Enkelien kirjeitä pilke silmäkulmassa

kirjeitaIsä Raimo Goyarrolan Kirjeitä taivaasta: Ruusukon iloiset salaisuudet enkeleiden mukaan on pieni, rosoinen timantti, joka sopii erinomaisesti lapsenmielisille sieluille joulun mietiskelyä varten. Luin teoksen ensi kerran viime joulun tienoilla. Se hämmensi, ärsytti ja ihastutti. Päätin kirjoittaa siitä Katolista hapatusta -blogiimme sopivana hetkenä, joka on nyt tullut.

Kirjan tekijä on baskimaalainen katolinen pappi, joka tuli Suomeen runsaat 10 vuotta sitten ja toimii tällä hetkellä yleisvikaarina Helsingin hiippakunnassa. Hän on aiemmalta ammatiltaan lääkäri ja on suomeksi julkaissut pienen teoksen eutanasiastaKirjeitä taivaasta tuo esille toisenlaisen näkökulman: hartaan ja samalla lapsekkaan humoristisen.

Kirjalliselta muodoltaan teos on vaatimaton ja hieman rosoinen. Lisäksi se herätti ainakin minussa paikoitellen pientä vastustelua, tyyliin ”no ei kai se nyt noin ollut!”. Mutta kun jatkoin lukemista, kirja vei pikku hiljaa mukanaan ja lopulta valloitti sydämellisyydellään. 

Voimallinen nöyryys 

Birth_of_Jesus_-_Capella_dei_Scrovegni_-_Padua_2016

Giotto di Bondonen (c. 1270–1337) maalaukset kuvittavat kirjaa

Kirjeitä taivaasta koostuu viidestä fiktiivisestä kirjeestä, jotka käsittelevät viittä ruusukon iloista salaisuutta: enkelin ilmestyminen Marialle, Marian vierailu Elisabetin luona, Jeesuksen syntymä Betlehemissä, Jeesuksen omistaminen Jumalalle temppelissä sekä Jeesuksen löytäminen 12-vuotiaana temppelistä. Kunkin kirjeen on kirjoittanut enkeli, joka tuo tapahtumaan oman näkökulmansa.

Ensimmäinen kirjoittaja on itse arkkienkeli Gabriel. Kirjeen suuri teema on hyvän ja pahan välinen taistelu, jota käydään yhä. Avain hyvän voittoon on yllättävä: Gabriel korostaa uskon ja nöyrän kuuliaisuuden yllättävää voimaa Jumalan tahdon toteutumiseksi maailmassa ja ihmisen historiassa. Hienovaraisin vedon Goyarrola kehottaa lukijaa soveltamaan tätä itsensä ja ymmärtämään vaatimattomankin elämän suuren merkityksen Jumalan silmissä.

Toisesta kirjeestä lähtien näkökulmat ovat mielikuvituksellisempia. Toisen kirjeen kirjoittanut enkeli on Johannes Kastajan suojelusenkeli. Tästä avautuu näköala, joka tarjoaa tilaisuuden korostaa ihmiselämän arvokkuutta sikiämisestä lähtien. Muutenkin Kastajan suojelusenkeli valottaa viehättävällä tavalla erästä katolisen kristinuskon peruspiirteistä: inkarnaation realismia eli sitä, että Jumala on todella tullut ihmiseksi ja tällä tapahtumalla on ratkaiseva vaikutus siihen, miten tarkastelemme ihmisruumista:

Voi ystävä rakas, kunpa ymmärtäisit elämän ihmeen! Olin täynnä ihailua, kun katselin, kuinka ensimmäinen solu alkoi kasvaa hedelmöityksen seurauksena, kuinka kudokset ja eri elimet vähitellen muodostuivat. Kyllähän minä tiedän, ettei teillä ole kuolematonta ruumista, mutta ihmiselämän alku on vaikuttava. Kyseessä on uusi ihmisluomus jo ensi hetkestä lähtien, kun Jumala lahjoittaa sielun ihmiselle. Ruumis, jota voi helliä ja hyvälillä ja joka voi ottaa vastaan hyväilyjä ja suudelmia, ruumis, joka ihmisenä on kykeneväinen omistautumaan muille, kärsimään muiden puolesta ja iloitsemaan muiden kanssa. Se on ruumis, joka auttaa kaatunutta nousemaan, joka tukee vajaakuntoista, ruumis, joka itkee ja lohduttaa, joka saa nauramaan, joka antaa anteeksi ja saa anteeksi, ruumis, joka hymyilee.

Vapauttavaa huumoria

Selvä suosikkini on kolmas kirje, joka käsittelee Jeesuksen syntymää. Tässä kohtaa teos pääsee todella vauhtiin. Näkökulmakin on viehättävän originelli, suorastaan humoristinen. Kertojana toimii tällä kertaa enkelikuoron kapellimestari. Minkä enkelikuoron? Tietysti sen, joka lauloi paimenille Kunnia Jumalalle korkeuksissa! Teos ammentaa tästä ajatuksesta melkein kieli poskella:

Musiikki on minulle kaikki kaikessa. Mutta ennen kuin rupean laulamaan, antakaa minun esitellä itseni. Minä olen taivaallisen kuoron kapellimestari. Tätä varten minut on luotu. Minulla on lukemattomia kappaleita repertuaarissani: ”Ihmisen luominen”, ”Jumalan lepo”, ”Nooan arkki”, ”Kymmenen käskyä” … mutta ehdoton suosikkini on ”Jumalan Pojan syntymä”.

Huumori ei riko kirjeen harrasta perustunnelmaa, vaan se avaa lukijassa vapauttavia tunnepolkuja. Hupaisa ja samalla koskettava on kuvaus tallista, jossa Jeesus syntyy. Siitä on helppo aistia, että kirjoittaja on viettänyt runsaasti aikaa seimen äärellä, antaen mielikuvituksensa laukata vapaasti:

Giotto,_Lower_Church_Assisi,_Nativity_01[Joosef ja Maria] suuntaavat kohti tallia, jonka sisältä he löytävät lehmän. Lehmä on puoliunessa, kun he astuvat sisään. Lehmä ihmettelee uusia seuralaisiaan, mutta ymmärtää pian, että jotain suurta on tapahtumaisillaan. Lehmä vetäytyy syrjään – se menee nurkkaan ja antaa pariskunnalle tilaa. Aasikin menee toiseen nurkkaan ja niin molemmat eläimet jäävät seuraamaan tarkkaavaisesti Mariaa. (…) Joosef yrittää siivota paikan niin hyvin kuin mahdollista. Hän sytyttää tulen ja levittää lattialle pienen huovan, jotta Maria voisi levätä. Tämän jälkeen hän rakentaa seimen, jonne vastasyntynyt Jeesus laitetaan. Joosef nostaa katseensa kohti taivasta. Hetki on koittamaisillaan. (…)

Kolmanteen kirjeeseen sisältyy omaperäinen tulkinta Betlehemin tähdestä, joka johdatti Itämaan tietäjiä. Loiste ei tullut aineellisesta tähdestä vaan taivaallisesta enkelikuorosta. Se lakkasi hetkeksi loistamasta, kun enkelit liikuttuneina vaikenivat ja ihastelivat vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Jälleen tekijä hyödyntää tilaisuutta antaakseen lukijalle käytännöllisiä neuvoja: ”Tähti on meidän kuoromme. Älä kerro sitä kenellekään. Se on se valo, joka lähtee enkelimäisestä musiikista, jota soitetaan uskollisesti Jumalan partituurin mukaisesti. Sinulla on myös oma tähtesi, seuraa sitä! Lisäksi myös sinä voit toimia valona, jotta toiset löytäisivät Jumalan, jos vain soitat niistä nuoteista, joita suuri jumalallinen säveltäjä on sinulle antanut.”

Yllättävä Joosef 

Pitkän kirjeen lomaan on sijoitettu useita ajatuksia, jotka voivat jäädä kaikumaan lukijan sielussa. Yksi niistä on kuvaus Joosefista ja hänen ahdistuksestaan johtuen Marian odottamattomasta raskaudesta. Perinteistä kirkkoisien tulkintaa seuraten kirje esittää, että Joosef uskoi Marian viattomuuteen ja siksi luuli raskauden tarkoittavan, että Marialla oli jokin jumalallinen tehtävä, jossa hänellä itsellään ei ollut sijaa. Enkeli kuvaa ihaillen Joosefin rohkeaa päätöstä lähettää Maria salassa pois, ja kertoo miten Joosefin suojelusenkeli siihen reagoi:

Joosefin enkeli ei kestänyt enempää. Hän meni Jumalan toisen persoonan luokse ja sanoi: ”Tiedän, ettei minulla ole oikeutta vaatia Sinulta mitään, mutta olet antanut tehtäväkseni suojella maanpäällistä isääsi. Et kai aio antaa hänen häipyä, ja vielä niin että syyttävät sormet osoittavat epäoikeudenmukaisesti häneen? Mitä Marialle käy ilman häntä? Ja miten Sinun käy maan päällä ilman häntä?” Jumalan Sana vastasi ytimekkäästi: ”Kaikilta minuun uskovilta pyydän Abrahamin uhrausta.”

giotto egitto

Enkeli selittää, että samoin kuin Abraham osoitti kuuliaisuutta Jumalalle olemalla valmis uhraamaan poikansa, samoin Joosefin ”piti jättää Maria, rakkautensa. Sen lisäksi hänen piti tuhota oma maineensa, jotta hän voisi suojella vaimonsa arvokkuutta. Sekä Joosef että Abraham antautuivat Jumalan käsiin, ja voidaan sanoa, että molempien usko on jättänyt syvän jäljen ihmiskunnan historiaan.”

Muutoinkin kirjeistä välittyy syvällinen näkemys Joosefista, Marian puolisosta ja Jeesuksen maanpäällisestä isästä. Teemaan palataan neljännessä kirjeessä, jonka kertojana toimii Joosefin suojelusenkeli. Tämä kuvaa hienosti Joosefin rukoilevaa asennetta, kykyä hakeutua hiljaisuuteen ja kuunnella Jumalan johdatusta. Toisaalta hän havaitsee Joosefissa evankeliumien perusteella esimerkillistä oma-aloitteisuutta ja päättäväisyyttä.

Neljännen kirjeen Jeesus-lapsen kuvauksissa korostuu jälleen lihaksi tulon ihme eli Jumalan täydellinen ihmisyys Jeesuksessa:

Molempien vanhempien rooli lasten kanssa perheessä on erittäin tärkeä. Korvaamaton, sanoisin. Lapsilla on oikeus isään ja äitiin. Jeesus, Jumalan poika ja tosi ihminen on halunnut saada maanpäällisen isän. Joosefilla oli tärkeä osa hänen kasvatuksessaan. Hän pyysi minulta jatkuvasti apua ja neuvoja varsinkin opettaakseen Jeesusta rukoilemaan. Kun tuli sopiva hetki, Joosef kysyi minulta, pitäisikö hänen opettaa Jeesukselle rukoukset, joita jokainen juutalainen rukoili. Pitäisikö hänen opettaa rukoilemaan ja puhumaan henkilökohtaisesti Isä Jumalan kanssa, jonka poika hän oikeastaan on. (…) Kyllä, Joosefin täytyy opettaa Jeesusta rukoilemaan. Kolminaisuuden mietiskelyn ohella elämäni suloisimmat hetket ovat olleet, kun Joosef on rukoillut Jeesuksen kanssa. Niitä ei voita mikään.

Käytännöllisiä neuvoja 

giotto tempio

Viides kirje on peräisin Jerusalemin temppelin suojelusenkeliltä. Jälleen kirjoittaja johtaa näkökulmasta käytännöllisiä ja ajankohtaisia ajatuksia, koskien muun muassa kirkkorakennusten ja näkyvän jumalanpalveluselämän tärkeyttä. Muita päivänpolttavia sovelluksia ovat kysymys julkiateismista ja kirkon vainoista sekä luonnollisen perheen roolista Jumalan suunnitelmissa: ”Pyhän perheen elämä kului niin kuin minkä tahansa tavallisen perheen. Joosef aloitti uudelleen työt verstaassaan. Maria huolehti kotitöistä – tehtävästä, joka on yhtä arvokas kuin muutkin työt. Arvokkaampikin jos minun enkelin mielipidettä kysytään, ja voin vakuuttaa, että se on tärkein työ, mitä ihminen voi tehdä.”

Kenelle Kirjeitä taivaasta sopii? Se lienee liian vaikea lapsille, ja toisaalta se voi olla liian hauska ja mielikuvituksellinen niille, jotka ottavat teologian yksinomaan tosissaan. Ehkä se sopii parhaiten lapsenmielisille aikuisille. Toisaalta se voi johdattaa vakavampiakin ottamaan ainakin muutama askel sillä tiellä.

 

Mainokset

2 comments

  1. Käsittääkseni, ja tämä on hyvin hatara käsitys, isä Raimolle on hyvin tärkeä aihe se, että olemme Jumalan lapsia. Kun pohdiskelee nykyaikaa, niin on vaikea olla yhtymättä tähän painotukseen. Tarvitsemme kipeästi lapsenkaltaisuutta, joka avaisi hengellisen tien eteenpäin materiaalisen nihilismin umpikujasta. Tässä mielessä kaunis, hyvä ja totuutta etsivä mielikuvitus voi synnyttää paljon enemmän hyvää maailmassamme kuin vallalla oleva looginen täsmällisyys, sillä myyttinen ajattelu tavoittaa jotain siitä äärettömästä, jota systematisoitu jähmeä logiikka ei voi lähestyä, ja sisältää aina lähtökohtaisesti viisauden rajallisuudestamme, täyttymättömästä toisen todellisuuden kaipuustamme ja hengellisestä lapseudestamme. Olen sitä mieltä, että mielikuvitus on kuin elin, jota pitää hoitaa parhaalla mahdollisella ravinnolla ja harjoituksella, ja aikamme ihmisen mielikuvitus suorastaan riutuu tässä mielessä. Yksi tärkeimpiä syitä mielikuvituksen laiminlyöntiin on väärinymmärrys siitä, että looginen ajattelu ja mielikuvituksen harjoittaminen olisivat ristiriidassa keskenään, tai että ne olisivat täysin erillisiä lokeroita, joista edellinen on totta ja jälkimmäinen tarua. Itse asiassa molemmat tavat ajatella ovat rajallisen ihmismielen pyrkimyksiä jäljittää totuudenmukainen sielun tila, ja lopulta nimenomaan lapsenomainen mielikuvitus avaa oven ymmärtää totuutta loputtomissa ilmenemismuodoissaan, koko persoonassaan, logiikan ja perimätiedon antaessa rakennetta ja johdatusta mielen poluille.

    Siunauksellista joulua kaikille!

    Liked by 1 henkilö

    1. Viisaita sanoja. Mielikuvituksen rooli on todella tärkeä. Antiikissa se ymmärrettiin hyvin, myös Platonin filosofiassa. Kristillisen mielikuvituksen viljeleminen on tärkeä, ajankohtainen haaste.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s