jumalallisen läsnäolon lisäksi, Jeesus on ”Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnit.” Johanneksen toisessa luvussa todetaan suoraan, että Jeesus on uusi ja lopullinen Jumalan temppeli (Joh. 2:21).

Temppeli ja eukaristia

Katolisessa messussa olennaisinta on, että Jeesus Kristus, Immanuel, on meidän keskellämme. Palvomme läsnäolevaa Jumalaa. Hän tulee meihin niin läheisesti, että jopa syömme hänet. Jo hyvin varhaisista ajoista asti, ja hyvin laajasti varhaiset kristityt uskoivat, että seurakunnan messun kautta toteutui Malakian kirjan ihmeellinen temppeliprofetia:

”’Auringonnousun maista auringonlaskun maihin saakka minun nimeni on suuri. Kaikkialla minulle uhrataan suitsukkeita ja puhtaita ruokauhreja, sillä minun kunniani on suuri kansojen keskuudessa’, sanoo Herra Sebaot.” (Mal. 1:11.)

Tämä oli varsin yleinen käsitys, nimittäin varhaiset kirkkoisät puhuvat usein tästä Malakian profetian toteutumisesta messussa. Esimerkiksi alkukirkon tärkein apologeetta, Justinos Marttyyri, viittaa siihen 150-luvulla. Samoin tekevät Origenes, Johannes Krysos­to­mos, Augustinus ja Johannes Damaskoslainen.

Eukaristia tarkoittaa kiitosta. On hyvin mahdollista, että kristittyjen eukaristia viittaa ainakin joissain yhteyk­sissä heprean­kieliseen todah-uhriin eli kiitosuhriin. Jerusalemin temppelin uhrikultissa todah-uhriin kuului viiniä ja leipää (3. Moos. 7; Jer. 33:11). Tämä kiitosuhri oli ilmeisesti temppelin yleisin uhri. Rabbiinisten lähteiden mukaan useat rabbit uskoivat, että

”tulevana aikana kaikki uhrit lakkaavat, mutta kiitosuhri ei lakkaa milloinkaan; kaikki laulut päättyvät, mutta kiitoslaulut eivät pääty milloinkaan.” (Scott Hahn, Consuming the Word, s. 46. Pes. 79a; Lev. R. ix., xxvii. Leviticus Rabbah 9:7 and Pesiqta Rabbati 12.)

Uusi temppeli

Jos ajattelemme, että VT:n ja UT:n välillä on jatkuvuus, niin silloin ei tulisi olla suuri yllätys, että kristillisessä uskossa näkyvät ja vaikuttavat juutalaisuuden tärkeimmät instituutiot, symbolit ja teemat. Paavali kirjoittaa, että Kristuksessa toteutuu ”kyllä”: ”Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen.” (2. Kor. 1:20.)

Katolisessa Raamatussa on varhaisen kirkon perinteen mukaisesti myös Viisauden kirja, joka on varhainen juutalainen kirjoitus. Siinä kerrotaan, millaisissa asuissa ylipappi astui temppelin kaikkein pyhimpään, Jumalan kasvojen eteen. Hän seisoi Jumalan edessä ”pitkässä kasukassa [johon] oli kuvattuna koko maailma.” (Viis. 18:24.) Hän oli Israelin ja koko maailman edustajana Jumalan edessä, toimittamassa syntien sovitusuhreja. Jeesus, todellisena ja täydellisenä ylipappina, oli pukenut ylleen koko ihmiskunnan. Hän tuli ihmiseksi. Otti ihmismuodon. Heprealaiskirjeessä kerrotaan, että täydellisenä ylipappina Jeesus ”on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen.” (Hepr. 9:12.)

Temppeli oli Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa tärkein pyhiinvaelluksen kohde. Nyt pyhiinvaellus ei suuntaudu johonkin tiettyyn paikkaan, vaan tiettyyn persoonaan – Jeesuksen Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Nyt Kristuksen, uuden temppelin kautta toteutuvat suuret temppeliprofetiat:

”Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: – Tulkaamme, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön!” (Jes. 2:2–4.)

Temppelin uhrit eivät enää rajoittuisi vaan maalliseen Jerusalemiin, ja sen temppeliin, vaan temppeli, jossa uhrataan, olisi kaikkialla. Mahdollisesti jo 70-luvulla kirjoitetussa Didakheessa, Apostolien opetuksessa, puhutaan seurakunnan kiitosaterioista, ja liitetään se aiemmin mainittuun Malakian profetiaan:

”Näin kuuluu nimittäin Herran sana: ’Joka paikassa ja kaikkina aikoina tuodaan minulle puhdas uhri, sillä minä olen suuri kuningas, sanoo Herra, ja minun nimeni on peljättävä pakanoiden seassa.’” (Did. 14.)

N. T. Wright on tärkeällä tavalla korostanut, että Jerusalemiin liittyi paljon symboleja, jotka viittasivat kaikkiin maailman kansoihin. Siitä huolimatta, että temppeli muodostui sittemmin nationalismin ja muukalaisvihan kovaksi linnakkeeksi, niin temppeliin liitettiin aina myös universaaleja toiveita ja profetioita. Tästä todistaa tuo Jesajan 2. luvusta löytyvä kuvaus kaikkien kansojen pyhiinvaelluksesta Herran pyhäkköön.

Josephus, 1. vuosisadan juutalainen historioitsija, ja myös itse pappi, kirjoittaa temppelin papistosta, että he ”johtivat koko maailmankaikkeutta koskevaa jumalanpalvelusta.” (Juutalaissota, 4:324.) Tämä on tärkeä huomio, sillä juutalaisuudessa Raamatun pohjalta uskottiin, että temppelin uhrikultti ja rukous palvelivat koko maailmaa, kaikkia kansoja. Myös katolinen kirkko uskoo, että sen eukaristia koituu koko maailman siunaukseksi.

Uuden liiton uhripalvelus

Myös tuo temppelissä, pyhän ja kaikkeinpyhimmän huoneen välissä oleva väliverho viittasi koko maailmaan. Josefus kirjoittaa tuosta temppelin väliverhosta näin:

”[Väliverho] oli babylonialaista kangasta. Se oli kirjailtu moniväriseksi sinisellä, helakanpunaisella, pellavaisella sekä purppuranvärisellä langalla; se oli ihastuttavaa tekoa. Eikä tämä materiaalien sekoitus ollut tarkoituksetonta, vaan se kuvasi maailmankaikkeutta. Helakanpuna kuvasi nimittäin tulta, pellava maata, sininen ilmaa ja purppura merta.” (Josephuksen Juutalaissota, 5:213–214.)

Tuo Wrightin (ja myös monien muiden tutkijoiden) ajatus, että temppeli oli ”mikrokosmos”, ilmentää sitä tosiasiaa, että Jumala kohtasi ihmisen, koko maailman, tuossa temppelissä. Jeesuksen kuollessa temppelin väliverho repesi kahtia ja sadanpäämies tunnusti ristillä roikkuvan Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Miten tuo väliverhon repeäminen tulisi tulkita, on vaikea kysymys. Yksi näkemys on, että Jeesuksen kuollessa Jumalan uhrikaritsana, kivistä tehty temppeli menetti merkityksensä. Vanha väistyy, uusi tulee tilalle. Nyt tuli uusi uhri, uusi temppeli, uusi pappi.

Temppelisymboliikan selvittäminen jää helposti paperinmakuiseksi spekuloinniksi. Se oli Jeesuksen aikalaisille kaikkea muuta kuin triviaalia spekulointia. Temppelin uhrikultti oli pappien pyhä velvollisuus. Kerrotaan, että valtavan monet juutalaiset antoivat mieluummin tappaa itsensä kuin jättää uhrit väliin. Temppeli oli pyhistä pyhin.

Kristinuskoon kuuluu se aivan käsittämätön usko, että seurakunta on Jumalan temppeli (2. Kor. 6:16). Wrightin mukaan apostoli Paavali todella uskoi, että Korintin, Efesoksen ja muiden kaupunkien seurakunnat olivat tuo Jumalan temppeli – sanan syvimmässä raamatullisessa, hengellisessä ja profeetallisessa mielessä. Katolilaisena tämä tosiasia herättää minussa suurta kiitollisuutta ja hämmästystä. Suuri pelastuskertomus jatkuu, ja aivan erityisesti se jatkuu jokaisessa eukaristiassa, pyhässä messussa.

P.S. Uudessa kirjassani, Alkukirkon salaisuus, käsittelen laajemmin myös tätä temppelikysymystä, samoin kuin kirkon syntyjä syviä ja perusteita.