joulu

Kaksi erilaista Betlehemiä

JUHO SANKAMO

Muistan nuoruudestani, kun erästä tyyppiä kutsuttiin sanalla umpiuskovainen. Se ei ole mikään imarteleva todistus evankeliumin vapauttavasta voimasta. Tuolla umpiuskovaisella taisi olla niin sanotusti pipo kireällä tai nuttura tiukassa. Katoliset teologit määrittelivät joskus keskiajalla, että ihminen on ainutlaatuisen avoin olento. Hänen ei pidä elää suljetussa kuplassa, vaan hänen tulee olla avoin: muistoissaan hän leijailee menneisyyteen, toiveissaan taas tulevaisuuteen.

Federico Barocci: Jeesuksen syntymä, n. 1597

Mielikuvitus johdattaa hänet minne vain. Uskossaan hän on jäsen Kristuksen ruumiissa, hän on Jumalan lapsi. Rakkaudessaan hän auttaa onnettomia ja itkee itkevien kanssa.

Betlehemissä oli kuvainnollisesti kaksi taloa. Toinen oli suljettu, toinen oli avoin. Evankelista Luukas kertoo, että pyhälle perheelle ei ollut sijaa majatalossa (Luuk. 2:7). Niinpä neitsyt Maria peitteli vauvansa seimeen, joka ilmeisesti löytyi jostain paimenten luolasta. Varhainen perimätieto kertoo pyhän perheen yöpyneen juuri luolassa. Sinne saattoivat raavaat paimenet tulla katsomaan vastasyntynyttä Herraa ja Messiasta. Tuo Jeesuksen syntymäpaikka, luola, on valtavan kaunis paikka.

Luukas kertoo, kuinka taivas aukeni ja enkeli ilmoitti paimenille öisellä kedolla: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2.) Taivas aukeni ja suuri enkelien sotajoukko ylisti Jumalaa. Paimenet saivat kuulla ja nähdä tämän. Paimenet saivat juosta tuonne vaatimattomaan paikkaan tervehtimään suurinta ihmettä. (lisää…)

Kuka on Jeesus Kristus? Dogmihistoriallinen johdatus seimen lapsen salaisuuteen

EMIL ANTON

Kävin muutamassa kauniissa joulukonsertissa. Niissä laulettiin Jeesuksesta. Tuli ihmeellinen olo. Se ei oikein sopinut yhteen sen todellisuuden ja ilmapiirin kanssa, jossa Suomessa noin muuten eletään. ”Sisäpiiriläisenä” tykkäsin konserteista paljon, mutta samalla mietin kasvavan ”ulkopuolisten” joukon tuntemuksia. Jospa laulujen kauneus herättäisi joissakuissa kiinnostuksen sitä tyyppiä kohtaan, josta niistä lauletaan?

”Kuka on Jeesus Kristus” ei ole tänä päivänä kovin mielenkiintoinen kysymys. Sitä pidetään ehkä uskonkysymyksenä, josta saa ajatella mitä lystää ja johon ei ole mitään yleispätevää oikeaa vastausta. Voivoi, mistä jäädäänkään paitsi. Kysymys on itse asiassa yksi maailman mielenkiintoisimmista. Kristillisessä kirkossa Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-idässä ei juuri muusta väännettykään noin kolmeensataan vuoteen 300-600-luvuilla. Valitettavasti kristikunta myös hajosi tuolloin pysyvästi kolmeen osaan tämän takia (se siitä ”jakamattomasta kirkosta” vuoteen 1054 asti…).

Asiaa on siis mietitty perusteellisesti pitkin vuosisatoja, ja historiasta on paljon opittavaa. Toki viime aikoina on nähty myös kolme modernin historiallisen Jeesus-tutkimuksen aaltoa. Yksi varmaan aika yleinen moderni mielipide on sellainen, että Jeesus oli ihan hyvä lähimmäisenrakkauden opettaja, mutta tuskin mikään Jumala tai Jumalan poika, joka olisi syntynyt neitseestä ja noussut kuolleista. Tällä näkemyksellä suostutaan Jeesuksen historiallisuuteen (josta kirjoitin vuosi sitten) ja ”hyvätyyppiyteen” muttei yliluonnollisuuteen.

Tässä on kuitenkin sellainen ongelma, että oikeastaan kukaan Jeesuksen aikalainen ei ajatellut Jeesuksesta näin. Se ei ollut osa hänen välitöntä ”vaikutushistoriaansa”. Sen sijaan reaktioita oli lähinnä kaksi: jumalanpilkkaaja, väärä Messias, tai sitten Jumalan poika, Messias. Nämä olivat vaihtoehdot. Jos emme halua valita ensimmäistä, niin valitsemme sitten toisen. Mutta tämäkään vastaus ei ole yksiselitteinen. Mitä ihmettä tarkoittaa ”Jumalan poika”? Jumalan siittämä ihminen? Jumalan pojakseen ”adoptoima” ihminen? Vai onko tämä vain mytologista kieltä? Ja jos ei, niin mitä sitten? (lisää…)

Mielikuvitusmatka joulun ihmeeseen

EETU MANNINEN

Arkipuheessa ”mielikuvituksella” on usein negatiivinen konnotaatio. Jos jokin on ”mielikuvituksen tuotetta”, tällä tarkoitetaan, että asia on virheellinen tai ei vastaa todellisuutta. Jos jollakin on ”vilkas mielikuvitus”, tällä tarkoitetaan, että joku on keksinyt jotain aivan todella päätöntä.

Kuitenkin ”vähintään 50 % kaikesta siitä, mitä pidät todellisena, on mielikuvituksesi tuotetta. Tämä pätee niin tosina pitämiin uskomuksiisi kuin ihan arkiseen havaintokokemukseenkin. Siitä huolimatta toimimme jatkuvasti niin kuin kaikki, mitä tiedämme tai koemme, olisi totta.” (Järvilehto 2014, 81.)

Mielikuvitus on siis olennaisen tärkeä väline jäsentää ja hahmottaa todellisuutta. Kuten tulemme huomaamaan, se on myös historiantutkimukselle suorastaan välttämätön työkalu. Tässä kirjoituksessa yritän näin joulun kunniaksi ymmärtää inkarnaation, eli Jumalan ihmiseksi tulemisen ihmettä eläytymällä siihen liittyviin tapahtumiin mielikuvitukseni avulla – historiasta tietämämme tosiasiat parhaani mukaan huomioon ottaen. (lisää…)

Uutta idän tietäjistä

OSKARI JUURIKKALA

Idän tietäjät

Idän tietäjät (Perussanoma 2016)

Tänä vuonna luin joululomalla Jouko Martikaisen pienen helmen nimeltään Idän tietäjät (Perussanoma 2016). Se tarjoaa raikkaan näkökulman loppiaiseen, jolloin muistelemme erityisesti Matteuksen evankeliumin 2. luvun kertomusta idän tietäjistä, jotka saapuivat kumartamaan Kristusta.

Martikainen oli itäisen kirkkohistorian professori Göttingenin yliopistossa ja etenkin syyrialaisen perinteen asiantuntija. Idän tietäjissä hän ammentaa laajasta antiikin kulttuurien tuntemuksestaan selvittääkseen Matteuksen jouluevankeliumin mahdollista historiapohjaa. Lopputulema on, että se voi hyvinkin perustua todelliseen tapahtumaan.

(Aiheesta on saanut viime aikoina huomiota myös Dwight Longeneckerin kirja The Mystery of the Magi, jota en ole vielä lukenut. Tässä siitä tiivistelmä.) (lisää…)

Enkelien kirjeitä pilke silmäkulmassa

OSKARI JUURIKKALA

kirjeita

Isä Raimo Goyarrolan Kirjeitä taivaasta: Ruusukon iloiset salaisuudet enkeleiden mukaan on pieni, rosoinen timantti, joka sopii erinomaisesti lapsenmielisille sieluille joulun mietiskelyä varten. Luin teoksen ensi kerran viime joulun tienoilla. Se hämmensi, ärsytti ja ihastutti. Päätin kirjoittaa siitä Katolista hapatusta -blogiimme sopivana hetkenä, joka on nyt tullut.

Kirjan tekijä on baskimaalainen katolinen pappi, joka tuli Suomeen runsaat 10 vuotta sitten ja toimii tällä hetkellä yleisvikaarina Helsingin hiippakunnassa. Hän on aiemmalta ammatiltaan lääkäri ja on suomeksi julkaissut pienen teoksen eutanasiastaKirjeitä taivaasta tuo esille toisenlaisen näkökulman: hartaan ja samalla lapsekkaan humoristisen.

Kirjalliselta muodoltaan teos on vaatimaton ja hieman rosoinen. Lisäksi se herätti ainakin minussa paikoitellen pientä vastustelua, tyyliin ”no ei kai se nyt noin ollut!”. Mutta kun jatkoin lukemista, kirja vei pikku hiljaa mukanaan ja lopulta valloitti sydämellisyydellään.  (lisää…)

Augustinuksen joulusaarnat – retoriikan mestari paradoksien äärellä

EETU MANNINEN

Augustinus, Jumala syntyi ihmiseksi (Perussanoma 2016)

Perussanoma julkaisi viime jouluksi saarnakokoelman, johon sisältyy kaikki Augustinuksen (354-430) joulusaarnat. Mukana on myös saarnoja, jotka on perinteisesti yhdistetty Augustinukseen, mutta joita nykytutkimus ei enää pidä Hippon piispan itsensä kirjoittamina. Saarnat on suomentanut Timo Nisula, ja jälki on tuttuun tapaan sujuvaa ja helppolukuista.

Sain kokoelman käsiini viime tammikuussa ja luin ohuehkon kirjan lähes yhdeltä istumalta. Koska teoksen teema on vahvasti sidoksissa jouluun, päätin kuitenkin siirtää arvion seuraavaan joulunaikaan.  Kirjan voi nähdäkseni huoletta arvioida vuoden myöhässä, koska sen sisältö on ajatonta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että se on hyvästä hengellisestä kirjallisuudesta ja kirkkoisistä pitävälle oiva joululahja vuodesta toiseen. (lisää…)