EETU MANNINEN

Belgialainen, elämästään suuren osan Alankomaissa vaikuttanut dominikaaniteologi Edward Schillebeeckx (lausutaan Skillebeiks) (1914–2009) lukeutuu 1900-luvun huomattavimpiin katolisiin teologeihin. Hän toimi dogmatiikan professorina Nijmegenissä (lausutaan Näimekhen) katolisessa Radboud-yliopistossa vuosikymmenien ajan ja oli yksi Vatikaanin II kirkolliskokouksen (1962–1965) merkittävistä taustavaikuttajista. Hän oli myös toinen vaikutusvaltaisen Hollantilaisen katekismuksen (1966) pääkirjoittajista.

Toisaalta Schillebeeckxin vaikutusvaltaisuuden varjopuolena ovat hänen opilliset ongelmansa, joiden vuoksi ja Uskonopin kongregaatio joutui ojentamaan häntä muutamaankin otteeseen, ensin kristologiaan ja sitten kirkko-oppiin liittyen.

Päätin tutustua Schillebeeckxin ajatteluun, koska Leuvenissa ei voi olla törmäämättä hänen nimeensä. Niinpä tilasin kirjan The Language of Faith: Essays on Jesus, Theology, and the Church (SCM Press, 1995). Teos on kokoelma Schillebeeckxin vuosina 1964–1989 kirjoittamia artikkeleita, jotka julkaistiin Concilium-lehdessä, jonka hän perusti konsiilin eli Vatikaani II:n jälkeen yhdessä muiden aikansa merkittvimpien progressiivisten katolisten teologien, kuten Karl Rahnerin (1904–1984) ja Hans Küngin (1928–), kanssa.

Mielestäni Schillebeeckxin kirjoitukset muistuttavatkin paljon Rahnerin teoksia – niin hyvässä kuin pahassa. Yhtäältä hän tarjoaa älyllisesti inspiroivia ja monesti hyvin oivaltavia näkökohtia ongelmiin, joita katoliselle teologialle on koitunut esimerkiksi historiantutkimuksen ja hermeneutiikan kehityksen myötä. Toisaalta hänen näkemyksensä ovat joiltain osin opillisesti ja filosofisilta taustaoletuksiltaan selkeästi ongelmallisia, mistä Vatikaanin väliintulotkin kertovat. Kirjassa huomioni kiinnittyi esimerkiksi yksityiskohtaan, että Schillebeeckx näyttää kannattavan näkemystä, jonka mukaan eskatologinen toivo suuntautuu ihmisten maanpäällisen historian puitteissa saavuttamaan uudistukseen ja ”pelastukseen” (ks. esim. Schillebeeckx 1995, 51).

Schillebeeckxiä ei siis kannata pitää katolisen totuuden turvallisena äänitorvena, vaan hänen tekstejään tulee lukea kriittisellä silmällä. Tämän sanottuani haluan kuitenkin siirtyä positiivisempaan lähestymistapaan. Tässä artikkelissa en keskity Schillebeeckxin opillisiin ongelmakohtiin, vaan haluan esitellä hänen ajattelunsa puolia, jotka koin aidosti kiinnostaviksi, hyödyllisiksi ja rakentaviksi. Hänen ajattelunsa nämä osa-alueet liittyvät ennen kaikkea itseänikin jo pidemmän aikaa kiinnostaneisiin kysymyksiin kirkon uskon talletuksen ja alati muutoksessa olevan inhimillisen historian välisestä suhteesta ja kirkollisten auktoriteettien erehtymättömyydestä. (lisää…)