Marraskuu luonnon kirjan valossa: kuolema ja ikuinen elämä

OSKARI JUURIKKALA

Marraskuu on perinteisesti kuolleiden kuukausi. Itse asiassa suomen kielen sana marraskuu viittaa kuolemaan, sillä vanha marras-sana tarkoittaa kuollutta. Sanan etymologia viittannee etupäässä kuolleisiin lehtiin, mutta kristillisessä perinteessä eri puolilla maailmaa on juuri marraskuussa muistettu sekä kuolleita että kuolevaisuuttamme. Perinteen taustalla lienee spontaani mielleyhtymä, johon pyhä Josemaría Escrivá viittaa Tie-nimisessä mietiskelykirjassaan:

Oletko nähnyt kuolleiden lehtien putoavan synkkänä syysiltana? Samalla tavalla putoaa joka päivä sieluja iankaikkisuuteen. Jonakin päivänä putoava lehti olet sinä. (Tie, 736)

autumn-mott-rodeheaver-SPd9CSoWCkY-unsplash

(Photo by Autumn Mott Rodeheaver on Unsplash)

Luonnon kirjan teologia

Väittelin hiljattain luonnon kirjan metaforasta kirkkoisillä (katso Pauli Annalan kanssa pidetyn varjoväitöksen Facebook-tapahtuma, josta löytyy myös linkki väitöskirjan pdf-tiedostoon). Luonnon kirjan teologiasta käsin luonnon kiertokulkua voitaisiin tulkita siten, että luomakuntaan on rakennettu eräänlainen varjomainen odotus kuolemaa seuraavasta ylösnousemuksesta. (lisää…)

Ratzinger, uskonnot ja Eurooppa

EMIL ANTON

Reilu viikko sitten puolustin Helsingin yliopistossa väitöskirjaani Ratzinger and the Religions Joseph Ratzingerin (Benedictus XVI:n) uskontoteologiasta. Vastaväittäjänä oli jesuiittaprofessori James Corkery, joka antoi myös hienon haastattelun K&K:lle (kannattaa lukea – sivuaa myös tämän artikkelin aiheita).

Itse väitöstilaisuus meni hyvin, mutta yksi tutun tuttu jätti tulematta, koska väitös käsitteli kuulemma niin ”kamalaa paavia”. (Ei ole ensimmäinen kerta, kun paavia on pidetty kauhiana – katso vaikka tämä vanha karonkkaseuroissani jesuiitan kunniaksi laulettu virsi).

Ajattelen tietysti kyseisen henkilön tehneen kamalan virheen ja missanneen mahdollisuutensa huomata, ettei Benedictus XVI ollut lainkaan niin kauhea, kuin tiedotusvälineet usein antoivat ymmärtää. (Ratzingeria useasti haastatellut journalisti Peter Seewald on kertonut, että saksalaisen lehden toimituksessa heitettiin tietoisesti roskiin kaikki kuvat, joissa Ratzinger näytti mukavalta.)

Tämänpäiväisessä blogissa jaan muutaman ajatuksen väitösluennostani (lectio praecursoria) sekä bonuksena jotain Ratzingerin Eurooppaa käsittelevistä kirjoista, jotka ovat odottaneet hyllyssäni pitkään edes jonkinlaista blogiesittelyä. Aihe on ajankohtainen, kun Suomi on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajana. Lisäksi lienee selvää, että uskontodialogi ja Eurooppa liittyvät meidän päivinämme yhä tiiviimmin toisiinsa. (lisää…)

Pyhän Haudan kirkko, ylösnousemuksen ja pelastuksen paikka

JUHO SANKAMO

Pyhän Haudan kirkko, Jerusalem. Kuvassa näkyy Edicule – ”Pieni talo”, jossa on Jeesuksen hauta, ylösnousemuksen paikka.

Pyhän Haudan kirkko Jerusalemin vanhan kaupungin sokkeloisten kujien keskellä on monien kristittyjen mielestä maailman pyhin paikka; paikka, jossa Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, ja jossa hän nousi kuolleista. Kirkon ovella on isohko kivilaatta, jolle Jeesuksen ruumis laskettiin. Uskovaiset yleensä polvistuvat tuon kiven eteen ja tekevät ristinmerkin. Monet uskovat tuovat mukanaan rukousliinan, jolla he pyyhkivät tuota kiveä. Haluavat saada Jeesuksesta tällaisen kosketuksen. Jotenkin tuossa kirkossa on hyvin harras tunnelma.

Nuorena herätyskristittynä, ja myöhemmin luterilaisena pappina ja väitöskirjaopiskelijana, vierailin Pyhän Haudan kirkossa. Se henki tietysti hyvin erilaista palvontaa ja liturgiaa, kuin se, mihin herätyskristittynä olin tottunut. Minulla oli jotenkin epäluuloinen suhtautuminen tällaisiin vanhoihin kirkollisiin monumentteihin. Oikeastaan ”löysin” Pyhän Haudan kirkon omia polkujani.

Lukiessani Jerusalemin arkeologiaa törmäsin aina välillä tutkimuksiin Golgatan sijainnista. Yllätyin suuresti, kun professori Dan Bahat, joka on Jerusalemin arkeologian maestro, oli suorastaan varma siitä, että Pyhän Haudan kirkko merkitsee todella Jeesuksen kalliohaudan ja Golgatan paikan. Huomasin, että monet muutkin ovat samalla kannalla. Nostan tässä esiin muutamia syitä, miksi näin ajatellaan. On muuten huomionarvoinen asia, että kun saavut Pyhän Haudan kirkolle, et kohtaa ovella mitään infolehtisiä, joissa todistellaan paikan aitoutta. Tänne ei ole tultu todistelemaan, vaan rukoilemaan. Mutta nyt siis todistellaan. Onhan sekin tärkeää. (lisää…)

Löytöretki belgialaiseen katolisuuteen

EETU MANNINEN

Lokakuun alussa aloitin tohtoriopinnot belgialaisessa Leuvenin katolisessa yliopistossa (KU Leuven). Suoritan siis jatko-opintoni sekä Helsingin yliopistossa, että KU Leuvenissa ja valmistun aikanaan teologian tohtoriksi molemmista (jos Jumala suo).

Leuvenin pääkirkko Sint Pieterskerk

Olen tästä innoissani ja kiitollinen, sillä KU Leuven on korkealle arvostettu eurooppalainen huippuyliopisto (sijalla 45 tuoreessa THE World University -rankingissa) ja maailman vanhin yhä toiminnassa oleva katolinen yliopisto.

Asun perheeni kanssa edelleen Oulussa, mutta teen Leuveniin aika ajoin lyhyitä, korkeintaan kuukauden mittaisia matkoja. Ennen lokakuista reissuani olin yhteydessä sikäläisten augustinolaisveljien kanssa, ja sovimme että voin majoittua tällä ja tulevilla Belgian matkoillani heidän Leuvenin kupeessa Heverleessä (noin puolen tunnin kävelymatkan päässä Leuvenin keskustasta) sijaitsevassa konventissaan.

Elämä augustinolaiskonventissa on antanut mielenkiintoisen näköalapaikan belgialaiseen katolisuuteen, josta minulla oli kokemusta jo ennestään keväiseltä vaihtojaksoltani Leuvenissa. Tässä matkakertomuksessani haluankin jakaa kokemuksiani ja havaintojani. Huomaa kuitenkin, että kokemukseni Belgiasta rajoittuvat lähes yksinomaan maan hollanninkieliseen pohjoisosaan, eli Flanderiin, joka poikkeaa huomattavasti sen ranskankielisestä eteläosasta, eli Valloniasta. (lisää…)

Toinen pyhiinvaellusmatka Puolaan

JOONA KORTENIEMI

Kuten ainakin uskollisimmat lukijat muistanevat, koimme alkuvuodesta blogikollega Emil Antonin kanssa unohtumattoman pyhiinvaellusseikkailun katolisessa Puolassa. Reissu oli intensiivinen, mutta samalla kävi selväksi, että valtavasti jäi näkemättä ja kokematta: Puolassa riittää tutkittavaa vaikka useamman ihmiselämän ajaksi. Siihen ei ole valitettavasti mahdollisuutta, mutta useampaan matkaan kyllä.

Ryhmäkuva Wawelin pihalla

Toiseen reissuun tarjoutuikin tilaisuus, kun Hämeenkylän ev-lut. seurakunnan kirjallisuuspiiri innostui suunnittelemaan matkaa Krakovaan ja Auschwitziin 6.-8.9. ja pyysi Emiliä oppaaksi. Lisäksi Emil sai kutsun jo viime matkalta tutun lankonsa vauvan kummiksi seuraavaksi viikonlopuksi. Lähdimme matkalle mukaan ystäväni Pekka Palokankaan kanssa, joka on taustaltaan vanhoillislestadiolainen mutta jo vakaasti liittymässä katoliseen kirkkoon.

Pastori Matti Hyryn johtamasta Hämeenkylän seurakunnan ryhmästä yli puolet olivat lestadiolaisia tai lestadiolaistaustaisia (pääosin vanhoillisia, mutta oli mukana joku esikoinenkin). Näin ryhmästä muodostui mielenkiintoinen lestadiolais-luterilais-katolinen kokonaisuus. Koko 26 hengen ryhmä oli yhdessä kolme päivää, kun taas Emilin ja Pekan kanssa olimme Puolassa yhteensä 11 päivää. (lisää…)

Tuomas Akvinolaisen viisi tietä

EETU MANNINEN

Joos van Wassenhove: Tuomas Akvinolainen, 1475

Olen käsitellyt tällä blogilla jo Augustinuksen (354–430) ja Anselm Canterburylaisen (1034–1109) jumalatodistuksia. Nyt on vuorossa ainakin nimeltä hyvin kuuluisat Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) niin sanotut viisi tietä, eli hänen viisi argumenttiaan Jumalan olemassaolon todistamiseksi. Tuomas esittää tiensä suurteoksensa Summa Theologiae alussa (ST I,2,3), ja esimerkiksi Augustinuksen epäsystemaattisesta tyylistä huomattavasti poiketen latoo argumenttinsa tiskiin napakasti ja siistissä järjestyksessä.

Tuomaan argumentit ovat saaneet modernina aikana osakseen paljon kritiikkiä. Tämä johtuu suureksi osaksi siitä, että ne nojaavat pitkälti aristoteeliseen metafysiikkaan ja terminologiaan. Tässä piileekin mielestäni viiden tien suurin haaste, ainakin nykyihmisen näkökulmasta katsottuna: kuinka esittää ne ymmärrettävästi niiden monessa mielessä vanhentuneesta terminologiasta huolimatta?

Mielestäni tämä on vaivan arvoista, sillä Tuomaan jumalatodistukset ovat ydinpointeiltaan oikein hyviä argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta. Lisäksi ne tarjoavat meille kiehtovan näkymän klassisen teismin jumalakuvaan, joka on mielestäni monessa suhteessa kiehtovampi ja ongelmattomampi kuin monien nykyfilosofien suosima antropomorfinen ideaaliolio. (lisää…)

Israelin kuninkaista Kristuksen kirkkoon

EMIL ANTON

Vuoden kristillinen kirja 2019-finalistit ovat julki, ja blogillemme on kunniaksi, että mukana on Juho Sankamon Alkukirkon salaisuus (Perussanoma 2018)! Kyseessä on jo kolmas blogimme kirjoittajan finaalipaikka ko. kisassa viimeisen neljän vuoden aikana! Sankamon edellinen kirja Israelin kuninkaiden maailma (Perussanoma 2015) pääsi loppukilpailuun vuonna 2016 ja oma kirjani Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017) oli finaalissa vuonna 2017.

Molemmat Sankamon kirjat ovatkin jo jonkin aikaa olleet työpöydälläni odottamassa kirja-arviota. Nyt, kun yleisöäänestysaikaa on vielä jäljellä (25.10. asti!), on oikea hetki. Aion hoidella kaksi finaalikärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa samalla kertaa molemmista kirjoista. Ja sehän sopii, sillä Uutta (kirkkoa) ei kunnolla ymmärrä ilman Vanhaa (Israelia) eikä päinvastoin.

En ole ensimmäinen, joka kirjoittaa näistä kirjoista. Ne ovat saaneet erinomaiset suositukset Reijo Telarannalta (ks. tämä ja tämä). Alkukirkon salaisuus on arvioitu positiivisesti myös Fides-lehdessä. Aivan omassa sarjassaan painii messiaanisen pakanan Lauri Rantalan poleeminen arvio, johon palaan tämän kirjoituksen lopussa.

Omalla tavallaan käsillä oleva arvio jatkaa myös viidettä herätysliikettä käsitellyttä sarjaani. Sankamossa viidesläisyyden tie vie Roomaan. Alkukirkon salaisuuden finaalipaikan voineekin tulkita tunnustukseksi paitsi kirjan sisällölle, myös sille, että Perussanoma on julkaissut omista riveistä katoliseen kirkkoon siirtyneen teologin kirjan. Jos ei vuoden kristillinen kirja, niin ainakin vuoden ekumeeninen teko! (lisää…)