suopeus

Sovinnon avain kulttuurisotaan: suopeuden periaate

JOONA KORTENIEMI

Poliittinen kartta. Kuva: Wikipedia

Niin sanottu kulttuurisota (Culture War) raivoaa kiihkeänä länsimaissa. Viime vuosina se on rantautunut yhä vahvemmin myös Suomeen. Kuten tunnettua, kamppailun osapuolia ovat – yleistäen – vasemmistoliberaali ”edistyksellisyys” sekä arvokonservatiivinen ”kansallismielisyys”.

”Edistyksellinen” woke-liikehdintä suhtautuu yleensä positiivisesti maahanmuuttoon, ympäristöarvoihin ja Euroopan unionin kaltaisiin ylikansallisiin instituutioihin. Samalla se kritisoi perinteistä avioliittoa, seksuaalimoraalia, binaarista sukupuolijakoa, kansallisvaltioita sekä länsimaisen kulttuurin kristillistä perintöä nähden ne ”alistavina valtarakenteina”. Konservatiivit tai kansallismieliset puolestaan suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon, ympäristöaktivismiin ja ylikansallisiin instituutioihin mutta positiivisesti kansallisvaltioon, perinteisiin perhearvoihin, seksuaalimoraaliin ja sukupuolijakoon.

Kulttuurisodan ensiksi mainitun osapuolen filosofiset juuret palautuvat pitkälti läntiseen marxilaisuuteen sekä siitä ammentaneeseen uudempaan (kolmannen ja nykyisin jo neljännen aallon) feminismiin. Usein mukana on myös postmodernia eksistentialismia, perinteisempää sosialismia tai anarkismia. Jälkimmäisen juuret ovat puolestaan Yhdysvalloissa 1980-luvulla päätään nostaneessa uuskonservatiivisessa liikehdinnässä sekoitettuna monenlaisilla nationalistisilla, traditionalistisilla ja reaktionaarisilla virtauksilla.

(lisää…)