Katolista identiteettiä etsimässä: sekä että

OSKARI JUURIKKALA

Pitkän linjan katolinen katekeetta ja kirjailija Marjatta Jaanu-Schröder otti minuun yhteyttä viime vuodenvaihteen jälkeen. Hän kirjoitti kirjaa katolisesta identiteetistä ja pyysi eri ihmisiltä henkilökohtaisia kuvauksia heidän kokemuksistaan. Lopputuloksena on juuri julkaistu Katolista identiteettiä etsimässä – mietteitä ja kokemuksia (Amanda, 2021).

Teos esittelee kiehtovasti ja monivivahteisesti katolisen hengellisyyden eri puolia ja ulottuvuuksia. Kirja tarjoaa myös henkilökohtaisia näkökulmia katolisen kirkon historiaan Suomessa, sillä esimerkiksi esipuheessa Jaanu-Schröder kuvaa seikkaperäisesti omaa tietään katoliseen kirkoon. Lukujen lomaan on sijoitettu useiden eri ihmisten henkilökohtaisia tarinoita ja pohdiskelua koskien katolista identiteettiään.

Minun kirjoittamani pohdiskelu jäi yleisemmälle tasolle, ja kirjailija päätti julkaista sen teoksen johdantona. Siinä korostan katolisuuden laaja-alaisuutta, sekä-että -logiikkaa ja maltillista optimismia. Ehkä nämä teemat kiteyttävät jotain koko teoksen hengestä. Julkaisemme tässä kirjan johdannon kokonaisuudessaan. Toimikoon se maistiaisena ja kehotuksena myös koko kirjan lukemiseksi.

(Pieni tarkennus: viittaan tekstin alussa G.K. Chesteroniin. En ole varma, onko ilmaisu ”seinät leveällä ja katto korkealla” kirjaimellisesti häneltä peräisin, mutta ajatus oli joka tapauksessa hänelle tärkeä. Hänen mukaansa juuri katolista kristillisyyttä leimaa se, että siinä on samaan aikaan selkeät linjat ja periaatteet sekä runsaasti tilaa erilaisille tavoille elää uskoa todeksi.)

Katolisuus: ykseys ja erilaisuus

Minulle katolinen identiteetti tarkoittaa ensinnäkin universaalisuutta. Uskontunnustuksen sana katolinen on monimerkityksinen, mutta se pitää sisällään pyrkimyksen kaikkea nurkkakuntaisuutta vastaan. Kirkko on syntymästään lähtien tarkoitettu koko maailmalle, kaikille kansoille, kielille ja kulttuureille.

Tämä ei ole vain ideaali, vaan sillä on käytännöllisiä seurauksia asenteiden ja tekojen tasolla. Katolinen identiteetti on avoin erilaisuudelle yhteisen uskon rajoissa. Yhteinen usko ei ole ahdas, vaan G.K. Chestertonin sanoin katolisessa kirkossa on seinät leveällä ja katto korkealla. Juuri yhteinen usko ja kirkon elävä opetusvirka mahdollistavat sen, että katolinen identiteetti on avointa mielipiteiden, hengellisyyksien ja elämäntapojen moninaisuudelle. Kun sen sijaan selkeä oppi ja elävä opetusvirka puuttuvat, kristinuskolla on taipumus joko ajautua tuuliajolle tai sen vastapainona jähmettyä antikvaariseksi oikeaoppisuudeksi tai äärimmillään supistua ahtaaksi lahkolaisuudeksi.

Katolinen kristitty seisoo vakaasti jalat syvällä kirkon elävässä Traditiossa, ja juuri tämä vakaus antaa mahdollisuuden ojentaa kättä moneen suuntaan, rakentaa siltoja kaikkien kanssa ja pyrkiä näkemään hyvyyttä ja totuutta kaikkialla. Katolilainen ei pidä itseään muita parempana, ja vaikka hän pitää kirkkoaan erittäin tärkeänä, hän tietää Pyhän Hengen voivan toimia ja vaikuttaa lukuisin tavoin myös kirkon näkyvän ykseyden ulkopuolella.

Tämän vuoksi aito ekumeenisuus kuuluu välttämättömänä katoliseen identiteettiin. Katolinen kirkko suhtautui aluksi kriittisesti ekumeeniseen liikkeeseen, koska se näyttäytyi relativistisena. Mutta oikein ymmärrettynä se on aivan katolisen identiteetin ytimessä, koska kirkko ei ole olemassa itseään varten vaan maailmaa ja kansoja varten. Samasta syystä eri uskontojen välinen dialogi sekä keskustelu erilaisten elämänkatsomusten kanssa ovat luonteva osa katolista identiteettiä.

Sekä että: jännitteinen tasapaino

Teologiassa kirkon katolisuudella viitataan myös siihen, että kirkko kantaa mukanaan Jumalan koko ilmoitusta ja armonvälineiden täyteyttä. Myös tällä on dynaaminen ulottuvuus. Mitään yksittäistä opinkohtaa ei saa asettaa absoluuttisesti muiden yläpuolelle. Usko on orgaaninen kokonaisuus, ei kenenkään yksittäisen ihmisen luoma teoria. Tämä tarkoittaa, että toisin kuin esimerkiksi perinteisessä protestanttisessa teologiassa, erilaisia haasteita tarkastellaan sekä-että -logiikalla, ei mahdollisuuksia rajaavalla joko-tai -logiikalla.

Sekä-että -ajattelu puolestaan johtaa siihen, että katolinen ajattelu taipuu usein etsimään tasapainoa ääripäiden välillä. Ei siksi, että totuus olisi jossain keskitien kompromississa. Mutta kun pyritään tunnistamaan, mitä hyvää ja totta ääripäiden kannoissa on, huomataan totuuden usein löytyvän jännitteisenä synteesinä, joka pyrkii saattamaan yhteen eri vaihtoehtoja.

Image by Peter H from Pixabay.

Realistinen toiveikkuus

Katolinen identiteetti on ihmiskuvaltaan samaan aikaan toiveikas ja realistinen. Myös tässä näkyy pyrkimys tasapainoon ääripäiden välillä. Toiveikkuudella tarkoitan sitä, että jokaisessa ihmisessä nähdään aina mahdollisuutta ja potentiaalia. Koskaan ei ole liian myöhäistä – ei ainakaan ennen kuolemaa, ja senkin jälkeen on rukouksella mahdollista auttaa ja vaikuttaa.

Toisaalta katolinen ihmiskuva on realistinen ihmisen heikkouksien suhteen. Uskonsa sisäistänyt katolilainen ei kuvittele naiivisti, että ihmiskunta etenisi vääjäämättä kohti maallista ideaalia tai että kaikki kehitykseksi kutsutut muutokset olisivat askelia kohti parempaa. Kaikilla aikakausilla on valonsa ja varjonsa. Kaikkina aikoina ihminen kykenee sekä suureen hyvään että suureen pahaan.

Sama pätee kirkolliseen elämään. Ehkä juuri tietoisuus kirkon kaksituhatvuotisesta historiasta antaa katoliselle identiteetille rauhaa ja vakautta. Enkä tarkoita vain tietoisuutta saavutuksista ja pyhyydestä kirkon piirissä, vaan myös kirkon vaikeuksista ja kriiseistä. Kirkko ei ole milloinkaan elänyt kultakautta, paitsi kirkkohistoriaa vain pinnallisesti tuntevien ihmisten mielikuvituksessa. Jokaisella vuosisadalla on ollut suurta pyhyyttä ja suuria ongelmia – vainoja kirkon ulkopuolelta ja korruptiota kirkon sisällä.

Myös tässä näkyy katolisen identiteetin sekä-että -logiikka. Ongelmia ei tule paisutella, mutta ei myöskään kiistää. Sen sijaan on rukoiltava – ja luotettava. On toimittava – ja päästettävä irti. Kukaan meistä ei ole kirkosta vastuussa, ei edes paavi. Mutta tietyssä mielessä jokainen on kirkosta vastuussa, omalla paikallaan, omalla elämällään ja esimerkillään, omalla rukouksellaan ja yhteydellään Jumalaan lähimmäisiin.

Katolinen identiteetti tarjoaa rauhaa ja toivoa kirkon kriisien ja maallistuvan yhteiskunnan keskellä. Se ei ole välttämättä toivoa paremmasta, ei ainakaan tässä maailmassa. Sekä-että -logiikka tarkoittaa jännitteistä tasapainoa myös suhteessa tähän ja tuonpuoleiseen elämään. Toisaalta emme elä lainkaan tätä maailmaa varten, eikä meidän tule panna toivoamme maalliseen menestykseen – ei myöskään kirkon maalliseen menestykseen.

Toisaalta tämän elämän teot ja tapahtuvat ovat äärimmäisen tärkeitä ja merkityksellisiä, ja saamamme vapaus pitää sisällään valtavan vastuun. Tämän elämän teot eivät ole vähäpätöisiä sivuseikkoja, vaan eräänlaista ikuisuutemme rakennusainesta. Kaikki rakkaudesta johtuvat teot kantavat ikuiseen elämään.

Image by Free-Photos from Pixabay.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s