JUHO SANKAMO

Pääsiäisen sanoma on saanut näin korona-aikana uusia ulottuvuuksia. Evankeliumissa kerrotaan, kuinka pelokkaat opetuslapset kätkeytyivät lukittujen ovien taakse. Nyt tätä sisään lukittautumista suositellaan, jopa käsketään joissain tapauksissa. Pääsiäisevankeliumissa ylösnoussut Jeesus ilmestyi Pietarille, ja vahvisti hänen kutsumuksensa. Ruoki minun lampaitani, kaitse minun lampaitani, ruoki minun karitsoitani. (Joh. 20.) Kirkko on nyt itse, terveysviranomaisten ja poliitikkojen suosituksesta, laittanut tämän ydintehtävänsä (osittain) tauolle, kun yli 10 hengen tapahtumia ei saa järjestää. Tilanne on erittäin poikkeuksellinen.

Nuo lukitut ovet pitäisi saada hiljalleen auki. Saksassa eräs kardinaali kuuluttikin juuri, että nyt on jo korkea aika aloittaa julkiset messut – turvallisuussäädökset huomioiden. Hyvä niin. Toisaalla on pidetty esimerkiksi drive-in -messuja. Suomessa metsäkirkot voisivat sopia tähän tilanteeseen.

Koronavirus on hirveä virus, pandemia. Onneksi se on kuitenkin tappavuudessaan osoittanut lievemmäksi kuin alussa pelättiin. Vielä muutama viikko sitten arvoitiin, että 1–3 % sairastuneista kuolisi koronaan. Nyt moni tutkija arvioi kokemuksen pohjalta, että tuo kuolleisuusluku on oikeasti paljon pienempi. Tarkkaa kuolleisuusprosenttia ei tiedä kukaan, koska kukaan ei voi tietää tarkasti tartunnansaaneiden määrää. Iso osa ihmisistä sairastaa koronan ilman huomattavia oireita.

Lukittujen ovien takana levoton meininki

Koronan lockdownissa moni miettii, mitenköhän tästä selvitään. Valtio tulee ottamaan heti kättelyssä velkaa ehkä 20 miljardia euroa. Lomautukset ja työttömyysluvut lähtevät lentoon. Satoja konkursseja on tulossa. Sinne suljettujen ovien sisäpuolelle tarvittaisiin nyt sitä Pelastajaa, joka ilmestyy ja sanoo: rauha teille. Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maassa työtön ja toivoton ”laukkaa kohti viinakauppaa”. Siinä se katkera resepti onkin: ”työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.” Huonojen talousuutisten keskellä pisti silmään yksi myönteinen talousuutinen. Alkon tulos on parantunut ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Eli suomalaisilla, niin kuin muillakin, on edessään kovat ajat.

Lukittujen ovien sisällä häärääminen on tietysti pidemmän päälle aika tylsää. Lapset ja nuoret eivät voi leikkiä kavereidensa kanssa entiseen tapaan. Harrastukset on peruttu. Vanhemmilla alkaa pinna kiristyä etätöiden ja -koulun ristipaineessa. Koffin oluttölkissä on mainoslause: Tylsyyttä vastaan. Huomasin pääsiäisen aikoina, että eräs TV-kanava mainostaa itseään samanlaisella ajatuksella: Ei koskaan tylsää hetkeä.

Muistan Isaac B. Singerin romaaneista, että niissä päähenkilöllä on usein tappavan tylsää. Tylsyys ikään kuin riivaa häntä. Hän pakenee tylsyyttä ja rikkoo oman ja lähimmäistensä elämän. Pilaa avioliittonsa, perheensä ja työpaikkansa, kunhan vaan ei olisi koskaan tylsää hetkeä. Romaanissa Varjot Hudsonin yllä päähenkilö avautuu:

Ei minusta ole tullut uskovaista. Ei sinne päinkään. Mutta ilman Jumalaa on tylsää. Usko on ainoa voima, joka pelastaa mielipuolisuudelta. Miksi meillä on tylsempää kuin minun isälläni? Hänellä ei ollut elämässään muuta kuin perhe ja hasidien rukoushuone. Ei teatteria, ei elokuvia, ei radiota, ei sanomalehtiä. Hänen kirjastossaan – jos sitä nyt kirjastoksi voi sanoa – oli vain muutama pyhä kirja. Mutta en ikinä kuullut hänen valittavan, että hänellä on tylsää. (Singer, Varjot Hudsonin yllä, s. 223.)

Ohjelmaa on. Kanavat näyttävät mitä kummallisempia ohjelmia viihdyttääkseen tympääntynyttä sohvaperunaa. Ihmiset elävät kovissa muutoksen kourissa. Jotkut yrittävät muuttaa jopa sukupuoltaan. Kuitenkin tylsistyminen on iso ongelma. Ehkä se on niin kuin Singerin romaanissa todetaan: Ilman Jumalaa on tylsää – on tylsää, vaikka tekisit kuinka jännittäviä syntejä.

Toinen kirjailija, katolinen G. K. Chesterton, tarttuu tosi mielenkiintoisella tavalla tähän tylsyyden teemaan. Chestertonin mielestä nykyihmistä riivaa tylsyys. Ei jakseta toistoa ja pysyvyyttä. Chestertonin mielestä tylsistyminen näkyy esimerkiksi avioeroissa. Puoliso laitetaan vaihtoon, kun häneen kyllästystään. Halutaan muutosta. Ehkä tähän liittyy myös paavi Franciscuksen paljon käsittelemä kertakäyttökulttuuri (throw-away culture). Tavaroita, luonnonvaroja ja myös ihmisiä heitetään menemään, kun niille (heille) ei enää löydy omasta mielestä tarvetta. Paavi on sanonut näin: “Ihmisen elämää, ihmistä, ei enää pidetä perimmäisenä arvona, jota tulee kunnioittaa ja suojella, etenkään, jos hän on köyhä tai vammainen, jos hän ei ole vielä hyödyllinen – niin kuin syntymätön lapsi – tai jos hän ei ole enää tarpeellinen – niin kuin vanha ihminen.”

Rakkauteen liittyy ikuisuus. Rakastetulle vannotaan nimenomaan ikuista rakkautta. Avioliitto ei ole määräaikainen, vaan elinikäinen liitto. Tämä ikuisuus näkyy myös ihan maallisissa rakkauslauluissa. Nuoruuteni limudiskossa soi illan viimeisenä hitaana Aerosmithin I don’t want to miss a thing. Aerosmith laulaa, kuinka hän voi ihailla rakastaan koko loppuelämänsä.

I could spend my life in this sweet surrender

I could stay lost in this moment forever

Every moment spent with you is a moment I treasure.

Rakastanut ihminen ei tylsisty mielitiettyynsä. Katolinen aviopari ovat yksi liha, ja myös yksi Hengessä ja Kristuksessa. Yhdessä ollaan ikuisesti. Tavoitteena on sielun pelastus taivaaseen. Automatkalla kuulin radiossa, kuinka yli 40 vuotta avioliitossa ollut mies soitteli ja kiitteli vaimoaan, jonka kanssa liitto on vuosien saatossa vain tullut paremmaksi. Näitä kertomuksia on aika paljon. Onnellisia ihmisiä, jotka eivät ole kyllästäneet toisiinsa.

Itselläni on pikkulapsia. He jaksavat jatkuvasti innostua yksinkertaisista asioita, kuten vaikka kukkuuleikistä. Tee se uudestaan! Lapsi haluaa toistoja. Oikeastaan toisto on opintojen äiti. Toistot tekevät lapsesta taitajan. Aikuinen tylsistyy, ja toteaa, kuinka tuo on jo nähty. Lapsi ihmettelee ja haluaa uusintanäytöksen. Taputtaa näyttelijät uudelleen lavalle. Chestertonin mukaan lukuisat avioerot eivät kerro ihmisen suuresta rakkaudesta, vaan tylsistymisestä. Ihminen tylsistyy johonkin niin ihmeelliseen, kuin toiseen ihmiseen, puolisoonsa.

Isä meidän on meitä nuorempi

Toistossa on elämän tahti. Muutos tarkoittaa usein virhettä tai kuolemaa. Kaikki etenee järjestyksessä. Jos sydän jättää muutaman tahdin lyömättä, tai ottaa pari ylimääräistä lyöntiä, siitä alkaa sydänkohtaus tai rytmihäiriö. Elämä Tellus-planeetalla perustuu auringon ja planeettojen tarkkaan kiertokulkuun. Tätä toiston merkitystä Chesterton korostaa. Toisto ja jatkuvuus näkyvät vahvasti katolisessa uskossa. Meillä on kirkkovuosi, pyhät päivät, tutut rukoukset. Me lapset sanomme aina: Tee se uudestaan! Ja niin messua vietetään uudelleen, koko ajan. Ne pitävät elämän raiteillaan.

Minusta on hienoa, että vanhin Suomea varten painettu kirja on kirkkokäsikirja, Missale Aboense. Tämä teos on vuodelta 1488 – siinä on Turun katolisen piispan Konrad Bitzin esipuhe, joka on kirjattu päivämäärälle 17. elokuuta 1488. Tuon kirjan opastuksella on Suomessa vietetty messua jo yli 500 vuotta sitten. Tuo kirja on johdattanut ihmiset kääntämään katseensa Kristukseen, aina vain uudelleen.

Tähän sopii pitkä lainaus Chestertonilta:

Koska lapset ovat niin ylitsevuotavan elinvoimaisia, koska he ovat hengessään vapaita ja riehakkaita, he tahtovat asioiden toistuvan muuttumatta. He sanovat aina: ”Tee se uudestaan!” Ja aikuinen tekee, kunnes on lopen uupunut. Sillä aikuisten voimat eivät riitä yksitoikkoisuudesta haltioitumiseen. Mutta kenties Jumalan voimat riittävät yksitoikkoisuudesta haltioitumiseen. On mahdollista, että Jumala sanoo joka aamu: ”Tee se uudestaan!” auringolle – ja joka ilta ”Tee se uudestaan!” kuulle. Ei ehkä johdukaan automaattisesta välttämättömyydestä, että kaikki päivänkakkarat ovat samanlaisia; kenties Jumala tekee jokaisen päivänkakkaran erikseen eikä vain ole ikinä kyllästynyt tekemään niitä. Kenties Hän on ikuisesti yhtä innostunut kuin pikkulapset. Sillä me olemme tehneet syntiä ja tulleet vanhoiksi, ja meidän Isämme on meitä nuorempi. (Chesterton, Oikea oppi, Savukeidas, s. 75. Suomentanut Antti Nylén.)

Evankeliumissa ei suoraan sanota, että apostolit olisivat olleet tylsistyneitä. Heistä kuitenkin sanotaan, että usein kun jotain todella ihmeellistä oli tapahtumaisillaan, he nukahtivat. Ehkä tylsyys ja uneliaisuus kuuluivat tässä yhteen. Kirkastusvuorella, kun Kristus kohta loistaisi jumalallista kirkkautta, Pietari nukahti. Getsemanessa, kun Kristuksen elämän ihmeellisimmät vaiheet olivat käymässä toteen, Pietari nukahti. Hän ei millään jaksanut pysyä hereillä. Ehkä hän oli tylsistynyt.

Messussa näkyy usein oikeasti todella uneliasta väkeä. Kyllä messu olisi erilainen, jos mainostoimisto alkaisi muokkaamaan sen ohjelmarunkoa. Johtoajatukseksi otettaisiin: ei koskaan tylsää hetkeä. Onkin suuri Jumalan ihme, että kirkko on 2000 vuoden ajan jaksanut innostua messusta. Jeesus Kristus itse sanoi, sinä yönä jona hänet kavallettiin, ”tehkää tämä”. Näin me sitten olemme tehneet. Ja tulemme tekemään siihen asti, kun hän kunniassa palaa. Paruusiaan asti! Toivon, että kirkon suljetut ovet aukeavat pian, niin seurakuntalaiset pääsevät paikan päälle. Eukaristia, kiitosateria, on kuitenkin, katolisen uskon mukaan, koko kristillisen elämämme ”lähde ja huippu”. Siinä tulemme todella Jeesuksen Kristuksen luo.

 

P.S. Radio Deillä kuuluu nyt torstaisin klo 14:45 allekirjoittaneen 10-kerran raamattuopetussarja. Luvassa on lyhyitä, reilun viiden minuutin, hengellisiä tuokiokuvia Raamatun ihmeellisyyksiin.

P.P.S. Koronasta voi katolilaisilla olla eri mielipiteitä ja ajatuksia. Tässä blogissa esitetyt ajatukset ovat allekirjoittaneen ajatuksia. Osallistu reippaasti keskusteluun.