Sovinnon avain kulttuurisotaan: suopeuden periaate

JOONA KORTENIEMI

Poliittinen kartta. Kuva: Wikipedia

Niin sanottu kulttuurisota (Culture War) raivoaa kiihkeänä länsimaissa. Viime vuosina se on rantautunut yhä vahvemmin myös Suomeen. Kuten tunnettua, kamppailun osapuolia ovat – yleistäen – vasemmistoliberaali ”edistyksellisyys” sekä arvokonservatiivinen ”kansallismielisyys”.

”Edistyksellinen” woke-liikehdintä suhtautuu yleensä positiivisesti maahanmuuttoon, ympäristöarvoihin ja Euroopan unionin kaltaisiin ylikansallisiin instituutioihin. Samalla se kritisoi perinteistä avioliittoa, seksuaalimoraalia, binaarista sukupuolijakoa, kansallisvaltioita sekä länsimaisen kulttuurin kristillistä perintöä nähden ne ”alistavina valtarakenteina”. Konservatiivit tai kansallismieliset puolestaan suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon, ympäristöaktivismiin ja ylikansallisiin instituutioihin mutta positiivisesti kansallisvaltioon, perinteisiin perhearvoihin, seksuaalimoraaliin ja sukupuolijakoon.

Kulttuurisodan ensiksi mainitun osapuolen filosofiset juuret palautuvat pitkälti läntiseen marxilaisuuteen sekä siitä ammentaneeseen uudempaan (kolmannen ja nykyisin jo neljännen aallon) feminismiin. Usein mukana on myös postmodernia eksistentialismia, perinteisempää sosialismia tai anarkismia. Jälkimmäisen juuret ovat puolestaan Yhdysvalloissa 1980-luvulla päätään nostaneessa uuskonservatiivisessa liikehdinnässä sekoitettuna monenlaisilla nationalistisilla, traditionalistisilla ja reaktionaarisilla virtauksilla.

Henkinen rautaesirippu

Kylmän sodan alkuna pidetään Winston Churchillin 5.3.1946 Fultonissa pitämää puhetta, jossa hän totesi ”rautaesiripun” (Iron Curtain) jakaneen Euroopan kahteen leiriin: kommunistiseen ja kapitalistiseen. Nykyisin voi sanoa henkisen rautaesiripun halkovan koko länsimaista kulttuuripiiriä. Se on ehkä vielä traagisempaa, koska kyseinen esirippu ei jaa ainoastaan valtioita vaan myös sukuja, perheitä ja ystäväpiirejä. Se estää meitä kohtaamasta toisiamme persoonina.

Churchill, aged 67, wearing a suit, standing and holding into the back of a chair
Winston Churchill (1874–1965). Kuva: Wikipedia

Aiheesta kirjoittaessa lienee hyvä pelata avoimin kortein ja määritellä oma positionsa suhteessa siihen. Olen katolisen kirkon uskollinen poika, joten sitoudun kirkon opetukseen esimerkiksi avioliitosta, seksuaalietiikasta sekä ihmiselämän pyhyydestä sikiämisestä luonnolliseen kuolemaan saakka. Sen perusteella moni varmaan näkee minut ”äärikonservatiivina”.

Toisaalta kirkon poikana sitoudun myös paavin opetusvirkaan esimerkiksi ympäristöä ja ihmisten universaalia veljeyttä koskien (siitä lisää täällä ja täällä). Näitä opetuksia moni ehkä pitäisi ”vasemmistolaisina” (vaikka se, mitä poliittisia johtopäätöksiä näistä opetuksista tulee vetää, on tietysti oman keskustelunaiheensa). Näin sivutaankin jo sitä, että kristinusko on jotain, mitä ei voida mahduttaa täysin mihinkään poliittiseen ideologiaan tai ”ismiin”. On kyse jostain enemmästä: Jumalan mysteeristä, Jeesuksen persoonasta.

Lisäksi minusta vaikuttaa selvältä, että molemmin puolin kulttuurisodan rintamalinjoja näkyy niin paljon pahuuden merkkejä – ylimielisyyttä, valheita, vihaa, pilkkaa, katkeruutta, tuomitsemista, juonittelua, pahan puhumista – ettei kristityn kannattaisi varauksettomasti samaistua kumpaankaan osapuoleen. Galatalaiskirjeen hengen ja lihan tuntomerkkien (Gal. 5:19-23) valossa vaikuttaa siltä, että ”lihallinen minä” eli ego on suuressa roolissa molemmin puolin. Seuraavaksi analysoin, mistä tämä ”henkinen rautaesirippu” koostuu ja miten sen voisi purkaa.

Varaukseton samaistuminen ja epäluulon hermeneutiikka

Ongelmien lähde lienee yllä mainitsemassani varauksettomassa samaistumisessa jompaankumpaan kulttuurisotaosapuoleen: monelle on hyvin olennainen osa identiteettiä, minäkuvaa, olla woke tai right, edistyksellinen tai konservatiivi. Sen myötä politiikasta tulee egon jatke, ja osapuolen, johon identifioidutaan, tappiosta tai menestyksestä tulee henkilökohtainen menestys tai tappio. Erimielisyydet saavat siten valtavasti negatiivista lisävoimaa. Keskustelutilanteesta tulee taistelutilanne, jossa ei yhdessä punnita argumenttien pitävyyttä vaan jossa yritetään hinnalla millä hyvänsä selvitä voittajana. Asiakysymykset jäävät lopulta sivurooliin. Tärkeintä on olla meidän puolella noita vastaan.

Tästä puolestaan seuraa, että vastapuolen ajatuksia ja käyttäytymistä tulkitaan helposti tahallisen väärinymmärtämisen sekä epäluulon hermeneutiikalla: ”Mitäköhän he taas juonivat meidän vahingoksemme? Mitenköhän osoittaisin, että vastapuoli on tälläkin kertaa tyhmä, paha ja naurettava?” Kuten somealustoilla usein näemme, siitä seuraa kiihtyvä vihan ja syyttelyn kierre, joka pyörii omalla voimallaan.

Kun tähän lisätään se, että kaikkia vaaditaan ottamaan kantaa taisteluun sekä se, että monet aiemmin yksityiselämän piiriin kuuluviksi lasketut asiat – kuten se, miten lapset puetaan, millaisia leikkejä he leikkivät tai miten perheessä jaetaan kotityöt – voidaan nähdä ideologisina valintoina, on vaarana, että melkeinpä mistään ei kyetä enää käymään järkevää keskustelua. Kaikesta tulee ideologiaa ja politiikkaa, vaikka on selvää, että suurin osa elämän valinnoista tulisi olla etupäässä käytännöllisiä kysymyksiä.

Suopeuden periaate

Miten löytyisi tie ulos tästä umpikujasta? Jos umpikujatilanne rakentuu pääasiassa väärinymmärtämisen ja epäluulon hermeneutiikan ympärille, olisiko ratkaisu sen vastakohta, niin sanottu suopeuden periaate. Se on hermeneuttinen periaate, jonka mukaan toisen ajattelua tai käyttäytymistä on tulkittava hänen kannaltaan parhaassa mahdollisessa valossa eli sillä lähtöoletuksella, että hän on järkevä toimija ja pyrkii hyvään. Uusia ajattelutapoja kohdattaessa tulkinnan lähtökohtana tulisi siis olla avoimuus ja positiivinen uteliaisuus: ”Kuulostaa erikoiselta, mutta voin varmasti oppia tästä jotain… Tämän taustalla on epäilemättä jokin oikeutettu huoli tai tarve… Kunhan perehdyn paremmin, ymmärrän varmasti…”

Periaatteeseen kuuluu myös vastapuolen virheiden minimointi. Vaikka hänen ajattelustaan löytyisi loogisia virheitä ja heikkoja ilmaisuja, niitä ei tule käyttää tilaisuutena hylätä hänen sanomansa kokonaan. Sen sijaan tulkinnan kohdetta tulee ikään kuin auttaa sanomaan sanottavansa, muodostamaan ajattelustaan koherentti kokonaisuus: ”Hän sanoi näin, mutta tarkoitti todennäköisesti tätä, koska niin olettaen se kuulostaa järkevämmältä…”  

Arnold Lakhovsky: The Conversation, n. 1935. Kuva: Wikipedia

Suopeuden periaate ei tietenkään tarkoita relativismia, jossa kaikelle vain nyökytellään hyväksyvästi eikä totuuskysymyksiin oteta kantaa. Kannanotto tulisi kuitenkin tehdä vasta tällaisen kohteen kannalta suopean tarkastelun jälkeen. Ja vaikka tulkitsija päätyisi johtopäätökseen, ettei kohteena oleva ajattelu toimi, edelleen tulisi pitää kiinni oletuksesta, että ajattelun taustalla olevat pyrkimykset ovat hyvät, ellei ilmene painavia syitä olettaa toisin.

Vaikka tulkintaprosessi lopulta jopa johtaisi johtopäätökseen, että kohteen ajattelun tai käyttäytymisen motiivit ovat tietoisen moraalittomia, suopeudesta voi edelleen pitää kiinni olettamalla, että kohteen käyttäytymisen taustalla (jota ei tietenkään ole syytä hyväksyä) on kuitenkin jokin inhimillisesti ymmärrettävä syy. Yhä voi säilyttää myötätunnon kohdetta kohtaa, vihaan ja pilkkaan ei ole edelleenkään aihetta.  

On hämmästyttävää, kuinka erilaiset psykologiset ja sosiaaliset vaikutukset näillä kahdella tavalla tulkita todellisuutta – epäluulon ja suopeuden hermeneutiikalla – on. Erilaisilla somefoorumeilla on helppo nähdä, miten vihan ja epäluulon myrkyttämässä ilmapiirissä ihmiset alkavat muuttua karikatyyreiksi itsestään – itse asiassa sellaisiksi, mistä vastapuoli heitä syyttää. ”Kansallismielisistä” tulee rumia puhuvia rasisteja ja ”vihervasemmistolaisista” fanaattisia, huumorintajuttomia ajatuspoliiseja. Samalla on hämmästyttävää nähdä, miten suopeuden periaatteen valo ja lämpö saa ihmisistä esiin heidän parhaat puolensa. Sovittamattomalta tuntuvat erimielisyydet voivat sulaa hetkessä pois. Tai ainakin löytyy riittävä yhteinen pohja yhteiselämälle.  

Suopeuden periaate kristillisestä näkökulmasta

Ei liene sattuma, että suopeuden periaate on sanoitettu selvimmin nimenomaan kristillisessä kulttuuripiirissä. Se sopii hyvin yhteen kristillisen etiikan ja ihmiskuvan kanssa. Vuorisaarnassa Jeesus kieltää tuomitsemasta, kehottaa rakastamaan jopa vihamiehiään, varoittaa kuvittelemasta, että voi ottaa rikan veljensä silmästä, vaikka omassa silmässä törröttää hirsi sekä kehottaa: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:1-5, 12) Voinee sanoa, että jos ihminen pyrkii elämään näiden neuvojen mukaan, hän väistämättä päätyy käyttäytymään suhteessa lähimmäisiinsä suopeuden periaatteen hengessä.

Jesus sits atop a mount, preaching to a crowd
Carl Bloch: Sermon on the Mount, 1877. Kuva: Wikipedia

Kristillinen teologia antaa lisäksi suopeuden periaatteelle erityistä syvyyttä. Kristinuskon mukaan kaiken taustalla on Jumala, joka on Rakkaus. Suopeuden periaate vaikuttaa tukevan tätä näkemystä. Sen mukaan nimittäin lempeä ja rakastava tapa tarkastella maailmaa johtaa todennäköisemmin totuudenmukaiseen kuvaan asioista kuin aggressiivinen ja epäluuloinen tapa. Lisäksi sen mukaan rakkaus tekee elämästä sujuvaa, kun taas viha, epäluulo ja häikäilemättömyys hankaloittavat sitä. Mikä olisi hyvä selitys sille, että todellisuus on näin ”rakkauden mukaista”? Miten olisi se, että Rakkaus itse on saanut kaiken tämän aikaan ja kannattelee sitä?

Katolisessa hengellisessä elämässä pidetään ihanteena kontemplatiivisuutta. Se on tila, jossa ihminen on sisäisesti koko ajan Jumalan läsnäolossa, ottaa vastaan Jumalan rakkauden sekä ihailee, rakastaa ja palvoo Jumalaa. Lienee selvää, että mitä kontemplatiivisempaa elämää ihminen elää, sitä helpompi hänen on suhtautua toisiin suopeuden periaatteella. Mitä syvemmin on juurtunut Jumalan rakkauteen, sitä vähemmän tuntuu uhalta se, että toinen on eri mieltä minun kanssani.

Kontemplatiivisuus on ehkä myös paras vastaus kysymykseen, miten rakastaa kaikkia ihmisiä ja harjoittaa suopeuden periaatetta luisumatta relativismiin. Kontemplaatio edellyttää tietysti uskoa totuuden olemassaoloon, koska kontemplaatio on elämää Jumalassa ja Jumala on totuus itse. Samalla kontemplaatiossa totuus eli Jumala ei ole jotain, jonka minä omistan vaan jotain, jota minä ihailen, ihmettelen, rakastan ja palvon. Kontemplatiivisuus ohjaa siten suhtautumaan nöyrästi kaikkiin ihmisiin ja pitämään mahdollisena, että Jumala voi opettaa minulle jotain heidän kauttaan. Samalla kontemplaatio sisältää sen ajatuksen, että kaikki tavat sanoittaa asioita eivät ole yhtä hyviä. Kaikkea on koeteltava Jumalan läsnäolossa ja mikäli se tuntuu vievän kauemmas hänestä, sitä kannattaa välttää.

Suopeuden periaatteen harjoittaminen käytännön elämässä ei ole helppoa. Tiedän sen itse, koska minulla on vahvoja mielipiteitä monista asioista – muun muassa näistä kuumista kulttuurisota-aiheista. Toisaalta olen kokenut, että siinä voi pikkuhiljaa myös harjaantua. Parhaiksi keinoiksi olen kokenut eukaristisen adoraation sekä meditatiivisen rukouksen, joka sisältää paljon hiljaisuutta.

3 comments

  1. Suopeus on erilaisissa arkisissa vuorovaikutustilanteissa varmasti tärkeää. Ongelmaksi se mielestäni muuttuu jos toisen hyväksyvä ymmärtäminen muuttuu periaatteeksi jolle kaikki muu on alisteista, eli saa ihmisen tai yhteisön luopumaan omista hyvistä periaatteista toisen miellyttämiseksi.

    Esimerkkinä tästä kansankirkkomme nykytilanne. Halutaan pitää kiinni perinteisestä kristillisestä avioliittokäsityksestä ja samanaikaisesti viestitetään että kyllä me ennen kaikkea näemme että oikeus kristilliseen avioliittoon kuuluu ihan kaikenlaisille pareille.

    Tykkää

    1. Kyllä. Kuten blogitekstissä totean, oikein ymmärrettynä suopeuden periaate ei johda relativismiin tai indifferentismiin. Suopeuden periaatetta noudattava voi aivan hyvin päätyä tulkintaprosessissaan johtopäätökseen, että toinen on väärässä. Kyse on vain hermeneuttisestä lähtöoletuksesta, jonka mukaan toinen on järkevä ja hyvään pyrkivä toimija.

      Vastaavasti totuudesta kiinni pitämisen ei pitäisi johtaa suopeuden periaatteesta luopumiseen. Päinvastoin: totuutta rakastavan ihmisen on hyvin tärkeä pitää siitä kiinni, koska suopeuden periaatteesta luopuminen johtaa väistämättä ennen pitkää vinoutuneeseen kuvaan todellisuudesta.

      Tykkää

  2. Kyllä suopeuden periaatteella on tosiaan raamatulliset periaatteensa, niin kultaisessa säännössä kuin siinä esimerkissä, jonka Herramme antoi suhtautumisessa kanssaihmisiin. Ja ovat muutkin uskonnolliset opettajat voineet ohjeistaa korjaamaan myötäsyntyistä suurpiirteistä ennakkoasennettamme; suhtaumalla ankarammin itseemme ja lempeämmin kanssaihmisiimme…

    Mutta ei ole helppoa yhdistää suopeuden periaatetta eettiseen suoraselkäisyyteen – jos vaikka itse vaivoin noudatamme periaatteitamme. Meillä ihmisinä on näet niin suuri tarve saada hyväksyntää, että helposti luisumme myymään periaatteemme – ja sitten voi käydä kuin luterilaiselle kirkollemme ja piispoillemme suhteessa yhteiskunnallisiin muutosvaatimuksiin, tai SRK-lestadiolaisuuden kirkkopolitiikalle, kun tavoitteena on varmistaa oma kolo ”äitikirkon” kainalossa, tai liikkeen suhtautumisessa erääseen Puolueeseen…

    ”Suola on tarpeellista. Mutta jos suolakin menettää makunsa, millä se saadaan taas suolaiseksi? Ei sillä ole käyttöä, ei pellossa eikä tunkiossa. Pois se heitetään. Jolla on korvat, se kuulkoon!” (Luuk. 14:34-35)

    Blogin alussa vinkatuilla ristiintaulukoinnilla politiikan tutkimuksessa yksinkertaistetaan asetelmaa ja muokataan todellisuutta omien olkinukkien mukaiseksi. – Itse en ole ihaillut trumppilaista enkä putinilaista härskisti uskontoa valtapolitiikan keppihevosena ja savuverhona käyttävää lähinnä fasistista ”konservatismia”. – Jo nuorena sensijaan innoistuin yhteiskunnallisesta ja ekologisesta ”alkiolais-tolstoilaisesta radikaalisuudesta” yhdistyneenä eettiseen arvokonservatiivisuuteen. Mutta meillä ei ole (ainakaan enää) sellaisia puolueita… Mielestäni paavi Fransiscus on edustanut rohkeasti vastaavaa linjaa. – On käsittämätöntä, että kristinuskolla on voitu perustella alkuperäiskansojen törkeää kohtelua ja jopa kansanmurhia, imperialistisia valloitussotia, samoin kuin nykyistä amerikkalaista elämäntapaa so. riistotaloutta, joka vaatisi 8 maapallon luonnonvarat yleistyessään kaikkien maailman ihmisten elämäntavaksi.

    Kyllä tällaiselle sokeudellemme Kristus kuten Johannes ja profeetatkin julistivat aivan muulla kuin suopeuden periaatteella:

    …kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?

    Jeesus sanoi ”Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! …” (Luuk. 12:34)

    Kyllä pointtinsa on vanhaprotestanttisella periaatteella, että Jumalan laki pitää julistaa suruttomille, kuin ei armoa olisikaan. Maltillisen reformaattorin ja osin vielä katolista riitusta noudattaneen piispa Mikael Agricolan sanoin: ”… Laki se Sielun hirmutta mutt Christus sen tas lodhutta…”

    Mutta on lestadiolaisen herätysliikkeenkin historiassa ilmeisen onnistuneitakin esimerkkejä suopeuden periaatteen noudattamisesta:

    Saarnaaja Eetu Hurula löysi asiasta kuin asiasta kiitoksen aihetta. Kun hän oli kotiutumassa pitkältä puhujanmatkalta, oli naapuri häntä porstuassa kirveen kanssa vastassa. Eetun kerrotaan todenneen, että on hänellä hyvä naapuri, kun päästää väsyneen matkamiehen taivaaseen… Naapurin kädestä oli kirves pudonnut alas.

    Rovaniemen kirkkoherra Eeli Laitinen oli tunnettu siitä, että hän kaikesta löysi jotain positiivistakin sanottavaa. Hän oli palaamassa postiautossa Ylä-Kemijoelta virantoimituksesta, kun kyytiin nousi savotasta palaavia miehiä, jotka tunsivat sielunpaimenensa. ”Keksitäänpä joku asia, mistä rovasti ei varmasti löydä mitään hyvää.” Ja niin joku uskaltautui kysymään, ”no siinä Pirussa ei ole kyllä mitään hyvää?” – ”No on se ahkera kuitekki” vastasi khra Laitinen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s