TUOMAS NYYSSÖLÄ

Se, mitä viimeisellä aterialla tapahtui, on avain katolisen messun ymmärtämiseen. Ja viimeisen aterian tekee ymmärrettäväksi risti. Tässä artikkelissa pyrin osoittamaan, millä tavalla nämä kolme kuuluvat yhteen.

Exoduksessa pääsiäisen alku kuvataan seuraavin Mooseksen sanoin: ”Menkää ja ottakaa lammas kutakin perhekuntaanne kohti ja teurastakaa pääsiäislammas – sillä Herra kulkee rankaisemassa egyptiläisiä, mutta kun Herra näkee veren ovenpäällisessä ja molemmissa pihtipielissä, menee hän sen oven ohi eikä salli tuhoojan tulla teidän taloihinne teitä vitsauksella lyömään. Noudattakaa tätä; se olkoon ikuinen säädös sinulle ja lapsillesi” (2. Moos. 12:21;23-24, 1933)

Nykyäänkin juutalaiset viettävät pääsiäistä Egyptistä vapautumisen muistoksi, tosin ilman karitsan teurastamista – uhraaminen päättyi, kun roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin vuonna 70 jKr.

Jeesuksen aikaan temppeli oli vielä toiminnassa ja pääsiäislampaan uhraaminen tapahtui siellä. Muualla uhraamista ei saanut suorittaa. Varsinainen pääsiäisateria nautittiin sitten kotona. Jeesuksen viimeinen ateria opetuslasten kanssa oli tällainen ateria. ”Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ’Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?’” (Matt. 26:17)

Jeesus viettää juutalaista pääsiäistä uudella tavalla – antaen kirkolleen pyhän messun.

Aterialla Jeesus sitten lausui: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni” (Luuk. 22:15). Juutalaisesta pääsiäisrituaalista poiketen Jeesus alkoi seuraavaksi puhua kärsimyksestään: sen jälkeen hän ”otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ’Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne.” (Luuk. 22:19) ”Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ’Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.’” (Matt. 26:26-28)

Jeesuksen sanat ja teot eivät kuuluneet pääsiäisrituaaliin. Ne olivat varmasti opetuslapsille yllätys. Miksi Jeesus poikkeaa kaavasta ja alkaa puhua ruumiistaan ja verestään? Tapahtumien kautta katolinen messu avautuu.

Pääsiäisateria ja pyhä messu

1) Jeesus on viimeisellä aterialla uuden liiton ylipappi. Heprealaiskirje, joka keskittyy Jeesuksen pappeuteen ja uhriin, toteaa: ”Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta” (Hepr. 7:17); ”Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton – juuri tällaisen ylipapin me tarvitsemme” (Hepr. 7:24;26).

Pappina Jeesus on se, joka uhraa (”Jokaisen ylipapin virkaan kuuluu tuoda lahjoja ja uhreja Jumalalle” (Hepr. 8:3) ja uhri, joka uhrataan (”Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä” (Hepr. 9:12)). Jeesus antaa itsensä ”uuden liiton pääsiäislampaana”. Johannes Kastaja näki tämän ennakolta ja lausui: ”Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!” (Joh. 1:29).

2) Tämä uhraaminen, josta Jeesus viimeisellä aterialla puhuu, liittyy ristiin: siellä Jeesus ”antaa ruumiinsa ja verensä”, jotta maailma saisi elää (vrt. Joh. 6:51) Se, mitä Jeesus viimeisellä aterialla lausuu (”Tämä on minun vereni, uuden liiton veri, joka monien puolesta vuodatetaan”) tavallaan ennakoi ristiä. Viimeinen ateria katsoo tässä mielessä eteenpäin.

3) Viimeisellä aterialla Jeesus myös lausui: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni” (Luuk. 22:19-20) Juutalainen pääsiäinen oli Israelin ja Jumalan välisen liiton muisto – nyt Jeesus ottaa tämän juhlan ja muuntaa sen uuden liiton juhlaksi. Viimeisellä aterialla vanhasta tehdään uuden liiton rituaali.

4) Mutta ei tässä kaikki: tätä uuden liiton rituaalia toimittamaan Jeesus viimeisellä aterialla asettaa opetuslapsensa. Näin hän asettaa heidät uuden liiton papeiksi!

Jeesuksella oli monia seuraajia, mutta hän oli valinnut heistä kaksitoista (”hän kutsui koolle opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista” (Luuk. 6:13; Mark. 3:14)) Viimeisellä aterialla kaksitoista valittua olivat paikalla (Mark. 14:17). Heille Jeesus puhui ruumiinsa antamisesta ja verensä vuodattamisesta. Samalla hän käskee opetuslastensa tehdä, mitä hän tekee (”Tehkää tämä minun muistokseni” (1. Kor. 11:24))

Kuten sanottua, veren vuodattaminen oli keskittynyt Jerusalemin temppeliin ja oli vain pappien tehtävä; Jeesus on kuitenkin uuden liiton ylipappi. Ja hän antaa kahdelletoista opetuslapselleen tehtäväksi tehdä, mitä hän tekee; hän asettaa heidät uuden liiton papeiksi.

Tätä on pyhä messu; sen viettämistä, minkä Jeesus antoi kahdentoista opetuslapsen tehtäväksi. Kun opetuslapset sitten tekevät, mitä Jeesus oli heidän käskenyt tehdä ja viettävät uuden liiton pääsiäistä, he katsovat taaksepäin – viimeiseen ateriaan ja Golgatan tapahtumiin.

5) Viimeisellä aterialla Jeesuksen uhri ei vielä ollut tullut täyttymykseensä – mutta viimeinen ateria on jollain lailla samaa todellisuutta. Se ikäänkuin ylittää ajan ja katsoo eteenpäin.

Kun pappi viettää pyhää messua, tuo uhri on jo annettu – mutta pyhä messu on jollain lailla samaa todellisuutta. Se ikäänkuin ylittää ajan ja katsoo taaksepäin.

6) Jos Jeesuksen ristinuhri on uuden liiton uhri, ja viimeinen ateria viittasi siihen, silloin Jeesuksen asettaman uuden liiton pääsiäinen, pappien viettämä pyhä messu, on myös uuden liiton uhri! Kristus ei enää kuole fyysisesti tai nouse toistamiseen ylös, mutta messu tuo nuo tapahtumat ajan ja paikan ylittäen läsnäolevaksi.

Asiaa selitetään joskus Raamatussa olevilla kahdella erilaisella aikakäsiteellä. Khrónos-aika viittaa kuluvaan, kronologiseen aikaan. Kronologisessa ajassa Jeesus kuoli vuosien 30–33 tienoilla, eikä tapahtumaan tässä mielessä ole enää ”paluuta”. Kairós -aika viittaa taas ”ajattomampaan” aikaan, ”Jumalan aikaan, joka on kulloinkin hänen määräämänään hetkenä” (Seppo A. Teinonen).

Ajan tässä mielessä pyhä messu on osallisuutta ristin tapahtumiin. Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Kristus, meidän pääsiäislampaamme, on teurastettu” (1. Kor. 5:7) ja messussa lausumme: ”Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin” (Joh. 1:29).

Katolinen messu on siis Jeesuksen asettama uuden liiton uhri. Kristuksen ruumiiksi olemukseltaan muuttuva ehtoollisleipä ja ristinuhri kuuluvat yhteen. Tämä on yllättävä, mutta lopulta aika selkeä asia. Pyhä Fulgentius Ruspelainen toteaa: ”Vanhan liiton uhreissa esitettiin vertauskuvin se, mitä meille myöhemmin annettaisiin. Kristuksen uhrissa taas osoitetaan selkeästi, mitä meille on jo annettu”.

Johanneksen evankeliumin luvussa kuusi, joka on eräänlainen katolisen ehtoollisen tiivistelmä, Jeesus lausuu: ”Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää” (Joh. 6:51). Näin tapahtui ristillä; ja Kristuksen asettamana uuden liiton uhrina näin tapahtuu pyhässä messussa.

***

Tuomas Nyyssölä on katolinen pappi. Hän pitää blogia osoitteessa https://katolinen.wordpress.com.