EMIL ANTON

Sain vihdoin luettua Katolisen tiedotuskeskuksen vuonna 2014 julkaiseman pienen mutta erittäin pippurisen (varsinkin paholaisille) kirjasen Kysymyksiä eksorkistille: Paholaisesta, demonisesta riivauksesta ja tiestä vapautukseen. Julkaisuvuonna jopa Iltalehti ja Yle tekivät kirjasta jutun – jälkimmäisessä haastateltiin kirjan suomentajaa, katoliseen kirkkoon liittynyttä entistä luterilaista pappia FT Sakari Vainikkaa. Kiitän Vainikkaa arvokkaasta työstä ja Katolista tiedotuskeskusta arvostelukappaleesta.

Innostuin kirjoittamaan aiheesta, kun katsoin amerikkalaisen eksorkistin Vincent Lampertin haastattelut Capturing Christianity ja Pints with Aquinas -Youtube-kanavilta. Itse olen keskustellut kahden oikean eksorkistin kanssa ja kuullut muutamalta eksorkismeissa läsnä olleilta henkilöiltä tarinoita niistä. Fortean kirjasta sain kuitenkin uutta tietoa. Tässä vaiheessa pitää heti pysähtyä ja todeta, kuinka jättimäisestä asiasta puhutaan. Se, että suuri yleisö saisi ns. sisäpiirin tietoa eksorkisteilta, on aivan uusi asia.

Eikä pahoista hengistä saatavaa tietoa voi oikein verrata mihinkään tämän maailman nippelitietoon. Luen paljon kirjoja, paksujakin, mutta tämän pienen opuksen äärellä koin vahvemmin kuin pitkään aikaan, että minulle oli raotettu verhoa perimmäisen todellisuuden edestä ja sain todellista ”teologista” (tarkemmin demonologista) tietoa.

Tutustu demoneihin – etäisyydeltä

”Tunne vihollisesi”, sanotaan. Pahoista hengistä ei kannata olla liian kiinnostunut, mutta heistä olisi kyllä hyvä tietää ainakin perusasiat ja ehkä vähän enemmänkin. Pahat henget ovat kristillisen opin mukaan alun perin hyviksi luotuja enkeleitä, jotka kuitenkin kapinoivat Jumalaa vastaan ja muuttuivat siten pahoiksi. Tässä on kaksi ongelmaa: ensin vanha filosofinen ongelma siitä, kuinka kaikkihyvän Jumalan nähneet enkelit olisivat valinneet pahan, jos mitään pahaa ei vielä ollut heitä houkuttelemassa. Toiseksi uskonnonhistoriallinen ongelma siitä, että tämä näkemys on aika nuori, siis myöhäinen.

Jälkimmäiseen Fortea ei anna paljon apua mutta edelliseen kylläkin. Hän selittää, että luotuaan enkelit vapaiksi olennoiksi Jumalan piti ensin koetella heidän uskollisuuttaan ennen kuin he saisivat nähdä Jumalan koko olemuksen (visio beatifica, autuuttava näkeminen). Vapaus on suuri mysteeri, mutta on ymmärrettävää, että koettelemuksessa jotkut kokivat Jumalan vapautensa uhkana. Taivaallinen sota (Ilm. 12:7) oli Fortean mukaan argumenttien sota (fyysisiä aseitahan hengillä ei ole) – jotkut taipuivat kuuliaisuuteen, toiset päätyivät kapinaan, vihaamaan Jumalaa.

Mielenkiintoinen Fortean esittämä pointti on, että jotkut enkelit turmeltuivat tässä taistelussa toisia enemmän. Enemmän turmeltuneet kärsivät enemmän ja vähemmän turmeltuneet vähemmän, mutta kaikki kärsivät ja vihaavat Jumalaa. Ihmisten tavoin enkelit ja demonit ovat erilaisia, yksilöitä, ja heille annettiin mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, minkä seurauksena joko kunnian ja kirkkauden tai vaihtoehtoisesti kärsimyksen määrä on suurempi tai pienempi.

Tämä näkyy selvästi eksorkismissa, jossa ihmisen valloittaneet demonit paljastavat oman luonteensa: jotkut ovat vihan synnin vallassa, toiset palvovat itseään, jotkut ovat toivottomia ja niin edelleen. Jokaisella demonilla on oma sielunelämänsä ja oma olemisen tapansa. Jotkut ovat puheliaita, jotkut ivallisia, toiset ovat ylpeitä, toiset täynnä vihaa. Vaikka he kaikki ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle, jotkut heistä ovat pahempia kuin toiset.

Raamatussa puhutaan erilaisista enkeleistä, ylienkeleistä, valloista, herruuksista jne. Myöhempi teologia analysoi tarkemmin enkelten hierarkiaa. Itse olen suhtautunut näihin spekulaatioihin aika skeptisesti, mutta eksorkistit vahvistavat hierarkian myös demonien joukossa: kaikista enkelihierarkioista lankesi enkeleitä.

Eksorkismeissa on käynyt selväksi, että hierarkiassa ylemmät demonit hallitsevat alempiaan. [V]oimakkaampi demoni voi estää heikompaa lähtemästä haltuun otetusta henkilöstä. Vaikka heikompi demoni kärsii ja tahtoo poistua, vahvempi demoni voi estää sen.

C. S. Lewis ei siis ollut hakoteillä tässäkään asiassa Paholaisen kirjeopistossaan, jossa vanhempi demoni neuvoo nuorempaa. Toinen todella mielenkiintoinen on jaottelu puheliaisiin ja hiljaisiin demoneihin. Fortealla tämä on suoranainen pääjako, on clausus-demoneja ja apertus-demoneja eli suljettuja ja avoimia. Clausus-demoni yrittää eksorkismissa aluksi piiloutua ja tekeytyä olemattomaksi. Kun hän ei enää kestä rukouksen voimaa, henkilö vaipuu transsiin, sulkee silmänsä ja pyörittelee silmiään luomien alla. Jos pappi ei tajua koskea silmäluomiin ja lopettaa rukouksen, henkilö herää eikä muista mitään ja pappi harhautetaan luulemaan, ettei riivausta ole.

Apertus-demoni käyttäytyy päinvastaisella tavalla: hän pitää silmät avoinna ja kertoo, että vaiva on puhtaasti psykologinen. Hän nauraa papille ja pilkkaa hänen toimintaansa ihmisen normaalilla äänellä. Papin pitää kuitenkin olla varuillaan: ”Miksi nyt ongelmat olisivatkin pelkästään psykologisia, vaikka hetkeä aikaisemmin henkilö on pitänyt tilaansa demonin aiheuttamana? Varma riivauksen merkki on, että asianomainen ei muista, mitä on puhuttu. Eksorkismin edetessä asioiden tila varmistuu lopullisesti.”

Mitä paholaiset tekevät ajankulukseen?

Yksi kirjan mielenkiintoisimmista kysymyksistä oli mielestäni ”Kuinka demonit käyttävät aikansa?” Sitä ennen Fortea oli jo selittänyt, että vaikka demonit ovat maanpäällisen, materiaan sidotun ajan ulkopuolella, he kokevat kuitenkin eräänlaisen ”hengellisen” ajan eli ajan ”ennen heidän tiettyjä valintojaan ja ajan näiden valintojen jälkeen” (latinan aevum, ei tempus). Fortea kertoo, että demonien maailmassa, ”kuten ihmistenkin, yksi tekee yhtä ja toinen toista”. He eivät tietenkään viljele maata eivätkä suunnittele koneita, vaan puhtaasti henkisinä ja älyllisinä olentoina he käyttävät suurimman osan ajastaan ”päästäkseen syvemmälle tiedon maailmaan, solmiakseen keskinäisiä verkostoja ja johdattaakseen ihmisiä kiusaukseen”.

Boom. Nämä sanat osuivat ja upposivat minuun kovaa. Jotenkin jo populaarikulttuurista ja tietysti kristinopista ”tiedämme”, että demonien homma on ihmisten kiusaaminen, mutta Fortean sanat jotenkin kävivät järkeen ja avasivat uuden maailman: demonien pääharrastus on intellektuaaliseen maailmaan uppoutuminen, ja heillä on laaja sosiaalinen verkosto. Nämä suhteet antavat tilaisuuden ”tyydytystä tuovaan kommunikointiin ja ihmisten tehokkaampaan viettelemiseen”. Samoin kuin paha ja perverssi ihminen, paholainenkin voi kokea jonkinlaista tyydytystä uuden oppimisesta ja toisten kiusaamisesta.

Demonit tuntevat sekä hengellisen että aineellisen kuin myös reaalisen ja käsitteellisen todellisuuden. Henkisinä olentoina demonit ovat erittäin älykkäitä ja on aivan varmaa, että he ovat kiinnostuneita käsitteellisistä ajatusrakennelmista. – – Demonien kaikki aika ei kulu ihmisolentojen viettelemiseen. He käyttävät paljon aikaa ajattelemiseen. Mietiskelyn hetkinään he kärsivät muistaessaan Jumalan ja tullessaan tietoisiksi omasta kurjasta tilastaan –. Tämän kärsimyksen määrä vaihtelee sen mukaan, kuinka syvällä moraalisessa rappiossa demoni on.

Ajatus siitä, että demonit käyttävät paljon aikaa ajatusrakennelmiin perehtymiseen, on hyvinkin uskottavaa, kun katsoo nykymaailman menoa ja sen tiettyjä virtauksia. Paholaisilla on suunnitelmansa ja verkostonsa. Fortea on myös vahva (forte) sanoessaan, että ne kristityt, jotka ”kieltävät demonien olemassaolon ja väittävät näiden olevan pelkkiä pahuuden symboleja, ovat hereetikkoja. Kristuksen, Raamatun ja kirkon opetus kumoavat tämän harhaopin.”

Protestanttisen valtavirran kirkoissa, kuten luterilaisissa, anglikaanisissa ja presbyteerisissä yhteisöissä demonisen riivauksen todellisuutta ei enää pidetä relevanttina eikä niissä harjoiteta eksorkismin palvelutehtävää. Tuntuu oudolta, että näissä Kristuksen seuraajien joukoissa ei enää tiedetä, miten pitäisi toimia, kun Paholainen painostaa ihmistä. Kun yhteisö jättäytyy vuosituhantisen kristillisen uskon ja käytännön ulkopuolelle, uusia toimintatapoja Paholaisen vastustamiseksi on vaikea löytää.