EETU MANNINEN

Paaston aika alkoi viime keskiviikkona. Helsingin hiippakunnan piispanistuin on tällä hetkellä tyhjillään, minkä vuoksi normaalisti piispan antaman paastokäskyn julkaisi tänä vuonna hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato.

Paastokäskyyn sisältyy (1) kaikkia yli 14-vuotiaita uskovia tuhkakeskiviikkona, pitkänäperjantaina ja vuoden jokaisena perjantaina (jollei silloin ole juhlapyhä) velvoittava abstinenssi eli liharuoasta pidättäytyminen, joka voidaan korvata myös muilla kieltäymyksillä, (2) 18–60-vuotiaita velvoittava paasto tuhkakeskiviikkona ja pitkäperjantaina, jolloin nautitaan ainoastaan yksi täydellinen ateria ja muista aterioista vähän yli puolet tavallisesta, ja (3) katumus, jota voi toteuttaa kieltäytymällä jostain nautinnosta.

Kirkkoa on toisinaan kritisoitu tästä käytännöstä. Eikö Raamatussakin sanota, että ”kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä?” (Kol. 2:16.) Eivätkö käskyt, kuten ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa” tule pahaenteisiltä maailman alkuvoimilta, eivätkä suinkaan Jumalalta? (Kol. 2:21.) Eikö tällaisten ”omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativien käskyjen” sanota olevan vain viisailta näyttäviä, mutta todellisuudessa arvottomia ja vain ihmisen ylpeyttä tyydyttäviä? (Kol. 2:23.)

Tässä kirjoituksessa tarkastelen kysymystä, miksi kirkko velvoittaa katolilaisia paastoamaan. En lähesty kysymystä velvollisuuden problematiikasta käsin (vrt. esim. aiempaan kirjoitukseeni sunnuntaivelvollisuudesta), vaan pohdin paastoa hengellisestä näkökulmasta. Miksi paasto kuuluu kristinuskoon ja miksi kirkko katsoo sen olevan hyväksi kristityille? Pyrin osoittamaan, että kyseessä ei ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, kysymys vain ulkonaisista säännöistä, vaan kristinuskon ytimeen kuuluvasta hengellisyydestä.

Paaston raamatulliset juuret

Edellä siteeraamistani raamatunkohdista huolimatta paastolla on kiistattomat raamatulliset juuret. Mooseksen laissa paastoaminen liittyy esimerkiksi sovituspäivää koskeviin säädöksiin (3. Moos. 23:27). Vaikka Jeesus täyttikin Mooseksen lain niin, ettei se koske säädöksineen kristittyjä, Vanhassa testamentissa paastoaminen liitetään positiivisessa mielessä Jumalan puoleen kääntymiseen myös yhteyksissä, jotka eivät liity mitenkään lakiin.

Esimerkiksi profeetta Joel julistaa: ”Vielä nytkin Herra sanoo: Kääntykää minun puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne, paastotkaa, itkekää ja valittakaa” (Joel. 2:12). Paastoaminen liittyy siis katumukseen ja Herran puoleen kääntymiseen koko sydämestään.

Kolossalaiskirjeen vääränlaista kieltäymystä kritisoivista kohdista huolimatta myöskään Uusi testamentti ei kiellä paastoa sinänsä. Jeesus antaa tästä meille esimerkin: vastauksena Paholaiselle, joka yllyttää häntä muuttamaan kivet leiviksi, hän siteeraa Tooraa ja sanoo: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.” (Matt. 4:4; 5. Moos. 8:3). Perustelu on teologinen: ihmisen elämä tai hyvinvointi ei ole viime kädessä riippuvainen materiaalisista asioista, kuten leivästä, vaan Jumalasta, josta kaikki hyvä, kuten leipä, on lähtöisin.

Paastoaminen ei kuitenkaan kuulu Uudessa testamentissa vain Jeesukselle. Vastauksena kysymykseen siitä, miksi hänen opetuslapsensa eivät paastoa, kuten fariseusten ja Johannes Kastajan opetuslapset, hän viittaa itseensä sulhasena sanoo: ”Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat” (Mark. 2:20). Niin ikään Vuorisaarnassa pidetään itsestäänselvyytenä, että Jumalan tahtoa noudattavat paastoavat:

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. (Matt. 6:16–18)

Myös apostoli Paavali kertoo paastoavansa usein. Kohdattuaan Damaskoksen tiellä Kristuksen, hän ei syönyt eikä juonut mitään kolmeen päivään. Näin hän saattoi intensiivisesti keskittyä Jumalan sanan ja Kristuksen tuntemiseen (Ap. t. 9:9). Tämän kolmen päivän paaston jälkeen hänet kastettiin (9:18-19). Paasto näkyy myös vahvasti Paavalin missiossa. Pyhä Henki käski erottaa Paavalin ja Barnabaksen työhönsä, kun he olivat ”palvelemassa Herraa ja paastoamassa” (Ap. t. 13:2; ks. myös 14:23). Paavali myös itse kirjoittaa, että on ”paastonut usein” (2. Kor. 11:27; ks. myös 2. Kor. 6:5).

Sääntöjen syvempi merkitys

Vaikka kirkko antaa konkreettisia sääntöjä, miten katolilaisten tulee toimia, paaston ei pitäisi koostua (vain) sääntöjen puitteissa pysymisestä. Tällainen asenne lipsahtaa nimittäin helposti siihen, että teknisesti ottaen noudatetaan sääntöjä, mutta käytännössä eletään ihan yhtä leveästi kuin ennenkin. Uskova voi esimerkiksi hurskaasti pidättyä liharuoasta, mutta kalaruoka, kuten lohi, on kuitenkin eri asia, eikö niin? Eiväthän myöskään esimerkiksi perunalastut ole tehty lihasta…

Augustinus tuo esille saman pointin hyvin tarkkanäköisesti varhaiskautensa manikealaisvastaisessa teoksessa De moribus ecclesiae catholicae et de moribus Manichaeorum, eli ”katolisen kirkon ja manikealaisten elämäntavoista”. Hänen kuvauksensa hyvin paastoavasta kristitystä näyttäytyy meidän silmiimme kenties yliampuvalta, mutta täytyy muistaa, että kyseessä on hänen aikansa askeettinen ihanne.

Joka tapauksessa Augustinus asettaa rinnakkain kaksi ihmistä. Toinen rikkoo tiukasti ymmärrettyjä paastosäädöksiä syömällä eläimen rasvaa (jonka ainakin manikealaiset katsoivat käyvän lihansyönnistä) ja juomalla viiniä, mutta kuitenkin kohtuullisesti ja vain nälkänsä ja janonsa tyydyttääkseen. Toinen taas täyttää muodolliset ruokasäädökset, mutta herkuttelee surutta niiden puitteissa:

Kuvitelkaamme säästäväinen ja kohtuullinen ihminen, joka hyvin voisi ollakin olemassa. Hän ei syö vatsansa ja kitansa halusta kahdesti päivässä, ja aterioidessaan syö kasviksia sianrasvan kera, jota on juuri riittävästi nälän tyydyttämiseen. Janonsa hän sammuttaa terveytensä vuoksi kahdella tai kolmella pienellä annoksella laimentamatonta viiniä. Tässä on hänen päivittäinen ruoka-annoksensa.

Toinen puolestaan ei maistakaan lihaa tai viiniä, mutta ottaa yhdeksännellä tunnilla varta vasten hankittuja, pippurilla maustettuja eksoottisia hedelmiä, joita on hankittu suuri valikoima, ja mässäilee illalla samalla tavalla. Hän juo simaa, rusinoista tehtyä juomaa ja useista hedelmistä tehtyä mehua, jotka ovat kaikki viinin kaltaisia ja jopa voittavat sen makeudessaan. Hän ei juo vain tyydyttääkseen janonsa, vaan nautinnokseen. Hän valmistaa itselleen huolella tämän jokapäiväisen aterian nauttiakseen näistä herkuista – ei välttämättömyydestä, vaan suurella halulla.

Kumman näistä kahdesta katsot elävän syömisensä ja juomisensa puolesta pidättyväisemmin? (De moribus ecclesiae catholicae et de moribus Manichaeorum 2,13,29. Oma käännös.)

Tärkeintä ei siis ole, että pitää säännöt, vaan että käyttää paaston ajan kasvaakseen hengellisesti. Jos paastosääntöjä pitää vain ulkoisena pakkona, joita yrittää kaikin tavoin kiertää, on sama jättää paasto kokonaan sikseen.

Paaston hengelliset hedelmät

Miten paasto sitten voi auttaa hengellisessä kasvussa? Eikö se ole vain ylpeyttä ruokkivaa itsensä rääkkäämistä, kuten Kolossalaiskirjeessä sanotaan maailman alkuvoimien mukaisista käskyistä? Ei suinkaan.

Tämä aika on tarkoitettu kaikille katolilaisille valmistautumiseksi pääsiäistä varten. Tänä aikana kirkko kutsuu uskovia syventämään hengellistä elämäänsä ja muistuttamaan itseään siitä, että elämän onnen ei pitäisi olla loppujen lopuksi kiinni maallisista nautinnoista. Päästämällä tietyistä mielihaluista irti tiettyinä ajanjaksoina, muistutamme itseämme tästä kristilliselle elämälle hyvin keskeisestä asiasta.

Lisäksi paasto auttaa ymmärtämään paremmin pääsiäisen merkityksen. Paaston jälkeen voi sitten pääsiäisenä iloisin mielin käydä juhlapöytään ylösnousseen Vapahtajan kunniaksi.

 

P.S. Käykää katsomassa myös katolisen eksegeetin Brant Pitren mainio video tuhkakeskiviikon raamatullisista juurista.