EMIL ANTON

Tämä artikkeli poikkeaa aiheensa puolesta melkoisesti tämän vuoden teemastamme – olin ajatellut kirjoittaa tässä esiteltävästä kirjasta ja henkilöstä vasta ensi vuoden puolella. Nyt kuitenkin on käynyt niin, että Nabeel Qureshi on vaikean vatsasyövän jälkeen kuollut, ja hänet laskettiin haudan lepoon Houstonissa viime torstaina (ks. hautajaiset tästä). Tällä kirjoituksella haluan kunnioittaa Nabeelin muistoa.
Vuonna 2015 Perussanomalta ilmestyi suomennos Nabeel Qureshin omaelämäkerrallisesta kirjasta Etsin Allahia – Löysin Jeesuksen. Luin tämän mukaansatempaavan teoksen noin vuosi sitten ja se teki minuun syvän vaikutuksen ennen kaikkea kuvauksellaan Nabeelin, entisen Ahmadiyya-muslimin, vakavasta uskonkamppailusta. Jo prologi pysäyttää, ja lukija on heti koukussa. Nabeel kuvaa rukoushetkeään aikana, jona hänen islamilainen maailmankuvansa oli murtumassa:
Subhana rabbi al-ala. Ylistetty olkoon Herrani [–] Kuka sinä olet, Herra? Oletko sinä Allah, isäni ja esi-isieni Jumala? [–] Vai oletko sinä Jeesus? [–] Allah, en koskaan uskaltaisi väittää ihmisen syntyneen tasaveroiseksi sinun kanssasi! Allah sub-hanahu wa’tala. Allah, ethän vihastu kaikista epäilyksistäni? [–] Kunhan näytät, mikä polku on sinun polkusi, rakas Jumala, että voin kulkea sitä pitkin.
Yllä olevaan sitaattiin on tiivistetty 6-sivuinen kuvaus ajatuksista, jotka vilisivät Nabeelin päässä kesken rukoushetken. Ne luovat heti suorastaan persoonallisen suhteen lukijan ja Nabeelin välille. Siksi viittaankin Nabeelin luontevasti pelkällä etunimellä. Kirjan alkuosassa tulevat tutuiksi myös Nabeelin pakistanilaisperäinen, USA:ssa asuva perhe ja ahmadimuslimien (näin se kai pitäisi suomeksi kirjoittaa) hartaus islamia, Koraania ja profeetta Muhammadia kohtaan.
Ahmadiyyasta apologetiikan huipulle
Suomessakin toimiva, rauhaa ja rakkautta painottava Ahmadiyya-yhteisö muodostaa n. 5-10 % maailman muslimiväestöstä, jos heidät lasketaan siihen mukaan. Valtavirtaislam ei heitä oikeiksi muslimeiksi tunnusta, sillä he pitävät perustajaansa Mirza Ghulam Ahmadia (1835-1908) profeettana. Tämä on tärkeää mainita, sillä ehkä yleisin muslimien vastaus Qureshin kirjaan on ollut, ettei hän alun perinkään ollut oikea muslimi. Mitä valtavirtakristitty sanoisi, jos muslimi käyttäisi entisen mormonin kirjaa argumenttina kristinuskoa vastaan?
Kun yllä sanottu on otettu huomioon, on todettava, että Nabeel Qureshi joutui kamppailemaan samojen kysymysten kanssa, jotka koskettavat ketä tahansa muslimia: Koraanin erehtymättömyys ja Muhammadin esimerkillisyys, Jeesuksen jumaluus ja Uuden testamentin luotettavuus. Nabeelin ”kohtaloksi” koitui ystävyys kristityn David Woodin kanssa, joka otti Nabeelin esittämät haasteet vakavasti ja alkoi tutkia yhdessä hänen kanssaan kristinuskon ja islamin perusteita. Davidin kautta Nabeel tutustui henkilökohtaisesti mm. Mike Liconaan ja Gary Habermasiin, jotka ovat maailman johtavia Kristuksen ylösnousemuksen puolustajia.

Tässä vaiheessa sopiikin esittää toinen tasapainottava huomio. Monet kristityt innostuvat varmasti Nabeel Qureshin tarinasta. Se ei kuitenkaan ”todista” kristinuskoa oikeaksi ja islamia vääräksi. Nabeel oli suhteellisen tavallinen Ahmadiyya-muslimi, joka sattui joutumaan maailman johtavien kristittyjen apologeettien ympäröimäksi. Helposti voi kuvitella, että johtavien muslimi-intellektuellien kaveripiiriin päätynyt keskivertokristitty kääntyisi toiseen suuntaan. Siitäkin saisi varmasti mehukkaan kirjan aikaiseksi.
Tämä näkökulma ei kuitenkaan ota mitään pois itse argumenteista, ja kirjan ansioita onkin sen syvä teologinen substanssi. Nabeel käy läpi kohta kohdalta kysymykset, jotka hän joutui dialogissa Davidin kanssa miettimään perinpohjaisesti uudelleen: Injiilin eli evankeliumin säilyminen, Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen historiallisuus, kolminaisuusoppi, jne. Musertavinta oli kuitenkin Muhammadin ja Koraanin kriittinen tutkiminen. Vahvistukseksi tulivat vielä unet ja näyt. (Videomuodossa tarinan voi nähdä ja kuulla esim. tästä tai tästä.)
Nabeelin ja Davidin pitkä yhteinen tie johti lopulta siihen, että heistä molemmista tuli maailmanluokan apologeettoja ja islamkriitikoita. He ovat kumpikin väitelleet julkisesti johtavia muslimiapologeettoja vastaan (ks. esim. Nabeelin ja Shabir Allyn herrasmiesmäinen ja melko tasaväkinen debatti tästä), ja David Wood jatkaa kaverusten perustamaa Acts 17 Apologetics -työtä monilla terävillä Youtube-videoillaan.
Sairaus, kärsimys ja kuolema
Nabeel Qureshi sai vatsasyöpädiagnoosin reilu vuosi sitten. Hän aloitti Youtube-vlogin NQMinistries, jolla hän kertoi avoimesti hoidon ja sairauden vaiheista. Videoilla hän mm. rukoilee parantumista, esittelee perheenjäseniään ja joutuu Houstonin tulvan ympäröimäksi. Viimeiseksi viestiksi jäi koskettava vetoomus sen puolesta, ettei apologetiikkaa käytettäisi vihan välineenä. Kaiken motivaationa tulee olla rakkaus ja rauha.
Jotkut muslimit ovat tulkinneet Nabeelin syövän ja kuoleman Jumalan kiroukseksi tai rangaistukseksi siitä, että hän jätti islamin. Toiset muslimit ovat vastustaneet tällaisen ajatustavan levittämistä ja esittäneet surunvalittelunsa (ks. esim. tämä). David Wood on puolestaan tyypillisen sarkastiseen tyyliinsä kääntänyt kirousväitteet argumentiksi islamia ja sen perustajaa Muhammadia vastaan (ks. esim. tämä ja tämä).
Jotkut kristityt taas olivat satavarmoja, että Jumala parantaa Nabeelin ihmeellisellä tavalla. Nabeel perheineen tuntui itsekin pitkään uskovan näin. Esirukoilijoiden rinki oli valtava. Youtube-kommenteissa kiinnitin huomiota erikoisiin usein toistuneisiin väitteisiin, joiden mukaan Nabeel oli jo parantunut Jeesuksessa (”you are healed in Jesus name”) ja että koko sairaus oli valhetta, johon ei pitänyt uskoa. Kovin hiljaa ovat nämä äänet nyt kuoleman jälkeen. Teologisesti terveemmäksi profeetaksi osoittautui Kaupungin ainoa kalvinisti.

Nabeel Qureshi kuoli 34-vuotiaana, suunnilleen samanikäisenä kuin Jeesus. Nabeel kärsi käsittämättömiä kipuja, (ks. tämä) mutta hän ei valittanut, sillä hän piti mielessään sen, mitä Kristus oli hänen puolestaan kärsinyt. Nabeelia ajatellessani sydämelleni nousevat vahvasti Paavalin sanat: ”jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän” (Room. 8:17). Kiitos todistuksestasi, Nabeel.