EMIL ANTON

Tänään kerron teille katolisesta kaupungista nimeltä Turku. Nimi tulee kauppapaikkaa tarkoittavasta sanasta (samaa juurta kuin ”tori”, eli Turun tori on oikeastaan Turun Turku tai torin tori, oikea torien tori!) ja kaupunki jo 1200-luvulta, jolloin paavi siirsi sen oikealle paikalleen. Turku on Suomen keskiaikapääkaupunki, kirkollinen pääkaupunki, joulupääkaupunki ja muutenkin alkuperäinen pääkaupunki.

Koska rakastan Turkua enemmän kuin mitään muuta (paitsi toivottavasti Jumalaa ja lähimmäistä), päätin lukea siitä kolme kirjaa. Lainasin ne kirjastosta, joka ei tosin ole yhtä hieno kuin Turun kirjasto, johon päivittäin kävelin Kastusta kesällä 2010 lukemaan Turun Sanomat ja fiilistelemään sitä onnea, että sain asua Turussa. Näillä kävelymatkoilla nostin usein käteni ekstaattisesti Tuomiokirkkoa tervehtimään, kun kansallispyhäkkö tuli näkyviin. Mielessäni alkoi muhia palavan katolisromanttinen vieraskynä, josta Turun Sanomat tykkäsi niin paljon, että kirjoitukseni ”Turku ja Rooma” voi lukea lehden nettisivuilta edelleen, 11 vuotta myöhemmin.

Ensimmäinen lukemistani kirjoista alkaa samalla lailla kuin tuo 11 vuoden takainen juttuni. ”Rooma on kuuluisa seitsemästä kukkulastaan, mutta niin on myös Turku.” Näin tosiaan alkaa vuonna 2017 julkaistu Helena Kulmalan, Rauno Lahtisen ja Aleks Talveen erinomainen Turku: Kaupunkiopas. Opin siitä paljon uutta, muun muassa sen, ettei missään muualla Suomessa ole yhtä laajaa arkkitehtonista kattausta kuin Turussa. Ja kukapa komeileekaan kirjan ensimmäisessä sivunmittaisessa henkilökuvassa? Kaupungin kuuluisa katolinen arkkitehti Benito Casagrande, jonka Casagrandentalo Vähätorin kupeessa jokirannassa julistaa ohikulkijoille Omnia vincit amor (Rakkaus voittaa kaiken). Turun katolisuus ei olekaan vain historian havinaa vaan näkyy myös tämän päivän kaupunkikuvassa.

(lisää…)