OSKARI JUURIKKALA

Sana ”mortifikaatio” kuulostaa oudolta, jopa hieman pelottavalta. Sanalla on oikeastaan väistämättä negatiivinen sävy, sillä sen etymologia liittyy kuolemaan. Suomeksi se on tapana kääntää termeillä ”kuolettuminen” tai ”itsensä kuolettaminen”, mutta asiasisältöä kuvaa ymmärrettävämmin ilmaisu ”(itse)kieltäymys”. Samasta asiasta voidaan puhua myös laajemmalla käsitteellä ”askeesi” eli kilvoittelu.

Mortifikaatio ei siis ole vain katolinen juttu. Askeesilla on ollut keskeinen asema myös ortodoksisessa perinteessä ensimmäisiltä vuosisadoilta lähtien, ja luterilaisille kilvoittelu on myös tuttu termi. Perusta Raamatussa on vankka. Itse asiassa termi ”mortifikaatio” (kreikaksi νέκρωσις) on peräisin Uudesta testamentista, esimerkiksi 2. Korinttilaiskirjeen 4. luvusta, jossa apostoli Paavali vertaa meitä saviastioihin:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa [alkutekstissä νέκρωσις], jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. (2. Kor. 4:7-10)

Verbimuodossa Paavali käyttää sitä Roomalaiskirjeen jakeessa 8:13 seuraavasti: ”Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.” Kilvoittelun periaate ilmaistaan toisella tavoin 1. Korinttilaiskirjeen jakeissa 9:24-27: ”Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.”

En tässä yritä vastata siihen vaikeaan kysymykseen, miksi Jumala ei ole tahtonut uudistaa meitä kerralla, salamaniskun kaltaisella transformaatiolla, ja miksi meidän on (ainakin yleensä) itse ponnisteltava, jotta voisimme kantaa Hengen hedelmää. Sen sijaan haluan antaa muutamia ideoita lukijoille, jotka haluavat aktiivisemmin ja tietoisemmin kuolettaa omaa mukavuuttaan ja itsekkyyttään arkisen elämän keskellä. Nojaan tässä erityisesti Opus Dein perustajan, pyhän Josemaría Escriván ajatuksiin, sillä hänen Tie-kirjassaan on aiheesta kokonainen luku, joka on tarkoitettu maailman keskellä eläville tavallisille kristityille.

Mutta ensin tärkeä neuvo: on parempi tehdä pieniä mutta jatkuvia kieltäymyksiä kuin suuria yksittäisiä. Suuret kieltäymykset ruokkivat helposti ylpeyttä ja toimivat tarkoitustaan vastaan. Pienet, huomaamattomat kieltäytymykset ovat sen sijaan nöyryyden lähde. Ne saavat meidän huomaamaan, miten vaikea meidän on hillitä ja kieltää itseämme pienissäkään asioissa…

1. Ruoka. Perinteisistä perinteisin kieltäymys on paasto. Sitä ei kuitenkaan ole soveliasta harjoittaa kovin usein. Mitä siis tehdä arkisin, jopa päivittäin? Jotain pientä. Josemaría Escriván käytännöllinen neuvo tavallisille kristityille kuului näin: ”ota aterioilla vähän enemmän sitä, mistä et tykkää niin paljon, ja vähän vähemmän sitä mistä tykkäät erityisesti”. Siinä on helppo ja yksinkertainen neuvo, joka ei herätä minkäänlaista huomiota, ja joka päivittäin harjoitettuna vaatii sankarillista ponnistelua…

Toisaalta voi olla helpompi kieltäytyä jostain, minkä voi jättää kokonaan pois. Kahvia ilman sokeria? Leipää ilman voita? OK – kunhan se ei herätä huomiota.

2. Ruumiin mukavuus. Asento tai ryhti. Paavi Johannes Paavali II kertoi joskus kuolettavansa itseään istumalla niin, että hän piti selkäänsä lähellä selkänojaa mutta nojaamatta siihen. Tämä voi tuntua liioittelulta – jo hyvän ryhdin pitäminen vaatii kieltäymystä. Lisäksi se on terveellistä.

Tähän voi halutessaan lisätä vaihtelua esimerkiksi jalkojen asennon kanssa. Tykkäätkö pitää jalkoja ristissä? Kokeile välttää sitä jonkin aikaa, se on yllättävän vaikeaa. Eikä se herätä ollenkaan huomiota…

3. Aika. Se on eräänlaista ”omaisuutta” – tai ainakin suhtaudumme siihen niin. Mutta voimme myös luopua siitä. Täsmällisyys – siinä vaativa hyve, joka vaatii syvää itsekieltäymystä. Tapaamiset, tehtävät, projektit – listaa voi jatkaa. Yleensä voidakseen olla ajoissa on oltava etuajassa…

Erityisen vaikeaa on täsmällisyys aamulla herätessä. Joillekin se on mahdotonta. Siteeraan kuitenkin Tie-kirjaa: ”Sankarillinen minuutti. – On aika, täsmällinen hetki nousta ylös. Viivyttelemättä: yliluonnollinen ajatus ja… ylös! – Sankarillinen minuutti, siinä on sinulle kuolettumisen keino, joka vahvistaa tahtoasi heikentämättä luontoasi.”

4. Uteliaisuus. Aiemmat mortifikaatiot koskevat ruumiin mukavuutta. Niistä on helpompi lähteä liikkeelle. Mitä syvemmälle mennään ihmisen sisäpuolelle, sitä isompi haaste on edessä, ja sitä suurempia ovat hedelmät. Uteliaisuus on infoajan peruspahe. Kännykät, netti, Facebook… Muistan vuosien takaa artikkelin Helsingin Sanomien toimittajasta, joka piti kuukauden ”Facebook-paaston” ja piti siitä päiväkirjaa. Kuvaus muistutti huumeriippuvaisen vieroitusoireita… Hiljattain sama lehti julkaisi artikkelin otsikolla ”Oletko onneton? Kokeile Facebook-paastoa, ehdottavat tutkijat”.

Suositus: älä yritä liikoja, mutta ole riittävän spesifi.

5. Sisäinen mortifikaatio. Ajatukset, preferenssit, keskustelunaiheet… Vain mielikuvitus on rajana. Tämä alue on kilvoittelun suurin ja tärkein alue, mutta samalla haastavin. Siteeraan toista Tie-kirjan kohtaa:

Oikea sana, vitsi, jota et päästänyt suustasi; rakastettava hymy [huom: ei tekohymy!] niille, jotka sinua ärsyttävät; vaikenemisesi epäoikeudenmukaisen syytöksen edessä; hyväntahtoinen keskustelusi ikävystyttävien ja hankalien ihmisten kanssa; jokapäiväinen ponnistelusi olla huomaamatta kanssasi asuvien ärsyttäviä ja asiattomia piirteitä… Kaikki tämä on kestävyydellä elettynä todellista sisäistä kuolettumista.

Lisään vain: valitse taistelukenttäsi…