Kaksi erilaista Betlehemiä

JUHO SANKAMO

Muistan nuoruudestani, kun erästä tyyppiä kutsuttiin sanalla umpiuskovainen. Se ei ole mikään imarteleva todistus evankeliumin vapauttavasta voimasta. Tuolla umpiuskovaisella taisi olla niin sanotusti pipo kireällä tai nuttura tiukassa. Katoliset teologit määrittelivät joskus keskiajalla, että ihminen on ainutlaatuisen avoin olento. Hänen ei pidä elää suljetussa kuplassa, vaan hänen tulee olla avoin: muistoissaan hän leijailee menneisyyteen, toiveissaan taas tulevaisuuteen.

Federico Barocci: Jeesuksen syntymä, n. 1597

Mielikuvitus johdattaa hänet minne vain. Uskossaan hän on jäsen Kristuksen ruumiissa, hän on Jumalan lapsi. Rakkaudessaan hän auttaa onnettomia ja itkee itkevien kanssa.

Betlehemissä oli kuvainnollisesti kaksi taloa. Toinen oli suljettu, toinen oli avoin. Evankelista Luukas kertoo, että pyhälle perheelle ei ollut sijaa majatalossa (Luuk. 2:7). Niinpä neitsyt Maria peitteli vauvansa seimeen, joka ilmeisesti löytyi jostain paimenten luolasta. Varhainen perimätieto kertoo pyhän perheen yöpyneen juuri luolassa. Sinne saattoivat raavaat paimenet tulla katsomaan vastasyntynyttä Herraa ja Messiasta. Tuo Jeesuksen syntymäpaikka, luola, on valtavan kaunis paikka.

Luukas kertoo, kuinka taivas aukeni ja enkeli ilmoitti paimenille öisellä kedolla: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2.) Taivas aukeni ja suuri enkelien sotajoukko ylisti Jumalaa. Paimenet saivat kuulla ja nähdä tämän. Paimenet saivat juosta tuonne vaatimattomaan paikkaan tervehtimään suurinta ihmettä.

Vastasyntynyt vapahtaja julistaa rauhan

Evankelista Matteus kertoo tapahtumista eri näkökulmasta kuin Luukas. Idän tietäjät saapuvat seimen luo Betlehemin luolaan. Matteus kutsuu näitä idän tietäjiä maagikoiksi. He ovat olleet maagikoita ja astrologeja, tähtimerkkien lukijoita. Todennäköisesti nämä maagikot ovat saapuneet Babyloniasta, jossa tietäjiä ja enteiden selittäjiä riitti.

Vanhan testamentin valossa Babylon on Israelin arkkivihollinen. Juuri babylonialaiset olivat ajaneet Juudean kansan pakkosiirtolaisuuteen, polttaneet Herran temppelin ja tuhonneet Jerusalemin lähes 600 vuotta aiemmin. Israelin kuninkaana Jeesus julistaa jo kehdossaan rauhaa jopa Israelin arkkivihollisille. Jopa babylonialaiset saavat ottaa tämän Pojan omakseen.

Niin kuin Jesaja oli profetoinut: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan.” (Jes. 9:5.)

Jeesus syntyy ristin varjossa

Evankelista Luukas kertoo, kuinka majatalon ovet sulkeutuivat pyhälle perheelle. Evankelista Matteus kertoo vielä rajummasta reaktiosta. Herodes Suuri oli niin mustasukkainen ja vainoharhainen vallastaan, että hän käski murhata kaikki Betlehemissä syntyneet poikavauvat varmistaakseen tuon vastasyntyneen kuninkaan kuoleman. (Matt. 2.) Jeesus syntyy aivan selvästi ristin varjossa.

Johanneksen evankeliumissa todetaan, että ”hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan”. Johannes kuitenkin jatkaa näin: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen.” (Joh. 1.) On hienoa huomata, että nuo ulkomaalaiset ja vieraat ihmiset, jotka saapuivat seimen luo, eivät jääneet vieraiksi ja muukalaisiksi. Heidät otettiin pyhän perheen jäseniksi.

Seimen äärellä entisistä vihollisista tuli veljiä keskenään. Kirkkoisä Athanasios opetti, että ”Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla Jumalaksi.” Juuri Jeesuksen seimen äärellä avautui ihmiselle suhde Jumalaan, Isään. Pojassaan Jumala adoptoi meidät lapsikseen, Jumalan perheväkeen.

Pyhä perhe Lähi-idän pakolaisina

Pyhä perhe ei viipynyt Betlehemissä kauaa. Joosef, Maria ja Jeesus-vauva pakenivat yötä vasten Egyptiin. Heistä tuli Lähi-idän pakolaisia. Egypti tunnettiin Babylonian ohella Israelin toisena suurena arkkivihollisena. Egypti oli faraon aikana pitänyt Israelin kansaa orjinaan. Nyt Vapahtaja saapuu tuonne entisten orjuuttajien luo. Tässä voidaan nähdä, kuinka Pelastus kuuluu myös egyptiläisille. Todellinen Israelin kuningas tuo pelastuksen ja armon, ei kostoa.

Henry Ossawa Tanner: Pako Egyptiin, 1923

Evankelistat osoittavat, että Jeesuksessa on todella pelastus kaikille, niin juutalaisille kuin myös egyptiläisille, babylonialaisille, sivistymättömille paimenille ja viisaille tietäjille. Oikeastaan Jeesuksen syntymäkertomus kuvastaa kirkon katolisuutta. Koko pelastusta tarjotaan kaikille. Vihan muuri murtuu, sovinnon lähde virtaa kaikkialle. (Ef. 2:13–19.)

Nykyään synnytyssairaalat ovat hyvin suljettuja ja steriilejä laitoksia. Vain aivan lähiperhe saa tulla synnytyssairaalaan katsomaan vauvaa. Betlehemin syntymäluola oli avoin. Se ei ollut suljettu niin kuin Betlehemin majatalo, joka sulki ovensa Vapahtajalta. Betlehemin luola oli avoin. Taivaan ovet olivat auki. Suositussa joululaulussa veisaajiakin kutsutaan avautumaan.

Ikuisen joulun, jos tahdot löytää, sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan. Et löydä kultaa, et juhlapöytää, löydät vain seimen ja tallin koruttoman. Joulu on taas, riemuitkaa nyt. Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.

Tänä jouluna saa avautua. Älä ole sulkeutunut ja itseesi käpertynyt. Älä ole itsekeskeinen ja ylpeä, vallastasi mustasukkainen Herodes Suuri. Jeesus kertoi opetuksen rikkaasta miehestä, joka ajatteli vain itseään (Luuk. 12:16–21). Tuossa opetuksessa toistuu sana minä aika monta kertaa: ”hän mietti itsekseen” – ”minun satoni” – ”minäpä teen näin” – ”minä kerään koko satoni” – ”kaiken, mitä minä omistan” – ”kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa…” Minä, minun ja minulle – siinä oli miehen ajatukset ja tavoitteet. Idän tietäjät toivat lahjojaan Jeesus-vauvalle. Minä tunnen monia kristittyjä, jotka ovat kuin nuo idän tietäjät. On autuaampi antaa kuin ottaa. Antaessaan saa.

Joulun todellinen henki: kiitollisuus ja vastavuoroisuus

Kristillisen ihmiskuvan ytimessä on kiitollisuus ja vastavuoroisuus. ”Kuinka voisin maksaa Herralle sen, minkä hän on hyväkseni tehnyt?” (Ps. 116:12.) Ihminen on saanut niin valtavan lahjan, että hän ei koskaan pysty maksamaan sitä takaisin. Jumala on antanut meille lahjansa, anteeksiannon, oman Poikansa, Pyhän Hengen, pelastuksen, armon ja vaikka mitä. Hän on antanut meille lapsen oikeuden.

Neitsyt Maria on meille esikuva opetuslapsesta. Hän otti Kristuksen vastaan omana rakkaana poikanaan. Neitsyt Maria ei omi poikaansa, vaan antaa hänet myös meille. Neitsyt Maria ei sulkenut Betlehemin syntymäluolaa. Sinne sai tulla. Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa sinulle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s