apokatastasis

Paluu helvettiin – Vastaus Petri Tikalle

EETU MANNINEN

Fra Angelico: Kristus astuu alas tuonelaan, n. 1430. Kuva: Wikipedia.

Kesäkuun lopussa julkaisin kardinaali Walter Kasperin Mercy-teoksen arvioni yhteydessä artikkelin, jossa asetuin puolustamaan perinteistä helvettioppia sitä kritiikkiä vastaan, jota se on – mielestäni usein epäreilusti – saanut osakseen. Yllätyksekseni tämä blogiteksti poiki vastineen: kristillisestä universalismista Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva tutkija ja luterilainen pastori Petri Tikka huomasi kirjoitukseni ja kommentoi sitä perusteellisesti omalla blogillaan.

Heti kärkeen tahdon kiittää Tikkaa tästä vastineesta. Kirjoitus oli mielestäni erinomainen: Tikka vastasi argumentteihini ystävällisessä hengessä, antoi täsmennyksiä kohtiin, joissa tämä oli aiheesta käytävään tieteelliseen keskusteluun perehtymättömyyteni vuoksi paikallaan (tähän tekstissäni kehotinkin) ja, mikä kenties tärkeintä, pyrki vastakkainasettelusta dialogiin.

Haluankin tarttua Tikan kädenojennukseen ja osallistua tähän dialogiin. Tämän vuoksi pieni täsmennys lienee heti alkuun paikallaan: sanoin kirjoituksessani apokatastasis-oppia ohimennen varhaiskristilliseksi harhaopiksi, ja Tikka huomautti vastineessaan, että tällainen kielenkäyttö ei ole kovinkaan rakentavaa. Ymmärrän, että termillä on ikävä kaiku, enkä itsekään koe sen käyttöä ekumeenisessa dialogissa mitenkään fiksuna tai mielekkäänä. Käytin sitä lähinnä dogmihistoriallisessa merkityksessä opillisesta näkemyksestä, joka poikkeaa katolisen kirkon ja useimpien muidenkin kirkkojen perinteistä valtavirtaa edustavasta opetuksesta. Tämän negatiivisempaa sisältöä ei tarkoituksenani ollut termiin ladata, joten pahoittelen huonoa sananvalintaa.

Tikan vastineen perusteella en kutsuisikaan hänen edustamaansa kantaa harhaopiksi siinä mielessä, että se pitäisi sisällään jotain kristillistä jumalakuvaa olennaisesti vääristävää. Tiettyjen teologisten erimielisyyksien ohella peruslähtökohdissamme vaikuttaa olevan myös paljon samaa. Tässä vastauksessani haluankin paitsi vastata Tikan vastineeseen ja täsmentää kantaani, myös ekumeenisessa hengessä arvioida meitä yhdistäviä tekijöitä ja pohtia niiden ohella vallitsevien teologisten erimielisyyksien taustalla olevia syitä ja taustaoletuksia.

(lisää…)

”Paavin teologi” ja Jumalan laupeus – osa 2: Helvettiopin puolustus

EETU MANNINEN

Paholainen keskiaikaisessa kuvituksessa. Kuva: Wikipedia

Eilen julkaisemassani arviossa Walter Kasperin kirjasta Mercy: The Essence of the Gospel and the Key to Christian Life lupasin käsitellä tärkeää kysymystä Jumalan laupeudesta ja helvetistä. Aihe on tullut viime aikoina esille suurelle yleisölle helposti lähestyttävällä tavalla myös Suomen teologisella kentällä (ks. hyviä puheenvuoroja esim. täältä ja täältä).

Tässä yhteydessä myös varhaiskristillinen harhaoppi apokatastasiksesta, jonka mukaan Jumala lopulta saattaa pelastavaan yhteyteensä kaikki ihmiset, on saanut osakseen kiinnostusta ja sympatiaa samalla kun perinteinen helvettioppi on kohdannut kovasanaista kritiikkiä (ks. esim. täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä).

Tässä Kasperin kirjan arvion kakkososassa lähestyn kysymystä ensin referoimalla hänen esitystään, minkä jälkeen nostan asiasta esiin omia ajatuksiani ja peilaan niitä edellä linkittämiini lähteisiin. Kasperin apokatastasis-opin kritiikki ei nimittäin mielestäni ole niin terävää eikä mene niin syvälle siihen liittyvän argumentaation perusteisiin kuin olisin toivonut.

Olen myös sitä mieltä, että vaikka helvetistä on olemassa paljon hyvää teologiaa, sitä tarvitaan myös lisää. Uskaltaisin nimittäin väittää, että helvettiopin epämuodikkuus johtuu pitkälti pikemminkin niistä mieli- ja kielikuvista, joita siihen liitetään kuin sen varsinaisesta opillisesta sisällöstä. Käykäämme siis pidemmittä puheitta kiinni tähän tulikivenkatkuiseen pihviin!

(lisää…)