Jumalan yksinkertaisuus

Jumalan vihan ongelma

JOONA KORTENIEMI

James Tissot: Rikas mies ja Lasarus (Kuvaa rajattu)

Jumalan viha on nykykristitylle haastava aihe. Nyky-yhteiskunta edellyttää tunteidenkäsittelytaitoja sekä hillittyä ja kohteliasta käytöstä. Tässä kontekstissa puhe Jumalan vihasta näyttäytyy usein primitiivisenä. Jumalan vihaan läheisesti liittyvä oppi synnin rangaistuksista – helvetistä ja katolisessa teologiassa myös kiirastulesta – tuntuu myös hankalalta modernin ihmisoikeusajattelun valossa.

Siinä missä sata vuotta sitten suuri osa suomalaisista sanoitti eksistentiaalisen etsintänsä araksi kysymykseksi, ”mistä löytäisin armollisen Jumalan”, nykyihminen ajattelee pikemminkin: ”Jos Jumala on olemassa, hänen tulee vähintäänkin kunnioittaa ihmisoikeuksia. Hänellä ei ole oikeutta kiduttaa ketään helvetissä”. Aihe on vaikea myös monen kristityn hengellisen elämän kannalta: vihaista ja siten pelottavalta tuntuvaa Jumalaa voi olla vaikea rakastaa. Samalla Raamattu ja kirkon traditio puhuvat Jumalan vihasta sen verran konstailematta, ettei käsitettä voi ihan kevyesti ohittaakaan.

Miten löytää Jumalan vihalle rakentava ja samalla uskottava paikka hengellisessä elämässä? Jaan tässä kirjoituksessa henkilökohtaisia, osin keskeneräisiä ajatuksiani tästä aihepiiristä. (lisää…)

Miten yksi voi olla kolme?

EETU MANNINEN

Kuinka yksi Jumala voi olla samaan aikaan kolme persoonaa? Tämä kysymys menee kristillisen jumalakuvan ytimeen.

Hendrick van Balen: Kolminaisuus, 1620

Luullakseni suurin osa niin kristityistä kuin ei-kristityistäkin ymmärtää kolminaisuusopin jotenkin seuraavasti: on vain yksi Jumala, joka koostuu kolmesta eri toimijasta (”persoonista”), jotka ovat läheisessä suhteessa toisiinsa.

Tässä ratkaisussa on kuitenkin se ongelma, että se tekee kristinuskosta jonkinlaisen monoteismin ja polyteismin välimuodon. Toisaalta uskotaan yhteen Jumalaan, mutta toisaalta myös kolmeen erilaiseen toimijaan, joista tämä jumaluus koostuu. Esimerkiksi jesuiittateologi Karl Rahner (1904–1984) kutsui tätä ajatusmallia osuvasti ”vulgaariksi kolmijumalaisuudeksi” (Karl Rahner, The Trinity, Transl. Joseph Donceel (New York: Crossroad, 1997), 42–43). (Ks. myös aihetta sivuava aiempi artikkelini.)

Millä muulla tavalla kolminaisuusoppi pitäisi sitten muotoilla? Kuinka sen edellyttämät kolme erillistä persoonaa pitäisi ymmärtää? On tärkeää pyrkiä esittämään tämä kristillisen jumalakäsityksen keskiössä oleva oppi selkeästi ja johdonmukaisesti, sillä ulkopuolisille sen pimentoon jääminen saa pahimmillaan koko kristinuskon näyttäytymään naurettavalta.

Esimerkiksi muutama vuosi sitten edesmennyt maineikas eksegeetti Heikki Räisänen (1941–2015), hämmästelee kirjassaan Mitä varhaiset kristityt uskoivat (Helsinki: WSOY, 2011), että ”useimmat teologit pitänevät edelleen kolminaisuusoppia ja inkarnaation realistista ymmärtämistä luovuttamattomina, vaikka maallikot ovat usein hämmentyneitä ja ulkopuoliset huvittuneita” (s. 203). Tässä hän on luultavasti (ja valitettavasti) oikeassa.

On siis aika tarttua härkää sarvista. (lisää…)