EMIL ANTON

Tiivistelmä hapatuspäivässä 12.5. pidetystä esitelmästä. Kooste koko päivästä viikon päästä.

Oletko koskaan miettinyt, miksi juutalaisten (ja kristittyjen) paratiisikertomuksessa mainitaan kaksi Irakissa virtaavaa jokea (Eufrat ja Tigris)? Miksi Jeesus puhui heprean sijasta arameaa, aikansa ”irakin kieltä”? Miksi muinaisen Irakin pääkaupunki on Raamatussa merkittävänä teemana alusta (Baabelin torni) loppuun (Ilmestyskirjan portto, suuri Babylon) asti?

Vuonna 2015 Suomeen tuli 21 000 uutta irakilaista. Netistä löytää helposti kommentteja, joissa näitä irakilaisia pidetään jonkinlaisina barbaareina, jotka eivät sovellu Suomen sivistyneeseen yhteiskuntaan. Samalla taidetaan unohtaa, että sivilisaatio on tullut Suomeenkin – kristillisen, nimenomaan katolisen kirkon välityksellä – alun perin Irakista (Kreikan, Rooman ja Ruotsin kautta). Muistatko historiantunneilta muinaisen Mesopotamian?

Monet Suomeen tulleista irakilaisista ovat osoittaneet kiinnostusta kristinuskoa kohtaan; jotkut ovat jopa kääntyneet kristinuskoon (joukossa varmasti sekä aitoja että teeskenneltyjä tapauksia). Tässä on seurakunnilla suuri haaste: Kuinka opettaa näille ihmisille Raamattua ja kristinuskoa? Monet lännelle tyypilliset teologiset termit ja ajatusmallit eivät oikein istu arabian kieleen tai Lähi-idän kulttuuriin. Sen sijaan meillä olisi Raamatussa läpensä irakilainen tarina kerrottavanamme. Se voi avata pelastushistorian sanoman meillekin aivan uudella ja tuoreella, ihka oikeaan historiaan juurtuneella tavalla.

Irakilaisempi kuin luulit

Olen saanut apurahan syksyksi 2018 kirjaprojektiin ”Irakilaisempi kuin luulit”, ja tässä esitelmässä hahmottelen projektin ensimmäistä osaa, joka käsittelee Raamattua ja muinaista Mesopotamiaa. Toinen suuri aihe on Irakin arameankielisen kristillisyyden perintö, kolmas taas irakilainen islam.

Keskiverto raamatunlukija muistanee, että Abrahamin perheen kerrotaan lähteneen ”Kaldean Urista” (1. Moos. 11:31), mutta monille kyseessä voi olla vain outo paikannimi muiden joukossa. Ur oli kuitenkin erittäin merkittävä kaupunki nykyisen Irakin eteläosassa, lähellä isäni synnyinkaupunkia Basraa, jota voi pitää Urin nykyisenä manttelinperijänä.

Ensimmäisen ”koko Irakin” eli eteläisen ja pohjoisen Mesopotamian kattaneen seemiläisen Akkadin valtakunnan luhistuttia seurasi sivilisaation ensimmäisenä keksineiden sumerilaisten uusi tuleminen, niin sanottu Urin kolmas dynastia (Ur III) joka luhistui noin vuonna 2000 eKr., eli juuri niihin aikoihin, joihin Abrahamin elämä (ja lähtö Urista) on usein ajoitettu.

Dynastian luhistumisen aikaan sumerilaista nuolenpääkirjoitusta oli harjoitettu jo satoja vuosia, ja meille onkin säilynyt aikalaiskirjoittajan tarkka kuvaus dynastian dramaattisista loppuvaiheista, jolloin viljan hinta 60-kertaistui ja kadut täyttyivät kuolleista. Ur III:n suuruudesta kertoo meidän päiviimme asti säilynyt valtava zikkurat, jota Abrahamkin on hyvin mahdollisesti ihmeissään katsellut.

Ur III:n jälkeen 1800-luvulla syntyi Vanhan Babylonian dynastia, jonka kuuluisin hallitsija on 1700-luvulla elänyt Hammurabi. Toisen arvion mukaan Abraham olisi elänyt juuri 1700-luvulla ja ollut täten Hammurabin aikalainen. Abraham oli nähtävästi länsiseemiläinen paimentolainen, ”harhaileva aramealainen” (5. Moos. 26:5), vaikka varsinaisesti aramealaisista ja kaldealaisista on mainintoja vasta viimeiseltä vuosituhannelta eKr (jolloin myös Vanha testamentti nykymuodossaan kirjoitettiin – suuri kysymys raamatuntulkinnan kannalta onkin, missä määrin tuon ajan realiteetteja ja uskomuksia on heijastettu takaisin vanhempiin tarinoihin).

Jos Babylonia vastaa nykyistä Etelä-Irakia ja sen pääkaupunki Babylon nykyistä Bagdadia, niin nykyistä Pohjois-Irakia vastaa Assyria, jonka tärkeimpiä kaupunkeja olivat Assur (josta Assyria saa nimensä) ja Ninive, joka muistetaan Raamatun Joonan kirjasta (jonka pääpointti ei ole valaan vatsassa selviytyminen vaan se, että Jumala on armollinen myös assyrialaisia – tuon ajan ”barbaareja irakilaisia” kohtaan, vaikka he seuraavatkin väärää uskontoa eivätkä osaa erottaa oikeaa väärästä, ks. Joona 4:11).

Niniven nykyinen seuraaja on Mosul, jonka ympäristön kristillisissä kylissä elää tänäkin päivänä assyrialaisia (ja unioituja kaldealaiskatolisia) kristittyjä, jotka puhuvat arameaa ja pitävät itseään muinaisten assyrialaisten jälkeläisinä. Muinaisen Niniven ja Assurin, samoin kuin Babylonin ja Urin, rauniot ovat yhä jäljellä, ja niitä voi turvallisuustilanteesta riippuen käydä turistina katsomassa.

900-600-luvuilla puhutaan Uus-Assyrian ja 600-500-luvuilla Uus-Babylonian valtakunnista. Nämä ovat ne Assyria ja Babylonia, jotka tunnetaan Raamatun profeettakirjoista (ja historiallisista kirjoista kuten Kuninkaiden kirjoista). Kuuluisin uusbabylonialainen kuningas oli Nebukadnessar II, joka tuhosi Jerusalemin. Profeettojen keskeiseen sanomaan kuuluikin se, että Israelin ja Juudan valtakunnat tuhottaisiin niiden epäjumalanpalveluksen takia, ja kansa joutuisi pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan ja Babyloniaan. ”Irak tulee. Oletko valmis?”

Hammurabista Husseiniin

Assyrian ja Israelin osalta tuho ja pakkosiirtolaisuus toteutui vuonna 722-721 eKr., Juudan ja Babylonian osalta 587/586 eKr. Juutalaiset joutuivat ”Baabelin virtojen varsille” (Ps. 137, ”By the rivers of Babylon”). Babylonian pakkosiirtolaisuudessa ja sen jälkeen profeetallinen sanoma julistaa kuitenkin inhimillisesti katsoen käsittämättömän uskaliaasti, että Daavidin kuningashuone palaa, tulee uusi Daavidin poika, jolle annetaan ikuinen valtakunta, kaikkia maailman valtakuntia kestävämpi (esim. Daniel 7:13-14).

Babylonian pakkosiirtolaisuus tai ”Baabelin vankeus” vaikutti juutalaisuuteen ja kristinuskoon syvästi. Juutalaiset omaksuivat aramean kielen, josta oli kätevien aakkosten ansiosta tullut muinaisen Mesopotamian ykköskieli viimeisellä vuosituhannella eKr. Pakkosiirtolaisuuden aikana ja sen jälkeen myös Vanha testamentti sai olennaisen muotonsa, mikä voi ainakin osin selittää sen monet sisällölliset yhteydet muinaisiin irakilaisiin tarinoihin ja symboleihin.

Esimerkiksi luomiskertomuksesta ja vedenpaisumuskertomuksesta on löydetty varhaisempia mesopotamialaisia versioita, Mooseksen laissa on Hammurabin lakeja, Akkadin perustajan Sargonin kerrotaan pelastuneen vauvana kaislakorissa (samoin kuin Raamatussa Mooses), jne.

Tämä nostaa tietysti vaikeita kysymyksiä siitä, missä määrin Raamatun kuvaamat tapahtumat ovat historiallisia, missä määrin inhimillisiä tarinoita ja tulkintoja. Raamatun vertaaminen Assyrian ja Babylonian kuningashovien arkistoihin kuitenkin osoittaa, että ainakin 800-luvulta alkaen eKr. olemme tekemisissä kiistatta aivan oikean historian kanssa. Babylonissa on säilynyt jopa merkintä Juudan pakkosiirtolaisuuteen viedyn kuninkaan vankilassa saaman päivittäisen ruoka-annoksen suuruudesta!

Nebukadnessarin Babylon jäi lopulta persialaisten käsiin, ja osa juutalaisista palasi maahansa (monet jäivät, ja juuri Babyloniassa koottiin nykyjuutalaisuutta määrittävä [Babylonialainen] Talmud). Temppeli uudelleenrakennettiin, mutta Daavidin valtakunta ei palannut, profeettojen sanoman pakkosiirtolaisuuden lopusta ja valtakunnan paluusta ei koettu täysin toteutuneen.

Persian jälkeen Babylonin valtasi Aleksanteri Suuri, ja kreikkalaisten jälkeen valtaan nousi Rooma, josta tuli uusi Babylon, maailmanvallan ja epäjumalanpalveluksen keskus (Ilmestyskirjan Babylon ja 1. Pietarin kirjeen Babylon viittaavat mitä ilmeisimmin Roomaan). Irakin Babylon hylättiin ajanlaskumme alkupuolella, hautautui hiekan alle ja jäi unholaan.

Babylonin maine jäi kuitenkin elämään Raamatussa, minkä inspiroimana arkeologit löysivätkin reilut sata vuotta sitten Nebukadnessarin Babylonin rauniot. Saddam Hussein esitti itsensä Hammurabin ja Nebukadnessarin seuraajana ja kunnosti arkeologisia alueita. Hiekan alta löytyneestä upeasta Ishtar-jumalattaren portista on tosin Irakissa vain kopio, sillä alkuperäinen vietiin Berliinin Pergamon-museoon. Joka tapauksessa muinainen Mesopotamia on pitkän hiljaisuuden jälkeen herännyt uudestaan eloon.

Kaksi kysymystä muinaisesta Mesopotamiasta

Lukiessani mesopotamialaista mytologiaa ja muinaisen Irakin historiaa törmäsin kahteen pysäyttävään kysymykseen noin 4000 vuoden takaa. Ensimmäinen koskee kuoleman tragediaa, jonka todellisuutta kukaan ei pääse pakoon. Gilgamesh-eepoksessa, muinaisten irakilaisten Kalevalassa, on seuraavanlainen hiljaiseksi vetävä kohta:

Rakas ystäväni on muuttunut maaksi, Enkidu, rakas ystäväni. Enkö ole hänen kaltaisensa? Onko minunkin käytävä makuulle, niin etten enää koskaan nouse ylös? Enkidu, ystäväni, joka on minulle niin rakas, joka on kokenut kaikki koettelemukset kanssani: kuolevaisten kohtalo on hänet kohdannut. Kuusi päivää ja seitsemän yötä häntä itkin: en antanut haudata häntä, ennen kuin mato tuli ulos hänen nenästään. Pelästyin. Pelkään kuolemaa ja kuljen pitkin avoimia maita.

Toinen kysymys liittyy Ur III:n luhistumiseen. Tuon ajan historioitsija kirjoitti seuraavasti: ”Urille annettiin kuninkuus, muttei ikuista valtakuntaa. Kuka on koskaan nähnyt kuningasvaltaa, joka kestäisi ikuisesti?” Tässä siis kaksi todella suurta kysymystä muinaisesta Mesopotamiasta pari tuhatta vuotta ennen Kristusta: ”Onko minunkin käytävä makuulle, niin etten enää koskaan nouse ylös?” ”Kuka on koskaan nähnyt kuningasvaltaa, joka kestäisi ikuisesti?”

Näitä taustoja vasten on sykähdyttävää palata Danielin kirjaan, joka sijoittuu kerronnallisesti Babylonian pakkosiirtolaisuuteen, vaikka eksegeettien enemmistö ajoittaakin kirjan 100-luvulle eKr (silti joka tapauksessa eKr!). Kirjassa tulee esiin visio toisaalta ylösnousemuksesta, toisaalta Messiaalle eli Daavidin pojalle annettavasta ikuisesta valtakunnasta. Kristinuskon synty ja sanoma linkittyy suoraan tähän odotukseen: Uuden testamentin mukaan Jeesuksessa toteutuvat sekä ylösnousemus että ikuinen Daavidin pojan valtakunta.

Profetioiden toteutumiseen liittyy kyllä monia ongelmia, mutta ainakin empiirinen tosiasia on se, että kristillinen kirkko on kestänyt Jeesuksen ajoista asti 2000 vuotta, eikä loppua näy. Ympäri maailmaa uskotaan Abrahamin Jumalaan ja tunnustetaan Jeesuksen, Daavidin pojan kuninkuutta. Voisimme teoriassa elää maailmassa, missä edes yhtään ehdokasta ei olisi ilmestynyt. Nyt meillä on kuitenkin yksi aikamoisen varteenotettava tapaus. Tätä tulisi jokaisen vähän miettiä.

Ikuisen elämän ja ylösnousemuksen toivo, vieläpä ihan oikeaan historiaan ankkuroituna, on aivan valtava asia, ei mikään itsestäänselvyys. Sitä ei ollut muinaisilla mesopotamialaisilla eikä monilla muillakaan. Mutta meillä se on, kiitos Jeesuksen. Ilmestyskirja ilmaisee asian käyttämällä ikivanhoja irakilaisia kielikuvia ja symboleja, kuten virtoja, kaupunkia ja elämän puuta:

Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. (Ilm. 22:1-3)