Katolinen vartti Radio Deillä!

JUHO SANKAMO

Tämä on oikeastaan varsin historiallista. Radio Deillä ei ole koskaan ollut näin pitkäjaksoista katolista ohjelmaa (eikä tietysti millään muullakaan suomalaisella radiokanavalla). Nyt saadaan katolilaisten ääniä kuuluviin myös Suomen kristillisessä radiossa. Vartin mittaisissa keskusteluissa tulemme kuulemaan niin pappeja kuin maallikkojakin.

Katolinen yllätys ja syntymisen tila

Katolisessa vartissa kuulemme kristittyjä, jotka ovat elämässään kokeneet suuria yllätyksiä. En olisi osannut arvata 15 vuotta sitten, että tulen liittymään katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Itselleni katoliseen uskoon ja kirkkoon tutustuminen on ollut ja on jatkuva seikkailu. Kuten kirkkoherramme Turussa sanoo: Kirkon voi oikeastaan nähdä oikein vain sisäpuolelta käsin. Kirkon ikkunoiden lasimaalausten kuviot näyttäytyvät oikeassa valossa ja ymmärrettävinä, kun niitä katsotaan sisältä päin.

On oikeastaan hyvin mielenkiintoista nähdä, minkälainen tulevaisuus katolisella kirkolla tulee olemaan Suomessa. Meitä on lukumääräisesti vähän. Olemme, kirjaimellisesti, erittäin kirjava seurakunta. Syntyminen jatkuu taivaaseen asti. Marttyyrien kuolinpäivää kutsutaan usein heidän taivaalliseksi syntymäpäiväkseen.

4 comments

  1. Hienoa – toivon mukaan lähetysaika tulevina vuosina vielä piteneekin; esim. uutisilla, rukous / hartaushetkillä ja musiikilla… Katolisen kirkon vaikutusaika keskiajalla kesti Suomessa ainakin puoli vuosituhatta ja sillä oli suuri merkitys; hengellisesti, henkisesti ja maallisesti suomalaiselle kansalle ja yhteiskunnalle. Tämä on moneen otteeseen ääriluterilaisessa paatoksessa unohtunut. Ja nyt kun luterilainen kirkkomme on taas mielin kielin suhteessa maallisiin aatteisiin ja valtaan, tarvitaan kirkkoa, joka seisoo rohkeasti omalla perustuksellaan.

    Menossa on parhaillaan myös kesäseuraradion lähetyskauden päättävä toivekonsertti:

    https://www.kesaseuraradio.fi/nettiradio/

    Liked by 1 henkilö

  2. Mahtavaa! :) Todella hienoa että Radio Dei on lähtenyt mukaan tuohon. Odotan innolla ensimmäistä jaksoa.

    Liked by 1 henkilö

  3. Tervetuloa kanavallemme. Tämä on ollut minun ja kanavan toive jo jonkin aikaa. Onkin ollut hienoa saada esim Emil Anton blogistiksi, myöhemmin Gabriel Salmela, jälki-istunnon vieraaksi Marko Tervaportti. Erään kanssa puhuimme siitä, miten monella suomalaisella herätyskristityllä on monia vahvoja ennakkoluuloja katolisista ja heidän edustamassa uskostaan. Siksi on ollut työnalla rikkoa nämä ”katoliset myytit” ja kuulla ne selitettynä asianomaisten kautta.

    Nytkin eräs kommentoi jo, että ”’mitä onkaan katolinen usko’? No ei ainakaan Jeesuksen uskoa Raamatusta. Jeesuksen usko olijaon -Jumalan Pojan uskoa, aivan uniikkia, eikä ihan jokapojan sellaista. Autuas se, jolle tuo Lahjoitetaan!Silmää iskevät kasvot”.

    ..Voinette kommentoida ohjelmassa mm tätä väitettä ja sitä, onko paavi todella erehtymätön jne😉

    Tykkää

  4. Yksi teema voisi olla lyhyet henkilökuvat katolisista vaikuttajista keskiajan Suomessa. – Toimittaja Risto Nordell ja tutkija Jenni Kuuliala ovat esitelleet radio ylenykkösessä ohjelmasarjassa ”Risto ja Jenni pyhimysten jäljillä” Suomen keskiaikaisia kirkkorakennuksia.

    Huomenna sunnuntaina 16.8. tulee luterilainen radiojumalanpalvelus klo 10 Ulvilan kirkosta ja klo 11 katolinen jumalanpalvelus Pyhän Marian kirkosta https://areena.yle.fi/audio/1-50547566

    PS. Radiosarjassa ”Moniääninen Eurooppa” oli tänään ohjelma, joka kannattaa kuunnella; ”Juutalaisviha elää Puolassa” https://areena.yle.fi/audio/1-50592598

    Kommunistihallinto jatkoi juutalaisten pogromeja, joilla oli juuret jo keskiajalla ja jotka Saksan miehityshallinto vei totaaliselle tasolle. (Myös Martti Luther oli tehnyt oman osuutensa antisemitismin lietsonnassa.) – Ohjelmassa vaietaan eurooppalaisen liberaalin vasemmiston antisemitismista, jonka sitten myös oikeistopopulistiset liikkeet ovat taas imaisseet repertuaariinsa.

    Liked by 1 henkilö

Kommentointi on suljettu.