JOONA KORTENIEMI

Tämä on kirje Sinulle, nuori mies aikuisuuden kynnyksellä. Sinulle, joka ehkä jo olet uskovainen sekä Sinulle, jota uskonasiat eivät voisi vähemmän kiinnostaa. Minulla on Sinulle tärkeää asiaa. Älä säikähdä! En tuo Sinulle huonoja uutisia tai moitteita. Haluan jakaa Sinulle parasta mitä tiedän. Haluan pyytää Sinut mukaan ihmeellisimpään mahdolliseen seikkailuun!

Mietin, oletko ymmärtänyt, kuinka ainutlaatuinen ja arvokas olet? Varmasti olet jollain tasolla – niinhän koulussakin opetetaan, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Ja se on tosi hienoa! Mutta oletko miettinyt, mihin ne ihmisoikeudet oikeastaan perustuvat? Ne eivät voi vain ”roikkua ilmassa” – olla olemassa perustumatta mihinkään. Jos ne ovat totta, täytyy olla vielä syvempi taso, se taso, joka luo perustan myös ihmisoikeuksille ja ehdottomalle ihmisarvolle. Siitä haluaisin jutella kanssasi tämän kirjeen kautta.

Syvempi taso

Me katolilaiset ajattelemme, että se syvempi taso on itse Jumala. Ikuinen, ääretön Jumala. Jumala vastaa kysymykseen, miksi on olemassa jotain sen sijaan, että ei ole mitään. Kaikki, mikä on olemassa, on olemassa Jumalassa ja Jumalan kautta. Siksi kaikki jollain tavalla heijastaa Jumalaa, kertoo hitusen siitä, millainen Jumala on. Vähän samalla tavalla kuin vaikkapa leffa kertoo aina jotain siitä, millainen ohjaaja sen on ohjannut tai peli siitä, millainen koodari sen on koodannut.

Erityisen paljon Jumalaa heijastamme me ihmiset, koska me olemme tietoisia, järjellä varustettuja persoonia. Tätä kristinusko tarkoittaa, kun se sanoo, että ihminen on ”Jumalan kuva”. Ja koska jokainen ihminen on ainutlaatuinen, jokainen meistä voi kertoa Jumalasta jotain sellaista hyvää ja kaunista, jota kukaan toinen ei voi kertoa. Ja nyt päästäänkin asian ytimeen: myös Sinä heijastat Jumalaa, olet Jumalan kuva, koska Jumala itse asuu Sinun sisimmässäsi.

Myös Sinä heijastat häntä ainutlaatuisella tavalla. Myös Sinä voit kertoa hänestä jotain, mitä kukaan toinen ei voi kertoa. Et ole vain joku merkityksetön, jonka homma on elää täällä hetken ja viihdyttää itseään. Olet pyhä olento, ikuinen olento, ainutlaatuinen olento. Juuri siksi Sinulla on myös ehdoton ihmisarvo ja ihmisoikeudet.

Ja mikä vielä ihmeellisempää: tietoisina, järjellisinä olentoina me voimme itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon me kerromme Jumalasta, annamme hänelle itsessämme kasvot. Jos yhä uudelleen valitsemme hyvän, Jumala auttaa meitä heijastamaan häntä yhä enemmän ja tulemme sisäisesti yhä paremmiksi, kauniimmiksi ja valoisammiksi.

Olemme ikään kuin lyhty, joka puhdistuu koko ajan enemmän ja jonka sisällä palava tuli loistaa sen läpi yhä kirkkaammin. Toisaalta voimme myös yhä uudelleen valita pahan, sulkea itsemme Jumalalta ja muuttua vähitellen yhä rumemmiksi ja pimeämmiksi sisäisesti. Niin kuin lyhty likaantuessaan ja nokeentuessaan päästää yhä vähemmän valoa lävitseen, vaikka kynttilä palaakin sen sisällä.

Kysymys kuuluu nyt, millainen haluat olla? Haluatko Jumalan avulla saavuttaa täyden potentiaalisi, tulla todelliseksi itseksesi? Haluatko olla puhdas lyhty, jonka sisältä ikuinen valo, Jumala, loistaa kirkkaasti?

Elävä esimerkki: Autuas teinipoika Carlo Acutis

”Nyt menee kyllä tosi diipiksi. Kuulostaa ihan hienolta, mutta en ymmärrä, mitä se voisi tarkoittaa käytännössä”, ajattelet ehkä. Ymmärrän. No, onneksi meille on tarjolla hieno, tuore käytännön esimerkki. Lauantaina (10.10.) katolinen kirkko julisti Italian Assisissa autuaaksi 15-vuotiaana kuolleen nuoren pojan Carlo Acutisin (1991-2006). Tarkastellaan hiukan hänen elämäänsä (lisää täällä, täällä, täällä ja täällä).

Carlo syntyi Lontoossa italialaisille vanhemmille heidän ainoana lapsenaan. Pian hänen syntymänsä jälkeen hänen vanhempansa muuttivat Milanoon, jossa hän asui koko lyhyen elämänsä. Carlo osoitti jo pikkupoikana erityistä kiinnostusta Jeesusta ja Neitsyt Mariaa kohtaan. Kävelyllä äitinsä kanssa hän halusi mielellään käydä kirkossa, suudella ristiä ja viedä kukkia Marian patsaan juurelle. Hänen vanhempansa eivät olleet tuolloin erityisen uskovaisia, joten se hämmästytti ja kosketti heitä. Pienen Carlon hartauden liikuttamana he alkoivat käydä ahkerammin messussa ja ottaa uskonsa vakavammin.

Carlo sai erityisoikeuden vastaanottaa ensimmäisen kommuunion eli ehtoollisen jo seitsemänvuotiaana. Siitä lähtien hän kävi messussa joka päivä elämänsä loppuun saakka. Hän pyrki myös rukoilemaan päivittäin ruusukkoa (siitä lisää täällä, jollet tiedä, mikä se on), lukemaan Raamattua joka päivä sekä ripittäytymään eli tunnustamaan syntinsä papille viikoittain. Lisäksi hän pyrki päivittäin rukoilemaan kirkossa tabernaakkelin edessä (se on katolisessa kirkkorakennuksessa alttarilla oleva kaappi, jossa säilytetään siunattua ehtoollisleipää eli Jeesuksen ruumista).

Elämä Jumalan rakastavassa läheisyydessä vaikutti Carloon, muutti hänet yhä syvemmin parhaaksi versioksi itsestään. Hän oli rehellinen, lämmin, nöyrä ja ystävällinen. Hän oli avoin ja kiinnostunut toisista ihmisistä. Sen sijaan, että olisi pyrkinyt ystävystymään niiden kanssa, joiden seurassa olemalla voi näyttää joltakin ja nostaa omaa sosiaalista statustaan, Carlo osoitti erityistä huomiota heikoimmille: kehitysvammaisille, asunnottomille, maahanmuuttajille, niille, joita kiusattiin koulussa tai koulukavereille, joiden perheissä hän tiesi olevan ongelmia. Hänen seurassaan oli helppo olla, mistä johtuen häntä rakastettiin. Hän ei elänyt itseään varten vaan antoi itsensä anteliaasti muille.

Carlo oli syvästi tietoinen siitä, että hän sai voiman rakastaa ja välittää muista ihmisistä eukaristiasta, ehtoollisessa läsnä olevasta Jeesuksesta. Hän sanoi: ”Eukaristia on minun valtatieni taivaaseen” sekä ”Mitä useammin otamme vastaan eukaristian, sitä enemmän tulemme Jeesuksen kaltaisiksi.” Hän toivoi, että mahdollisimman moni ihminen tulisi tietoiseksi siitä, millainen aarre heille on tarjolla eukaristiassa. Siksi hän loi nettisivuston, johon on koottu tieto kaikista historian aikana tapahtuneista eukaristisista ihmeistä, jotka ilmentävät sitä, miten Jeesus on todella läsnä eukaristiassa antaakseen meille itsensä. Se on yhä katseltavissa täällä.

Carlo oli hurskas mutta ei millään tavalla hurskastelija. Hän rukoili, kävi päivittäin messussa ja rakasti Jeesusta ja hänen äitiään Mariaa. Samalla hän oli aivan tavallinen teinipoika. Hän pukeutui t-paitaan ja farkkuihin, kävi ulkona kavereiden kanssa, retkeili, hassutteli ja pelasi pleikkarilla. Hän rakasti kaikkea teknologiaan liittyvää: ohjelmointia, koodaamista, videoiden editoimista, nettisivujen luomista.

Hän ei ollut virheetön. Joskus hän innostui puhumaan oppitunnilla niin, että opettajat joutuivat huomauttamaan hänelle siitä. Samalla hänessä oli jotain erityistä, yliluonnollista. Hän sanoi: ”Minun elämänsuunnitelmani on olla aina Jeesuksen kanssa” sekä ”Meidän elämämme päämääränä täytyy olla ääretön eikä äärellinen. Äärettömyys on meidän kotimaamme. Meitä odotetaan aina taivaassa.”

15-vuotiaana Carlo sai yllättäen tietää sairastavansa syvälle levinnyttä leukemiaa. Sairaus aiheutti hänelle kovia tuskia, mutta niidenkin keskellä hän säilytti ilonsa ja tyyneytensä. Lääkärin kysyessä, kärsikö hän kovia kipuja, hän vastasi: ”Monet kärsivät paljon enemmän kuin minä.” Hän tarjosi kärsimyksensä rukouksena Jumalalle kirkon ja paavin puolesta. Carlo kuoli tai pikemminkin ”syntyi taivaalliseen elämään” 12.10.2006. Hänen hautajaisensa oli suuri tapahtuma. Osa saattoväestä joutui seisomaan kirkon ulkopuolella. Hänen tapansa elää ja kohdata ihmisiä oli tehnyt moniin niin suuren vaikutuksen, että hänellä oli pyhyyden maine jo hänen eläessään.

Pian hänen kuolemansa jälkeen ihmiset alkoivat pyytää häneltä esirukouksia. Eräs rukousvastaus – brasilialainen poika parantui vakavasta sairaudesta lääkäreille selittämättömällä tavalla kosketettuaan Carlon reliikkiä – on tunnustettu virallisesti ihmeeksi, joka on edellytys autuaaksi julistamiselle. Näin Carlon missio auttaa, rakastaa ja palvella muita sekä toimia muille esikuvana jatkuu yhä, nyt vain taivaasta käsin.

Sinusta voi tulla samanlainen!

Nyt ehkä ymmärrät paremmin sen, mitä alussa sanoin. Olet ehkä samaa mieltä siitä, että Carlon elämä oli kaunis, että hänen persoonansa vaikuttaa jollain syvällä tavalla kauniilta ja puhtaalta. Sitä kutsutaan pyhyydeksi, mutta sitä voisi sanoa myös todelliseksi ihmisyydeksi. Se on sitä, millaiseksi meidät on tarkoitettu.

Tiedät varmaan, että teini-ikäinen poika (kuten jokainen ihminen) voi olla myös aivan toisenlainen kuin Carlo. Hän voi olla itsekeskeinen, kova ja pinnallinen, kiinnostunut vain itsestään, omasta mukavuudestaan ja asemastaan muiden silmissä. Millainen Sinä olet? Et varmasti lähimainkaan pahimmasta päästä. Ehkä et ole vielä kuitenkaan myöskään saavuttanut täyttä potentiaaliasi hyvyydessä. Sydämessäsi on ehkä myös likaa – itsekkyyttä ja ylpeyttä – minkä vuoksi Jumalan valo ei pääse täysin loistamaan sieltä ja valaisemaan koko persoonaasi.

Muttä älä huoli. Sinä voit kasvaa, voit kehittyä myös siinä suhteessa. Voit oppia olemaan nöyrä, kärsivällinen, anteeksiantava, totuudellinen, voit oppia rakastamaan aidosti. Miten? Elämällä samalla tavalla kuin Carlo. Pyri ennen kaikkea rukoilemaan päivittäin. Pyri olemaan toisia ihmisiä kohtaan hyvä ja rakastava. Pyri pitämään omatuntosi puhtaana ja kuuntele sitä. Pyydä Pyhän Hengen johdatusta, ja kun saat sitä, seuraa sitä. Jos lankeat tekemään väärin, älä masennu. Tunnusta se ja jos olet rikkonut jotakuta toista vastaan, hyvitä se mahdollisuuksiesi mukaan. Sen jälkeen luota Jumalan rakkauteen ja jatka rohkeasti eteenpäin.

Jos olet katolilainen, ota Jeesus usein vastaan kommuuniossa. Jos et ole katolilainen, voit silti osallistua halutessasi messuun ja palvoa tabernaakkelissa läsnä olevaa Jeesusta. Hän ei torju Sinua. Jos asut paikkakunnalla, josta on pitkä matka lähimpään katoliseen kirkkoon, voit seurustella eukaristiassa läsnä olevan Jeesuksen kanssa vaikkapa live adoraation välityksellä. Ehkä voit ottaa myös tavaksi lukea joka päivä Raamattua ja/tai jotain hyvää hengellistä kirjaa. Tai katsoa Youtubesta jonkin hyvän videon (hyviä tilejä 1, 2 ja 3).

Jos Sinulla on olo, ettet tiedä kristinuskosta riittävästi etkä tunne Isä Jumalaa ja Jeesusta, ei huolta siitäkään. Voit antaa siihen itsellesi aikaa ja ottaa vaikka oppaaksesi jonkun helposti lähestyttävältä tuntuvan pyhimyksen, vaikkapa juuri autuaan Carlon. Itse asiassa juuri sitä varten pyhimykset ovat. Voit sanoa hänelle rukouksessa tähän tapaan: ”Carlo, minä en tiedä vielä paljoakaan kristinuskosta enkä oikeastaan tunne Jeesusta. Mutta Sinua minun on helpompi lähestyä. Sinä olet ollut samanlainen nuori mies kuin minäkin. Olet elänyt samanlaisessa kulttuurissa kuin minä ja ymmärrät varmasti minun ilojani ja surujani. Auta minua, jotta voisin tutustua Jeesukseen Sinun kauttasi. Auta minua, että oppisin rakastamaan häntä niin kuin Sinä rakastit. Ole minun ystäväni ja veljeni.”

Suurin mahdollinen seikkailu

Alussa totesin, että haluan pyytää Sinut mukaan ihmeellisimpään mahdolliseen seikkailuun. Kyseessä on siis matka kohden pyhyyttä, joka on yhtä aikaa matka kohden Jumalaa ja matka kohden Sinun todellista itseäsi. Seikkailun kielikuva pitää sisällään kaksi ajatusta:

Ensinnäkin sen, että itsensä antaminen Jumalalle tuo mukanaan todellisen onnen ja ilon. Se on sisäistä rauhaa ja vapautta, jota parhaatkaan katoavat asiat eivät voi antaa. Jos niistä etsii perimmäistä onneaan, se johtaa väistämättä tyytymättömyyteen ja siten rauhattomuuteen: tyytymättömyyteen niitä halutessaan, kun niitä ei vielä ole, pelkoon, että menettää ne ja siten tyytymättömyyteen, kun niitä on sekä tyytymättömyyteen, kun lopulta menettää ne. Ainoastaan katoamaton Jumala voi tuoda katoamattoman ilon.

Samalla se pitää sisällään sen ajatuksen, että kyseessä ei ole kuitenkaan välttämättä mikään ”leppoisa” juttu. Irrottautuminen katoavasta ja itsensä antaminen Jumalalle ei ole aina helppoa. Jos siis lähdet tälle tielle, saat todennäköisesti sekä nauraa paljon että itkeä paljon. Se on ehkä vähän kuin olisit tunturivaelluksella ystäviesi (eli tässä tapauksessa Jeesuksen, enkeleiden ja pyhimysten) kanssa. Välilä aurinko paistaa ja silmien eteen avautuu huikeita näköaloja. Välillä ukkosmyrsky yllättää ja värjötellään vaatteet litimärkinä kuusen alla. Mutta silloinkin se on sen arvoista, se kuuluu seikkailun kokonaisuuteen.

Autuas Carlo kiteytti asian näin: ”Jokainen meistä syntyy alkuperäisenä, mutta moni kuolee valokopiona. Minä tahdon olla alkuperäinen.” Entä Sinä?