Tehtävä suoritettu: Seppo Rissasen omaelämäkerta

EMIL ANTON

Kesä on alkanut ja Hapatusta.net jää kesälomalle. Sitä ennen kuitenkin kerron teille Seppo Rissasesta ja hänen huippumielenkiintoisesta kirjastaan Tehtävä suoritettu: Matkani arvojen viidakossa (Suomen Lähetysseura 2019). Sitä ei varmaan ole kovin moni vielä lukenut, sillä kustantaja ei ole mikään suurmarkkinoija, eikä kirjan nimestä tai (kalastuskirjalta näyttävästä) kannesta kukaan arvaisi, millaisia huikeita tarinoita ja paljastuksia tämä 350-sivuinen teos sisältää.

Muistan Seppo Rissasen arkkipiispanvaaleista (joissa Kari Mäkinen voitti). Hän vaikutti minusta aika fiksulta. En ole koskaan tavannut häntä, mutta ehkä asia korjaantuu vielä. Nyt hänen omaelämäkertansa kautta minulle avautui Suomen Lähetysseuran sisäinen ja kansainvälisesti vaikutusvaltainen maailma, luterilaisuuden ja lähetysjärjestöjen sisäiset kirkkopoliittiset jännitteet, uskontodialogin asema Suomen ev.-lut. kirkossa ja moni muu seikka.

Ennen kaikkea minua kiehtoi se, että Seppo Rissanen on kielimiehiä ja yksi harvoja suomalaisia teologeja, joka osaa arabiaa ja syyriaa. Hänet tuleekin lisätä Jouko Martikaisen ja Serafim Seppälän rinnalle Lähi-idän kristillisyyden ekspertteihimme. Rissasen väitöskirja abbasidiajan kristillis-islamilaisista apologeetoista ja uskontodialogeista herätti mielenkiintoni samoin kuin monien Lähi-idän kristittyjen ja oppineiden mielenkiinnon.

Löysin käsillä olevasta kirjasta muutaman esittelyn ja arvion nettimaailmasta: tässä, tässä, tässä ja tässä. Suullisissa keskusteluissa minulle on selvinnyt, että Rissanen on jonkin verran kontroversiaalinen tyyppi sekä lähetysväen joukossa että Turun Mikaelinseurakunnassa, jonka kirkkoherrana hän toimi. Sen ymmärtää kyllä, kun lukee kirjan. Rissanen ei pelkää sanoa mielipiteitään suoraan. Kritiikkiä lentelee esimerkiksi viidesläisyyttä ja piispa Eero Huovista kohtaan.

Nuori Rissanen, natsiviidesläisyys ja Avauksen suura

Nuori Rissanen rupesi lukemaan Raamattua heti opittuaan lukemaan, ja vaikka sanat kuten ”haureus” ja ”vanhurskaus” eivät heti avautuneet, viisas nuori ajatteli, että niiden merkitys selvinnee aikanaan. Sittemmin Rissanen opetteli ulkoa jokaisen Raamatun luvun pääsisällön ja osallistui Raamattujen salakuljettamiseen Neuvostoliittoon. Eräs ortodoksimetropoliitta, joka julkisessa TV-haastattelussa tuomitsi jyrkästi Raamattujen salakuljettamisen, oli juuri hetkeä aiemmin itse pyytänyt niitä. Joutuipa Rissanen siviilipukuisten poliisien kuulusteltavaksikin.

Kuten moni muu suomalainen teologi, Rissanenkin innostui Lutherin Galatalaiskirjeen selityksestä (joka on muuten tällä hetkellä iltalukemisteni joukossa). Rissanen liikkui ensin viidesläisissä, tarkemmin Kansanlähetyksen (Ryttylä) piireissä, mutta irtautui sieltä lopulta teologisten näkemyserojen takia. Åbo Akademissa opetettu teologia, jota viidesläisyydessä hirveästi vastustettiin, vaikutti järkevämmältä. Omaelämäkerrassaan Rissanen kritisoi joitain nimekkäitä vanhoja viidesläisiä (kuten Matti Väisästä) kirkkoa hajottavasta toiminnasta eikä pelkää ottaa esiin Urho Muroman ja kumppanien 1930-luvun fasistis-natsimyönteisiä lausumia.

Arabiaa Rissaselle opetti libanonilainen druusi Faruk Abu Chachra. Professori Jussi Aron oppikirja Arabiaa ilman kyyneliä käsitteli 200 sivussa 11 arabian murretta. Arabian saloja avaavien luentojen lisäksi herännäistaustainen Aro saattoi puhua myös körttiseuroissa. Kielen oppimisen jälkeen Rissanen otti tehtäväkseen Koraanin opettelun. Avauksen suuran lukeminen ulkomuistista on ollut vahva signaali muslimeille siitä, ”että sanomani voidaan ottaa vakavasti”. Myöhemmin Saksassa Rissanen opiskeli syyriaa (arameaa) ja toteaa vahingoksi sen, että ”syyria puuttuu lähes tyystin suomalaisten teologien opiskelumahdollisuuksista”. Rissanen puolustaa myös itsestäänselvyytenä pakkoruotsia osana suomalaista koulujärjestelmää ja valittelee sitä, etteivät suomalaiset jaksa pitää yllä ruotsiaan vaikkapa lukemalla uutisia ruotsiksi.

Koraani

Rissanen liittyy Jouko Martikaisen Suomessa esiin tuomaan ajatukseen siitä, että Koraanilla on vahvat juuret syyrialaisessa kristillisyydessä. ”Ruotsalainen islamintutkija Tor Andrae oli jo paljon aiemmin esittänyt, että lähes kaikki koraanitekstin aineistosta on löydettävissä sitä vanhemmista kristillisistä lähteistä.” Rissanen epäili väitettä liioitelluksi, ja Martikainen haastoi hänet löytämään Koraanista jotain originellia. ”Seuraavana päivänä professori toi minulle syyrialaisen teologin ennen Muhammedin aikaa kirjoittaman tekstin, jossa oli sama ajatus lähes samoin sanoin ilmaistuna.”

Islamdialogin edelläkävijä

Helsingin Sanomat kiinnostui Rissasen väitöskirjasta Theological Encounter of Oriental Christians with Islam during Early Abbasid Rule ja teki haastattelujutun ennen väitöstilaisuutta. Toimittaja pani kuitenkin kaikenlaista Rissasen suuhun ja totesi laajentaneensa juttua, koska Rissasen sanomiset eivät kiinnostaneet suurta yleisöä. Otsikkoon sijoitettu sepitetty lause ”Suomeen muuttaneet islaminuskoiset edustavat uskontonsa jyrkkää siipeä” sai ilmeisesti Irakin ulkoministeriön määräämään ammattitappajan surmaamaan Rissasen, mutta Rissasen saatua tästä vihjeen ja marssittua suojelupoliisin puheille mies saatiin kiinni ja poistettiin maasta.

1990-luvulla Suomeen tuli irakilaispakolaisia, pääasiassa kurdeja ja shiioja. Vuonna 1993 kävi erikoinen tapaus, kun iäkäs irakilaisnainen oli kuollut eikä yhteisössä tiedetty, miten ja mihin hänet tulisi tai voisi haudata. Hautaustoimistossa koetun uhkaavan tilanteen jälkeen Rissanen kutsuttiin apuun ja syntyi neuvottelu sopivan hautuspaikan löytämiseksi – sen piti näet olla erillään ”uskottomien” kristittyjen hautausmaasta. Asiaan löytyi lopulta ratkaisu ja Rissasta pyydettiin jopa rukoilemaan haudalla, kun imaami puuttui.

Kun pakolaisten ja suomalaisten nuorten välillä puhkesi levottomuuksia, Rissanen ehdotti uskontojenvälistä aloitetta rauhan edistämiseksi. ”Pidin tärkeänä, että voisimme esiintyä yhdessä nimenomaan uskonnollisina toimijoina.” Rissanen selvitti aran asian, eli voisiko tilaisuudessa olla musiikkia. Muslimien parhaat oppineet tiesivät, että huilumusiikki oli ainoana poikkeuksena mahdollinen, ja niinpä tilaisuuteen hankittiin kaupunginorkesterin huilisti. Tilaisuus oli onnistunut ja Turun Sanomat kertoi siitä. Pian tilanne kaduillakin rauhoittui.

Vastakohtana Rissasen arvokkaalle dialogityölle kirjassa tulee esiin Suomen ev.-lut. kirkon eräiden piispojen, erityisesti Eero Huovisen ja Simo Peuran kielteisyys suhteessa islamdialogin mahdollisuuteen. Joko he ajattelivat, ettei dialogia tulisi käydä tai että sitä tulisi käydä kolminaisuusopista. Rissasen arvostava vastine paavi Benedictus XVI:n Regensburg-luennon poikimaan A Common Word -asiakirjaan torpattiin. Lopulta kirkon islamtyöryhmä ajettiin kokonaan alas eikä Kirkkohallituksessa enää ole islamin erityisasiantuntemusta. Tämä oli kohtalokas virhe, kun 2015 Suomeen tuli uusi irakilaisaalto. ”Kirkolla ei enää ollut välinettä seurata tilannetta ja olla keskusteluyhteydessä muslimeihin tai laajaan yleisöön. Seurakunnat olisivat tarvinneet asiantuntevaa tukea ja ohjausta, mutta sellaista ei enää ollut antaa.”

Huovis-kritiikki ja Obaren opportunismi

Eero Huovinen saa muutakin kritiikkiä kirjassa. Rissanen kysyy, onko Huovinen koskaan sanonut sanaakaan kristityn sosiaalisesta vastuusta. Hän ihmettelee myös Huovisen asettumista piispana SLEY:n puolelle Suomen Lähetysseuraa vastaan ja valittelee keskittymistä luterilaisen teologisen identiteetin tutkimiseen Luterilaisen Maailmanliiton pääpainotusten kustannuksella. ”Näkemystemme erilaisuus ei valitettavasti voinut olla vaikuttamatta keskinäisiin väleihimme.” Rissasen mukaan suurimpien luterilaisten kirkkojen kiinnostus on aivan muualla kuin luterilaisen vanhurskauttamisopin tulkinnoissa, jota Suomessa on pidetty tärkeänä aiheena.

Vaikka Rissanen pitääkin pöyristyttävänä ajatusta siitä, että Suomen kirkolla olisi jotenkin johtava asema koko maailman luterilaisuudessa, niin kirjasta käy hyvin ilmi Suomen Lähetysseuran merkitys maailman suurimpana luterilaisena lähetysjärjestönä, jota arvostetaan ympäri maailmaa. Samalla esiin tulee toistuvasti kitka muiden, herätysliikepohjaisten lähetysjärjestöjen kanssa. Rissanen ei oikein voi sulattaa sitä, että muut lähetysjärjestöt eivät sitoudu Suomen ev.-lut. kirkon oppiin ja käytäntöihin ja että kirkko kohtelee niitä tasavertaisina lähetysjärjestöinä vanhimman, suurimman ja ainoan uskollisen SLS:n rinnalla.

Walter Obare

Rissanen sivaltaa viiltävästi myös Lähetyshiippakuntaa, jonka ruotsalainen edeltäjä Missionsprovinsen hankki kenialaisen piispa Walter Obaren vihkimään piispansa. Rissanen oli tavannut taloudellisesta ahdingosta kärsineen Obaren LML:n yleiskokouksessa, missä Obare oli valitellut SLEYn estäneen häntä vihkimästä naispappeja ja kysellyt, eikö SLS voisi tulla SLEYn tilalle. Vuonna 2004 Obare kertoi harkitsevansa Ruotsiin matkustamista mutta pyysi Rissaselta kirkolleen 30 000 dollaria. Rissanen lupasi auttaa, mutta seuraavana aamuna Obare pyysikin 100 000 dollaria ja vähän ajan päästä kirjeitse 600 000 dollaria. Kun Rissanen ei enää vastannut, Obare matkusti Ruotsiin ja vihki Arne Olssonin Missionsprovinsenin ensimmäiseksi piispaksi. Ja sitten:

Olin Obaren kanssa tekemisissä vielä sen jälkeen Namibian Windhoekissa järjestetyssä Afrikan luterilaisten kirkkojen johtajien kokouksessa, johon Lähetysseura oli ainoana lähetysjärjestönä kutsuttu mukaan. Juhlamessun toimitti papiksi vihitty nainen, jota ehtoollisen jakamisessa avusti piispa Obare. Otin tilaisuudesta valokuvan, jota minun oli näytettävä Suomessa epäuskoisille naispappeuden vastustajille.

Muita kritiikkiä osakseen saavia tahoja ovat muun muassa Kirkon Ulkomaanapu, jonka johtajaksi valittiin lähinnä Ahtisaari-suhteilla ansioitunut Antti Pentikäinen, jota ei kiinnostanut yhteistyö SLS:n kanssa vaan joka halusi mieluummin etsiä ei-kirkollisia yhteistyökumppaneita. Satikutia saa myös Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto, jonka nimityksistä puuttui läpinäkyvyys ja avoimuus. SLS:n omassa menneisyydessä kipein oli niin sanottu ”Taiwanin asia”, jonka yhteydessä Rissanen joutui ensimmäisen kerran tekemisiin pedofilian kanssa. SLS:n oppilaskodissa Taiwanissa toimi 1960-1990-luvuilla pedofiilirinki, joka hyväksikäytti kymmeniä lapsia.

Lopuksi: Valo tuli moskeijaan

Rissasen kirja on kiehtovaa ja koukuttavaa luettavaa. Se olisi ehkä kaivannut ammattimaista kustannustoimittajaa, nyt jotkin asiat toistuvat melkeinpä sana sanalta pariin otteeseen. Mutta kirja valottaa kiintoisasti Suomen kirkon, lähetysjärjestöjen ja kansainvälisen luterilaisuuden kenttää sekä laajemmin ekumenian, teologian ja uskontojen maailmoja. Loppupuolella dramatiikkaa lisää Rissasen sairastuminen syöpään. Hän kuitenkin parantuu siitä ja pääsee viettämään rattoisia eläkepäiviä.

Seppo Rissanen

Lopetan esittelyni melkeinpä hagiografiseen tarinaan. Sellaisista luonnollisesti katolilaisena tykkään. Tarina on samalla rohkaiseva esimerkki uskontodialogin potentiaalista. Rissanen oli vierailulla Syyriassa osana suomalaista asiantuntijadelegaatiota, joka tapasi korkea-arvoisia henkilöitä suurmuftia myöten. Suurmufti pyysi yllättäen Rissasta saarnaamaan moskeijan perjantairukouksessa. Rukoushetken jälkeisellä vastaanotolla korkea-arvoinen upseeri kertoi uskovansa Rissasen puheen jälkeen nyt Jeesukseen. ”Olin hieman levoton, mitä tästä seuraisi, mutta miehen puhe ei aiheuttanut minkäänlaista hämmennystä muissa.”

Suurmuftin läheinen avustaja pyysi Rissasta puhumaan vielä toistamiseen muslimirukoilijoille. Tilaisuuden päätyttyä Rissanen kysyi eräältä moskeijan lattialle istumaan jääneeltä, mitä hän oli kokenut, kun kesken kaiken paikalle tuli kristitty pappi puhumaan Jeesuksesta. ”Mies oli hetken hiljaa miettien ja sanoi sitten: ’Kun sinä tulit tähän moskeijaan, se täyttyi valolla.'”

2 comments

  1. Hei Emil, On mukavaa että kuulun näiden katolista hapatusta viestien saajiin. Seppo Rissasen elämänkerta-kirjasra laadittu artikkeli oli niin kiinnostava, että luin esittelyn kahteen kertaan. Ehkä ostan kirjankin Parhain te4veisin pyhiinvaelluskaveri toukokuuiselta pyhiinvaellukselta Italiaan. Rukoilen sinun ja muiden katolisen hapatuksen kirjoittajien puolesta. Raija Markkula

    Lähetetty iPadista

    Tykkää

  2. Tätä kirjaa en ole vielä lukenut, mutta seuraan mielelläni mitä Seppo Rissanen kirjoittaa Facebookissa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s