Anselm Canterburylainen

Anselmin ontologinen jumalatodistus

EETU MANNINEN

Anselm 1800-lukulaisessa lasimaalauksessa

Nyt pääsemme käsittelemään jumalatodistusta, joka on kenties yksi historian kiistanalaisimmista argumenteista Jumalan olemassaolon puolesta, nimittäin ontologiseen argumenttiin. Tämä argumentti on klassisessa muodossaan peräisin Anselm Canterburylaiselta (1034–1109), joka tunnetaan sen lisäksi myös vaikutusvaltaisesta sovitusteoriastaan. Anselmin jumalatodistus löytyy hänen teoksestaan Proslogion, jossa hän muotoilee argumenttinsa seuraavasti:

Mehän uskomme, että sinä olet jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella. […] Niinpä tyhmänkin on myönnettävä, että jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella, on hänen ymmärryksessään, sillä hän ymmärtää kuulemansa sanat, ja kaikki, mitä ymmärretään, on olemassa ymmärryksessä. Mutta varmastikaan se, mitä suurempaa ei voida ajatella, ei voi olla olemassa yksinomaan ymmärryksessä. Sillä jos se olisi yksin ymmärryksessä voitaisiin ajatella myös, että se voisi olla olemassa todellisuudessakin, ja tällainen oleminen olisi suurempaa. Jos siis se, mitä suurempaa ei voida ajatella, olisi olemassa vain ymmärryksessä, silloin se (mitä suurempaa ei voida ajatella) olisi jotakin, jota suurempaa voidaan ajatella. Mutta tämä on mahdottomuus. Näin ei siis voi olla epäilystäkään siitä, että jotain, jota suurempaa ei voida ajatella, on olemassa sekä ymmärryksessä että todellisuudessa. (Proslogion, luku II)

Jotkut pitivät Anselmin jumalatodistusta toimimattomana jo silloin kun se alun perin esitettiin, kun taas moni on pitänyt ja pitää sitä yhä kiinnostavana argumenttina Jumalan olemassaolon puolesta. Onko argumentti uskottava? Voiko sitä edelleen käyttää perusteltaessa Jumalan olemassaoloa? (lisää…)

Mainokset

Miksi Jeesuksen piti kuolla?

EETU MANNINEN

Cimabue: Krusifiksi, 12871288

Vähän aikaa sitten Raamatussa tuli taas vastaan Matteuksen evankeliumin kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Raamattua lukiessa samoista kohdissa puhuttelevat eri kerroilla eri yksityiskohdat, ja tällä kertaa huomioni kiinnittyi Jeesuksen toiminnan selkeään tavoitteellisuuteen ja ihailtavaan mielenlujuuteen tuskallisen kuoleman edessä. Hän ei puolustaudu syyttäjiensä edessä, vaan pikemminkin kaikki, mitä hän sanoo, vain pahentaa hänen tilannettaan.

Jeesus ei valita edetessään lyöntien, ruoskaniskujen, pilkan ja nöyryyttämisen kautta kohti ristinkuolemaa: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut” (Jes. 53:7). Jeesuksen ilmiselvänä tarkoituksena oli vapaaehtoisesti kulkea tämä tie katkeraan loppuun asti, kuten Isän tahto edellytti.

Mutta miksi? Miksi Jeesuksen piti kuolla? Teologit ovat vuosisatoja pohtineet sitä, miksi ihmiskunnan lunastuksen piti tapahtua juuri tällä tavalla. Nykyään monet kyseenalaistavat koko verisen sovituksen mielekkyyden. Mitä me tähän sanomme? (lisää…)