sosialismi

Sovinnon avain kulttuurisotaan: suopeuden periaate

JOONA KORTENIEMI

Poliittinen kartta. Kuva: Wikipedia

Niin sanottu kulttuurisota (Culture War) raivoaa kiihkeänä länsimaissa. Viime vuosina se on rantautunut yhä vahvemmin myös Suomeen. Kuten tunnettua, kamppailun osapuolia ovat – yleistäen – vasemmistoliberaali ”edistyksellisyys” sekä arvokonservatiivinen ”kansallismielisyys”.

”Edistyksellinen” woke-liikehdintä suhtautuu yleensä positiivisesti maahanmuuttoon, ympäristöarvoihin ja Euroopan unionin kaltaisiin ylikansallisiin instituutioihin. Samalla se kritisoi perinteistä avioliittoa, seksuaalimoraalia, binaarista sukupuolijakoa, kansallisvaltioita sekä länsimaisen kulttuurin kristillistä perintöä nähden ne ”alistavina valtarakenteina”. Konservatiivit tai kansallismieliset puolestaan suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon, ympäristöaktivismiin ja ylikansallisiin instituutioihin mutta positiivisesti kansallisvaltioon, perinteisiin perhearvoihin, seksuaalimoraaliin ja sukupuolijakoon.

Kulttuurisodan ensiksi mainitun osapuolen filosofiset juuret palautuvat pitkälti läntiseen marxilaisuuteen sekä siitä ammentaneeseen uudempaan (kolmannen ja nykyisin jo neljännen aallon) feminismiin. Usein mukana on myös postmodernia eksistentialismia, perinteisempää sosialismia tai anarkismia. Jälkimmäisen juuret ovat puolestaan Yhdysvalloissa 1980-luvulla päätään nostaneessa uuskonservatiivisessa liikehdinnässä sekoitettuna monenlaisilla nationalistisilla, traditionalistisilla ja reaktionaarisilla virtauksilla.

(lisää…)

Katolisuus ja sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio

EETU MANNINEN

Red Rose (Socialism).svg

Sosialistisen internationaalin logo. Kuva: Wikipedia

Taannoisessa kirjoituksessaan kanssablogisti Juho Sankamo viittasi katolisen kirkon yhteiskunnalliseen opetukseen. Otan tästä kopin ja ryhdyn pohtimaan katolisen opin yhteyttä pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin ja sosiaalidemokratiaan.

Itse olen nimittäin tottunut suhtautumaan niihin pitkälti positiivisesti, ja ulkomaisiin kollegoihini tutustuessani olen huomannut, kuinka syvällä tämä tausta minussa elääkään. Toisaalta moni konservatiivinen kristitty, etenkin jos mennään Suomen ja Pohjoismaiden ulkopuolelle, tuntuu pitävän ”vasemmistolaisuutta” ja ”sosialismia”, jonka piiriin myös pohjoismainen sosiaalidemokratia on luettavissa, selkeästi kielteisinä ja kristinuskon vastaisina asioina.

Voiko siis katolilainen kannattaa hyvinvointivaltiota ja sosiaalidemokratiaa? Asian selvittämiseksi tutustuin kirkon yhteiskunnalliseen opetukseen. Eri vuosisadoilta ja -kymmeniltä peräisin olevasta opetuksesta paljastui mielenkiintoinen, monitahoinen, kehittyvä, mutta peruslähestymistavaltaan yhtenäinen päälinja. (lisää…)

Ratzinger, uskonnot ja Eurooppa

EMIL ANTON

Reilu viikko sitten puolustin Helsingin yliopistossa väitöskirjaani Ratzinger and the Religions Joseph Ratzingerin (Benedictus XVI:n) uskontoteologiasta. Vastaväittäjänä oli jesuiittaprofessori James Corkery, joka antoi myös hienon haastattelun K&K:lle (kannattaa lukea – sivuaa myös tämän artikkelin aiheita).

Itse väitöstilaisuus meni hyvin, mutta yksi tutun tuttu jätti tulematta, koska väitös käsitteli kuulemma niin ”kamalaa paavia”. (Ei ole ensimmäinen kerta, kun paavia on pidetty kauhiana – katso vaikka tämä vanha karonkkaseuroissani jesuiitan kunniaksi laulettu virsi).

Ajattelen tietysti kyseisen henkilön tehneen kamalan virheen ja missanneen mahdollisuutensa huomata, ettei Benedictus XVI ollut lainkaan niin kauhea, kuin tiedotusvälineet usein antoivat ymmärtää. (Ratzingeria useasti haastatellut journalisti Peter Seewald on kertonut, että saksalaisen lehden toimituksessa heitettiin tietoisesti roskiin kaikki kuvat, joissa Ratzinger näytti mukavalta.)

Tämänpäiväisessä blogissa jaan muutaman ajatuksen väitösluennostani (lectio praecursoria) sekä bonuksena jotain Ratzingerin Eurooppaa käsittelevistä kirjoista, jotka ovat odottaneet hyllyssäni pitkään edes jonkinlaista blogiesittelyä. Aihe on ajankohtainen, kun Suomi on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajana. Lisäksi lienee selvää, että uskontodialogi ja Eurooppa liittyvät meidän päivinämme yhä tiiviimmin toisiinsa. (lisää…)

Ruotsalaisempi ja venäläisempi Suomi

EMIL ANTON

Marjo Vilkko

Suomi 100 -itsenäisyyspäivä on ovella. Sen kunniaksi sopii jälleen luoda katsaus Suomen historiaan ja pitää kirkkaana mielessä, että Suomi on paljon itsenäisyyttään vanhempi. Tässä erinomaisina oppaina toimivat Marjo Vilkon populaarit historiakirjat Suomi on ruotsalainen (2014) ja Suomi on venäläinen (2015), jotka pohjautuvat samannimisiin televisiosarjoihin (katso tästä ja tästä).

Sain kirjat joululahjaksi ja luin ne itsenäisyytemme juhlavuoden aikana. Kävin myös kahdesti Ruotsissa (Tukholma ja Uppsala) ja kahdesti Venäjällä (Pietari ja Viipuri). Suosittelen samaa auliisti kaikille suomalaisille, sillä Suomi on sekä ruotsalaisempi että venäläisempi kuin luulit – ja toisaalta Ruotsi ja Venäjä suomalaisempia kuin luulit.

Muutamat ovatkin hoksanneet ajatuksellisen yhteyden Katolisempi kuin luulit -kirjani ja käsillä olevien historiakirjojen välillä. Oma kirjani oli kuitenkin jo lähes valmis, kun ensi kerran kuulin Vilkon kirjoista, joten en mitenkään kopioinut ideaa. Kirjani nimeen päätynyt komparatiivi on maltillisuudessaan onnistunut – ei katolinen, mutta kylläkin katolisempi. Ei myöskään ruotsalainen eikä venäläinen, mutta kylläkin ruotsalaisempi ja venäläisempi.

Pidin Vilkon kirjoista kovasti, ne ovat erittäin informatiivisia ja mukavia lukea. Tässä artikkelissa nostan niistä esiin vain joitain näkökulmia, enimmäkseen blogin tematiikkaan sopivia sellaisia. (lisää…)