Inhimillinen Jumala

brooklyn_museum_-_jesus_found_in_the_temple_jesus_retrouve_dans_le_temple_-_james_tissot_-_overall

James Tissotin (1836-1902) maalaus Jeesuksesta 12-vuotiaana temppelissä

Kuvittele mielessäsi ihan tavallinen pikkupoika. Hän leikkii kavereidensa kanssa, juoksentelee ja kiipeilee puissa. Joskus hän on iloinen, joskus surullinen. Nuorukaisena hän opettelee tulevaa ammattiaan ja tekee jokapäiväisiä askareitaan. Hänellä on ystäviä ja ehkä jokunen ihastuskin.

Vaikka kulttuuri ja historiallinen konteksti vaikuttavat paljon siihen, millaisia olemme, näiden edellä luettelemieni piirteiden voi sanoa olevan yleisinhimillisiä ja osa tavanomaista ihmiselämää jokaisessa kulttuurissa. Riippumatta siitä, mikä on kunkin ihmisen ympäröivässä kulttuurissa vallitseva maailmankuva, jokaisella lienee myös paljon kysymyksiä maailmasta ja elämän tarkoituksesta.

Kuvittele edellä kuvailemani tapaus pikkukylään, jossa on nykyisellä länsimaisella mittapuulla erittäin köyhät olosuhteet: samantyyppiset, joita tapaa nykyisten kehitysmaiden slummeissa. Elämä on epävarmaa, työntäyteistä, mutta erittäin yhteisöllistä.

Suvut asuvat saman katon alla tai ainakin hyvin lähekkäin, ja pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa. Länsimaisia mukavuuksia, kuten terveydenhuoltoa tai viemäröintiä ei ole, mistä johtuen sairaudet ovat yleisiä, usein kohtalokkaita ja väestön keskimääräinen elinajanodote on pieni.

Timpuri Nasaretista

Kaikki edellä sanottu pätee mitä suurimmalla todennäköisyydellä Jeesus Nasaretilaisen elämään hänen kotikaupungissaan ennen hänen julkisen toimintansa alkua. Lapsena hän lienee kavereidensa kanssa leikkiessään kolhinut polvensa kerran jos toisenkin Nasaretin kivikkoisessa maastossa.

Nuorukaisena ja aikuisena hän on tottunut kovaan työntekoon. Hän on harjoittanut puusepän ja rakennusmiehen tointa, mutta luultavasti auttanut sukulaisiaan ja ystäviään myös pellolla. Hänen julkisen toimintansa aikana kertomansa monet maanviljelysaiheiset vertaukset kertovat vankasta kokemuksesta peltotöistä.

Koska Jeesuksen ulkonäöstä ei anneta Uudessa testamentissa kuvauksia, hän on luultavasti näyttänyt ajan mittapuun mukaan ihan tavalliselta. Hänen äidinkielensä on ollut aramea ja opetuslastensa tavoin (Matt. 26:73) hän on todennäköisesti puhunut sitä huomattavan galilealaisella murteella.

Tosi ihminen

Vaikka Jeesuksen elämästä ennen hänen julkisen toimintansa alkua ei juurikaan kerrota evankeliumeissa, on hyödyllistä pohtia, millainen Jeesus oli ihan tavallisena timpurina Nasaretin tuppukylässä. Jesuiittapappi James Martin kiteyttää tämän hyvin oivallisessa Jeesus-kirjassaan:

Jotta siis voisimme tuntea Jeesuksen, meitä ei ole kutsuttu ajattelemaan häntä vain saarnaajana ja parantajana, vaan myös poikana, nuorukaisena ja nuorena aikuisena. Vain siten voimme ymmärtää hänet tosi ihmisenä. (Jesus: A Pilgrimage. s. 110)

Jos ajattelemme Jeesusta vain viisauksia latelevana puhuvana päänä, voimme olla vaarassa unohtaa sen kristillisen uskon kannalta tärkeän seikan, että hän on tosi ihminen. Kristinuskon mukaan Jeesukselle kuuluu kaikki, mikä kuuluu tavalliseen ihmisyyteen – syntiä lukuun ottamatta. Tämä siis siitä huolimatta, että hän on myös tosi Jumala.

Tunkkainen tuulahdus antiikkia

Jeesuksen arkielämää pohtiessa tulee muistaa, että hän eli kaksi tuhatta vuotta sitten meidän aikaamme nähden aivan erilaisessa historiallisessa kontekstissa. Siksi emme voi koskaan täysin ymmärtää Jeesuksen tai hänen aikalaistensa elämää tai ajatuksenjuoksua. Sama pätee myös varhaisiin kristittyihin ja valitettavan suuressa määrin myös varhaisen kirkon oppimääritelmiin.

pantokrator

Kristus Pantokratorin mosaiikki Hagia Sofiassa

Kirkon kristologisen dogman klassisen muotoilun mukaisesti inhimillinen ja jumalallinen luonto muodostavat Jeesuksen ”persoonassa” ”hypostaattisen unionin”, mikä tarkoittaa sitä, että Jeesuksella on yksi persoona, mutta kaksi luontoa. Hän ei ole puoliksi Jumala ja puoliksi ihminen, vaan kokonaan Jumala ja samalla kokonaan ihminen.

Se, että jumalallinen ja inhimillinen luonto ovat yhdistyneet Jeesuksen yhdessä persoonassa, tarkoittaa, että kummankin luonnon ominaisuuksista on tullut Jeesuksen yhden persoonan ominaisuuksia. Tämä oppi tunnetaan klassisessa dogmatiikassa nimellä communicatio idiomatum.

Tämä klassisen dogmatiikan tapa puhua Jeesuksen persoonasta voi tuntua vaikeaselkoiselta, mutta pähkinänkuoressa se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että on mahdollista sanoa, että Jumalalla oli hikinen työpäivä Nasaretissa tai että Jumala kuoli ristillä. Samalla voidaan vastaavasti sanoa, että Nasaretilainen timpuri tyynnytti mahtikäskyllään myrskyn ja herätti Lasaruksen kuolleista.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmisyys ja jumaluus olisivat sekoittuneet: kun sanotaan esimerkiksi Jumalan kuolleen ristillä, tällä ei tarkoiteta, että jumaluus olisi kuollut. Pikemminkin tosi Jumala Jeesus kuoli inhimillisessä luonnossaan.

Persoonallista teologiaa

Kirkon klassisen kristologisen dogman vaikeaselkoisuus johtuu suurelta osin siitä, että siinä tarkoitetaan ”persoonalla” hieman eri asiaa kuin mitä nykyihmiselle tulee tavallisesti mieleen. Tavallisessa kielenkäytössä ”persoona” tarkoittaa tietoista ja tarkoituksellisesti toimivaa olentoa, jolla on oma tahto.

Tämä moderni persoonan käsite ei kuitenkaan ole sama kuin mitä Khalkedonin kirkolliskokous (v. 451) tarkoitti ”persoonalla”. ”Persoonan” (lat. persona) kreikankielinen vastine on ”hypostasis”, joka on kolminaisuusopin tarpeisiin valjastettu tekninen termi, jonka avulla pyritään erottamaan Jumalan yhdestä olemuksesta (kr. ousia) se, mikä on kullekin Kolminaisuuden persoonalle ominaista.

Kirkon oikeaoppisen kristologian mukaan Pojan hypostaasissa Jumala on omaksunut ihmisluonnon. Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus on yhtä kuin Poika, eli Logos. Tästä huolimatta Jeesuksella on täysin inhimillinen sielunelämä, koska Logos on omaksunut todellisen ihmisluonnon.

On myös syytä huomata, että kirkon kristologinen dogma ymmärtää tahdon ja tietoisuuden kuuluvan luonnolle eikä persoonalle: se, että Jeesus on tosi ihminen, tarkoittaa myös, että hänellä on inhimillinen tietoisuus ja inhimillinen tahto.

Kuitenkaan ei ole olemassa kahta Jeesusta tai Poikaa, vaan kaikki Jeesuksen inhimilliseen luontoon kuuluvat piirteet kuuluvat Logoksen yhdelle jumalalliselle persoonalle, eikä niitä voi käsittää siitä erillään.

Tietämätön Jumala?

Tämä kaikki herättää mielenkiintoisia kysymyksiä. Jos Jeesukselle kuuluu sekä jumalallisia että inhimillisiä ominaisuuksia, eikö ole vaarana, että hänen todellinen ihmisyytensä hämärtyy tai todellinen jumaluutensa vesittyy? Eikö Jeesus sitä paitsi sano olevansa tietämätön joistain asioista (Mark. 13:32) ja näytä jopa erehtyvän julistaessaan läheistä loppua (Matt. 10:23)?

Tämä kysymys voi valottaa meille merkittävällä tavalla sitä, mitä ”persoonalla” ja ”luonnolla” oikeastaan tarkoitetaan kristologiasta puhuttaessa. Voidaan sanoa, että on vain yksi ainoa toimija, eli Logos, Kolminaisuuden toinen persoona. Kun sanotaan, että Jeesus rehkii pellolla, pellolla rehkii Logos. Kun sanotaan, että Jeesus kävelee vetten päällä, vetten päällä kävelee Logos.

trevisani-baptism-of-jesus

Jeesuksen kaste. Francesco Trevisanin (1656-1746) maalaus

Logoksella on jumalallinen tietoisuus, joka kuuluu Kolminaisuuden sisäiseen elämään, ja jossa hän on kaikkitietävä ja kaikkea, mitä jumaluuteen
kuuluu. Kuitenkin hänellä on myös hänen inkarnaatiossa omaksumansa todellinen inhimillinen tietoisuus, jossa hänen pitää oppia asioita (Luuk. 2:40) ja jossa hän omaksuu kulttuurinsa sisältämät käsitykset maailmasta ja historiasta.

Kuten keskiaikainen pyhimys Bernard Clairvaux’lainen (1090–1153) on osuvasti sanonut, ihmisenä Jeesus joutui oppimaan asioita, jotka jo tiesi Logoksena (Pelikan 1978, 149). Näin ollen Jeesus saattoi inhimillisessä tietoisuudessaan olla tietämätön, kuten kaikki muutkin todelliset ihmiset.

Lisäksi hänen ymmärryksensä hänen tehtävästään näyttää kasvaneen ajan myötä: toimintansa alussa hän sanoi, että hänet on lähetetty julistamaan Jumalan valtakuntaa (Luuk. 4:43), kun taas myöhemmin hän on tullut täyteen tietoisuuteen tehtävästään kuolla ristillä koko ihmiskunnan puolesta (Mark. 10:45; Luuk. 9:22).

Mysteerin äärellä

Lopuksi on paikallaan muistaa kirkon kristologisen dogman luonne. Edellä kertaamani kirkon oppi Jeesuksen persoonasta ei pyri olemaan kaikenkattava rationaalinen selitys inkarnaation ihmeestä. Kirkon kristologinen opinmuodostus on tapahtunut pikemminkin niin, että siinä on pyritty rajaamaan pois kirkon Kristus-kuvaa vääristävät opit.

Jos Jeesuksen katsottaisiin olevan inhimillinen toimija, johon jumalallinen toimija, eli Logos on yhdistynyt, päädyttäisiin varsin kummallisille urille.

Tällöin Jeesuksen toiminta olisi jakautunut siten, että jumaluudella ei olisi mitään tekemistä inhimillisen arjen tai kuolemisen kanssa, vaan ”likaisen työn” tekisi ainoastaan ihminen Jeesus. Kun sen sijaan on aika tehdä ihmeitä, ihminen Jeesus astuu syrjään ja jumalallinen Logos siirtyy puikkoihin. Tätä oppia kutsutaan nestoriolaisuudeksi.

Toisena ääripäänä on nähdä Jeesus Jumalana, joka vain esittää olevansa ihminen. Tästä näkökannasta klassinen esimerkki on doketismi.

Sen sijaan kirkko on valinnut paradoksin tien: se uskoo Jeesuksen olevan samaan aikaan täysi Jumala ja täysi ihminen, näitä kahta todellisuutta ”sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta ja erottamatta”. Tämä historiassa meidät kohtaava todellinen ihminen ylittää käsityskykymme, ja juuri siksi voimme uskoa, että hän on samalla myös todellinen Jumala.

Kirjallisuus

Martin, James, S.J. (2014). Jesus: A Pilgrimage. New York: HarperCollins Publishers.

Pelikan, Jaroslav (1978). The Christian Tradition: A History of the Development of Doctrine, Volume 3: The Growth of Medieval Theology (600–1300). Chicago & London: The University of Chicago Press.

Klassisen kristologisen dogman kehittymisestä katso myös Pelikanin The Christian Tradition-sarjan osat 1 ja 2.

Mainokset

6 comments

  1. Täytyy todeta, että vähän yksinkertaisemminkin voisi Jumala tuoda itsensä ilmi.
    Onnea uudelle sivustolle.

    Tykkää

  2. Saarnassa ja keskustelussa minulla on tapana sanoa, että Jeesus oli täynnä Isää tai täynnä Jumalaa. Dogmihistorian kannalta tämä on tietysti hyvin puutteellinen ilmaisu, mutta se lähestyy hieman evankeliumien antamaan kuvaan Jeesuksesta.

    Liked by 1 henkilö

  3. Tässä vähän ateistista hapatusta kaikella kunnioituksella ja ystävyydellä:

    Mielestäni dogmi, että kaiken tietävä ja osaava Jumala transformoituisi omaksi pojakseen ja kuolemanrangaistuksen kautta pelastaisi ihmisiä joutumasta ikuiseen kadotukseen, on suorastaan absurdi.

    Olisiko tässä aihetta kirjoitukseen, mielellään ihan konkreettisella tasolla tyyliin ”Kolminaisuusoppi for Dummies”?

    Tykkää

    1. Tarkoitin siis, että jutussa keskityttäisiin perisyntiin ja siitä vapautumiseen Jumalan kärsimyksen kautta.

      Tykkää

      1. Kiitos ”ateistisesta hapatuksestasi!” Tämä esittämäsi kysymys on todella tärkeä, ja vaatii ehdottomasti oman käsittelynsä. Ajankohdasta en osaa vielä sanoa, mutta olen kyllä aikeissa kirjoittaa artikkelin tästä aiheesta.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s