Augustinuksen joulusaarnat – retoriikan mestari paradoksien äärellä

Augustinus, Jumala syntyi ihmiseksi (Perussanoma 2016)

Perussanoma julkaisi viime jouluksi saarnakokoelman, johon sisältyy kaikki Augustinuksen (354-430) joulusaarnat. Mukana on myös saarnoja, jotka on perinteisesti yhdistetty Augustinukseen, mutta joita nykytutkimus ei enää pidä Hippon piispan itsensä kirjoittamina. Saarnat on suomentanut Timo Nisula, ja jälki on tuttuun tapaan sujuvaa ja helppolukuista.

Sain kokoelman käsiini viime tammikuussa ja luin ohuehkon kirjan lähes yhdeltä istumalta. Koska teoksen teema on vahvasti sidoksissa jouluun, päätin kuitenkin siirtää arvion seuraavaan joulunaikaan.  Kirjan voi nähdäkseni huoletta arvioida vuoden myöhässä, koska sen sisältö on ajatonta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että se on hyvästä hengellisestä kirjallisuudesta ja kirkkoisistä pitävälle oiva joululahja vuodesta toiseen.

Augustinus – retoriikan mestari

Augustinus muistetaan useimmiten Tunnustuksistaan ja joistain muista merkittävimmistä teoksistaan, kuten Jumalan valtio tai De Trinitate, mutta harvempi mieltää hänet ensisijaisesti saarnaajaksi. Saarnastuolissa tämä kristillisen teologian mestari on kuitenkin toden teolla omassa elementissään, sillä ennen ryhtymistään kristityksi filosofiksi ja piispaksi hän oli todellinen retoriikan huppuosaaja.

File:St Augustine Teaching in Rome.jpg

Augustinus puhetaidon opettajana Benozzo Gozzolin (1420 – 1497) freskossa

Titteli ”puhetaidon opettaja” ei ehkä kuulosta meidän korviimme mitenkään erityisen hohdokkaalta, mutta aikanaan Augustinus edusti Rooman valtakunnan sivistyneistön eliittiä. Retoriikka oli tuon ajan koulutuksen kulmakivi, ja ihmisen sivistyneisyyttä arvioitiin pitkälti juuri hänen puhetaitonsa perusteella (tämä näkyy erinomaisen hyvin Augustinuksen itsensä kirjoituksissa).

Uransa huipulla Augustinus oli puhetaidon opettajana Milanossa, ja tämän viran merkittävyyttä on syytä hieman avata, että hänen asemansa tulee ymmärretyksi. Tuohon aikaan keisarillinen hovi sijaitsi Milanossa ja Augustinuksen toimenkuvaan kuului pitää vuosittain virallisia puheita keisarin ja muiden valtakunnan merkkimiesten kunniaksi. Näiden puheiden lomassa esiteltiin myös hallitsijan poliittisia uudistuksia, minkä vuoksi kyseessä oli tärkeä valtiollinen virka. Selittäessään tämän viran luonnetta historioitsija Peter Brown kuvaa Augustinusta ajatuksia herättävästi keisarilliseksi ”propagandaministeriksi” (Peter Brown, Augustine of Hippo: A Biography, New Edition. University of California Press 2000, 59).

Augustinuksen rautainen ammattitaito retoriikan saralla näkyy myös hänen kirjallisessa tuotannossaan. Esimerkiksi teoksessaan De catechizandis rudibus (399) hän ohjeistaa, kuinka opettaa kristinuskon opillista sisältöä ja elämäntapoja oppimattomille kansanmiehille. Selkeimmin hän kuitenkin pyrkii valjastamaan klassisen retoriikan teorian kristillisen julistuksen käyttöön uransa myöhäisessä vaiheessa kirjoittamassaan De doctrina christianan neljännessä kirjassa (426).

Inkarnaation taiturimaista ihmettelyä

Miten tämä eläköitynyt reetori sitten hyödynsi osaamistaan saarnatessaan? Augustinuksen joulusaarnoissa inkarnaation salaisuutta hämmästellään uudelleen ja uudelleen siihen liittyvien paradoksien kautta. Tässä Augustinus käyttää antiikin klassisesta retoriikasta tuttuja toiston ja antiteesien, eli vastakkaisuuksien tehokeinoja:

Ihmisten tekijästä tuli ihminen.
Sen tähden tähtien valtias imee äidinmaitoa.
Elämän leipä huutaa nälkää.
Elävällä vedellä on jano.
Valo vaipuu uneen.
Tie uupuu matkalle.
Totuus saa vastaansa väärät todistajat.
Elävien ja kuolleiden tuomari kuulee tuomionsa kuolevaiselta tuomarilta.
Väärät langettavat tuomionsa Oikeudelle.
Oikeudenmukaisuus revitään ruoskaniskuin.
Viinipuu kruunataan orjantappuroin.
Maailman perustus ripustetaan ristille
Itse Voima heikkenee
Pelastus on haavoille lyöty.
Elämä kuolee. (Saarna 191,1)

Sama tehokeino löytyi myös monien muiden varhaiskristillisten saarnamiesten pelikirjasta. Tästä yhtenä kenties vaikuttavimmista esimerkeistä on Sardeen piispa Meliton (k. n. 180), jonka pääsiäissaarnassa ihmetellään Jumalan kuolemaa siihen liittyvien paradoksien kautta.

Kuten sanoin, luin saarnakokoelman yhdellä istumalla kun matkustin Onnibussilla Helsingistä Ouluun, ja tällä tavalla luettuna yhä uudelleen ja uudelleen lukijalle vyörytetyt vastakkaisuudet alkavat kieltämättä hiukan puuduttaa. On täysin luonnollista, että samoja tehokeinoja käytetään saarnoissa toistuvasti, koska niiden alkuperäiset kuulijat odottivat seuraavaa joulusaarnaa kokonaisen vuoden. Tutkijan näkökulmasta on kätevää saada Augustinuksen kaikki joulusaarnat samoissa kansissa, mutta nopealle lukijalle kirjan luonteesta vääjäämättömästi johtuva toisto saattaa koitua hiukan raskaaksi. Kirjaa kannattaakin lukea vaikka yksi saarna illassa.

Herätys! Jumala tuli ihmiseksi!

Saarnoissaan Augustinus ei kuitenkaan pelkästään leikittele paradokseilla vaan osaa myös ravistella kuulijaansa: ”Havahdu hereille, ihminen! Sinun vuoksesi Jumala tuli ihmiseksi! Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva (Ef. 5:14). Vieläkin sanon: Sinun vuoksesi Jumala tuli ihmiseksi. Olisit joutunut ikuiseen kuolemaan, ellei hän olisi syntynyt aikaan” (Saarna 185,1).

Joulussa ei ole kysymys mistään vähäpätöisestä asiasta, vaan ihmisen pelastukselle välttämättömästä tapahtumasta. Itse Jumala tuli ihmiseksi! Augustinus ei tyydy monien saarnamiesten tapaan vain latteasti toteamaan, että Jumala tuli ihmiseksi, vaan avaa myös inkarnaation opillista puolta:

Niinpä kun Sana tuli lihaksi, Sana ei lakannut olemasta Sana. Liha otettiin Sanan osallisuuten siten, ettei se lakannut olemasta liha. Niin kuin ihminen on sielu ja ruumis, samoin on Kristus Jumala ja ihminen.  Tuo Jumala on ihminen, ja tuo ihminen on Jumala. (Saarna 186,1)

Kenenkään ei pidä luulla, että Jumalan Poika olisi muuntunut tai muuttunut ihmislapseksi. Sen sijaan meidän tulee uskoa, että jumalallinen luonto ei kadonnut, vaikka se otti täydellisesti omakseen inhimillisen. Hän pysyy Jumalan Poikana, vaikka hän syntyi ihmisen lapseksi. (Saarna 187,3)

Hän havainnollistaa inkarnaatiota myös kielifilosofisella esimerkillä, mikä kertoo siitä, että hän ei todellakaan aliarvioinut kuulijoitaan:

Samaan tapaan sana, jonka me sydämessämme synnytämme, syntyy lausutuksi sanaksi, kun se tulee ulos huuliltamme. Ei tuo sydämen ajateltu sana muutu ääneksi, vaan pysyy samana ja ottaa silti omakseen sen äännähdyksen, jonka muodossa se soi kuultavana äänenä. Silti se on tuo sama sana, joka tulee ulos äänenä, ja oli vielä äsken sisälläsi soiva hiljaisuus. Kun sana syntyy ääneksi, se ei vaihda olemustaan pelkäksi ääneksi, vaan se pysyy alallaan mielen valossa, ottaa omakseen ruumiillisen äänen ja astuu kuulijan kuultavaksi, hylkäämättä sitä, joka ajatteli sanan. (Saarna 187,3)

Inkarnaation skandaali

Moni nykyajan saarnamies voisi ottaa Augustinuksesta mallia, sillä hän ei tyydy vain toteamaan, että Kristus on tullut pelastamaan meidät, vaan pyrkii myös tekemään selväksi, miten hän on tämän tehnyt ja miksi. Augustinus lähestyy inkarnaatiota eri näkökulmista ja pyrkii selittämään ehkä itselleenkin, miksi tämä tapahtuma on välttämätön ihmisten pelastukselle.

Plotinos.jpg

Plotinos (n. 205 – 270), uusplatonismin perustaja ja Augustinuksen tärkeä filosofinen taustavaikuttaja

Augustinuksen inkarnaation merkitystä koskevien pohdintojen taustalla on voimakkaasti hänen uusplatonistinen ajattelunsa, jota lienee syytä avata lyhyesti. Augustinuksen ajattelua jäsentää uusplatonistinen olemisen hierarkia, jossa kaikki oleva on kerrostunut järjestykseen ontologisen tasonsa mukaan. Korkeimmalla tasolla on Jumala, keskitasolla ovat aineettomat sielut ja alimmalla tasolla on aineellinen maailma. Tässä olemisen hierarkiassa suora kausaalinen vaikutus voi kulkea vain ylhäältä alaspäin, ei koskaan toisinpäin. Tämä tarkoittaa sitä, että mikään materiaalinen ei voi vaikuttaa suoraan sieluun eikä mikään voi vaikuttaa Jumalaan.

Inkarnaation merkitys oli polttava kysymys Augustinukselle juuri siksi, että kristinuskon mukaan Jumalan piti tulla ruumiilliseksi, korkeimmalta olemisen tasolta alimmalle tasolle, jotta voisi pelastaa ihmisten kuolemattomat sielut kadotukselta. Mutta millä tavalla lihaksi tullut Jumala voi vaikuttaa ihmisten aineettoman sielun pelastuksen?

Kristus parantajana ja tienä

Syy siihen, miksi ihminen tarvitsee pelastusta, on synti. Augustinukselle ihmisen päämäärä on Jumalan autuaallinen katseleminen. Tässä hänen mielessään on epäilemättä uusplatonistinen Jumalan kontemploiminen mielen sisäisellä silmällä. Ihmisen pahuus on kuitenkin sumentanut tuon sielun sisäisen silmän niin, ettei se pysty katselemaan Jumalaa niin kuin sen pitäisi:

Ja miten kielemme voisikaan oikein ylistää häntä, jota edes sydämemme ei vielä kykene katsomaan? Hän loi sydämeen silmän, jolla me voisimme katsoa häntä, jos vain pahuutemme puhdistettaisiin pois, heikkoutemme parannettaisiin ja näin tulisimme niiksi autuaiksi, puhdassydämisiksi, jotka saavat nähdä Jumalan. (Saarna 188,1)

Augustinus moittii ”viisaita ja oppineita”, jotka ylpeydessään etsivät Jumalaa korkealta ja kulkevat ”halvan Jumalan ohi eivätkä siksi pääse perille hänen ylhäisiin saleihinsa” (Saarna 184,1). Tämä on Augustinuksen teksteissä hyvin yleistä polemiikkia kristinuskoa halveksivia uusplatonisteja vastaan. Augustinuksen silmissä platonistit ovat monessa asiassa täysin oikeassa, mutta heidän ylpeytensä estää heidän sydämiään kohoamasta Jumalan puoleen. Lihaksi tullut Jumala on tullut heille kompastuskiveksi. Kuitenkin ainoastaan ihmiseksi tullut Jumala voi puhdistaa sydämen, jotta se voisi kääntyä katsomaan Jumalaa, mitä platonistit yrittävät tehdä synnin sumentamilla ”sisäisillä silmillään” ilman Kristusta.

Hän tuli lihassa, puhdistaakseen lihan haavat. Hän tuli lääkitsevän maan muodossa, jotta voisi parantaa meidän sisäiset silmämme, tämän meidän ulkoisen maailmamme sokaisemat. Kun ne on tehty terveiksi, on meistä, jotka aiemmin olimme pimeyttä, tullut valoa Herrassa. Eikä se valo enää loista pimeässä niille, jotka ovat kaukana poissa, vaan se loistakoon vakaana, näkeville silmille. (Saarna 195,3)

Kristus puhdistaa sydämemme uskolla (ks. Ap.t. 15:9) kun se kasvaa hänen tuntemisessaan. Augustinus kuvaa lihaksi tulleen Kristuksen apua uskoville joulusaarnoissaan (kuten usein myös muussa kirjallisessa tuotannossaan) juhdan ja tien kielikuvien avulla: ”Pitäkööt siis alhaiset kiinni Jumalan alhaisuudesta, jotta siitä tulisi heille suuri apu, aivan kuin juhta heidän heikolle matkanteolleen, ja että he sen avun kautta pääsisivät perille Jumalan korkeuksiin” (Saarna 184,1).

Seimen ääreen astui kaksi juhtaa, kaksi kansaa: härkä tunsi omistajansa ja aasi isäntänsä seimen. Jää sinäkin seimen ääreen äläkä häpeä olla Herran juhta. Kun kannat Kristusta, et kävele tieltä harhaan, sillä sinun selässäsi on itse tie. Muistatteko aasin, joka tuotiin Herran luo? Turha hävetä, siinä tuotiin meidät. Herra istuu juhtansa selkään, me saamme kantaa, ja hän kertoo, minne matka vie. Me olemme hänen aasinsa, ja Jerusalem on meillä päämääränä. Hänen kantajinaan meitä ei paineta maahan, vaan nostetaan ylös. Hänen johdollaan emme eksy tieltä. Kun kuljemme hänen luokseen ja hänen avullaan, emme kulje kadotukseen. (Saarna 189,4)

Ykseyden äiti

Lopuksi mainittakoon joitain mariologisia helmiä, joita Augustinus tulee väläyttäneeksi joulusaarnoissaan. Mainitsin jo Augustinuksen tavan käyttää inkarnaation paradokseja hyväkseen saarnoissa, ja luonnollisesti Marian yhtäaikainen neitsyys ja äitiys sopivat tähän kaavaan loistavasti. Augustinuksen tavassa puhua Neitsyt Mariasta hänen kaikenkattava neitsyytensä tulee kuitenkin mielestäni erityisen näkyvästi esille: ”Neitsyt hän oli, kun lapsi sai alkunsa, neitsyt synnyttäessään, neitsyt raskaana ollessaan, neitsyt sikiötä kantaessaan, ainaisesti neitsyt” (Saarna 186,1)

Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi Fra Angelicon (1395-1455) maalaamina

Huomattavia piirteitä Augustinuksen joulusaarnojen mariologisissa maininnoissa ovat myös hänen tapansa sitoa Jeesuksen ainutkertainen syntymä hänen syntymäänsä kristittyjen sydämissä ja rinnastaa Maria syvällisellä tavalla kirkon kanssa. Lopetan tämän artikkelin lainaukseen, jossa tuodaan mielestäni erityisen kauniisti esille sekä Kristuksen ja uskovien tiivis yhteys että Marian ja kirkon rooli äitinä ja tahrattomana neitsyenä:

Koska siis Kristus on totuus ja rauha ja vanhurskaus, saattakaa hänet uskossa alulle ja synnyttäkää hänet teoin tähän maailmaan: se, minkä Marian kohtu teki hänen ruumiissaan, tehköön teidän sydämenne Kristuksen laissa. Onhan teilläkin osanne neitsyen synnytyksessä, koska olette Kristuksen ruumiin jäseniä. Maria synnytti teidän päänne, teidät synnytti kirkko. Ja kirkkokin on sekä äiti että neitsyt: äiti se on rakkauden sylinä, neitsyt se on uskon ja nöyryyden koskemattomuudessa. Kirkko synnyttää monia kansoja, jotka kuitenkin ovat yhden Herran jäseniä. Kirkko on Kristuksen ruumis ja morsian ja siinäkin esikuvansa kaltainen ollen monissa lapsissaan ykseyden äiti. (Saarna 192,2)

Mainokset

3 comments

  1. Joskus tuli luettua jotakin Augustinuksen saarnakokoelmaa ja se oli aikamoista toistoa. Ei juolahtanut mieleen, että olisihan siihen voinut suhtautua kuin puhuttuun saarnaan ja lukea yhden kappaleen illassa. Kärsimättömänä nykyaikaisena siirryin muihin puuhiin. Pitääpä koettaa korjata tämä virhe.

    Mainio ajatus säästää aiheen käsittely joulunaikaan, jonka varsinainen kristillinen sisältö aina tuntuu hiukan hukkuvan muun sisällön virtaan. Kiitos erittäin mielenkiintoisesta kirjoituksesta!

    Hahmotelma metafyysisistä tasoista on kiehtova. Korkealle ei kuroteta materiaalisen tason täydellisellä hallinnalla tai ylpeällä teoreettisella osaamisella. Kristuksen oli tultava alas nostaakseen synteihinsä sotkeutuneet ylös ja tällöin materiaalisen tason ylittävät tasot korostuvat, siispä hiukan erikoista nykyaikaisen joulun materiaalisuus.

    Ihmettelen myös miten Augustinuksen mariologiset pohdinnat näyttäytyvät luterilaisen lukijan silmään. Eikö mieleen juolahda, että uskoa on mahdollisesti puhdistettu hiukan liian tehokkaalla hiekkapuhaltimella ja jotain olennaista on kulunut suuresta kuvasta pois? Kuitenkin seimeä ja härkiä jaksetaan aina muistella. No, joulu on joka tapauksessa ihmeellistä aikaa, hienoa päästä taas viettämään sitä oli painotukset mitä tahansa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos mukavasta esittelystä. Käännöskokoelman julkaisun jälkeen on Clemens Weidmann editoinut kaksi joulusaarnaa lisää (Sermones selecti, CSEL 1, ss.363A-B), ja nepä ovatkin aika erikoisia tekstejä. Weidmann pitää niitä siis aitoina Aug:n saarnoina, tähän mennessä ovat saaneet epäaidon leiman.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s