Helluntai, kielillä puhuminen ja kielten lahja

OSKARI JUURIKKALA

Vietimme viikko sitten helluntaita, kirkon suurta syntymäpäivää. Se on aina erityinen ilon päivä. Pyrin valmistautumaan juhlaan vuosittain rukoilemalla tavallista enemmän aiheeseen liittyen – tai paremmin sanottuna liittyen tähän henkilöön, pyhän Kolminaisuuden kolmanteen Persoonaan liittyen. Viime aikoina olen pohtinut erityisesti käsitettä kielillä puhuminen tai kielten lahja.

Katolisessa traditiossa ei perinteisesti juurikaan puhuta asiasta, ei ainakaan siinä merkityksessä kuin mikä sillä on helluntailaisuudessa ja ns. karismaattisessa kristillisyydessä. Opus Dein perustajan, pyhän Josemaria Escrivan (1902–1975) kautta minulle tuli tutuksi toisenlainen tapa puhua ”kielten lahjasta” (espanjaksi don de lenguas). Hän käytti termiä evankelioinnin eli apostolaatin yhteydessä.

Pyhä Josemaria korosti usein sitä, että meidän ei tule vain argumentoida asioita omasta näkökulmastamme, vaan ennen kaikkea tulee pyytää Pyhältä Hengeltä apua, jotta löytäisimme kuulijalle tai kuulijoille sopivat sanat ja näkökulmat. Samoin hän alleviivasi sitä, että uskosta ja Jumalasta puhuminen tulee valmistella rukouksella, jotta sanamme voisivat laskeutua suotuisaan maaperään. Tie-kirjassaan hän kehottaakin: 

Ensin rukous, sitten hyvitys ja, todellakin, kolmannella sijalla teko. (Tie, 82)

Epäilyksiä ja tutustumista helluntailaisuuteen

Aloin kuitenkin epäillä asiaa pari vuotta sitten, kun erilaisten sattumusten ja tuttavuuksien kautta tutustuin helluntailaisuuteen ja ns. karismaattisuuteen. Näistä kokemuksista ja erityisesti ihmisistä johtuen aloin suhtautua erityisesti perinteiseen helluntailaisuuteen tietyllä kunnioituksella ja kiinnostuksella. Minulla oli monia kysymyksiä, joihin en osannut vastata, enkä ehkä vieläkään osaa kaikkiin vastata. Niin on myös hyvä.

Erityinen haaste oli kielillä puhuminen. Mitä siitä tulisi ajatella? Kysymys on sekä herkkä että hienovarainen, joten melkein haluan vältellä siitä kirjoittamista. Jotain on kuitenkin hyvä sanoa.

Vastaus riippuu jossain määrin merkityksestä. Wikipedian artikkeli aiheesta huomauttaa, että termillä viitataan kahteen erilaiseen ilmiöön: toisaalta oudolla tai merkityksettömällä ”kielellä” puhumiseen, toisaalta tunnetulla inhimillisellä kielellä puhumiseen, jota puhuja ei itse osaa. Uudessa testamentissa on viittauksia molempiin.

Oudoilla kielillä puhuminen 

Rembrandt - Apostle Paul - WGA19120.jpg

Rembrandt: Apostoli Paavali, 1632.

Ensimmäiseen viitataan Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille (luku 12), jossa ilmiötä kuvataan erääksi Pyhän Hengen armolahjoista (eli karismoista). Toisaalta luvussa 14 Paavali korostaa sitä, että tämä ei ole tärkein eikä korkein armolahja; sitä ei tule liioitella, eikä sitä tule käyttää ilman järjestystä ja tulkintaa. Ilmiö näyttää varhaisessa kirkossa olleen varsin rajoittunut, tai ainakaan siitä ei ole mainintoja muissa Uuden testamentin teksteissä.

Oma suhtautumiseni asiaan on, sanoisinko, kunnioittavan skeptinen. Tarkoitan seuraavaa. Ilmiö kuuluu kristinuskon kokonaisuuteen, sillä se mainitaan Raamatussa. Ei ole syytä epäillä sitä, että joissain tapauksissa sillä voi olla yliluonnollinen lähde. Toisaalta arvelen sekä kokemukseen että asiasta tehtyyn tutkimukseen perustuen, että suuri osa kielillä puhumiseksi kutsutusta ilmiöstä on jonkinlaista itsesuggestiota tai ehkä paremmin sanottuna lingvististä vapautumista, johon tietysti vaikuttaa tiettyjen uskonyhteisöjen tulkinta sen tarpeellisuudesta.

Tällainen ei-yliluonnollinen glossolalia ei sinänsä liene vahingollista, mutta asiasta voi tulla pastoraalinen ongelma, jos siitä puhutaan ikään kuin se olisi jotain olennaista – eräänlainen epäsuora pelastuksen, pyhyyden tai tosi uskon merkki. Tällaiselle käsitykselle ei ole tukea sen enempää Raamatussa kuin kirkon traditiossakaan. Itse asiassa jo Paavali ainoassa asiaa käsittelevässä tekstissään torjuu sellaisen tulkinnan.

Helluntai ja selkokielillä puhuminen

Mielestäni kiinnostavampi kielillä puhumisen muoto on se, joka mainitaan Apostolien tekojen 2. luvussa eli helluntaipäivänä. Siinä ei puhuta outoja tai olemattomia kieliä. Siinä puhutaan ihmisille selvästi heidän omalla kielellään. Pyhän Luukkaan teksti kuvaa tapahtumaa näin:

Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: »Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.» (Ap.t. 2:1–11) 

Kyse on siis kiistatta puheesta, jonka kuulijat ymmärtävät omaksi kielekseen: ”jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. — Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? — me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja”. Kuvausta seuraa yksityiskohtaisempi kuvaus apostoli Pietarin ensimmäisestä saarnasta.

A typical Western image of the Pentecost. Duccio di Buoninsegna (1308) Tempera on wood.

Duccio di Buoninsegna: Helluntai, 1308.

Tällainen kielillä puhuminen ei toki rajoitu helluntaipäivään. Siitä on muutamia, ohimeneviä mainintoja myöhemmin Apostolien teoissa (Ap. t. 10:44–47 ja 19:1–6, tosin näissä ei ole juurikaan tarkempaa sisältöä, vaan se vain toimii merkkinä Hengen lahjasta). Tiettävästi ensimmäisiltä vuosisadoilta on jonkin verran tarinoita ilmiön jatkumisesta.

Toisaalta niitä on myöhemminkin. Esimerkiksi jesuiittojen suuren lähetystyöntekijän, pyhän Francisco Xavierin (1506–1552) väitetään kyenneen puhumaan kielillä, joita hän ei tuntenut. Myös kapusiinimunkki Padre Piosta (1887–1968) on runsaasti tarinoita, joiden mukaan hän kykeni esimerkiksi rippituolissa ymmärtämään ja opastamaan ihmisiä, jotka puhuivat hänelle tuntemattomia kieliä.

Tällaisiin tarinoihin saa mielestäni uskoa, mutta ei ole pakko. Ne eivät ole olennaisia, ja on selvää, että tällaisissa aiheissa liioittelun ja vedätyksen vaara on aina melkoinen.

Miten tulkita ilmiön hiipumista? 

On selvää, että historiallisesti katsottuna tämä jälkimmäinen kielillä puhumisen muoto väheni nopeasti helluntain ja apostolisen ajan jälkeen. Myös tänä päivänä se on varsin (jopa erittäin) harvinaista, ymmärtääkseni myös ns. karismaattisissa piireissä. Mitä asiasta tulisi ajatella?

Nyt tullaan mielestäni asian ytimeen. On nimittäin vaara ajatella, että kun kerran Apostolien teoissa puhutaan ylevästi kielillä puhumisesta (ja se vielä mainitaan muutamaan otteeseen Pyhän Hengen lahjan yhteydessä), niin ehkä jokin onkin nyt pielessä. Mitä jos Henki onkin hylännyt kirkon? Mitä jos emme olekaan tosi uskovia?

Juuri tällaiset ajatuksenjuoksut ovat omiaan ruokkimaan niitä teologisia virhepäätelmiä, jotka ymmärtääkseni ovat vääristyneen karismaattisuuden taustalla. Juuri ne saavat ihmisiä epätoivoisesti rukoilemaan itselleen ”kielillä puhumisen lahjaa”, tai pahimmillaan (eikä ehkä ihan harvoinkaan) feikkaamaan sitä. Se on kuitenkin hyödytöntä, vahingollista ja ennen kaikkea aivan tarpeetonta.

Kielillä puhuminen merkkinä kirkon katolisuudesta

Fulgentius von Ruspe 17Jh.jpg

Fulgentius Ruspelainen (n. 462–527). Kuva: Wikipedia

Helluntaipäivän merkitys oli paitsi funktionaalinen myös symbolinen. Helluntai oli kirkon syntymäpäivä. Minkä kirkon? Katolisen kirkon. Katolisen eli universaalisen, maailmanlaajuisen kirkon.

Kirkko oli katolinen alusta lähtien, helluntaista lähtien. Eikä pelkästään siinä mielessä, että sillä oli Herralta saatu lähetyskäsky mennä kaikkialle maailmaan. Se oli sitä myös jollain tavalla aktuaalisesti. Apostolien saama kielten lahja ilmaisi kirkon katolisuutta vaikuttavasti ja tehokkaasti. Juuri siitä Apostolien tekojen 2. luku puhuu.

Aiheesta on kaunis teksti 500-luvulta. Se on pohjoisafrikkalaisesta helluntaisaarnasta, joka Mignen Patrologia latina –laitoksessa on pantu pyhän Fulgentiuksen, Ruspen piispan suuhun. Siinä kirjoittaja selittää, että Pyhän Hengen tärkein työ on rakkaus, joka vuodatetaan uskovien sydämiin. Mutta hän myös kysyy, miksi meidän aikanamme ei tapahdu samoja ihmeitä kuin apostolien aikana. Hän vastaa, että kyllä tapahtuu, mutta ne ilmenevät eri tavoin. Kopioin tähän aika pitkän jakson, sillä se on vaikuttava ja syvällinen:

Apostolit puhuivat kaikilla kielillä. Niin Jumala silloin tahtoi ilmaista Pyhän Hengen läsnäolon, että ne, jotka olivat ottaneet hänet vastaan, puhuivat kaikilla kielillä. Meidän on ymmärrettävä, rakkaat ystävät, että juuri tämän Pyhän Hengen kautta rakkaus vuodatetaan sydämiimme.

Ja koska rakkauden piti yhdistää Jumalan kirkko kaikkialla maailmassa, niin myös yksittäinen ihminen osasi puhua kaikilla kielillä, kun hän otti vastaan Pyhän Hengen. Nykyisin taas Pyhän Hengen yhdistämä kirkko ilmaisee ykseytensä puhumalla kaikkia kieliä.

Jos siis joku kysyy joltakulta meistä: ”Sinä olet saanut Pyhän Hengen; miksi et sitten puhu kaikkia kieliä?”, niin hänelle pitää vastata: ”Puhun toki kaikkia kieliä, sillä kuulun Kristuksen ruumiiseen, kirkkoon, joka puhuu kaikkia kieliä. Mitä muuta Jumala näet silloin tahtoi osoittaa Pyhän Hengen läsnäolon kautta, kuin että hänen kirkkonsa tulee puhumaan kaikkia kieliä?”

Tällä tavalla täyttyi se, mitä Herra oli luvannut: Ei uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät.

Kun opetuslasten kuultiin puhuvan kaikilla kielillä, jotkut aiheellisesti sanoivat: He ovat juovuksissa, makeata viiniä täynnä. Apostoleista oli jo näet tullut ”uusia leilejä”, pyhyyden armolla uudistettuja, niin että he täynnä uutta viiniä eli Pyhää Henkeä puhuivat innosta hehkuen kaikilla kielillä. Tällä erityisen näkyvällä ihmeellä he kaikkien kansojen kielten kautta kuvasivat katolista kirkkoa. (PL 65, 743–744)

Pyhän Hengen keskeinen tehtävä on rakentaa kirkkoa, ja erityisesti kirkon pyhyyttä ja ykseyttä. Kuten muistamme, tämä oli myös Paavalin keskeinen opetus Pyhästä Hengestä (vrt. 1 Kor. 12–14).

Pyhä Henki rakentaa ykseyttä 

El Greco: Helluntai, 1597.

Katolisessa ekklesiologiassa sanotaan, että Pyhä Henki on kuin kirkon sielu. Sielu antaa ruumiille – Kristuksen ruumiille – ykseyden ja elämän. Kirkon ykseys ja elämä on ennen kaikkea rakkautta. Siksi myös tuon 500-luvun helluntaisaarnan pitäjä jatkaa kehottaen kuulijoitaan elämään Hengen luoman rakkauden siteitä todeksi:

Viettäkää siis tätä päivää Kristuksen yhden ruumiin jäseninä. Ette vietä sitä turhaan, jos olette sitä, mitä vietätte: jos olette yhdistyneinä siihen kirkkoon, jonka Herra täytti Pyhällä Hengellä ja joka kasvaa ja leviää kaikkialla maailmassa. Herra tunnustaa tämän kirkon omakseen ja se tunnustaa hänet. Herra on kuin sulhanen, joka ei jätä omaa morsiantaan, eikä kukaan anna toista morsiamen tilalle.

Teille, Kristuksen kirkolle, joka koostuu kaikista kansoista, Kristuksen jäsenille, Kristuksen ruumiille, Kristuksen morsiamelle apostoli sanoo: Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.

Katsokaa: silloin, kun hän käski meidän tulla toimeen keskenämme, hän puhui rakkaudesta. Silloin, kun hän mainitsi ykseyden toivon, hän osoitti meille rauhan siteen. Tämä on elävistä kivistä rakennettu Jumalan rakennus, jossa tämä mahtava isäntä mielellään asuu. Hänen silmiään ei mikään tuhoisa hajaannus saa loukata.

Tämä on meillekin erinomainen kehotus nyt helluntain läheisyydessä. Mihin Pyhä Henki kutsuu minua? Voinko edes tietää sitä ilman erityistä profetian lahjaa? Kyllä, voit tietää sen aivan hyvin, sillä se on kuin kultakirjaimin kaiverrettu Uuden testamentin opetukseen. Henki kutsuu sinua rakkauteen, eli rakentamaan ykseyttä, lähtien lähipiiristäsi mutta tietysti ottaen huomioon myös laajemman näkökulman eli kirkon ykseyden.

Perinteisen tulkinnan mukaan muuten perinteinen profetian lahja hiipui pois (apostolisen kielten lahjan ohella) sen jälkeen, kun pyhät Kirjoitukset eli Raamattu oli saatu valmiiksi kirkon kirjana. Erillinen profetian lahja ei enää ollut tarpeellinen, ja siinä oli aina omat vaaransa ja hankaluutensa. Pyhä Henki tietää, miten hän kirkkoa rakentaa.

Apostolinen kielten lahja 

Palaan kuitenkin vielä alkuun. Siinä mainitsin pyhän Josemarían, joka katolisen perinteen mukaisesti puhui sovelletussa merkityksessä ”kielten lahjasta” (don de lenguas). Tarkemmin ajateltuna myös tämä merkitys on aivan oikea. Se heijastaa helluntaipäivän tapahtumia käytännöllisellä tavalla. Se ilmaisee jotain siitä, mikä helluntain ihmeessä on pysyvää.

Tämä kielten lahja on apostolaattia eli evankeliointia, uskosta ja Jumalasta puhumista muille. Se on muille puhumista niin, että keskiössä en ole minä ja minun argumenttini, vaan ensinnäkin se, mitä Henki antaa minulle puhuttavaksi, jotta se löytäisi kuulijani sydämen, ottaen huomioon hänen taustansa ja tarpeensa, jotka vain Jumalan Henki perikotaisin tuntee. Se on puhumista niin, että puhe todella tavoittaa kuulijan, koska minä pyrin ymmärtämään häntä sellaisena kuin hän on, tuomitsematta häntä ennakkoluuloisin kategorioin. Se on puhumista niin, että Pyhän Hengen näkymättömän toiminnan avulla tapahtuu muutosta, kääntymystä, ymmärrystä, uskon syventymistä, elämän pyhyyttä.

Kun tavoittelen tällaista kielten lahjaa, ymmärrän olevani vain kömpelö työväline, joka usein erehtyy. Mutta Henki voi silti toimia kauttani ja kantaa hedelmää, jopa virheistäni huolimatta.

Asiassa on tietysti yksi kiusallinen mutta. Se on se, että minä en voi tällaista kielten lahjaa omistaa tai hallita. En voi päättää, että nyt se tapahtuu. Se ei kuulu minulle, vaan Jumalalle.

Niin oli kielten lahjojen laita myös apostolisena aikana. Jumala jakaa niin kuin haluaa. Me pyydämme, ja yritämme ottaa vastaan. Yritämme olla hänen työvälineitään. Ja siinä koulussa olemme koko ikämme.

Mitä mieltä itse olet helluntaista ja kielillä puhumisesta? Kommentoi rohkeasti, mutta asiallisesti ja muiden näkemyksiä kunnioittaen.

P.S. Kiva pieni uutinen. Viime toukokuun alustan lähtien olen toiminut teologian tutkijana Åbo Akademin Polin-instituutissa. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta, joka kestää näillä näkymin kolme vuotta. Työn alla ”luonnon kirjan” teologiaa (jatkoa väitöskirjalle ) sekä luonnollista (moraali)lakia kirkkoisillä. Jihuu! Voit lukea siitä lisää tästä haastattelusta (på svenska, förstås!).

17 comments

  1. Kiitos taas ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!
    Kielillä puhuminen ei olekaan vain vertauskuva siitä, että sana kuullaan kansojen omilla kielillä, Todellakin pyhä henki antaa puhujalle sopivat sanat, jotka koskettavat kuulijan sydäntä. Jos puhuttu tai kirjoitettu sana ei avaudu tai kosketa millään lailla, se on kuin vierasta kieltä. Asiaa voi tarkastella monelta kantilta.

    Tykkää

  2. Facesta pari poimintoa:

    Veli M-Augustin Lhb, OP: Teininä osallistuin mielleläni katolis-karismaatisten yhteisöjen toimintaan, kuten Communauté de l’Emmanuel’in kesäleiriin. Olen siellä kokenut kumpaakin Raamatun ja sinunkin mainitsemaa kielillä puhumista Paray-le-Monial’in basiliikassa paikallisen piispan läsnäollessa. Olen täysin samaa mieltä sinun kanssasi, että nämä ilmiöt joskus niissä piireissä vaikuttavat teennäisiltä. Ylipäätään olen varovainen karismaatisten toiminnan kanssa siinä mielessä, että tuntuu usein siltä, että täytyy olla joku yliluonnollinen tapahtuma jonkun elämässä, jotta tämä voisi vakuuttaa oikeasti kääntyneensä Jumalaan. Yliopiston kappalaisena olen kuullut monen ylioppilaan kertovan, että ”kun minulle ei sellaista tapahtunut, niin ehkä en elä Herran armossa, kai Jumala ei rakasta minua”. Yliluonnollisesta tapahtumasta saa kyllä kertoa, mutta toki varovaisesti, jottei tuntuisi siltä, että sellaiset ovat arkijuttuja tai oikean hengellisen elämän tunnusmerkkejä.

    Liked by 1 henkilö

  3. Facesta lisää, ensin Juan Castillo: “Asiassa on tietysti yksi kiusallinen mutta. Se on se, että minä en voi tällaista kielten lahjaa omistaa tai hallita. En voi päättää, että nyt se tapahtuu. Se ei kuulu minulle, vaan Jumalalle.” Tämä on pää pointti 🙂 glossolalia vai xenolalia (jos on ”enkeleiden kieli” glossolalia ja jos ihmisten kieli se on ”xenolalia”) ovat lahjat rakentamaan seurakuntaa. Voi olla, että Pyhä Henki haluaa rakentaa henkilöä itse tai voi olla, että Hän haluaa rakentaa koko yhteisöä esim. antamalla lähetystyöntekijöille mahdollisuuden puhua toisen kansan kieltä. Paavali kytkee myös ”kielten lahjan” profetian lahjaan. Helluntailaisena olen pohtinut paljon tätä asiaa, myös koska helluntailaisuudesta löytyy huonoja esimerkkiä. Olet päättänyt olla mitä itse mainitsit: kunnioittava skeptikko. Olen puhunut kielillä mutta minulle se on ollut aina lahja Jumalalta. Jos se tapahtuu taas, se on Jumalan tahtoa, ei minun.

    Ja Sirkku Chambers: Moi Oskari, kiinnostava teksti. Samoin minä kunnioitan toista mainitsemaasi kielillä puhumisen muotoa enemmän ja havaitsen, että se on minun kokemuksessani olematon. Harvoja kertomuksia tästä olen kyllä kuullut lähetyskentiltä, ja uskon niiden totuudellisuuteen. MUTTA en näe sitä eka lajin kielillä puhumista itsesuggestiona. Eilen postasin Englannissa oloaikani suuresti kunnioittamani 87v pastorin puheen Black Lives Matter -kampanjateemoista. Luin samalla mitä hänestä Wikipediassa sanottiin. Ja kas, NEOcharismatic – nimityshän siellä tuli vastaan. Joten itsekin vissiin sitten olen tuota sorttia. 😲🤔 Oma kielilläpuhumiskokemukseni menee näin. Puhun kielillä itsekseni luultavasti päivittäin. Jos sielunhoitotilanteessa tai muussa tilanteessa uuden ihmisen kanssa haluan ensin puhua kielillä, kysyn ihmiseltä, onko se ok. Kaikki tähän asti ovat antaneet luvan. Kun alkaa rukoilla, ei yleensä tiedä, mitä ihmettä toiselle nyt pitäisi rukoilla. Silloin rukoilen kielillä. Minulle se toimii kuin starttimoottori. Kielillä rukoillessa tulee usein jokin asia vahvasti sydämelle kuvana tai ajatuksena. Silloin on helppo aloittaa rukoilla. Minusta kielillä puhuminen on itseilmaisua. Minussa asuvan Jumalan Hengen itseilmaisua. En tiedä, mitä pitäisi rukoilla. Mutta Jumalan Henki tietää.❤️

    Mutta kuten sanoit: Rakkaus on tärkein. Itsepönkityksiä näillä alueilla on nähty paljon, ja se tuhoaa. 😪

    Kristittyjen aito dialogi on kultaakin kalliimpi. Ja toivottavasti tämä on ollut sitä. Kiitos kysymyksestä, Oskari! ❤️

    Oskari kommentoi: kiitos molemmille rakentavista ja mielenkiintoisista näkökulmista!

    Tykkää

  4. Vielä pari muuta poimintoa (Facessa on taas vilkkaampaa!):

    Timo Tahvanainen: Tuo kielillä puhuminen on varmasti kirkon piirissä haastava puheenaihe. Mistä voimme päätellä onko Pyhä henki ottanut ihmisen äänitorvekseen ja toitottaa sitä kautta Jumalan sanaa, eikä esimerkiksi epäpyhä henki, joka naruttaa ihmistä sitä kautta. Usein näissä kielillä puhumisissa ei kuulija kykene ymmärtämään kieltä, mitä kielillä puhujat suustaan ulos päästävät. Sehän voisi olla jopa rienaavaa puhetta? Toiseksi taas omalla äidinkielellä puhujista ei voida mennä takuuseen, että heidän oma huomiota hakeva persoonansa ei olisi ”kielilläpuhumisen” takana. Mikä tahansa puhe on mielestäni Jumalallista ja arvokasta, jos siinä on rakkauden sanoma. Ei siinä ”kielilläpuhumista” tarvita. Toisaalta, jos kuitenkin kielillä puhumista tapahtuu, niin millaisia syitä siihen voisi olla? Mikä sen takana on? Varmasti valtaosa kirkon piirissä ajattelee, että kysymys on juuri tästä pyhän hengen virtauksesta. Toisaalta, katolinen kirkko tuntee myös obsessio tilan, jossa kerrotaan paholaisen ottaneen ihmisen hallintaan ja puhuneen omaa kieltään. Toisaalta, mikäli uskomme jälleensyntymis oppiin, joka edustaa useimmille kristityille harhaoppia, voisi kyseessä olla myös ihmisen oman aikaisemman inkarnaation (edellisen elämän) käyttämä kieli. Ymmärrän hyvin, miksi tämä aihe on varmasti monille kristityille hankala.

    Tykkää

  5. Ja sitten: Vesa Kallinen:

    Kiitos Oskari rehellisestä pohdinnasta ja lukuisista asiallisista pointeista!

    Menemättä nyt profetoimiseen niin pohdin seuraavaa- ehkäpä kielilläpuhumisella on karismaattisessa spiritualiteetissa (ja liturgiassa) jotenkin sama funktio kuin latinankielisellä messulla katolilaisessa hengellisyydessä. Kumpikin viittaa omalla tavallaan johonkin sanoin sanomattomaan 😊

    Sitten vakavammin: olet varmaan tietoinen siitä että kielillä(puhumisella) nähdään hellari-ja karismaattisissa piireissä olevan myös eskatologiaan ja lopunaikaan liittyvä ulottuvaisuus ja symbolinen funktio, josta muistaakseni (?!) myös katolinen isä Peter Hocken kirjoittaa kirjassaan Blazing the Trail: Where Is The Holy Spirit Leading The Church? (2001)

    Eräs toinen Hockenin kirjoista on nimeltään One Lord One Spirit One Body (1987), jossa on selvä viittaus tuohon sun artikkelissa mainitsemaasi Hengen tuomaan yhteyteen 🙂 Sinänsähän terveessä karismaattisuudessa ja Hengen työssä on kyse myös paljon muusta kuin kielillä puhumisesta, miten se kaikki sitten ymmärretäänkin, eikä sitä varmaan ole tässä tarpeen edes tähdentää.

    Linkitän tässä Hockeniin, jossa lopussa myös linkki sivustoon jossa H:n opetuksia. Myös youtubessa esim. Peter Hocken: Eschatology Part 1 – Role of the Holy Spirit.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Hocken

    Minä kommentoin: Kiitos Vesa! Ja kiinnostava pointti tuo eskatologinen tulkinta, sitä en tiennytkään tai ainakaan muistanut! Pitää jatkaa pohdintoja…

    Tykkää

  6. Kielet ovat Katolisen kirkon (RKK) opin ja opetuksen mukaan jokaisella kastetulla. Aikaisemmin painotettiin RKK:n yhteydessä kastamista.

    Vatikaani toiseen ‘värvättiin’ helluntailiikkeestä eronnut helluntaisaarnaaja, David DuPlessis tarkkailevaksi jäseneksi ja hänet kirkko nimitti “herra helluntaiksi”. Alkoi katolinen helluntalaisuus. Sen tunnus oli glossolalia, käsittämättömät kielet.

    Olen asunut Italiassa vuodesta 1958 lähtien, pitempiä ja lyhyempiä jaksoja. Olen selvillä katolisesta karismaattisesta ilmiöstä, mikä toimii erilaisina yhdistyksinä Italiassa. Ne kaikki ovat Vatikaanin alaisia ja kunkin alueen piispan tarkkailussa. Myös perussäännöt ovat Vatikaanin sanottamia. Niiden summa ja tärkein on, että jäsenet ovat Rooman kirkon jäseniä ja hyväksyvät koko kirkon opetuksen, mitään väheksymättä. Ulkopuoliset mukana olijat saavat olla mitä mieltä tahansa, periaatteessa, koska ulkopuolisten reitti taivaaseen tulee hoidettua RKK:n avulla. Eli 90-luvun katekismuksen lisäys ystävällisestä suhtautumisesta liittyy myös niihin, jotka ovat RKKta kohtaan ystävällisiä, eli hyväksyviä, vaikka vähänkin.

    Brasilian helluntaiherätys on ‘lohkaistu’ katolisuudesta, mihin n. 100 vuotta sitten brasilialaiset kuuluivat. Eli katoliset ovat nk. helluntalaisten evankelioinnin lähes ainoa kohde. Näin on ollut ja on Italiassakin. Myöhemmin “muotiin” tullut karismaattisuus ei ole missään yhteydessä helluntaiseurakuntien kanssa, ei Brasiliassa eikä Italiassa.

    Seurakuntiemme rukouskokouksiin tuli katolisia karismaattisia rukoilemaan kielillä. Tilanteet ovat olleet hämmästystä herättäviä joskus kylmääviä.

    Tykkää

  7. Tekee mieli lisata tavallisen luterilaisen kokemus.

    Luin Uuden testamentin ensi kerran kai 11-vuotiaana. Muistan tuumineeni, etta jaha, tuollaista kielillapuhumistakin on ja etteivat kaikki puhu. Mitaan tietoa eri kirkkokunnista tai liikkeista ei ollut, pelkat tekstit vain jotka ohitin nopeasti. Ei ikina tullut mieleen, etta rukoilisin tuota lahjaa. En ylipaataan ajatellut koskaan kielillapuhumista.

    Nuorena aikuisena (ainakin 25, en tarkkaan muista vuotta) istuin kirkossa. Olin kaynyt ehtoollisella ja veisattiin pitkaa virtta niin kuin siina vaiheessa jumalanpalvelusta (silloin ei puhuttu viela messusta) oli tapana, jotta kaikki ehtivat kayda. Musikaalisuuteni on sita tasoa, etten ihmisystavallisyyden nimissa laula julkisesti, ja kun toiset musisoivat, lahinna odotan etta loppuis jo.

    Siina istuessa alkoi mielessani muotoutua virteen uusi sanoitus, joka ei ollut suomea eika muuta osaamaani kielta. Sanat sopivat taydellisesti melodiaan, toisin sanoen sae loppui aina oikeaan aikaan ja olin havaitsevinani jonkinlaista loyhaa riimitystakin. Varta vasten keksimalla en olisi pystynyt luomaan sellaista ja pysymaan mukana virressa.

    Jatkoin ajatuksissani virren loppuun ja mietin, etta tama kai nyt on kielillapuhumista. Yhdistin sen heti nimenomaan siihen, kun tyttona luin ensi kertaa Uutta testamenttia, en myohempiin tietoihini.

    Jossain vaiheessa olin ollut tilaisuudessa, jossa rukoiltiin Hengella tayttymista. Silloin ei tapahtunut mitaan. Toisaalta en sen jalkeen koskaan tuntenut, etta voisin uudestaan rukoilla niin omalla kohdallani, vaikka samantapaisia tilaisuuksia ruvettiin jarjestamaan opiskelijapiireissa enemmankin.

    Olin tavisluterilainen, joka osallistui oman seurakunnan juttuihin ystaviensa kanssa, eika meista kukaan (luultavasti) ollut kiinnostunut armolahjoista (jotka nyt ajatellen toimivat, mutta olivat sanoisinko arkisempaa laatua).

    Parikymmenta vuotta sen ehtoolliskirkon jalkeen luin, etta yksi lasna olleista papeista toimi jossakin karismaattisessa yhteydessa. En muistanut, saarnasiko han silloin vai oliko pelkastaan alttarilla. Ja nyt en muista varmasti edes nimea. Tassa eivat henkilot ole olleet lainkaan merkittavia, vaan olen ollut yhta itsekseni kuin 11-vuotiaana.

    Ilmiö on pysynyt suunnilleen puoli vuosisataa. Selittamisen lahjaa olen rukoillut (niin kuin kehotetaan), mutta en saanut, joten pidan suuni kiinni seurakunnassa. : -) Yksin rukoillessa voin puhua saamaani kielta (tai mita se onkin). Valilla tulee mieleen, etta tata pitaisi harjoittaa enemman, koska ei se varmaan turha asia ole. Mutta veltto mika veltto.

    Minkaanlaisia tunteita tai hurmoksia kielilla puhumiseen ei ole liittynyt. Se vain on, ja ennen sita virrenveisuuta kirkossa sita ei ollut. Tama on selvaa.

    Kuinkahan paljon on taviksia, joilla on tallaisia ilmioita, mutta jotka eivat hiiskahdakaan siita julkisesti?

    (Koneellani on skandiongelma, mutta luulisin, etta tekstista saa tolkkua.)

    Tykkää

  8. Philip Gröningin erinomaisessa kartusialaisluostarista kertovassa dokumentissa munkit käyvät taivasalla kiintoisaa keskustelua aiheesta vertauksella auringon valon ja lämmön kokemiseen:
    Kauniina kesäpäivänä fiilistellessä voi tulla täyttymyksellinen ja puhuttelevan valaistunut tunne. Ikäänkuin aurinko olisi luotu juuri minua varten, minun valaistamiseksi.

    Liked by 1 henkilö

  9. Kirjoituksen otsikko on ”kieleillä puhuminen, kielten lahja”.
    Arvostan, että julkaisit kommenttini, vaikken ole siihen seuraa saanutkaan. Kirjoittamassani on arvosteleva kärki, muttei pahasuopuuttani, vaan monen kymmenen vuoden kokemuksesta johtuen ja nimenomaan teemaasi tiukasti liittyen.
    Kun Jeesus lupasi pukea Voimalla, pyytämällä Isää lähettämään Pyhän Hengen, Jumalan Hengen, koska Jeesus poistui tästä ajallisesta tilasta ajallisessa olemuksessa.
    Oli kysymys Voimasta olla Hänen todistaja. Voimavaikutukset ovat monenlaisia, kuten Armolahjat, mutta Henki on aina sama.
    Kielet eivät ole tekniikkaa eikä tunnetta, siis sen varsinainen olemus, kun viitataan ensimmäiseen humaukseen Jerusalemissa.
    Kun vaimoni kanssa 90-luvun alussa uskossamme uudistuimme, sain kokea Pyhän Hengen kasteen uudelleen ja sen varsinainen ’käyttötarkoitus’ toteutui minussa. Jeesuksesta todistus valtasi minut. Sain kulkea etukäteen valmistetuissa teoissa, sisäisessä rauhassa, vaikka en yleensä huomannut itsessäni Jumalan suuria tekoja, eli ihana ja ihanuuksissa oleminen ei ollut otsikko.
    Seurakuntaamme, etenkin Italiassa ja Sveitsissä tuli entisiä katolisia pappeja. Heidän kielensä oli ollut ”Madonnan” aktivoimia, niinkuin RKK:n opetuksen mukaan oikein onkin. Kielet ovat ilmiö ulkopuolella kristillismielisyydenkin, ja se ’lahja’ on synnytettävissä ja ”tartuntapinnan, eli lihan, kautta tuhanten juonien mestari osaa operoida. – Siksi Paavali kehotti rukoilemaan kielillä lähinnä itsekseen. Nyt se on kuitenkin ollut käytännöllisesti ainoa merkki sitten David duPlessiksen kuohutuksen jälkeen, koskien RKK:n karismaattisuutta.
    Katolisessa karismaattisuudessa puhutaan ja esiintyy tunnetiloja, jotka eivät ole Ylhäältä, vaikkeivät ”alhaaltakaan”.

    Tykkää

    1. Joo, se taitaa olla aika kirjava ilmiö. Katolisen kirkon piirissä siihen suhtaudutaan toisaalta kriittisesti, toisaalta hyväksyvästi. Riippuu aika paljon keneltä kysyy. Omassa kirjoituksessani olen pidättäytynyt ottamatta mitään kantaa tähän laajempaan empiiriseen kysymykseen, sillä se olisi oma lukunsa.

      Tuosta ”Madonna-asiasta” en ole koskaan kuullut. Kuulostaa oudolta. Mutta kuten sanottu, tuo empiirinen kysymys ”katolisesta karismaattisuudesta” on kirjoitukseni ulkopuolelle sijoittuva kysymys.

      Tykkää

  10. Yksi itseäni kiinnostava aspekti kielillä puhumisessa on, että kyseessä vaikuttaisi olevan nimenomaan kristinuskon ”läntisen haaran” sisällä korostunut ilmiö. Idän riitusten ja idän vanhojen kirkkokuntien piirissä suhtautuminen siihen ja muihin ns. karismaattisuuden ilmiöihin on käsittääkseni (joku aihetta paremmin tunteva voi mielellään korjata!) lähtökohtaisesti kriittisempi. Esimerkiksi glossolalian olemassaolo tunnustetaan, mutta sitä ei pidetä erityisen tärkeänä tai hyödyllisenä, ja opetus asiasta painottaa vahvasti 1. korinttilaiskirjeen 14. lukua. Toisaalta idässä tärkeistä ohjaajavanhuksista ilmeisesti todistetaan toisinaan tekstissä mainittujen katolisten pyhien tavoin, että he pystyivät esimerkiksi antamaan hengellistä ohjausta myös kieltään osaamattomille.

    Tykkää

    1. Kiinnostava kysymys.

      Oman vaikutelmani mukaan lännestä ei yleisesti ole juurikaan eroa tässä itään verrattuna, ei ainakaan perinteisesti.

      Tykkää

      1. Kiitos vastauksesta! Tekstissäkin sivuttu perinteinen opetus taitaa tosiaan olla pitkälle sama ja muistuttaa paljon vaikka Amerikan kreikkalaisen ortodoksisen arkkihiippakunnan kantaa (https://www.goarch.org/-/speaking-in-tongues-an-orthodox-perspective), joskin GOARCH menee vielä pidemmälle siinä, että arvelee korinttilaisten glossolalian olevan mahdollisesti jäänne jonkinlaisesta pakanallisesta Dionysus-kultista… Päättelyni ehkä lähti sivuteille siitä lähtökohdasta, että idästä ei näyttäisi löytyvän ”katolisen karismaattisuuden” tai esimerkiksi anglikaanisten ja luterilaisten karismaatikoiden kaltaista liikehdintää, jossa ainakin ulkopuolisin silmin helluntaiherätysvaikutteisia käytäntöjä harjoitetaan vanhempien tunnustuskuntien sisällä.

        Tälle kaikelle voi olla mahdollisen teologisen epäyhteensopivuuden lisäksi maallisempikin syy, kuten idän patriarkaattien ja esimerkiksi etiopialaisten tungettelevaksi kokema evankelikaalien lähetystyö alueellaan ja siitä seuraava tarve irtisanoutua tiukasti kaikesta, mikä koetaan liittyväksi heihin.

        Tykkää

  11. Olen pohtinut kielten lahjaa myös historiallisessa perspektiivissä:
    Babylonin tornin yhteydessä Jumala sekoitti ihmiskunnan kielet, koska yksi kieli olisi yhdistänyt ihmiset tekemään yhä suurempaa pahaa. Näin ihmiskunta olisi kulkenut nopeasti kohti tuhoaan. Synti ei nimittäin koskaan rakenna vaan aina tuottaa tuhon ja kuoleman. Jumalalla oli suunnitelma ihmisten pelastamiseksi tuholta, mutta vielä Babylonissa ei ollut sen aika. Niinpä Jumala otti ”aikalisän”. Kun aika oli täysi, Kristus tuli maailmaan pelastajaksi. Nyt oli aika yhdistää kielet ja päättää Babylonissa alkanut kielten hajaannus, mutta se tapahtui uudella tavalla: kielet yhdistettiin helluntaina niin, että kaikilla kielillä ylistettäisiin Jumalaa ja julistettaisiin Kristusta.
    Näin helluntai muodosti vastaparin Babylonin tapahtumille. Babylonissa kapina Jumalaa vastaan, yritys tulla itse jumalan kaltaiseksi (”…tehkäämme itsellemme nimi…” (1. Ms 11:4, 1933), mutta helluntaina kunnian antaminen Jumalalle, Jumalan nimen ylistäminen kaikilla kielillä.
    Näin Babylon olisi ikään kuin alkava kaarisulku ja helluntai päättävä kaarisulku, molemmat osana Jumalan viisasta ja hyvää suunnitelmaa.

    Tykkää

    1. Jouni Hörkkö,
      Kaikki liittyy kaikkeen. Kaari-i vertauskuva ei ole hassumpi, mutta edellyttää piuhoituksesi rinnalle rakennetun johdonmukaisuuden.
      Helluntaina Jumala vuodatti ensin 120 uskovan päälle Voiman olla Jeesuksen todistajia. Tällä voimalla vyöttäminen on mahdollista vain niille, joilla on jo Pyhä Henki sisimmässä.
      Eli on usein liian yksinkertaista uskoa mitä Jeesus sanoi, lupasi omilleen. Tähän kiinteästi liittyy Joh. 20:22, ”.. hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille ”Ottakaa Pyhä Henki”, mikä taas liitty Joh. 3:
      6, Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
      7, Älä ihmettele, että minä snoin sinulle:
      teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä / Pyhästä Hengestä.
      Mielestäni tämän kauemmaksi, ihmiskunnan alkuvuosisadoille ei ole syytä mennä, jottei Itse Asia häipyisi ”vesisangon uurteisiin”.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s