Uutta idän tietäjistä

Idän tietäjät

Idän tietäjät (Perussanoma 2016)

Tänä vuonna luin joululomalla Jouko Martikaisen pienen helmen nimeltään Idän tietäjät (Perussanoma 2016). Se tarjoaa raikkaan näkökulman loppiaiseen, jolloin muistelemme erityisesti Matteuksen evankeliumin 2. luvun kertomusta idän tietäjistä, jotka saapuivat kumartamaan Kristusta.

Martikainen oli itäisen kirkkohistorian professori Göttingenin yliopistossa ja etenkin syyrialaisen perinteen asiantuntija. Idän tietäjissä hän ammentaa laajasta antiikin kulttuurien tuntemuksestaan selvittääkseen Matteuksen jouluevankeliumin mahdollista historiapohjaa. Lopputulema on, että se voi hyvinkin perustua todelliseen tapahtumaan.

(Aiheesta on saanut viime aikoina huomiota myös Dwight Longeneckerin kirja The Mystery of the Magi, jota en ole vielä lukenut. Tässä siitä tiivistelmä.)

Maaginen perinne

Idän tietäjät koostuu kolmesta luvusta, joista kaksi ensimmäistä käsittelevät kysymystä tietäjien identiteetistä. Ensimmäinen luku analysoi Matteuksen evankeliumin tekstiä sekä läntistä perinnettä, jonka mukaan tietäjiä oli kolme. Nykyään monet pitävät tarinaa sadunomaisena ja epäuskottavana, mihin liittyen Martikainen tarjoaa kiinnostavan argumentin historiantutkijan näkökulmasta:

Olisi kuitenkin väärin otaksua lapsuudenkertomusten olevan tekaistuja tai fiktiivisiä, vaikka niihin meistä aluksi näyttäisi sisältyvän uskomattomilta tuntuvia piirteitä. Legenda nojaa aina tai lähes aina johonkin tapahtuneeseen, johon liittyy sitä tulkitseva ja avaava selitys. Näin tosiasiat eli faktat ja niihin liittyvät selitykset eli tulkinnat kulkevat käsi kädessä, toista ei ole ilman toista. (…) Tutkimuksen tulee mielestäni lähteä siitä yleisestä kriteeristä eli arviointiperusteesta, että, ellei tulkittava lähde, tässä siis Matteuksen kertomus, ole ristiriidassa tuntemiemme lähteiden tai tosiasioiden kanssa, se on otettava ominaispainostaan. Hyvälle tutkijalle on tunnusomaista, että hän on kriittisempi itseään kuin tutkittavaa lähdettään kohtaan. (s. 14-15)

Tämä ei tietenkään todista kertomusta todeksi, mutta se on tärkeä metodinen lähtökohta, jos tietäjien historiallisuutta halutaan tutkia vakavasti. Läntisen perinteen osalta kirja on turhankin lyhyt, mutta asiaan vihkiytymättömälle Martikainen tarjoaa tärkeitä selventäviä näkökohtia, joiden joukossa on selitys evankeliumin ”tietäjä” (kreikaksi magos) -sanasta ja sen persialaisesta alkuperästä.

Yleisimmin magos tarkoittaa Persian oman uskonnon eli zarathustralaisuuden oppineiden pappissäätyä. Sen edustajat muodostivat myös suurkuninkaan neuvoston. Maagit olivat kuuluisia siitä, että he olivat perehtyneet erityisesti tähdistä ennustamiseen eli astrologiaan, lääke- ja luonnontieteisiin. (s. 16-17)

Matteuksen kaksitoista tietäjää syyrialaisissa lähteissä

Kysymykseen mahdollisten idän tietäjien identiteetistä syvennyttään uudella tavalla kirjan toisessa luvussa, jonka aihe on, ei kolme vaan kaksitoista tietäjää syyrialaisen perinteen mukaan. Tässä luvussa Martikainen panee likoon syyrialaisen kulttuurin asiantuntemuksensa tavalla, jota harvasta teoksesta löytyy. Kirjoittaja antaakin ymmärtää, että asiaa koskevat syyrialaiset lähteet ovat tähän asti olleet varsin vähäisen tieteellisen tutkimuksen kohteena.

Idän tietäjät James Tissotin (1836-1902) maalaamina

Idän tietäjistä kiinnostuneita suosittelen lukemaan koko luvun itse, tässä otan esiin vain muutamia poimintoja. Ensinnäkin syyrialaiset lähteet sisältävät nimilistan, joka on Moses bar Kefan (k. 903) kautta peräisin Jaakob Edessalaiselta (633–708). Jaakob oli Martikaisen mukaan tuolloin ”koko kristikunnan oppinein mies”, ja hänellä ”näyttää olleen käytössään useita lähteitä”. Nimilistan pohjalta hän ilmoittaa päättäväisesti, että tietäjät tulivat Persiasta.

Kahdentoista tietäjän nimilistaa arvioidessaan Martikainen toteaa, että nimet ovat tyypillisiä Persian partilaiskaudelle, joka alkoi n. 250 eKr. ja päättyi 224 jKr. Listaa on hänen mukaansa tutkittu yllättävän vähän. Yksi harvoista on saksalainen orientalisti Ferdinand Justi (1837–1907) teoksessaan Iranilainen nimikirja (Iranisches Namenbuch, vuodelta 1896). Justin nimikirjan perusteella tietäjät olivat partilaisia ruhtinaita. Tämä on sikäli kiinnostava yksityiskohta, että se tukee myös läntisen hartausperinteen tapaa kuvata idän tietäjiä ”kuninkaina”.

Messiaanista zarathustralaisuutta?

Toiseksi Martikainen valottaa taitavasti niitä syitä, jotka voisivat selittää messiaanisen odotuksen ja tähtien tutkimisen yhdistelmää Persiassa. Yksi niistä lähteistä, joihin Jaakob Edessalainen nojasi, tunnetaan syyrialaisessa perinteessä nimillä ”Zarathustran testamentit” ja ”Maagien ilmestys”. Sen alkuperästä ei ole tarkkoja tietoja. Yhtä kiinnostava on kuitenkin Martikaisen käsitys sen taustasta:

Omasta puolestani olen vakuuttunut siitä, että Zarathustran testamentit ovat alkuaan kuuluneet zarathustralaisuudesta juutalaisuuteen tai sen sympatisoimiseen kääntyneelle ryhmälle tai liikkeelle. Sille on ollut tunnusomaista tietty synkretistinen uskonnäkemys, jossa oli aineksia sekä persialaisesta uskosta että Vanhasta testamentista. (s. 26)

Tätä puolestaan selittää se seikka, että israelilaisia siirrettiin Kaksoisvirtainmaahan ja Persiaan ainakin kolmessa eri yhteydessä 700- ja 500-luvuilla eKr. Martikainen taustoittaa asiaa myös persialaistaustaisen metropoliitta Salomon Basralaisen (eli 1200-luvulla) sekä muiden syyrialaisoppineiden välittämillä tiedoilla. Niistä ”käy ilmi, että zarathustralaisuudessa on vaikuttanut vahva uudenlaisen pelastajaprofeetan odotus, jonka syntyminen maan päällä on nähtävissä taivaan merkeistä eli tähdistä.” (s. 40) Tätä odotusta ovat ilmeisesti ruokkineet vuosisatojen aikana juutalaisilta saadut vaikutteet, ja toisaalta tämä odotus on vahvistanut etenkin pakkosiirtolaisuuden keskuudessa syntynyttä juutalaista Messias-odotusta.

Tästä kaikesta ei ehkä vielä voida saada täyttä varmuutta idän tietäjiä koskevan perinteen todenperäisyydestä, mutta ainakaan se ei syyrialaisten lähteiden valossa näytä tyhjästä temmatulta legendalta, jonka Matteus sepitti korostaakseen Betlehemissä syntyneen lapsen erityisyyttä. Evankelista Matteus todennäköisesti kirjoitti nimeään kantavan evankeliumin (tai sen arameankielisen luonnoksen) Syyriassa, minkä perusteella hänellä oli uskottavasti yhteys ainakin syyrialaiseen perinteeseen, jonka hän tiivisti kirjoittamaansa evankeliumiin.

Betlehemin tähti: tarua vai sittenkin totta?

Idän tietäjät ja Jeesus-lapsi Giotton (n. 1270-1337) maalauksessa

Historiallisuutta koskien on kuitenkin vielä käsiteltävä yhtä kysymystä, nimittäin Betlehemin tähteä. Ei kai Matteuksen kuvaus ole siltä osin lainkaan uskottava? Tähän kysymykseen pureutuu kirjan kolmas luku. Martikainen nojaa pitkälti astronomi Konradin Ferrari d’Occhieppon (1907–2007) kuuluisaan teokseen Der Stern von Bethlehem in astronomischer Sicht: Legende oder Tatsche? (Giessen 1999, 3. laajennettu painos).

Tältä osin kirja tarjoaa vähemmän originellia tutkimusta, mutta perusteellinen tiivistelmä ja taitava analyysi Ferrari d’Occhieppon tunnetusta teoksesta on erittäin hyödyllinen, koska kirjaa ei ole vielä saatavilla muutoin kuin alkuperäiskielellä. Samaan teokseen nojaa muuten toinenkin Perussanoman julkaisema teos, nimittäin paavi Benedictus XVI:n Syntyi neitsyt Mariasta (2014). (Englanniksi aiheesta on laaja kirjallisuus, ks. tiiviisti esim. tämä artikkeli.)

Mainitsen tässä vain muutamia asiakohtia. Ensinnäkin Matteuksen mainitsema tähti ei ilmeisesti ollut sitä sanan modernista merkityksessä, vaan planeettojen konjunktio, kuten jo Johannes Kepler (1571–1630) arveli. Todennäköisin vaihtoehto näyttää olevan Jupiterin ja Saturnuksen konjunktio Kalojen tähtikuviossa 7–6 eKr. Tämä on yleisesti tunnettua, mutta Martikainen tarjoaa valaisevaa lisätietoa: juuri Jupiteria pidettiin myöhäisbabylonialaisessa tähtitieteessä ensimmäisenä planeettojen joukossa, mistä johtuen sitä kutsuttiin nimityksellä kakkabu eli ”Tähti suurella alkukirjaimella”. Juutalaisten piirissä sen sijaan oli käsitys, että heillä oli erityinen suhde Saturnus-planeettaan (s. 67-68). Jos hypoteesi jonkinlaisesta messiaanisesta zarathustralaisuudesta pitää paikkansa, on helpompi ymmärtää maagien tulkintaa harvinaisesta planeettojen konjunktiosta.

Eläinratavalo ohjasi tietäjät perille

Toinen kiinnostava seikka koskee sitä tapaa, jolla tähti Matteuksen mukaan ohjasi tietäjät Jeesuksen luokse. Tältä osin Ferrari d’Occhieppon hypoteesi on, että kyse oli erillisestä valoilmiöstä, jota kutsutaan eläinratavaloksi. Se on valokiila, joka johtuu auringon ympärillä olevan avaryyspölyrenkaan keräämästä ja heijastamasta valon kajosta. Eläinratavalo näkyy (ei tosin Suomessa) keväällä iltaisin auringonlaskun jälkeen läntisellä taivaalla ja syksyisin aamulla ennen auringonnousua itäisellä taivaalla. Päiväntasaajan tienoilla se saattaa kaventuneena ulottua taivaan lakipisteeseen saakka.

Martikainen tähdentää, että Ferrari d’Occhieppo oli itse nähnyt ilmiön sodan aikana Bretagnen kukkuloilla tammikuussa 1941, kun öisen pimeyden keskellä hän näki, että alapuolella oleva pieni kylä kylpi valossa, vaikka koko muu tienoo oli pimeyden vallassa. Tapahtuman innoittamana nuori tähtitieteilijä opetteli akkadin kielen, jotta hän kykenisi tutkimaan nuolenpäätauluja, sekä perehtyi antiikin tähtitieteen menetelmiin ja käsityksiin, mikä antoi hänelle harvinaisen valmiuden tutkia kysymystä Betlehemin tähdestä. Tässä Martikaisen tiivistelmä Ferrari d’Occhieppon laskelmiin perustuvasta kuvauksesta koskien tapahtumia idän tietäjien saapuessa Betlehemiin:

Auringon laskettua heitä kohtasi yllätys, jota he eivät mitenkään ole voineet etukäteen laskea tai odottaa. Puoli seitsemältä, illan hämäryyden muuttuessa nopeasti yöksi, tuli heitä vastaan tiellä aluksi hento, reunoiltaan rajautumaton valokiila etelä-lounaan suunnalta. Se oli eläinradan valo. Jupiterista, joka oli lähinnä valokiilan kärkeä, näytti lähtevän valokiila, joka leveni alaspäin ja tuli aina vain kirkkaammaksi. Se valaisi tien varren kukkuloita ja heidän Betlehemiä lähestyessään muutamia kaupungin tasakattoisia taloja. Pimeyden laskeutumisen jälkeen kahden tunnin ajan ennen myöhäistä kuun nousemista pysyi valokiilan akseli samassa paikassa horisontissa ja valaisi samalla pienen osan Betlehemin taloista, lopuksi vain ehkä vain yhden ainoan talon. Näytti siltä kuin tähti olisi pysähtynyt paikoilleen sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli. (…)

Idän tietäjät valtasi hyvin suuri ilo. Alkuteksti [Matteuksen evankeliumissa] korostaa suorastaan poikkeuksellisella tavalla sitä iloa, joka valtasi idän tietäjät heidän tullessaan perille Betlehemiin.

Martikaisen pieni teos Idän tietäjät on erinomaista jouluajan lukemista. Se on myös osoitus huolellisen historiantutkimuksen antamasta panoksesta kristinuskolle sekä esimerkki siitä, millaisia aarteita vähemmän tunnetuista kristillisistä traditioista (kuten syyrialaisesta) saattaa löytyä.

Mainokset

3 comments

  1. On suorastaan hämmästyttävää kuinka erityisesti länsimaiselle kristikunnalle haasteelliseksi osoittautuneella modernilla ajalla, jolloin monen usko horjuu, löytyy yhä uusia vakuuttavia todisteita ja johdonmukaisia selityksiä kristinuskon perimätiedon paikkansapitävyyden puolesta, kuten https://yle.fi/uutiset/3-9952997 . Ikään kuin Jumalan teot avautuisivat epäuskon vastapainoksi. Joh. 20:27: ”Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!’”.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s