Miksi tykkään Jordan Petersonista

EMIL ANTON

Jordan B. Peterson

Kanadalainen psykologi Jordan B. Peterson on parhaillaan Pohjoismaiden kiertueella mainostamassa kirjaansa, joka ilmestyi suomeksi WSOY:n kustantamana nimellä 12 elämänohjetta: käsikirja kaaosta vastaan. Eilen hän puhui Helsingin Kulttuuritalolla täydelle salille. Olin paikalla. Olen fani. Kohta kerron, miksi.

Kerron myös jotain siitä, mitä Kulttuuritalolla tapahtui ja mitä Peterson siellä puhui.

Sitä ennen panen merkille, että Suomessa on – vaikkakin pienellä viiveellä – julkaistu jo monta juttua Jordan Petersonista. Yksi ensimmäisistä hänet noteeranneista oli kirjailija Joonas Konstig, jonka tunninmittaisen haastattelun Petersonin ajattelusta voi kuunnella Yle Areenasta. Tulevana torstaina olen itse Konstigin ja parin muun henkilön kanssa keskustelemassa Petersonista AlfaTV:ssä klo 20.00.

Myönteisiä ja kriittisiä kirjoituksia Petersonista

Konstigin lisäksi myönteisiä juttuja Petersonista ovat julkaisseet mm. Kokoomuksen Verkkouutiset (ks. myös tämä), Perussuomalaisten Suomen uutiset (ks. myös tämä) ja vaihtoehtosivusto Oikea MediaKristillisistä portaaleista Petersonista ovat kirjoittaneet myötämielisesti ainakin Kansanlähetyksen Uusi Tie ja Lähetyshiippakunnan luterilainen.net. Yksityishenkilöiden blogeista mainittakoon emeritusprofessori Vihavainen.

Odotetusti myös kriittisiä kirjoituksia on julkaistu. Helsingin Sanomien mukaan Peterson on ”uusoikeiston palvoma saarnamies” ja ”Internet-oikeiston lempiprofessori”. Panu Raatikaisen Niin & Näin -lehdessä julkaistussa kriittisessä analyysissä (paras lukemani suomenkielinen kritiikki) Peterson on niin ikään ”oikeiston pop-intellektuelli”. Toisen kriittisen blogiarvion on kirjoittanut kirjabloggari Sami EerolaYlen Peterson-jutussa kriittinen Raatikainen saa viimeisen sanan, mutta ennen sunnuntain luentoa kuvatussa haastattelussa ääneen pääsee itse Peterson.

Pakkaa sekoittavat vielä sosiaalidemokraatti Mikko Paunion positiivinen blogi sekä asiallinen kirjoitus homokansaa/sateenkaariväkeä yhdistävällä sivustolla ranneliike.net. Listaan voisi lisätä vielä Kristian Sundqvistin jutun osoitteessa asialinja.com sekä vain tilaajille näkyvän Suomen Kuvalehden artikkelin. Sitten on vielä Ilta-Sanomien ja Iltalehden jutut Petersonin ja hänen tyttärensä erikoisesta ruokavaliosta, johon kuuluu pelkkää lihaa ja vettä.

Peterson-keskustelu on ainakin välillä aivan turhan polarisoitunutta. Ruokavaliostakin puhutaan ikään kuin sen pitäisi sopia joko kaikille tai ei kenellekään. Peterson-keskustelu on myös usein aivan liian politisoitunutta, vaikka Petersonin sanoma on ennen kaikkea eettinen. Kriitikot leimaavat fanit jonkin etuliitteen oikeistolaisiksi (onhan joukossa niitäkin, muttei se ole mikään Peterson-faneja yhdistävä tekijä). Itse en pidä itseäni sellaisena, enkä suosittelisi tälle (nähtävästi) jonkin etuliitteen vasemmistolle tätä Peterson-kritiikin taktiikkaa, elleivät he halua vain lisätä vastustavan ryhmänsä kannattajamäärää.

Ei politiikka, vaan Jumala ja hyvä elämä

Moni kaltaiseni politiikasta tietämätön voisi nimittäin päätellä jotenkin näin: 1. Tykkään Petersonista. 2. Peterson on kuulemma uusoikeiston saarnamies ja lemppari. 3. Kaipa siis kuulun uusoikeistoon. Onneksi vasemmisto ja oikeisto eivät kuitenkaan ole ainoat vaihtoehdot! Enkä tällä edes tarkoita keskustaa, vaan sitä, että politiikka ei lainkaan määritä identiteettiäni. Olen katolilainen. Joissain asioissa vaikuttaa siltä, että olen lähempänä oikeiston arvomaailmaa, toisissa asioissa taas vasemmiston. En voi muuta kuin surra niitä, joiden ainoa tapa hahmottaa maailmaa on poliittinen kategorisointi. Mistä he jäävätkään paitsi!

Peterson on kertonut liikuttuneena, että käynnissä olevalla kiertueellaan häntä on päivittäin kiitetty lukemattomia kertoja siitä, että hän on auttanut ihmisiä saamaan elämänsä järjestykseen, parantanut perhesuhteita, rohkaissut vaikeissa tilanteissa, antanut elämälle tarkoituksen. Näissä kohtaamisissa ei puhuta politiikkaa. Kyse on paljon suuremmasta: elämästä ja sen merkityksestä.

Alexandre Havard

En siis jaksa alkuunkaan innostua Peterson-politisoinnista. Petersonin neuvoa seuraten en lähde siihen peliin mukaan lainkaan, sillä se on väärä peli. Vaikka voittaisin, voittaisin vain heidän pelinsä. Olen teologi ja kristitty. Minulle korkein hyvä, summum bonum, ei ole sellainen tai tällainen yhteiskunnallinen tila, vaan Jumala, ja siitä seuraavana hyvä elämä.

Tästä näkökulmasta Peterson on herättänyt kiinnostukseni. Hän ei ole muuttanut elämääni – suuren osan hänen parhaista pointeistaan olin jo oppinut katolisen kirkon piirissä. Oppi-isäni Alexandre Havard opetti minulle jo teininä asioita, joita sittemmin on voinut lukea hänen kirjoistaan Hyvejohtajuus ja Suurisieluisuus. Ne ammentavat klassisesta katolisesta hyve-etiikasta. Jordan Petersonilta löysin tuoreen tulokulman moniin samoihin teemoihin.

Seuraavaksi kerronkin tarkemmin, miksi fanitan Jordan B. Petersonia.

Ratzingerin unelma

Kardinaali Joseph Ratzinger kirjoitti 2000-luvun alussa siitä, kuinka valistuksen ajan ideana oli järjestää yhteiskunta ”ikään kuin Jumalaa ei olisi olemassa”. Se tuntui tarjoavan järkevän ratkaisun rauhanomaiseen eloon uskonsotien jälkeisessä Euroopassa. Mutta jonkin ajan päästä kävi selväksi, että kun Jumala putoaa pois, niin putoaa pois paljon muutakin. Esimerkiksi ihmisarvo ja objektiivinen moraali (hyvä ja paha) joutuvat kyseenalaistetuiksi. Kun ihmisten yläpuolella ei ole lopullista normia, jäljelle jäävät vain ihmisten väliset valtataistelut.

Siksi Ratzinger on sitä mieltä, että valistuksen idea on nyt käännettävä ylösalaisin. Uskomme tai emme, meidän on elettävä ”ikään kuin Jumala olisi olemassa” – ikään kuin jokainen ihminen olisi hänen kuvakseen luotu, arvokas olento, ikään kuin olisimme lopullisesti vastuussa teoistamme, jne. Kun sitten törmäsin Petersoniin, tajusin, että tässä on Ratzingerin unelma tullut todeksi. Peterson vastaa kysymykseen Jumala-uskostaan pragmaattisesti: ”I act as if He exists.”

Kuvahaun tulos haulle ratzinger christianity and the crisis of cultures

Joseph Ratzinger: Christianity and the Crisis of Cultures (Ignatius Press, 2006)

Peterson on nyt se mies, joka voi saada agnostikkojen massat tajuamaan, että heidän on elettävä joko käytännöllisinä ateisteina tai käytännöllisinä uskovina, ja että jälkimmäinen on näistä parempi tie. Käytännössähän suuret joukot ajattelevat nimenomaan, että agnostisismi on jotenkin järkevin maailmankatsomus, ja sitten jättävät uskonnon sikseen. Peterson ravistelee niin laiskoja agnostikkoja kuin vakaumuksellisia uusateistejakin tajuamaan, ettei uskonnollisen tradition vuosituhantista viisautta voi eikä kannata noin vain sivuuttaa. Ja sanoma on tepsinyt. Miljoonia kertoja katsottujen Youtube-videoiden kommenttiruudut puhuvat puolestaan.

Teologina ja kristittynä ajattelen toki, että tämä on vasta ensimmäinen askel. Pragmatismi ei itse riitä selittämään itseään, siis sitä, miksi tämä ”ikään kuin” -elämä toimii. Eikö ole uskottavaa, että syy on se, että siinä oikeasti eletään perimmäisen todellisuuden rakenteen mukaisesti? Jumala-elämä toimii, koska Jumala on.

Uskonnollisena ajattelijana Peterson itse on selvästi vasta matkalla. Jeesuksen ylösnousemuksen selvittelyyn hän sanoi tarvitsevansa vielä vuosia. Hän on usein sanonut, että hän puhuu ainoastaan psykologina psykologisesta perspektiivistä sulkematta pois metafyysista ulottuvuutta eli sitä mahdollisuutta, että Jumala ei ole pelkkä idea, jne. Siksi kristittyjen tulisi yhtä paljon kuin poliitikkojenkin pidättäytyä leimaamasta ja kategorisoimasta Petersonia liian nopeasti. Petersonin luennoissa minua onkin erityisesti puhutellut hänen älyllinen avoimuutensa siitä, että hän vasta työstää ajatuksiaan yhdessä yleisön kanssa.

Psykologin raamattuluennot

Olen lukenut jonkin verran Petersonin 12 Rules for Life -kirjaa, mutta paljon enemmän olen pitänyt ja saanut hänen Youtubesta löytyvistä raamattuluennoistaan. Olen kuunnellut kesän 2017 kaikki 12 luentoa (yht. n. 30 tuntia), ja lisäksi olen katsonut joitain Petersonin haastatteluja, kuten kuuluisan Cathy Newman -haastattelun, katolisen Patrick Coffinin haastattelun ja Joe Roganin yli kolmetuntisen haastattelun. Varsinkin tästä viimeisestä, yli 4 miljoonaa kertaa katsotusta haastattelusta, saa Petersonin persoonasta ja ajattelusta hyvän ja kattavan kuvan.

Petersonin raamattuluennoissa olen pitänyt erityisesti siitä, että hän käy – Ratzingerin tavoin – keskustelua koko kulttuuriperintömme kanssa, aina babylonialaisesta luomiskertomuksesta viime vuosisatojen suuriin ajattelijoihin kuten JungiinNietzscheenDostojevskiin ja Solzhenitsyniin saakka. Peterson tajuaa sekä muinaisen Mesopotamian että Raamatun valtaisan henkisen perinnön merkityksen. Hän on jakanut ihastustaan siitä, kuinka Raamattu on tuottanut pitkin vuosisatoja valtavan määrän kommentaareja ja taidetta, joista voi ammentaa loputtomiin. Lisäksi Peterson käy keskustelua myös nykytieteen ja maailmanuskontojen kanssa. Petersonilta saa jatkuvasti mielenkiintoisia lukuvinkkejä.

Toiseksi olen pannut arvostaen merkille Petersonin perehtyneisyyden viime vuosisadan ja oman aikamme suurimpiin kauheuksiin kuten koulusurmaajiin ja keskitysleireihin. Hän on käyttänyt todella paljon aikaa selvittääkseen, mikä meni vikaan ja mitä voimme näistä tapauksista oppia, ettei sama toistuisi. Kolmanneksi kunnioitusta herättää Petersonin kokemus psykologina. Hän on vastaanotollaan hoitanut kaikenlaisia erittäin vaikeita tapauksia, ja hänellä on selvästi valtavan syvä ihmistuntemus.

Mitä Petersonin raamatuntulkintaan tulee, se on avannut minulle kokonaan uuden maailman. Teologina tietysti selittäisin Raamatun kertomuksia aivan eri lailla, historiallisesti, teologisesti ja hengellisesti, mutta minulla ei ole mitään sitä vastaan – päinvastoin – että psykologi kertoo, kuinka nämä tekstit havainnollistavat myös psykologisia totuuksia. Kristitylle pelkkä psykologinen näkökulma voi rikastaa uskoa entisestään, uskonnonvastaiselle ateistille tai laiskalle agnostikolle se voi avata oven aivan uuteen uskonnon arvostukseen ja kiinnostukseen Raamattua kohtaan.

Kulttuuritalolla 4.11.2018

Kulttuuritalo

Millaista sitten oli nähdä Peterson eilen livenä Kulttuuritalolla? Itse luento oli tietysti kokemus sinänsä, mutta vielä vahvemmin mieleen jäi jo ennen ovien avautumista tapahtunut yllätys, kun sain vaimoni (joka on myös fani) kanssa kätellä Petersonia henkilökohtaisesti. Me ja jotkut muut olimme hyvissä ajoin paikalla, ja kun Peterson saapui Kulttuuritalolle, hän tervehti läsnäolleita erittäin sydämellisesti. Useammat nuoret miehet kiittivät Petersonia siitä, miten hän on vaikuttanut heidän elämäänsä; ainakin yksi itki, ja yllättyneet kaverit halasivat toisiaan. Peterson merkitsee selvästi monille todella paljon.

Mikä vaikutelma Petersonista jäi lyhyen henkilökohtaisen tapaamisen perusteella? Aiheuttiko hän pettymyksen, vaikuttiko huijarilta? Ei, päinvastoin. Vaikutelma oli jotain herrasmiehen ja pyhän miehen välimaastosta. Hän oli vahvasti läsnä ja katsoi suoraan silmiin. Reaktionomaisesti pääsin sanomaan Petersonille sen, mistä olin jo kauan unelmoinut: ”Man, you’ve got to read more Ratzinger!”

Olen nimittäin vakuuttunut siitä, että samalla kun Peterson on Ratzingerin unelma, niin Ratzinger tarjoaa sen, mitä Petersonilta puuttuu. Olin todella vaikuttunut Petersonin reaktiosta. Hän tuntui ottavan neuvon tosissaan ja viittasi siihen, että hänellä on kasa Ratzingerin kirjoja, mutta nähtävästi vielä lukematta. Saapa nähdä, alkaako Petersonilta jossain vaiheessa putoilla Ratzinger-viittauksia…

Toinen kohokohta oli Q&A -osio, johon sai lähettää kysymyksiä sähköisesti. Sain sen kunnian, että minun kysymykseni valittiin ensimmäiseksi Petersonin vastattavaksi. Kysymys koski sitä, milloin ja miten individualismi menee liian pitkälle. Peterson totesi, että individualismi on huono pitkän aikavälin strategia, ihmisen tulee ottaa huomioon tulevaisuutensa, perheensä, yhteisönsä, ja otettava vastuu. Samantyyppiset teemat olivat esillä aivan Q&A -session ja illan lopussa, kun Peterson sai kertoa siitä, mikä häntä on eniten yllättänyt siitä lähtien, kun hänestä tuli Youtube-stara. Palaan tähän aivan lopuksi, mutta sitä ennen referoin vielä lyhyesti itse luennon pääsanoman.

Leiki lastesi kanssa!

Itse luennossa Peterson keskittyi lähes kokonaan kirjansa viidenteen ohjeeseensa, joka käsittelee lastenkasvatusta. Peterson siis pitää eri paikkakunnilla eri luennon ja syventyy aina yhteen aiheeseen kerrallaan. Oli erittäin sopivaa, että Suomessa aiheeksi sattui lastenkasvatus, sillä ainakin Puolasta tänne muuttaneen vaimoni mielestä juuri tämän osa-alueen (tai sen laiminlyönnin) havainnoiminen on ollut Suomessa kaikkein traagisinta.

Peterson ja tyttärentytär

Peterson havainnollisti asiaa hyvin yksinkertaisella esimerkillä lapsenlapsestaan, joka on juuri oppinut ensimmäisen sanansa ja leikin, jossa hän antaa aikuiselle lusikan ja saa sen sitten takaisin. Peterson havainnollisti, kuinka tämä yksinkertainen leikki opettaa lapselle vastavuoroisuutta, luottamusta, kaupankäynnin alkeita, kärsivällisyyttä ja muita tärkeitä sosiaalisia taitoja. Vastaavasti hän kertoi painileikeistään poikansa kanssa ja siitä, kuinka ne opettavat mm. hallitsemaan aggressiota.

Kolikon toisena puolena oli kritiikki tuhoisia lastenkasvatusmenetelmää kohtaan. Näistä ensimmäinen on kaiken fyysisyyden ja aggression rajoittaminen tai kieltäminen, kuten hänen lastensa koulun typerä sääntö, jonka mukaan välitunnilla ei saanut nostaa lunta maasta, ettei kukaan vain saisi lumipalloa niskaansa. Jos aggressiivisuutta ei opi säätelemään leikeissä ja peleissä, se purkautuu jonain päivänä tosielämässä paljon pahemmilla tavoilla. Tanskassa muuten Petersonin kirjasta jäi yksi osa julkaisematta, kun sen pelättiin rikkovan lakia (taisi liittyä lasten kurittamiseen).

Peterson viittasi uuteen älyttömään -ismiin, englanniksi ”adultism”, jonka mukaan on lapsia sortavaa väittää, että aikuiset tietävät lapsia enemmän, tai osaavat asiat paremmin. Jätätkö kolmevuotiaasi ostoskeskukseen luottaen siihen, että hän osaa kyllä hoitaa asiansa ja tulla kotiin, kun aika on? Yleisö nauroi tälle opille kuullessaan siitä, mutta Peterson sanoi sen olevan tulossa ja seisovan yhtä vankalla pohjalla kuin muut meille jo tutummat -ismit.

Tutkimuksiin viitaten Peterson puhui epäsosiaalisten lasten ongelmasta ja lasten kanssa leikkimisen tärkeydestä varsinkin ennen neljän vuoden ikää. Nykyään on paljon epäsosiaalisia lapsia, jotka vaeltavat kaduilla kuin zombiet eivätkä reagoi ihmisiin, vaikka mitä yrittäisi. Tutkimusten mukaan lapsen on kehityttävä sosiaalisesti nelivuotiaaseen mennessä, tai toivo on aika lailla menetetty, mahdollisesti jopa loppuiäksi.

Ohje vanhemmille on, etteivät he antaisi lastensa tehdä asioita, jotka tekevät heistä epämiellyttäviä. Sillä vanhempien jälkeen sosiaalisessa kehityksessä tulee kavereiden vuoro, ja kun kaverit hylkäävät epämiellyttävän lapsen, asiat alkavat olla jo todella huonosti. On traaginen virhe antaa ”vapauden” olla korkein arvo pienen lapsen kasvussa ja kehityksessä. Sen sijaan vanhemman tulisi ottaa vastuu lapsensa sosiaalisesta kehityksestä. Siis, vanhemmat: leikkikää pienten lastenne kanssa!

Puhu totta ja kanna ristisi Jerusalemiin!

Jerusalem. Kuva: Wikipedia (kuvaa rajattu)

Vastuun teema palasi keskiöön myös aivan illan lopuksi. Vastauksena viimeiseen kysymykseen Peterson kertoi yllättyneensä eniten siitä valtavasta vastakaiusta, jota hänen sanomansa vastuun ottamisen ja elämän merkityksellisyyden välisestä suhteesta on saanut. Nytkin, kun Peterson puhui tästä, täysi sali oli aivan hiljaa. Peterson totesi, että hedonismin aika on ohi: huumeissa, haureudessa ja humalassa ei ole mitään jaloa. Mielihyvä tai onnellisuus eivät ole tavoittelemisen arvoisia sinänsä (vaikka onkin kiva, jos ne tulevat sivutuotteina); paljon parempi on ottaa elämästään vastuu ja tehdä siitä seikkailu, saavuttaa jotain suurta. Mutta miten?

Peterson tarjosi kaksi vinkkiä. Ensimmäinen: ”Puhu totta.” Siinä on seikkailua kerrakseen! Tai älä ainakaan valehtele. Toinen: ”Ota kannettavaksesi niin paljon, kuin pystyt.” What?

Tämä on hyvin syvällinen ja hyvin läntinen idea, Peterson sanoo. ”Ota ristisi ja mene Jumalan pyhään kaupunkiin!” Wau. Tämä todella jäi mieleen, kun viiden päivän päästä olen lähdössä kuudeksi viikoksi pyhälle maalle, ensin Jordaniaan ja sitten Jerusalemiin. Syvällinen, läntinen ja nimenomaan kristillinen idea: ”ota ristisi ja seuraa minua” (ks. Luuk. 9:23). Tämän haluaisin jättää viimeiseksi sanaksi myös niille Petersonin faneille, jotka eivät vielä ole löytäneet sitä todellisuutta, johon Petersoninkin opetus viime kädessä viittaa. Seuraa Jeesusta via dolorosallasi, ja päädyt taivaalliseen Jerusalemiin.

 

Mainokset

3 comments

  1. Kiitos Emil, kiitos paljon! Tajuntaa täräyttävä teksti.

    Havahduttavasti valaiset yhteiskunnassamme vallitsevan asetelman: meille tarjotaan valmis alusta, poliittinen kenttä jolle pitäisi oma itsensä pujotella sopimaan. Mutta polittiisen asetelman sijasta on kolmas vaihtoehto: teologinen maaperä, jossa Jumala on kalliopohja.

    Liked by 2 people

  2. Olin myös Kulttuuritalolla, ja tässä muutama havaintoni:
    – alkuyllätys oli se, että mukana oli myös Dave Rubin (”Rubin Report”), joka avasi tilaisuuden ja haastatteli Petersonia lopuksi (Dave Rubinilla on paljon mielenkiintoisia haastatteluja YouTubessa – ja mielenkiintoinen persoona muutenkin)
    – tämä on 91. tämän tyyppinen tilaisuus (näin muistaakseni sanottiin), ja joka kerran Peterson on pitänyt erilaisen esityksen
    – tällä kertaa hänen aiheensa oli sääntö nro 5 kirjasta ”12 Rules for Life”: ” Do not let your children do anything that makes you dislike them”.
    – esiintymisensä oli luonteeltaan ”pohdiskeleva yksinpuhelu”. Peterson kertoi, että näin ääneen pohdiskelemalla hän jäsentää ajatteluaan ja argumentointiaan (näin ymmärsin)
    – sisällöllisesti hirveän paljon uutta ei tullut esiin (siis mitä en olisi nähnyt videoissa aikaisemmin)
    – hän ei kyllä säälinyt yhtään suomalaista yleisöään – mielestäni ei edes pyrkinyt puhumaan ”helpommin ymmärrettävää” englantia; esim. jotkut termit/asiat menivät minulta ohi vaikka englannin kielen taitoni on kohtuullinen
    – mielestäni tämä esiintyminen ei ollut niin mielenkiintoinen kuin Petersonin haastattelut; yksi uusista ja mielestäni tasapainoisempi kuin moni muu on tämä: https://www.youtube.com/watch?v=yZYQpge1W5s&t=4722s
    – Rubinin vetämä kysymyksiin vastaamisosio jäi kovin vajaaksi – aikaa jäi vain pariin kysymykseen, koska Peterson vastaili kovin pitkään
    – yleisö oli 25-40 vuotiaita, enimmäkseen miehiä mutta myös naisia. Minun ikäisiä (yli 60 v) ei juuri näkynyt. Yhden ikätoverini kanssa kuitenkin juttelin: oli norjalainen professori, joka oli matkustanut Helsinkiin Oslosta, kun ei ollut saanut lippua Osloon, Tukholmaan eikä Kööpenhaminaan.
    – kun juttelin ikärakenteesta vieruskaverinin kanssa (n. 30 vuotias mies), niin hänen näkemyksensä oli, että vanhempia on vähän koska eivät ehtineet/ osanneet ostaa lippuja riittävän nopeasti. Ehkä tämä onkin ainakin osatotuus. (itse olin sattumoisin Facebookissa kun tuli vielä erä lippuja myyntiin tähän ”heti loppuunmyytyyn” esitykseen)

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s