Miten yksi voi olla kolme?

EETU MANNINEN

Kuinka yksi Jumala voi olla samaan aikaan kolme persoonaa? Tämä kysymys menee kristillisen jumalakuvan ytimeen.

Hendrick van Balen: Kolminaisuus, 1620

Luullakseni suurin osa niin kristityistä kuin ei-kristityistäkin ymmärtää kolminaisuusopin jotenkin seuraavasti: on vain yksi Jumala, joka koostuu kolmesta eri toimijasta (”persoonista”), jotka ovat läheisessä suhteessa toisiinsa.

Tässä ratkaisussa on kuitenkin se ongelma, että se tekee kristinuskosta jonkinlaisen monoteismin ja polyteismin välimuodon. Toisaalta uskotaan yhteen Jumalaan, mutta toisaalta myös kolmeen erilaiseen toimijaan, joista tämä jumaluus koostuu. Esimerkiksi jesuiittateologi Karl Rahner (1904–1984) kutsui tätä ajatusmallia osuvasti ”vulgaariksi kolmijumalaisuudeksi” (Karl Rahner, The Trinity, Transl. Joseph Donceel (New York: Crossroad, 1997), 42–43). (Ks. myös aihetta sivuava aiempi artikkelini.)

Millä muulla tavalla kolminaisuusoppi pitäisi sitten muotoilla? Kuinka sen edellyttämät kolme erillistä persoonaa pitäisi ymmärtää? On tärkeää pyrkiä esittämään tämä kristillisen jumalakäsityksen keskiössä oleva oppi selkeästi ja johdonmukaisesti, sillä ulkopuolisille sen pimentoon jääminen saa pahimmillaan koko kristinuskon näyttäytymään naurettavalta.

Esimerkiksi muutama vuosi sitten edesmennyt maineikas eksegeetti Heikki Räisänen (1941–2015), hämmästelee kirjassaan Mitä varhaiset kristityt uskoivat (Helsinki: WSOY, 2011), että ”useimmat teologit pitänevät edelleen kolminaisuusoppia ja inkarnaation realistista ymmärtämistä luovuttamattomina, vaikka maallikot ovat usein hämmentyneitä ja ulkopuoliset huvittuneita” (s. 203). Tässä hän on luultavasti (ja valitettavasti) oikeassa.

On siis aika tarttua härkää sarvista.

Mysteerikortti

Ennen toimeen ryhtymistä on kuitenkin lyhyesti ennakoitava eräs vastaväite. Joku nimittäin saattaa ajatella, että tämän asian pohtiminen on jo itsestään röyhkeää tunkeutumista alueelle, joka ei kuulu eikä voikaan kuulua inhimillisen tiedon piiriin. Kyse on kuitenkin Jumalan olemuksesta, joka on salattu, mysteeri. Tämän vastaväitteen mukaan se, että Jumala on samaan aikaan yksi ja kolme on Jumalan sisäiseen elämään kuuluva mysteeri, joka pitää vain hyväksyä uskon salaisuutena ja sillä hyvä.

Tämä ratkaisu vaikuttaa hurskaalta ja totta puhuakseni olen aiemmin turvautunut siihen itsekin ajoittain eräänlaisena välirauhana tätä ongelmaa pohtiessani. Se ei kuitenkaan ole kestävä eikä älyllisesti rehellinen. Se, että Jumala on olemukseltaan salattu ei anna meille lupaa sanoa hänestä mitä tahansa. Emme voi sanoa Jumalasta ristiriitaisuuksia ja sitten pyyhkäistä niihin liittyviä ongelmia sivuun vetoamalla mysteeriin.

Jos siis haluamme esittää kristillisen jumalakuvan johdonmukaisena ja ristiriidattomana, meidän täytyy rohkeasti yrittää puhua Jumalasta sen pohjalta, mitä voimme hänestä yleisen ja erityisen ilmoituksen kautta tietää.

Jumalan yksinkertaisuus

Ennen kuin pääsemme itse Kolminaisuuteen on kuitenkin määriteltävä, mitä tarkoitetaan, kun sanomme, että Jumala on yksi. Tarkoittaako se vain, että ei ole olemassa enempää jumalia, vaan vielä jotain enemmän?

Klassisen teismi lähestyy Jumalan ykseyttä yksinkertaisuuden näkökulmasta. Oppi Jumalan yksinkertaisuudesta on myös ollut yleisesti hyväksytty osa katolista uskoa vuosisatojen ajan: sitä ovat kannattaneet sen nimekkäimmät teologit, kuten Augustinus ja Tuomas Akvinolainen, ja se mainitaan myös esimerkiksi Lateraanin IV ja Vatikaanin I konsiilien asiakirjoissa.

Sen mukaan Jumala on olemukseltaan täydellisen yksinkertainen. Tämä tarkoittaa, että Jumalassa ei ole toisistaan erillisiä ”osia” tai ominaisuuksia. Esimerkiksi Jumalan laupeus ja Jumalan oikeudenmukaisuus eivät ole keskenään erillisiä ja osin jännitteisiä asioita. Sen sijaan esimerkiksi Jumalan ”laupeus”, ”oikeudenmukaisuus”, ”hyvyys”, ”kaikkivaltius”, ”rakkaus”, jne ovat identtisiä Jumalan yksinkertaisen olemuksen, ja sitä myötä myös toistensa kanssa. Nämä määreet vain kuvaavat Jumalan yhtä olemusta eri näkökulmista.

Asiaa voi havainnollistaa esimerkiksi filosofi Gottlob Fregen (1848–1925) kuuluisalla esimerkillä aamutähdestä ja iltatähdestä: ennen vanhaan ihmiset puhuivat kahdesta erillisestä tähdestä, joista ”aamutähti” valaisi taivasta aamulla ja ”iltatähti” illalla. Myöhemmin kuitenkin saatiin selville, että kyseessä ei ole kaksi erillistä tähteä, vaan molemmissa tapauksissa havaittu kirkas taivaankappale on planeetta Venus.

Fregen mukaan ”aamutähdellä” ja ”iltatähdellä” on sama ”merkitys” (Bedeutung), mutta eri ”mieli” (Sinn). Tällä hän tarkoittaa sitä, että vaikka molemmat sanat kuvaavat samaa objektia, ne kuvaavat sitä eri näkökulmista ja eri mielessä. ”Aamutähti” viittaa planeetta Venukseen tilanteessa, jossa se näkyy aamutaivaalla, kun taas ”iltatähti” viittaa siihen iltataivaalla.

Vincent van Gogh: Tähtikirkas yö, 1889

Samalla tavalla puhuttaessa esimerkiksi Jumalan ”hyvyydestä” ja ”kaikkivaltiudesta” nämä sanat kuvaavat Jumalan yhtä ja yksinkertaista olemusta eri näkökulmista. (Aamutähti-iltatähtihavainnollistuksesta ks. Edward Feser, Aquinas: Beginner’s Guide (London: Oneworld, 2009), 127–128.)

Tässä yhteydessä on myös syytä muistaa, että kun käytämme Jumalasta esimerkiksi sanaa ”rakkaus”, tämä käsite ei ole riittävä kuvaamaan täydellisesti sitä, millainen Jumala on. Ymmärrämme tämän sanan meidän maallisesta kontekstistamme käsin: meille rakkaus näyttäytyy esimerkiksi rakkautena lapsiimme ja puolisoomme. Kuitenkin Jumala ylittää oman kokemusmaailmamme, minkä vuoksi myös käsitteemme kuvaavat häntä vain analogisesti.

Mielestäni tätä tarkoittaa Jumalan salattuus ja mysteeri: emme mitenkään voi ymmärtää, mitä on Jumalan hyvyys tai rakkaus, vaan meillä on siitä vain varjomaisia aavistuksia. Vielä vähemmän voimme ymmärtää Jumalan yksinkertaista olemusta, vaan meidän on rajallisen hahmottamiskykymme vuoksi pakko lohkoa se erilaisiin määreisiin. Tätä salattua ja ymmärryksen ylittävää olemusta meidät on kuitenkin kutsuttu katselemaan ”mielemme sisäisellä silmällä”.

”Persoona”

Nyt pääsemme ongelman ytimeen: jos Jumala on olemukseltaan täysin yksinkertainen, kuinka hänessä voisi olla kolme erillistä persoonaa, jotka ovat suhteessa toisiinsa? Olisiko sittenkin mysteerikortin paikka?

Täytyy kuitenkin muistaa, että käyttäessämme sanaa ”persoona” Jumalasta, siihen pätee sama kuin edellä luettelemiini Jumalan attribuutteihin, kuten ”hyvyys” ja ”kaikkivaltius”. Se ei tarkoita samaa kuin puhuessamme ihmispersoonista.

Mitä se sitten tarkalleen ottaen tarkoittaa, on epäselvää. Esimerkiksi Tuomas Akvinolainen puhui ”subsistenteista relaatioista”, Karl Barth (1886–1968) ”olemisen tavoista” (Seinsweise) ja Karl Rahner ”erillisistä olemisen tavoista” (Distinkte Subsistenzweise).

Kuitenkin olennaista vaikuttaa olevan, että Kolminaisuuden persoonat ovat 1) reaalisia, 2) erillisiä ja 3) suhteessa toisiinsa. Kolminaisuusopillisen mallin pitää siis pystyä ottamaan huomioon, että persoonista puhuttaessa ei puhuta Jumalasta vain sellaisena kuin hän näyttäytyy meille, vaan Jumalasta itsestään sellaisena kuin hän todella on. Samalla täytyy ottaa huomioon, että persoonat ovat tosiasiallisesti toisistaan erillisiä. Jumala ei esimerkiksi ensin näyttäydy Isänä, sitten Poikana ja lopulta Pyhänä Henkenä.

Perinteisen kristinuskon mukaan Kolminaisuuden persoonat ovat myös keskinäisessä suhteessa toisiinsa siten, että Poika ”syntyy” Isästä ja Pyhä Henki ”lähtee” Isästä ja Pojasta (tai Isästä Pojan kautta). Samalla näille eri persoonille luetaan myös esilaisia pelastushistoriallisia määreitä: Isästä puhutaan Luojana, Pojasta Lunastajana ja Pyhästä Hengestä Pyhittäjänä. Perinteisesti Poika on myös ymmärretty Jumalan Viisautena ja Pyhä Henki rakkautena.

Ratkaisu?

Mutta kuinka tämä kaikki millään tavalla sopii yhteen jumalallisen yksinkertaisuuden kanssa?

Nähdäkseni vastaus voisi piillä Jumalan attribuuteissa. Kuten huomasimme, Jumalalle lukemamme eri ominaisuudet kuvaavat häntä todellisesti, joskin vajavaisesti, eri näkökulmista käsin. Jumala on todellisesti esimerkiksi hyvä, mutta samalla tämä määre on syntynyt meidän rajallisesta perspektiivistämme käsin kuvaamaan Jumalan yksinkertaista olemusta yhdestä tietystä näkökulmasta.

”Persoona” ei kuitenkaan ole Jumalan attribuutti, vaan jotain muuta. Se liittyy tapaan joilla Jumala on samalla omassa itsessään sekä suhteessa luotuun todellisuuteen.

Persoona eroaa Jumalan attribuuteista myös siten, että kukin niistä kattaa omanlaisensa joukon näitä jumalallisia ominaisuuksia. Esimerkiksi ”kaikkivaltius” tai ”itsestään olevuus” (aseity) on perinteisesti liitetty erityisesti Isään, ”viisaus” Poikaan ja ”rakkaus” ja ”pyhyys” Pyhään Henkeen.

Kuitenkin, kuten Augustinus huomauttaa teoksessaan De Trinitate, vaikka ”viisautta” käytetään persoonista puhuttaessa Pojasta ja ”rakkautta” puhuttaessa Pyhästä Hengestä, ei silti voida ajatella, että esimerkiksi Isä ei olisi viisas tai rakastava (trin. 15,28). Kolminaisuuden persoonat siis ”läpäisevät” toisensa säilyttäen samalla erilliset identiteettinsä persoonina. Kristillisessä teologiassa puhutaan perikoreesista (περιχώρησις).

Nähdäkseni Kolminaisuuden sisäiset relaatiot voidaan ymmärtää Jumalan attribuuteista käsin. Esimerkiksi Isälle luetaan erityisesti Jumalan olemukseen kuuluva itsestään olevuus, joka tarkoittaa sitä, että Jumala on olemassa omasta itsestään käsin ikuisen olemuksensa perusteella. Samoin Isälle luetaan esimerkiksi kaikkivaltius ja kaiken olevaisen alkulähteenä oleminen, eli luominen. Nämä Isän attribuutit koskevat siis jumaluutta ontologisella tasolla.

Sen sijaan Poika on perinteisesti nähty Logoksena, eli Sanana, jonka kautta maailma on luotu. Antiikin filosofian kontekstissa tämä pitää sisällään ajatuksen, että Poika on se ideaalinen arkkityyppi, jonka mukaan kaikki on luotu, ikään kuin platonisen ideamaailman henkilöitymä. Tämän vuoksi myös ”viisaus” on luettu Pojan nimiin. Pelastushistoriallisesti Poika on tietenkin erityinen siksi, että hänen ymmärretään olevan se Kolminaisuuden persoonista, joka tuli ihmiseksi. Pyhä Henki taas liittyy Jumalan pyhyyteen, henkisyyteen, rakkauteen ja armoon Jumalan vaikuttavana voimana.

Vaikka nämä eri attribuutit kuvaavat Jumalan yhtä olemusta eri näkökulmista, persoonista puhuttaessa ne voi nähdä keskinäisessä suhteessa toisiinsa: Jumalan Logokseen (Poika) ja rakkauteen (Pyhä Henki) liittyvät piirteet edellyttävät käsitteellisesti ontologiasta puhuvan aspektin (Isä), minkä vuoksi sen voi katsoa olevan ensisijainen niihin nähden.

Samoin Pojan välittävä asema luomisessa tekee sen ensisijaiseksi Pyhään Henkeen nähden, joka kuvaa Jumalaa rakkauden, pyhyyden ja henkisyyden näkökulmasta, jotka (vaikka kuvaavatkin Jumalan ikuista, luomatonta ja yksinkertaista olemusta) ovat erityisen relevantteja suhteessa luotuun todellisuuteen ja etenkin ihmiseen.

Lopuksi

Mutta miksi ylipäätään puhua Kolminaisuudesta, jos ”persoona” ei kerran kuvaa erillisiä osia jumaluudessa? Eikö Jumalan yksinkertaisesta olemuksesta voisi puhua myös esimerkiksi ”nelinäisyytenä” tai ”viisinäisyytenä” ja kehitellä näille ”persoonille” sopivat attribuuttijoukot ja niiden väliset suhteet?

Vastaan, että vaikka Jumalassa ei katsoisikaan olevan eri osia, nimenomaan kolme persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki, kuvaavat todellisella tavalla Jumalaa, sillä hän on itse ilmoittanut itsensä ihmiskunnalle juuri tällä tavalla. Hän lähestyy meitä kolmitahoisella tavalla: Luojana ja kaikkivaltiaana Isänä, Poikana, jonka kautta kaikki on luotu, ja joka tuli ihmiseksi, kuoli ja ylösnousi meidän tähtemme ja Pyhänä Henkenä, joka pyhittää meidät ja liittää meidät Jumalaan.

Kuten Joseph Ratzinger kirjoittaa modernissa klassikkoteoksessaan Johdatus kristinuskoon, kolminaisuusoppi ei ole uskonnonfilosofisen pohdinnan lopputulos, vaan nousee siitä, että Jumala on näyttänyt itsestään aiemmin tuntemattoman puolen Jeesuksessa Kristuksessa. Se syntyi jännitteestä, jossa yhtäältä Jeesuksen uskotaan olevan Jumala meidän keskellämme, mutta toisaalta uskotaan vain yhteen Jumalaan. (Introduction to Christianity, Transl. J. R. Foster & Michael J. Miller (San Francisco: Ignatius Press, 2004), 163.)

Jean Fouquet: Kolminaisuus ja kaikki pyhät, 1400-l.

Kolminaisuusoppi perustuu siis siihen, että Jumala ilmoittaa itsensä tulemalla ihmiseksi. Tämä tarkoittaa, että Jumala ei ainoastaan näyttäydy meille kolmiyhteisenä: Jumala ilmoittaa itsensä oman sisäisen olemuksensa mukaisesti ja hänen toimintansa historiassa heijastaa hänen olemustaan. Kuten Rahner on kuuluisasti sanonut, ekonominen kolminaisuus on yhtä kuin immanentti kolminaisuus (Rahner, The Trinity, 34).

Jumala on todellakin ilmoittanut itsensä sellaisena kuin on. Hänen yksinkertaisessa olemuksessaan käsitteellisesti havaittavat ja eroteltavissa olevat attribuutit on nähtävä kolmen persoonan valossa siten kuin kolminaisuusoppi on sen kuvannut, jotta hänen olemisensa suhteessa ihmiskuntaan tulee ilmaistua totuudenmukaisella tavalla.

Siispä kertaukseksi: Jumala on siis olemukseltaan täydellisen yksinkertainen, mutta ihmisen rajallisen perspektiivin vuoksi hahmotamme tämän olemuksen ainoastaan pirstomalla sen erilaisiin attribuutteihin, kuten ”hyvyys”, ”kaikkivaltius”, ”kaikkitietävyys”, jne.

Nämä attribuutit kuvaavat Jumalan olemusta todellisella tavalla, mutta vain tietyistä näkökulmista. Ilmoituksen perusteella puolestaan ymmärrämme Jumalan attribuutit ja toiminnan kolminaisuusopin valossa. Vaikka siis Jumalan olemuksessa ei ole osia, hän on samalla todellisesti kolme erillistä persoonaa, sillä hän on itse ilmaissut itsensä tällä kolmitahoisella tavalla.

Nähdäkseni yksi voi siis olla kolme ilman, että turvaudutaan älyllisesti laiskasti mysteerikorttiin. Samalla tunnustetaan myös se, että Jumala on rajallisen käsityskykymme ulottumattomissa, minkä vuoksi kaiken teologisen pohdinnan tulee loppujen lopuksi päättyä hänen salatun olemuksensa sanattomaan ihmettelyyn.

3 comments

  1. Huomenta, mikä kumma suojelusenkeli juttu tällä sivulla on? Netissä on monenlaisia yrittäjiä. Kuuluuko Guardian Angel tälle sivustolle kun se on keskellä uutta artikkelia? Raija M

    Raija Markkula Puh. 040 5783024

    Tykkää

  2. Kardinaali Schönbornin ikoniteologiaa (God’s Human Face 1994) lukiessani olen törmannyt oivallukseen kolminaisuudesta toisesta persoonasta.

    Schönborn kirjoittaa Kristuksesta, että hänen ihmisyys ei ole instrumentti vaan Poika itse. Kristuksen jumaluus on Poika itse. Hän on näissä kahdessa luonnossa ikuisesti. Pojalla ei ole ihmisluontoa, hän on ihminen, hän on tämä ihminen. Ihmisestä on tullut jumalallisen persoonan pysyvä ja lopullinen ilmentymä. Hän ei lakkaa olemasta ihminen.

    Ihmisen näkökulmasta kolminaisuus avautuu vain Jumalan lihaksitulemisen kautta. Filosofia käsittää Jumalan yhtenä, antiikin filosofitkin kannattaivat monoteismia (polyteismia vastaan), mutta he eivät tunteneet Häntä persoonallisesti.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s