JOONA KORTENIEMI

Samalla, kun julkisuudessa kuulee yhä valituksia nuorison rapakuntoisuudesta, tutkimusten mukaan yhä useampi lapsi, nuori ja nuori aikuinen harrastaa aktiivisesti urheilua (1 ja 2). Liikunnallisuudesta onkin tullut monelle keskeinen osa identiteettiä ja minäkuvaa. Sekään ei nähtävästi ole ongelmatonta: ilmiön myötä myös nuoret miehet kärsivät yhä ankarammista ulkonäköpaineista ja terveydelle vaarallisia doping-aineita käyttävät jo tavalliset kuntosalitreenaajatkin.

Mitä asiasta pitäisi ajatella katolisesta näkökulmasta? Rääkätessään itseään lenkkipolulla tai salilla ihminen ei anna valtaa välittömälle mukavuudenhalulleen vaan pyrkii saavuttamaan jotain suurempaa hyvää: järjestystä, kauneutta, itsensä ylittämistä. Täydellisen kehon ja fyysisen suorituskyvyn tavoittelun voi nähdä eräänä ilmauksena, vaikkakin hapuilevana, ihmisen kaipuusta kohti hyvän täyteyttä, Jumalaa.

Toisaalta tilanne on traaginen, jos elämän tärkein asia ovat treenattu kroppa ja urheiluharrastus. Jokaisella on nimittäin väistämättä edessä kehon rapistuminen ja menettäminen. Jos se on suurin aarre, aarteensa tulee varmasti menettämään. Onneksi kristinuskolla on tarjolla jotain vielä haastavampaa ja jännittävämpää kuin fyysinen urheilu, nimittäin ”hengellinen urheilu”, muuttuminen Jumalan armon avulla pyhäksi! Hengellisellä elämällä on nimittäin paljon yhtäläisyyksiä urheilun kanssa jo Uuden testamentinkin mukaan (1. Kor. 9:25-27; 2. Tim. 4:7-8). Mikä parasta, siinä saavutetut tulokset ovat ikuisia!

Hengellinen kuntoarvio

Miten on hengellisen ja moraalisen kuntosi laita? Nostat ehkä penkistä 150 kg, parkouraat kerrostalojen katoilla tai juokset maratonin alle kolmen tunnin, hienoa! Mutta miten sielusi? Onko se pyhän Padre Pion sanoin ”hajoamistilassa”? Onko treenatusta kropasta paljon iloa, jos tahtosi on kyvytön vastustamaan himojasi, jos omatuntosi on mykkä ja pimeä ja sydämesi on itsekeskeisyyden linnake? Ja vaikket olisikaan rapakunnossa – vaikka olisit perusrehellinen ja monella tapaa hyvä ihminen – aina kannattaa pyrkiä ”yhä parempaan” (1. Tess. 4:1). Se vasta on nimittäin kova äijä tai mimmi, joka osaa rakastaa puhtaasti, joka kykenee antamaan anteeksi, joka rakastaa jopa vihollisiaan ja joka on riippumaton kaikesta katoavasta!

Fanitat ehkä urheilusankareita ja onhan heissä paljon ihailtavaa. Todellisia sankareita ovat kuitenkin ne hyvyyden totuuden sankarit, pyhät miehet ja naiset, jotka ovat juosseet hengellisiä maratoneja ja nostaneet uskomattomia hengellisiä ja moraalisia painoja: luopuneet kaikesta katoavasta katoamattoman tähden, puolustaneet sorrettuja, ruokkineet nälkäisiä, omistaneet elämänsä evankeliumin julistamiseen, kestäneet kidutusta kieltämättä Jeesusta ja olleet valmiita jopa marttyyriuteen! Ennen kaikkea kannattaa fanittaa Jeesusta, ihmiseksi tullutta Jumalaa, joka ”paljastaa ihmisen kokonaan ihmiselle itselleen ja osoittaa hänelle hänen korkeimman kutsumuksensa” (Gaudium et Spes: 22.) Jeesus näyttää meille kirkkaimmin, millaista on todellinen, hengellisesti ja moraalisesti huippukuntoinen ihmisyys!

Miten sitten tulemme Jeesuksen kaltaisiksi? Kuten urheilussa, treenaamalla! Apostoli Paavali neuvoo:

”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.” (1. Kor. 9:25-27).

Hengellinen treeniohjelma

Hengellinen kunto kasvaa elämällä yhä syvemmin ja tietoisemmin Jeesuksen rakastavassa läsnäolossa. Konkreettisia keinoja siinä kasvamiseen ovat esimerkiksi päivittäinen rukous, säännöllinen osallistuminen messuun, pyhän kommuunion harras vastaanottaminen, säännöllinen ripittäytyminen, Raamatun mietiskelevä lukeminen, hyvän hengellisen kirjallisuuden lukeminen, päivittäinen omantunnon tutkiminen sekä synnin välttäminen ja hyvän tekeminen.

Urheilutreeni on ennen kaikkea toistoja, saman asian kärsivällistä tekemistä uudelleen ja uudelleen. Samoin hengellinen treeni: polvistut uudelleen ja uudelleen rukoukseen, lähdet messuun satoi tai paistoi, otat Raamatun käteesi ja alat lukea, yrität hymyillä tilanteessa, jossa olisit aikaisemmin menettänyt malttisi. Joka kerta yrität tehdä sen hiukan keskittyneemmin, syventyneemmin ja hartaammin. Samalla ei pidä koskaan masentua epäonnistumisista ja lankeemuksista. Kuten urheilussa, tärkeintä on olla sitkeä, pitää kiinni ohjelmastaan ja yrittää uudelleen.

Urheilussa ei tule koskaan valmiiksi. Aina voi kehittyä. Lisäksi huippukuntoinenkin alkaa väistämättä taantua, jos lopettaa harjoittelun. Ohjelmasta tulee pitää kiinni jo ylläpidonkin vuoksi. Sama pätee hengelliseen elämään. Pyhinkin ihminen voi aina kasvaa Jumalan tuntemisessa. Kukaan ei voi myöskään väittää tulleensa hengellisesti niin valmiiksi, ettei tarvitsisi enää vaikkapa rukousta tai sakramentteja. Jos niistä luopuu, alkaa varmasti taantua hengellisesti.

Muutama vinkki

Tässä muutama hengellinen treenivinkki. En anna näitä ylhäältäpäin ikään kuin olisin aihepiirissä kokenut tai onnistunut. Kyse on vain veljellisestä kokemusten jakamisesta. Jaa Sinäkin kokemuksiasi vaikkapa kommenttiboxissa.

Realismi ja nöyryys: tuloksia ei pidä odottaa liian nopeasti. Monen urheiluharrastus tyssää ylimitoitettuihin odotuksiin. Hengellisessä harjoittelussa vaikuttaa olevan sama ongelma. Jos ei ole aiemmin rukoillut lainkaan, ei ehkä kannata heti alkuun vaatia itseltään tunnin päivittäisiä rukoushetkiä. Kannattaa ehkä ennemmin aloittaa kymmenestä minuutista, mutta pitää siitä päättäväisesti kiinni. Sitkeällä harjoittelulla entinen rapajuoppo tai tervakeuhkokin on lopulta juossut maratonin! Samoin sitkeällä ja nöyrällä kilvoittelulla monesta synnin orjasta on lopulta tullut pyhimys!

Ohjaajan merkitys: Urheilussa pätevän ohjaajan tai personal trainerin merkitystä ei voi yliarvioida. Sellaisen avulla säästyy monelta urheiluvammalta ja edistyy nopeammin. Samoin hengellisessä elämässä. Mielestäni jopa jokaisella kristityllä olisi syytä olla oma hengellinen ohjaaja – hengellisesti kokenut pappi tai maallikko. Häneltä voit saada neuvoja siihen, miten välttää lankeemuksia ja kehittää hyveitä, miten edistyä rukouselämässä, millaista kirjallisuutta kannattaa lukea jne. Kuten pyhä Josemaría Escrivá kirjoittaa Tie-kirjassaan:

Hengellinen ohjaaja. Tarvitset häntä. Omistautuaksesi, antaaksesi itsesi… Tottelevaisuuden avulla. – Ohjaajan, joka tuntee apostolaattisi ja tuntee Jumalan tahdon niin, että hän tehokkaasti edesauttaa Pyhän Hengen työtä sielussasi ilman, että sinun täytyy jättää paikkaasi maailmassa. Hän täyttää sinut rauhalla ja opettaa sinut tekemään hedelmällistä työtä. (Tie: 62)

Ystävät: treenaaminen on mukavampaa, kun on ystäviä! Myös hengellinen treeni! On hyvä, jos on hengellisiä ystäviä, veljiä ja sisaria, joiden kanssa voi lähteä vaikkapa yhdessä messuun ja muihin hengellisiin tilaisuuksiin, joille voi avata sydämensä ja jotka voivat avautua Sinulle, joilta voi saada ”treenivinkkejä” ja joiden kanssa voi viettää ihan muuten vain aikaa. Ymmärrän, että ystäviä ei ole aina helppo löytää, mutta niitä kannattaa etsiä. Käytännön vinkkejä voi saada vaikkapa tästä isä Oskarin videosta!

Urheilu ja hengellinen elämä: Tee myös urheilusta osa hengellistä elämääsi! Kun lähdet lenkille, uimaan tai salille, tarjoa se Jumalalle rukouksena jonkin asian tai ihmisen puolesta. Tai tee urheilusta keino osoittaa välittämistä ja rakkautta. Pyydä vaikkapa mukaan yksin masentuneena kämpillä nököttävä ystäväsi.

Kuvalla on aina rajansa

Jokainen hengellinen kuva valottaa jotain puolta Jumalan ja hengellisen elämän mysteeristä. Jokaisella kuvalla on myös rajansa. Hengellisen elämän rinnastaminen urheiluun valottaa sitä tosiasiaa, että me ihmiset olemme persoonia, emme robotteja. Siksi meidän tahdollamme on rooli, myös hengellisessä elämässä. Jumala tahtoo, että teemme vapaan ratkaisun rakastaa häntä ja antaa itsemme hänelle, niin kuin hän on Jeesuksessa antanut itsensä meille.

Urheilukuvan heikkous on siinä, että se saattaa ehkä liikaakin korostaa ihmisen oman tahdon merkitystä hengellisessä elämässä. Vaikka hengelliseen elämään kuuluu ponnistelu, me emme itse saa aikaan omaa pyhitystämme vaan Pyhä Henki. Valinnoillamme me vain joko annamme tai emme anna Pyhälle Hengelle tilaa työskennellä meissä. Ydinolemukseltaan hengellinen elämä ja pyhitys on Jumalan lahjojen nöyrää pyytämistä ja kärsivällistä odottamista.