Ruotsalaisempi ja venäläisempi Suomi

Marjo Vilkko

Suomi 100 -itsenäisyyspäivä on ovella. Sen kunniaksi sopii jälleen luoda katsaus Suomen historiaan ja pitää kirkkaana mielessä, että Suomi on paljon itsenäisyyttään vanhempi. Tässä erinomaisina oppaina toimivat Marjo Vilkon populaarit historiakirjat Suomi on ruotsalainen (2014) ja Suomi on venäläinen (2015), jotka pohjautuvat samannimisiin televisiosarjoihin (katso tästä ja tästä).

Sain kirjat joululahjaksi ja luin ne itsenäisyytemme juhlavuoden aikana. Kävin myös kahdesti Ruotsissa (Tukholma ja Uppsala) ja kahdesti Venäjällä (Pietari ja Viipuri). Suosittelen samaa auliisti kaikille suomalaisille, sillä Suomi on sekä ruotsalaisempi että venäläisempi kuin luulit – ja toisaalta Ruotsi ja Venäjä suomalaisempia kuin luulit.

Muutamat ovatkin hoksanneet ajatuksellisen yhteyden Katolisempi kuin luulit -kirjani ja käsillä olevien historiakirjojen välillä. Oma kirjani oli kuitenkin jo lähes valmis, kun ensi kerran kuulin Vilkon kirjoista, joten en mitenkään kopioinut ideaa. Kirjani nimeen päätynyt komparatiivi on maltillisuudessaan onnistunut – ei katolinen, mutta kylläkin katolisempi. Ei myöskään ruotsalainen eikä venäläinen, mutta kylläkin ruotsalaisempi ja venäläisempi.

Pidin Vilkon kirjoista kovasti, ne ovat erittäin informatiivisia ja mukavia lukea. Tässä artikkelissa nostan niistä esiin vain joitain näkökulmia, enimmäkseen blogin tematiikkaan sopivia sellaisia.

Ruotsalainen (eikä niin romanttinen) luterilaisuus

TV-sarjaa ja kirjaa varten tehdyissä haastatteluissa kävi ilmi, että monien suomalaisten mielestä ruotsalaisuus näkyy Suomessa lähinnä suomenruotsalaisuutena. Yllättävän monet sekä Suomessa että Ruotsissa ovat skandaalimaisen tietämättömiä monisatavuotisesta yhteisestä historiastamme, jonka ansiota on muun muassa se, että Suomi on ylipäätään länsimaa. Myös Suomen pääuskonto tulee Ruotsista.

Kristinusko ei tietenkään alun perin ole ruotsalaista, mutta Suomi sai sen Ruotsilta, ensin katolisessa muodossa: ”joillekin suomalaisille tulee yllätyksenä, että Suomi (–) on ollut satojen vuosien ajan myös roomalaiskatolinen”. 1500-luvulla katolisuus muuttui luterilaisuudeksi, jonka on romantisoivasti ajateltu tuoneen maahamme kristillisen vapauden, lukutaidon, sivistyksen ja hienon sosiaalipolitiikan.

Historian todellisuus ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.

Suomi on ruotsalainen

Vilkko tunnustaa, että Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa ei niinkään välittänyt uskonnosta vaan pikemminkin verorahoista. Hän tarvitsi reformaatiota ja reformaatio häntä. Kaksi sukupolvea myöhemmin Juhana-herttuan ja puolalaisen Katariina Jagellonican liitosta syntynyt katolinen Sigismund-kuningas savustettiin ulos protestanttisesta Ruotsista, josta tuli ”yhden uskonnon fundamentalistinen valtio”.

Aluksi reformaatio ”heitti jo olemassa ollutta, katolisen kirkon myötävaikutuksella saavutettua sivistystasoa reippaasti taaksepäin”, sillä kun kirkolta menivät varat, siitä kärsivät luostarit, koulut ja hospitaalit. ”Armoa korostava uskonto muuttikin yhteiskuntaa kovemmaksi.” Rooman pohjoisena vastineena itsensä nähneestä Ruotsista tuli ”Euroopan ahdasmielisimmän luterilaisen kirkkokurin maa”. Esimerkiksi aviorikoksesta sai kuolemantuomion.

Mitä sosiaalipolitiikkaan ja köyhäinhoitoon tulee, niin luterilaisuus jakoi köyhät kelvollisiin ja kelvottomiin. Kelvoton köyhä ”ei saanut apua ilmaiseksi, kuten hän olisi saanut katolisissa maissa, vaan se piti maksaa takaisin työhuoneissa tai muissa julkisissa töissä – vaikka pakolla.” Vilkko toteaakin, että luterilaisuutta on liian helposti käytetty leimana milloin minkäkin pohjoismaisen yhteiskunnallisen ilmiön selittäjänä.

Vaikka Vilkko murtaa ansiokkaasti kansallisromanttista luterilaisuusmyyttiä, välillä hän lankeaa siihen itsekin. Hän muun muassa väittää Lutherin hylänneen ripin sakramentin ”tarpeettomana pappien erityisaseman korostamisena” ja muutenkin tuoneen uskonnollisen elämän keskiöön ihmisen ja Jumalan välisen yksityisen suhteeen.

Tämä on romantiikan ja liberalismin Luther – historian Luther piti rippiä sakramenttina ja käytti sitä elämänsä loppuun asti. Virkaan vihityt pastorit säilyivät luterilaisessa kirkossa lähes samassa asemassa kuin katoliset papit. Sanan saarnaajina, sakramenttien jakajina ja kirkkokurin pitäjinä he olivat käytännössä armon välittäjiä ja ohittamattomia auktoriteetteja.

Ortodoksisuus, kommunismi, Pietari

Toinen Vilkon virheistä ruotsalaisuuskirjassa on ortodoksisuuden nimittäminen kreikkalaiskatolisuudeksi (näin tehtiin Suomen historiassa, mutta asia on korjattu – kreikkalaiskatolisuushan viittaa Rooman kanssa unioituihin bysanttilaisen riituksen kirkkoihin). Venäläisyyskirjan uskontoluku sentään puhuu oikein ortodokseista, joilla on Suomessa oikeastaan yhtä pitkä historia kuin lännenkin kristityillä.

Itse asiassa vanhin kristillinen sanastomme on peräisin idästä: pappi, pakana, raamattu ja risti tulevat lainoina venäjästä tai venäjän kautta. Monet karjalaiset omaksuivat ortodoksisen uskon ja kulttuurin. Kun Ruotsi 1600-luvulla valtasi alueita Karjalassa, karjalaiset ortodoksit nimittivät luterilaisia suomalaisiakin ”ruotzeiksi”. Nyky-Suomen vanhin ortodoksikirkko löytyy Lappeenrannasta: Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkko on vuodelta 1785.

Suomi on venäläinen

Vilkko pistää miettimään venäläisyyden ja ortodoksisuuden välistä suhdetta. Toki ne ovat eri asioita, mutta ne on ymmärrettävästi monesti liitetty yhteen. Kun Karjala menetettiin, valtava määrä ortodokseja muutti eri puolille Suomea, jossa heitä kohdeltiin epäluuloisesti ”ryssänkirkon” edustajina. Monet vaihtoivatkin kirkkoa luterilaiseen sulautuakseen valtaväestöön. Myöhemmin ortodoksisuus on jossain määrin päässyt irti venäläisyyden taakasta, mutta viime aikoina Venäjällä on jälleen esitetty poliittista retoriikkaa, jossa nämä kaksi nivotaan yhteen.

Ortodoksisuuden ohella toinen venäläisyyteen liitetty maailmankatsomus on kommunismi, jolla oli tietysti suuri rooli niin vuoden 1918 sodassa kuin toisessa maailmansodassakin. Kaltaisilleni Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kasvaneille saattaa tulla yllätyksenä, että vuoden 1945 vaaleissa käytännössä kommunistinen SKDL nousi SDP:n jälkeen Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kun Stalin kuoli, häntä ylistettiin Suomen ystävänä, ja neuvostoliittomielisyys hallitsi maatamme aina 1970-luvun lopulle asti.

Olin kyllä kuullut ”suomettumisesta” ynnä muusta, mutta jotenkin kuvittelin talvisodan silti olevan suomalaisten ryssävihaa vahvimmin määrittävä tekijä. Näin ei kuitenkaan näyttänyt olevan sotien jälkeen. Pahimmat kollektiiviset muistot taitavat sittenkin liittyä 1700-luvun isoonvihaan. Ryssävihaan liittyvänä järkyttävänä uutena tietona minulle tuli Viipurin kansanmurha vuodelta 1918, jossa valkoiset suomalaiset teloittivat yli 200 venäläistä siviiliä, myös vanhuksia ja lapsia, vain siksi, että he olivat venäläisiä.

Positiivisempaa venäjäsuhdetta Vilkko hakee suomalaisten ja venäläisten yhteisestä mielenmaisemasta. Luonnonläheisyys (metsäkävelyt ja marjastus) ja saunakulttuuri yhdistävät, samoin tietynlainen melankolia tai mollivoittoisuus.

Yksi kirjan mielenkiintoisimmista luvuista oli neljäs, Pietaria käsittelevä luku. Pietari perustettiin suomalaisten maille. Kun Suomi liitettiin 1809 Venäjän valtakuntaan, siitä tuli osa Alaskaan asti ulottuvaa imperiumia. Sekä Alaskassa että Pietarissa vaikutti mm. Uno Cygnaeus, suomalaisen kansakoulun isänä tunnettu pappi. Vuonna 1880 Pietarissa asui jopa 24 000 suomalaista – enemmän kuin yhdessäkään Suomen kaupungissa Helsinkiä lukuun ottamatta.

Suomi on suomalainen

Yleisöpalautteen perusteella jotkut suomalaiset kieltäytyivät katsomasta Suomi on ruotsalainen ja Suomi on venäläinen -sarjoja pelkästään niiden nimen perusteella. Kuitenkin sekä sarjoissa että kirjoissa käy ilmi, ettei otsikkoa ole tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi väitteeksi vaan lähinnä provokaatioksi.

Juhani Seppänen

Suomi on toki enemmän ruotsalainen kuin venäläinen, mutta loppujen lopuksi Suomi on kuitenkin suomalainen. Näin kuuluu myös kolmannen Juhani Seppäsen juontaman TV-sarjan nimi: Suomi on suomalainen.

Suomalaisuus ei silti ole kasvanut tyhjiössä, vaan vuorovaikutuksessa naapuriemme ja muun maailman kanssa. Isänmaanrakkaus on arvokasta ja oikein, mutta sen tulisi saada meidät myös ymmärtämään ja arvostamaan muiden maiden roolia historiamme, kulttuurimme ja hyvinvointimme edistämisessä.

Onnea ja pitkää ikää itsenäinen Suomi, joka on katolisempi, ruotsalaisempi ja venäläisempi kuin luulit!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s