EMIL ANTON

Tänään kerron teille katolisesta kaupungista nimeltä Turku. Nimi tulee kauppapaikkaa tarkoittavasta sanasta (samaa juurta kuin ”tori”, eli Turun tori on oikeastaan Turun Turku tai torin tori, oikea torien tori!) ja kaupunki jo 1200-luvulta, jolloin paavi siirsi sen oikealle paikalleen. Turku on Suomen keskiaikapääkaupunki, kirkollinen pääkaupunki, joulupääkaupunki ja muutenkin alkuperäinen pääkaupunki.

Koska rakastan Turkua enemmän kuin mitään muuta (paitsi toivottavasti Jumalaa ja lähimmäistä), päätin lukea siitä kolme kirjaa. Lainasin ne kirjastosta, joka ei tosin ole yhtä hieno kuin Turun kirjasto, johon päivittäin kävelin Kastusta kesällä 2010 lukemaan Turun Sanomat ja fiilistelemään sitä onnea, että sain asua Turussa. Näillä kävelymatkoilla nostin usein käteni ekstaattisesti Tuomiokirkkoa tervehtimään, kun kansallispyhäkkö tuli näkyviin. Mielessäni alkoi muhia palavan katolisromanttinen vieraskynä, josta Turun Sanomat tykkäsi niin paljon, että kirjoitukseni ”Turku ja Rooma” voi lukea lehden nettisivuilta edelleen, 11 vuotta myöhemmin.

Ensimmäinen lukemistani kirjoista alkaa samalla lailla kuin tuo 11 vuoden takainen juttuni. ”Rooma on kuuluisa seitsemästä kukkulastaan, mutta niin on myös Turku.” Näin tosiaan alkaa vuonna 2017 julkaistu Helena Kulmalan, Rauno Lahtisen ja Aleks Talveen erinomainen Turku: Kaupunkiopas. Opin siitä paljon uutta, muun muassa sen, ettei missään muualla Suomessa ole yhtä laajaa arkkitehtonista kattausta kuin Turussa. Ja kukapa komeileekaan kirjan ensimmäisessä sivunmittaisessa henkilökuvassa? Kaupungin kuuluisa katolinen arkkitehti Benito Casagrande, jonka Casagrandentalo Vähätorin kupeessa jokirannassa julistaa ohikulkijoille Omnia vincit amor (Rakkaus voittaa kaiken). Turun katolisuus ei olekaan vain historian havinaa vaan näkyy myös tämän päivän kaupunkikuvassa.

Entä mikä on ensimmäinen majoituspaikka, jota lukemani Turun kaupunkiopas suosittelee? Aivan oikein: Birgittalaisluostarin vieraskoti. Se tarjoaa ”rauhaa ja hiljaisuutta” ja sijaitsee ”katolisen kirkon takana olevassa rakennuksessa”. Turun katolinen seurakunta on pyhitetty Pyhälle Birgitalle, birgittalaissääntökunnan perustajalle, ja autuaalle Hemmingille, Turun piispalle, joka kanonisoitiin Turussa vain kolme vuotta ennen Lutherin teesejä. Ne olivat isot juhlat ne. Mainitun katolisen seurakuntakirkon kotisivut löytyvät mitä sopivimmasta osoitteesta catholicturku.fi.

Valitettavasti käsittelemäni kaupunkioppaan kirkko-osiosta puuttuivat tämän katolisen kirkon lisäksi Turun keskiaikaiset helmet eli Maarian ja Katariinan kirkot. Toisaalta mukana olivat Casagrandentalon alle (vanhan Juhana-herttuan rakennuttaman Pyhän Hengen kirkon raunioihin) perustettu Pyhän Hengen kappeli ja Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli, helmiä nekin. Turussa niitä riittää.

Ruokaosiossa jäi mainitsematta irakilaisten kaldealaiskatolilaisten ylläpitämä peittoamaton ja pettämätön Arezzo-pizzeria, josta saa kaupungin parhaat poropizzat ja muutenkin mehevimmät annokset. Opaskirjasta käy kuitenkin ilmi turkulaisten kunnioitus apostolien seuraajien virkaa kohtaan, kun tehdään selväksi, että berliininmunkin ainoa oikea nimi tässä kaupungissa on piispanmunkki. Jos kauppahallissa pyytää sen sijaan berliininmunkkia, siitä saa maksaa kymmenen senttiä sakkoa (no joke! ks. s. 126!).

Katolisen Suomen sydän: Turun tuomiokirkko

Kansallispyhäköstämme Turun tuomiokirkosta oli kaupunkioppaassa vain pari sanaa, mutta se on ymmärrettävää, koska jos sitä alkaisi kunnolla selittää, siitä pitäisi kirjoittaa kokonaan oma opaskirja. Näin ovatkin tehneet Tytti Issakainen, Timo Jakonen, Riikka Kaisti ja Erkki Kiiski kirjassaan Turun tuomiokirkko: Opas seitsemään vuosisataan, sekin vuodelta 2017. Siitäkin opin valtavasti uutta. Kirja käy tuomiokirkon läpi kappeli kappelilta. Esimerkiksi Tavastin kappelin eli Pyhän Ruumiin kappelin keskiaikaisen takorauta-aidan latinankielinen teksti kuuluu suomeksi: ”Herran vuonna 1425 piispa Maunu Olavinpoika teetätti tämän teoksen. Auta autuas Maria.”

Sopii muistaa, että Turun tuomiokirkko on omistettu piispa Henrikille ja Neitsyt Marialle. Maunu Olavinpoika eli Maunu II Tavast puolestaan oli ”keskiajan huomattavin Suomen piispa” ja käytännössä ”koko Suomen johtaja”. Hänet on haudattu tähän perustamaansa kappeliin yhdessä monien muiden piispojen kuten Olavi Maununpojan, Maunu Särkilahden ja Martti Skytten kanssa. 1400-luku oli opaskirjan mukaan Suomen kirkon loistoaikaa, jolloin katolinen usko yhdisti Suomen muuhun Eurooppaan ja uskonto läpäisi itsestäänselvyytenä ihmisten koko elämän. ”Suomen kaikki keskiajan piispat olivat oppineita ja vaikutusvaltaisia suomalaisia.” Se taas siitä pimeästä keskiajasta!

Kirjasta paljastui useita mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita en ole tuomiokirkkovisiiteilläni koskaan huomannut. Yksi näistä oli 1400-lukulainen kuva Pyhästä Veronikasta ja hänen liinaansa piirtyneestä Jeesuksen kuvasta Pyhän Johanneksen kappelin (ensimmäinen vasemmalla) pyöreässä seinäsyvennyksessä. Osa aarteista on harmiksi yleisöltä näkymättömissä, kuten tuomiokirkon ainutlaatuinen reliikkikokoelma. Erityisen vaikuttavia käsillä olevassa tuomiokirkko-oppaassa ovat valokuvat Kankaisten kappelin (Kaarina Maununtyttären hautakappeli) lattian alta hautaholvista, missä säilytetään useita lyijystä, kuparista ja puusta tehtyjä hauta-arkkuja.

Pyhän Ristin kuorissa on säilynyt 1400-lukulaisia maalauksia, joihin on kuvattu jopa viisi naispyhimystä: pyhät Anna, Barbara, Katariina, Ursula ja Helena. Miespyhimyksiäkin löytyy, nimittäin pyhät apostolit Bartolomeus ja Andreas sekä neljän evankelistan symbolit. Pormestarin kappelissa taas voi nähdä piispa Konrad Bitzin hautakiven. Bitz rakennutti Suomeen useita kirkkoja ja hankki maallemme ensimmäisen painetun kirjan, Missale Aboensen (1488).

Tässä oli vain muutama poiminta kansallispyhäköstämme ja siitä kertovasta upeasti kuvitetusta opaskirjasta, jonka sisältöpuolikin on moitteeton. Lopussa kirja kertoo vielä siitä, kuinka vuodesta 1944 Turun tuomiokirkon puolenpäivän lyönnit on lähetetty Yleisradiossa – Amos Anderssonin innoituksesta: ”Kuulkaamme joka päivä vanhalta ristin paikalta, / Auran rannalta tuomiokirkon korkeasta tornista / kellojen kumeat lyönnit, / kun päivän kahdestoista hetki on käsillä.”

Koko kansan katolinen joulurauha

Puolenpäivän kellonsoitosta alkaa myös Turun tunnetuin katolinen traditio, nimittäin joulurauhan julistus. Kyllä, sekin on katolisen keskiajan keksintö, joka jatkuu edelleen joka vuosi. Sekin on kokonaisen kirjan arvoinen juttu, niin kuin Tuomas Heikkilän ja Liisa Suvikummun Suomen Turku julistaa joulurauhan (2011) osoittaa. Tämä on tosin kolmesta kirjastani kevein ja kevyin, vain 70 sivua. Leppoisaa joululukemista, kannattaa valmistautua hyvissä ajoin näin vuoden valoisimpaan aikaan. Juhannuksestahan alkaa matka kohti joulua, Johanneksesta kohti Jeesusta.

No niin. Joulurauhan julistuksen juuret ovat 1200-luvulla. Se on yhtä vanha kuin Suomi. Myöhemmin traditioon on lisätty uusia aineksia kuten Lutherin Jumala ompi linnamme -virsi (ensi kerran vuonna 1903), Paciuksen ja Runebergin Maamme-laulu (vuodesta 1895) ja Porilaisten marssi vuodesta 1896. Varsinkin tämä viimeinen sopii rauhanjulistukseen harvinaisen huonosti, sillä siinä sanotaan: ”pois, pois, rauhan toimi jää / jo tulta kohta kalpa lyö / ja vinkuen taas lentää luoti” ja ”Eespäin nyt kaikki, taisto alkakaa / saa sankareita vielä nähdä Suomenmaa”! Onneksi näitä sanoja ei sentään joulurauhan julistuksen yhteydessä lauleta ääneen!

Joulurauhan julistuksen tärkein esine on käärö, josta julistus luetaan. Se on tosin uudehko, sillä Turun palo 1827 poltti myös vanhan joulurauhakäärön. Julistuksen sisältö kirjoitettiin hätäisesti muistiin tradition säilymiseksi, ja 1956 saatiin juhlallinen keskiaikaa imitoiva käärö. 1800-luvun lopulle asti joulurauhan rikkomisella oli myös käytännön juridista merkitystä: rikoksista rangaistiin ankarammin kuin muulloin. Nykyäänkin joulukuussa tehdään Suomessa tilastojen mukaan vähemmän rikoksia ja itsemurhia kuin muissa kuissa. Eli sellaistakin hyvää tämä vanha katolinen traditio on saanut aikaan. Syystä joka vuosi joulurauhan julistuksen katsoo televisiosta lähes miljoona suomalaista.

Pyhiinvaellusmatkat katoliseen Turkuun

Joulurauhan julistuksen lisäksi Turku on kuuluisa kesäisin järjestetettävistä Keskiaikaisista markkinoista, jotka ovat vuodesta 1996 alkaen herättäneet eloon aina jonkin tietyn keskiaikaisen vuoden tunnelman (ks. tästä). Viime vuonna meillä oli ideana järjestää hapatuspäivä markkinoiden aikaan, mutta korona sotki kaiken ja vei markkinat virtuaalimaailmaan. Hyvä puoli on se, että ohjelma on yhä katsottavissa. Tänä vuonna markkinat järjestetään osin verkossa, osin paikan päällä rajoitetulle kävijämäärälle. Joka tapauksessa on hienoa, että keskiaikainen Turku elää.

Itse kehotin Katolisempi kuin luulit -kirjassani lukijoita käymään Turussa, ja vuonna 2017 sain johtaa sinne Hämeenkylän seurakunnan ryhmän päiväretkelle. Nyt olen ottanut seuraavan askelen, kun olen valmistunut matkaoppaaksi ja mieleeni on kirkastunut visio teologisista temamatkoista ja pyhiinvaelluksista, joita haluaisin alkaa järjestää säännöllisesti. Toki koronatilanne edelleen vaikeuttaa ja hidastaa tätä, mutta idean voi ainakin jo jakaa.

Olen päivittänyt kotisivuni emilanton.com ja lisännyt sinne 22 päiväretki-ideaa ja 22 teemamatkaideaa. Niistä huomattava osa kohdistuu juuri Turkuun. Teemaksi voi ottaa vaikkapa dominikaanisen historian, Juhana-herttuan, Turun piispojen historian, keskiajan katolisen Turun ylipäätään tai Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin. Retket sopivat mainiosti erilaisille ryhmille, joten jos sinulla on jokin viiteryhmä, jolle jokin retki-idea voisi sopia, ole ihmeessä yhteydessä!

Lopuksi: Aurajoki ja Tiber

Vettä on virrannut Aurajoessa (ja aivoissani) sitten vuoden 2010 ja tuolloisen Turun Sanomiin kirjoittamani jutun.

Kari Mäkinen ei ole enää arkkipiispa. Äskettäin Turun (toiseksi) piispaksi vihittiin historian ensimmäinen nainen, Mari Leppänen (ks. videokooste). Erikoista hänessä on se, että hän on Suomen ja historian ensimmäinen lestadiolaistaustainen naispiispa. Leppäsen piispanvihkimys oli kyllä historiat ja taustat huomioiden vavahduttavaa katseltavaa.

Leppäsen vihkimysmessun introvideosta ja saarnasta panin merkille sen, että pyhä Maria, pyhä Henrik, pyhä Birgitta ja keskiajan mystikko Juliana Norwichlainen olivat nimeltä mainiten läsnä, mutta Luther, Agricola ja Laestadius loistivat poissaolollaan. Ekumeenisesti erittäin mielenkiintoinen kehityssuunta tämäkin – ja katolisempi kuin luulit.

Tiesitkö muuten, että Aurajoki itse asiassa virtaa samaan suuntaan kuin Tiber? Sitä en vuonna 2010 tiennyt, mutta joku kertoi sen minulle, ja nyt sen tiedän – ja ehkä myös näen – ainakin paljon selvemmin kuin 11 vuotta sitten.