helluntai

Helluntai, kielillä puhuminen ja kielten lahja

OSKARI JUURIKKALA

Vietimme viikko sitten helluntaita, kirkon suurta syntymäpäivää. Se on aina erityinen ilon päivä. Pyrin valmistautumaan juhlaan vuosittain rukoilemalla tavallista enemmän aiheeseen liittyen – tai paremmin sanottuna liittyen tähän henkilöön, pyhän Kolminaisuuden kolmanteen Persoonaan liittyen. Viime aikoina olen pohtinut erityisesti käsitettä kielillä puhuminen tai kielten lahja.

Katolisessa traditiossa ei perinteisesti juurikaan puhuta asiasta, ei ainakaan siinä merkityksessä kuin mikä sillä on helluntailaisuudessa ja ns. karismaattisessa kristillisyydessä. Opus Dein perustajan, pyhän Josemaria Escrivan (1902–1975) kautta minulle tuli tutuksi toisenlainen tapa puhua ”kielten lahjasta” (espanjaksi don de lenguas). Hän käytti termiä evankelioinnin eli apostolaatin yhteydessä.

Pyhä Josemaria korosti usein sitä, että meidän ei tule vain argumentoida asioita omasta näkökulmastamme, vaan ennen kaikkea tulee pyytää Pyhältä Hengeltä apua, jotta löytäisimme kuulijalle tai kuulijoille sopivat sanat ja näkökulmat. Samoin hän alleviivasi sitä, että uskosta ja Jumalasta puhuminen tulee valmistella rukouksella, jotta sanamme voisivat laskeutua suotuisaan maaperään. Tie-kirjassaan hän kehottaakin: 

Ensin rukous, sitten hyvitys ja, todellakin, kolmannella sijalla teko. (Tie, 82)

Epäilyksiä ja tutustumista helluntailaisuuteen

Aloin kuitenkin epäillä asiaa pari vuotta sitten, kun erilaisten sattumusten ja tuttavuuksien kautta tutustuin helluntailaisuuteen ja ns. karismaattisuuteen. (lisää…)