Opus Dei

Katolinen kirje luterilaisille herätysliikkeille

JOONA KORTENIEMI

Sain tähän kirjoitukseen inspiraation osittain blogikollega Emil Antonilta. Hänen arvioimaansa SRK:n opillista julkaisua ”Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti” sekä Raimo Mäkelää ja Olavi Peltolaa yhdistää nimittäin tietty piirre: pyrkimys sanoittaa herätysliiketeologiaa mahdollisimman luterilaisesti. Tuloksena on 1900-luvun alun luterilaista hengellistä kieltä kopioivaa julistusta, joka parhaimmillaan ehkä vastaa tietynlaisiin hengellisiin tarpeisiin.

Lavea ja kapea tie. Suosittu saksalainen pietistinen maalaus, 1866

Toisille – esimerkiksi itselleni – se näyttäytyy kuitenkin kuluneena ja keskustelukyvyttömänä sisäpiirislangina. Suurin ongelma on se, että vaatii kuulijaltaan niin raskaan juridisen apparaatin hahmottamista, että sitä on vaikea hyödyntää 2000-luvun maallistuneen länsimaalaisen evankelioimisessa.

Oikeastihan herätysliikkeet eivät ole kovin luterilaisia, ainakaan puhdasoppisia tai ”tunnustuksellisia” sellaisia, ehkä evankelisuutta lukuun ottamatta. Niin körttiläisyyden, lestadiolaisuuden, rukoilevaisuuden kuin viidesläisyydenkin juuret ovat tunnetusti pietismissä. Pietismin ydinajatus oli se, että kristinuskon ydintä ovat sisäinen ystävyys Kristuksen kanssa, Pyhän Hengen vaikuttama ihmisen reaalinen muutos ja pyhä elämä.

Niiden rinnalla vaikkapa vanhurskauttamisoppi on toisarvoinen. Pietistinen hartauskirjallisuus ammensi tunnetusti Johan Arndtin ”Totisesta kristillisyydestä” alkaen katolisesta, mystisestä ja askeettisesta luostarihurskaudesta. Myöhemmin on oltu tiiviissä yhteyksissä anglosaksiseen pyhityskristillisyyteen ja amerikkalaiseen evankelikaalisuuteen.

Mielestäni tämä tarjoaa huomattavia mahdollisuuksia ekumenialle. Pietismi oli alunperin eräänlaista paluuta katolisen vision rikkauteen. Näin ollen katolinen teologia voi yhä auttaa herätysliikkeitä syventämään missiotaan ja spiritualiteettiaan sekä perustelemaan kantojaan ajankohtaisiin asioihin. Katolisessa kirkossa on lisäksi omat ”herätysliikkeensä”, joihin luterilaisten liikkeiden kannattaisi rakentaa yhteyksiä. (lisää…)

Tubepapin surut ja ilot – sekä kiitollisuuden kolme hedelmää

OSKARI JUURIKKALA

Palasin juuri lomalta, jonka vietin Heinolan maaseudulla. Mitä Opus Dein pappi tekee lomalla? Rukoilen, urheilen, retkeilen, luen.

Kirjapinossa oli muun muassa Louis Bouyerin The Spirit and Forms of Protestantism sekä John Henry Newmanin Essay on the Development of Christian Doctrine. Nykyteologian klassikkoja, jotka kannattaa lukea useampaan kertaan. Lisäksi oli kolme kirjaa pappisselibaatin historiasta: Christian Cochinin klassikkoteos The Apostolic Origins of Priestly Celibacy, Roman Cholijin itää ja länteä vertaileva Clerical Celibacy in East and West, sekä Stefan Heidin uudempi teos Celibacy in the Early Church.

Niitä odotellessa pari sanaa kiitollisuudesta ja YouTubesta.

Kiitollinen elämänasenne

Mietiskelin kiitollisuutta viime aikoina luettuani Opus Dein prelaatin (eli johtajan) Fernando Ocarizin toukokuisen kirjeen. Siinä hän sanoo esimerkiksi, että ”Kiitollisuus on yksinkertainen ja hyvin arvokas tapa rukoilla.” Hän viittaa myös pyhän Josemaría Escriván sanoihin: ”jos kiitätte Jumalaa kaikesta, otatte suuria askelia hengellisessä elämässä”.

Nuo sanat lukiessani mietin, että totta tosiaan, tässähän on syvällinen pointti. Päätin tehdä aiheesta pienen videon. Siinä esitän, että kiitollisesta asenteesta on ainakin kolmenlaista hyötyä:

Tämä video oli samalla harjoitus. Tein itse asiassa ensin noin viiden minuutin mittaisen version. Mutta sitten päätin kokeilla, saisinko pääsisällön mahtumaan alle yhteen minuuttiin. (Yksi motiivi oli, että silloin sen voi postata Instagram-syötteeseen.)

Onnistui! 40 sekuntia. Ja kivahan siitä tuli, vai mitä mieltä olet? (lisää…)

Top 5 mortifikaatiot eli kieltäymykset

OSKARI JUURIKKALA

Apostoli Paavali

Sana ”mortifikaatio” kuulostaa oudolta, jopa hieman pelottavalta. Sanalla on oikeastaan väistämättä negatiivinen sävy, sillä sen etymologia liittyy kuolemaan. Suomeksi se on tapana kääntää termeillä ”kuolettuminen” tai ”itsensä kuolettaminen”, mutta asiasisältöä kuvaa ymmärrettävämmin ilmaisu ”(itse)kieltäymys”. Samasta asiasta voidaan puhua myös laajemmalla käsitteellä ”askeesi” eli kilvoittelu.

Mortifikaatio ei siis ole vain katolinen juttu. Askeesilla on ollut keskeinen asema myös ortodoksisessa perinteessä ensimmäisiltä vuosisadoilta lähtien, ja luterilaisille kilvoittelu on myös tuttu termi. Perusta Raamatussa on vankka. Itse asiassa termi ”mortifikaatio” (kreikaksi νέκρωσις) on peräisin Uudesta testamentista, esimerkiksi 2. Korinttilaiskirjeen 4. luvusta, jossa apostoli Paavali vertaa meitä saviastioihin:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa [alkutekstissä νέκρωσις], jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. (2. Kor. 4:7-10)

(lisää…)