Kuolematon sielu ja ylösnousemus (sekä uusimmat rukoushetket)

OSKARI JUURIKKALA

Gregory_of_Nyssa

Gregorios Nyssalainen (Theophan Kreikkalainen, 1300-luku)

Luin viime kesälomalla pyhän Gregorios Nyssalaisen (335-394) klassikkoteoksen Sielusta ja kuolemattomuudesta (Kirjapaja 2006, suom. Marke Ahonen). Palasin teokseen uudelleen tämän vuoden pääsiäisenä. Tuli mukavasti mieleen viime kesänä Sysmässä viettämäni aurinkoinen iltapäivä… Mutta on kirja itsessäänkin mietiskelyn arvoinen.

Tutkielman lähtöasetelma on narratiivisesti kiehtova. Gregorioksen isoveli, pyhä Basileios Suuri (n. 330-379) on juuri nukkunut pois. Pikkuveli Gregorios suree seurakuntien kanssa menetystään, mutta molempien isosisko, vahvaluonteinen pyhä Makrina (324-379) toruu Gregoriosta siitä, että hän suree niin kuin ne, joilla ei ole toivoa (vrt. 1 Tess 4:13).

Tästä alkaa dialogi, jossa sisko Makrina toimii auktoriteettina ja opettajana Gregorioksella. Gregorios tunnetusti piti siskoaan suurena opettajana ja hengellisenä esikuvanaan. Makrina muuten kuoli vähän myöhemmin, mistä Gregorios kertoo yksityiskohtaisesti teoksessaan Makrinan elämä. Dialogin sävyä kuvaa Makrinan lausahdus kirjan toisella sivulla:

”Mikä kuolemassa tuntuu sinusta kaikkein tuskallisimmalta, juuri sellaisenaan?” opettajani kysyi. ”Vähäjärkisten ihmisten sovinnaistapa ei tokikaan riitä vastenmielisyyden perusteeksi.”

Makrina edustaa keskustelussa järkähtämätöntä hengellisyyttä, joka ei säiky kuoleman edessä. Gregorios toisaalta pyrkii samastumaan laajempaan yleisöön ja esittämään monenlaisia järkiperäisiä ongelmia. Teosta sävyttää jatkuva pyrkimys synteesiin uskon ja järjen välillä.

Ajaton ja ajankohtainen pohdiskelu

Sielusta ja kuolemattomuudesta sisältää mitä erilaisimpia ja ajankohtaisimpia pohdintoja. Yksi keskeisistä teemoista on uskon ja tieteen sopusointu. Gregorios Nyssalainen tunnetaan oman aikansa luonnontieteen tuntijana, ja paikoitellen hän tuntuu yllättävällä tavalla ennakoivan moderneja näkökulmia, kuten evoluutioteoriaa ja tekoälyä.

macrina

Pyhä Makrina

Nyssalainen myös torppaa taitavasti oman aikansa sielunvaellusopit. Tässäkin mielessä teos on yllättävän ajankohtainen, sillä kyseiset opit ovat saaneet uutta kannatusta meidän aikanamme. Niiden heikkous on ennen kaikkea filosofinen, vaikka ne ovatkin ristiriidassa myös Jumalan ilmoituksen kanssa.

Toinen suuri teema on kysymys sielun olemuksesta. Tältä osin se edustaa ajatonta filosofista spekulaatiota. Gregorios perkaa antiikin kreikkalaisen filosofian teorioita mestarin otteella, ja toisaalta laajentaa ja muokkaa niitä raamatullisen ilmoituksen valossa. Aina ei synny valmista lopputuotetta, vaan teoksessa on eräänlaista kiehtovaa rosoisuutta. Se on enemmänkin ylöskirjattua pohdintaa, josta välittyy aiheen äärimmäinen vaikeus.

Kohti äärettömyyttä

Itselleni jäi erityisesti mieleen jakso, jossa Gregorios laittaa siskonsa suuhun kehittämänsä epektasis-teorian (vaikka voihan olla, että idea olisi alunperiltä Makrinalta). Tämä tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että myös tuonpuoleisessa ihminen jatkuvasti kehittyy, ikään kuin kurkottaen (vrt. Fil. 3:14) kohti äärettömyyttä:

”Kaikkeuden luonut viisaus valmisti ikään kuin astioita , tahdon liikuttamia sielujen säiliöitä, jotta olisi pakka ottamassa vastaan hyvää, paikka, joka alati suurenee, kun siihen kaadetaan lisää. Osallisuus jumalallisesta hyvästä on nimittäin sellainen, että se tekee osallisen suuremmaksi ja vastaanottavaisemmaksi, ja sen nauttiminen tuo vastaanottajalle lisää voimaa ja mahtavuutta, niin että ravittava kasvaa kasvun koskaan lakkaamatta.”

Ehkä taivas on siis vähän niin kuin Toy Storyn Buzz Lightyear asian kiteytti: To infinity and beyond!

Millainen mahtaa olla ylösnousemusruumis?

Sielusta_ja_ylosnousemuksesta_kansi

Toinen erityinen jakso teoksessa on viimeinen luku, jossa Makrina kommentoi Paavalin 1. Korinttilaiskirjeen 15 lukua. Siinä siis Paavali pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, millainen ylösnousemusruumis mahtaa olla. Tässä Gregorios viimeistään tekee selväksi, että hänen kristillinen visionsa on jotain aivan muuta kuin platonistista spekulaatiota kuolemattomasta sielusta.

Itse asiassa Paavalia seuraten Gregorios puhuu ihmisen nykytilasta ”sielullisena ruumiina”, mikä pelkän järjen varaista, muutoksen alaista elämänmuotoa. Sen vastinpari on ”hengellinen ruumis”, joka kuuluu hengelliselle eli Jumalan lahjan ja ilmoituksen innoittaman alaiselle ihmiselle. Näiden kahden olemisen muodon välistä jatkuvuutta Makrina selittää Paavalia seuraten näin:

”Viljanjyvä jättää mullan sisässä hajotessaan taakse pienen kokonsa ja oman muotonsa, mutta se ei hylkää itseään, vaan se pysyy itsessään tullessaan tähkäksi. Silti se eroaa suuresti aikaisemmasta koossaan, kauneudessaan, monimutkaisuudessaan ja muodossaan. Samalla tavalla ihmisluonto hylkää kuolemassa kaikki ominaisuutensa, jotka se on saanut tunteellisen tilansa myötä – tarkoitan vähäpätöisyyttä, katoavaisuutta, heikkoutta ja ikään liittyviä eroja. Se ei silti hylkää itseään, vaan kuin tähkäksi varttuen se siirtyy katoamattomuuteen, kirkkauteen, kunniaan, voimaan ja kaikinpuoliseen täydellisyyteen.”

Makrinan visio hengellisestä ylösnousemusruumiista on oikeastaan vain kommentti Paavali 1 Kor 15 vastaukselle, mutta yksinkertaisuudestaan huolimatta se avaa odottamattomia näköaloja. Niitä on hyvä mietiskellä uudelleen ja uudelleen.

Ylösnousemuksen ja Pyhän Hengen mietiskely

Siitä saan muuten tekosyyn mainostaa viime aikoina julkaisemiani Hetki Jeesukselle -rukoushetkiä. Ne ovat puolen tunnin mietiskelyhetkiä Raamatun äärellä. Ne sopivat erinomaisesti päivän alkuun tai työpäivän päätteeksi bussimatkalla, metsässä kävellessä tai vaikka pyörän selässä. Niitä voi kuunnella myös jaksoissa, vaikkapa vartin kerralla.

Viime viikkoina aiheet ovat käsitelleet pääsiäisen tiimoilta etenkin ylösnousemusta. Uusin jakso, ”Elämä Kristuksessa”, syventyy juuri 1. Korinttilaiskirjeen 15 lukuun. Se lähtee liikkeelle Jeesuksen lauseesta viimeisellä aterialla, että hän on viinipuu ja me olemme oksat – ilman häntä meissä ei ole elämää…

Tässä tiivistelmää toukokuun aiheista:

Pyhästä Hengestä julkaistaan ensi viikolla yksi jakso lisää, jossa käsitellään Pyhän Hengen roolia kirkon marttyyrien eli uskon todistajien elämässä.

Hetki Jeesukselle -mietiskelyjä voit kuunnella myös esim. Spotifyn tai Google Podcastin kautta. Jos haluat viestin uusista jaksoista suoraan puhelimeesi WhatsApp-viestin kautta, klikkaa tästä.

Siunattua helluntain odotusta!

Mainokset

One comment

  1. Gregoriuksen ajattelee kirjassaan ”Sielusta ja ylösnousemuksesta” , että Jumalan tuntemisessa ”tieto tulee rakkaudeksi”. Karl Rahner myös ajattelee, että emme voi ensin tuntea Jumalaa ja sitten päättää rakastammeko Jumalaa vai emme. Jumalan tunteminen on rakkauden kokemus. Se edellyttää, että ihminen itse on avoinna sille. Tämä ajattelumalli tekee Jumalan tuntemisesta kokonaisvaltaisen kokemuksen, joka jättää jälkeensä puhtaan älyllisen pohdinnan. Tieto on pohjimmiltaan rakkautta, jos oivallamme, että tieto koskee luomakuntaa, jonka Jumala loi hyväksi. Jumala olisi voinut olla luomatta. Luominen on jumalallisen vapaan tahdon seuraus. Kesällä Jumalan hyvyys on vahvasti koettavissa.
    Gregoriuksen ajattelussa Jumalan tunteminen alkaa tässä elämässä syventyen ja kasvaen ylösnousemusruumiissa sielun koskaan kyllääntymättä. Katoavaisen ruumiin ja ylösnousemusruumiin välillä on kyseessä on enemmänkin jatkumo kuin murros. ”Armo ei kumoa luontoa vaan täydellistää sen” ei ole pelkästään Akvinolaisen ajattelua.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s