Veli-Matti Kärkkäinen uskosta, teoista ja vanhurskauttamisesta

Veli-Matti Kärkkäinen

Helluntailaisten Ristin Voitto -lehti julkaisi hiljattain avoimen kirjeeni helluntailaisille sekä kahden helluntaivaikuttajan vastauksen siihen. Yksi reformaation merkkivuoden hedelmistä voisikin olla katolilaisten ja helluntailaisten keskusteluyhteyden syventyminen ja näiden yhteisöjen uskovien keskinäinen lähentyminen.

Hyvän tilaisuuden dialogin jatkamiseen tarjoaa Ristin Voiton päätoimittajan Leevi Launosen ja Elina Raution (toim.) kirja Yksin uskosta, Yksin armosta: Uskonpuhdistuksen merkitys nykyajalle (Aikamedia 2017). Kuten päätellä saattaa, kirja on julkaistu reformaation merkkivuoden kunniaksi.

Yksi kirjan artikkeleista on tämän blogin kannalta erityisen mielenkiintoinen, sillä se käsittelee ekumeenisesta näkökulmasta reformaation ytimessä ollutta katolis-protestanttista kiistaa. Artikkeli on aivan kirjan alkupuolella, ja sen on kirjoittanut helluntaitaustainen (nykyään luterilainen) Fullerin teologisen seminaarin (USA) systemaattisen teologian professori Veli-Matti Kärkkäinen, tällä hetkellä kaiketi tunnetuin ja merkittävin suomalaisteologi maailmalla.

Artikkelin otsikko on ”Usko ja teot – vanhurskauttaminen ja pyhitys. Sittenkin samoilla linjoilla?” (s. 33-45) Kärkkäisen jutussa on niin paljon painavaa asiaa, sekä kiitettävää että kritisoitavaa, etten tässä kirja-arviossa valitettavasti nyt huomioi kirjan muita artikkeleita lainkaan.

Kärkkäisen kunniaksi

”Katolisuus opettaa pelastusta tekojen kautta, protestanttisuus opettaa pelastusta uskon kautta.” Kärkkäinen aloittaa artikkelinsa toteamalla tällaisen stereotypian virheelliseksi. Hän luettelee viisi uuteen tutkimukseen perustuvaa väitettä, joissa mm. todetaan, että katolisenkin teologian mukaan ihminen pelastuu uskon kautta ja että Uusi testamentti ei tue perinteistä protestanttista erottelua vanhurskauttamisen ja pyhittymisen välillä.

Perinteinen luterilaisuus on tehnyt vanhurskauttamisen ja pyhityksen välille tiukan eron, mutta Tuomo Mannermaan koulukunta eli uudempi suomalainen Luther-tutkimus pitää pyhittymistä vanhurskauttamisen elimellisenä osana – niin kuin katolilaiset ja ortodoksitkin. Kärkkäinen tunnustautuu Mannermaan oppilaaksi ja kiinnittää huomion nimenomaan helluntailaisuuden pyhityspainotukseen.

Kärkkäinen nostaa pöydälle myös merkittävän eron luterilaisen ja helluntailaisille (sekä muille vapaakristillisille kirkoille) tyypillisen pelastuskäsityksen välillä. Jälkimmäiset uskovat Jumalan antaneen ihmiselle kyvyn vastata myönteisesti hänen kutsuunsa. Ihmisen ratkaisuvalta ei siis ole lankeemuksenkaan jälkeen täysin sidottu, kuten luterilaisuus opettaa. Helluntailaiset ovat Kärkkäisen mukaan tässäkin lähempänä ortodokseja ja katolilaisia.

Vuoden 1999 katolis-luterilaista Yhteistä julistusta vanhurskauttamisopista (YJV) Kärkkäinen pitää ”historiallisesti merkittävänä uutena avauksena matkalla kohti kristittyjen yhteistä perusymmärrystä pelastuksen luonteesta” (s. 41). Hän toteaa, että helluntailaisten tulisi ”tuntea suurta sympatiaa katolisten ja luterilaisten solmimaa yhteisjulistusta kohtaan” (s. 43), sillä siinä tulevat esiin vapaakristillistenkin kirkkojen ajamat keskeiset teologiset teemat.

Kärkkäinen tunnustaa kyllä protestanttisen vanhurskauttamis-pyhitys -erottelun sielunhoidolliset perusteet, mutta lopulta hän toteaa, että nykyajan protestanttien ongelmana ei ole ensisijaisesti epätoivoinen tekojen vanhurskaus, vaan pikemminkin välinpitämättömyys uskoa ja kilvoitusta kohtaan. ”Vai mitä on ajateltava siitä, että yksittäisiä juhlapyhiä ja perhejuhlia lukuun ottamatta kirkkojen penkit ammottavat tyhjyyttään?” (s. 44)

Tämän vuoksi Kärkkäinen pitää kiireellisenä, että protestanttinen julistus ja teologia löytävät uudelleen uusitestamentillisen ja vanhakirkollisen yhteyden vanhurskaaksi julistamisen ja vanhurskaaksi tekemisen välillä. Tässä voisi auttaa nimenomaan vapaiden kirkkojen aktiivista ja henkilökohtaista uskonkilvoitusta korostava hengellisyys, joka ilmenee myös monissa luterilaisissa herätysliikkeissä.

Vähän (itse)kritiikkiä

Kolikon toinen puoli on se, että Kärkkäisen artikkeli jättää tarkkuudessa monilta osin paljon toivomisen varaa. Varsinkin katolisen käsityksen esityksessä on paljon ylimalkaisuutta ja ongelmakohtien ohittamista. Tarkoituksena on selvästi tehdä katolisuus ymmärrettävämmäksi ja hyväksyttävämmäksi tavallisen helluntailaisen lukijan silmissä, ja sikäli sympatiseeraan toki Kärkkäisen pyrkimystä.

Silti olisin erityisesti Trenton kirkolliskokouksen ja nykytilanteen käsittelyssä odottanut maailmanluokan systemaatikolta enemmän tarkkuutta. Arvostan kyllä sitä, että Kärkkäinen kohdistaa kritiikkinsä enemmän kotikentälle, ja onkin hyvä, että molemmat osapuolet harjoittavat itsekritiikkiä. Jatkankin tässä nyt omalta osaltani samassa hengessä, kriittisesti ja itsekriittisesti.

Aloitetaan Kärkkäisen ensimmäisestä teesistä, jonka mukaan katolisenkin teologian vanhurskausoppi perustuu Jumalan armoon, joka ”omistetaan uskon kautta” (s. 34). Ekumeeniset katoliset teologit saattaisivatkin asian näin muotoilla, mutta käytännössä valtavirtakatolisuus ei tällaista ilmaisua juuri tunne, sillä se ei oikein sovi sen vahvaan sakramentologiaan. Tavallisempi muotoilu olisi, että Jumalan armo saadaan kasteessa (joka on Trenton sanoin ”uskon sakramentti”), ja se omistetaan niin kauan kun pysytään armon tilassa eli ei langeta kuolemansyntiin (minkä jälkeen se saadaan taas takaisin ripissä).

Kärkkäisen esitys Trenton konsiilin vanhurskauttamisopista (s. 40-41) pelaa kokonaan myöhemmän protestanttisen kysymyksenasettelun termeillä ja sisältää epätarkkuuksia joka virkkeessä. Seuraavassa niistä joitain korjattuina: 1. Trento on vieläkin määräävä, mutta ei irrallaan myöhemmästä opillisesta kehityksestä, erit. YJV:stä. 2. Trento ei varsinaisesti korostanut hyviä tekoja ”uskon” vaan ”vanhurskauttamisen” seurauksena. 3. Trento ei kutsunut uskoa ”vanhurskauttamisen” vaan ”pelastumisen” aluksi. 4. Trento vahvisti aneet virallisesti, samoin hyvien tekojen ansioluonteen. Aneiden funktiona ei kuitenkaan ollut ”ansaita pelastus” vaan poistaa synnin ajalliset rangaistukset.

Yksin uskosta, yksin armosta (kansi)

Epätarkkuuksien lisäksi on mainittava laiminlyönnit. Kärkkäinen ei missään vaiheessa mainitse Trenton aivan keskeistä opetusta siitä, että kasteen sakramentti on vanhurskauttamisen välinesyy eikä sitä, että ”usko” ymmärretään Trentossa pikemmin älyn myöntymyksenä kuin sydämen luottamuksena. Tämä auttaa ymmärtämään, etteivät yllä mainitut kohdat 2. ja 3. ole pelkkää pilkunviilausta. Aikuisilla usko (laajassa mielessä ”pelastumisen alku”) vie kasteelle, joka varsinaisesti vanhurskauttaa syntisen, ja sitä seuraavat sitten ajallisesti (ansiolliset) hyvät teot. Onneksi YJV tasapainottaa tilannetta, mutta näin asia Trentossa muotoillaan.

Kärkkäinen ei myöskään mainitse Trentolle aivan olennaista ajatusta vanhurskauden menettämisestä millä tahansa kuolemansynnillä eikä sitä, että menetetty armo tulee Trenton mukaan saada (normaaleissa olosuhteissa) takaisin ripin sakramentissa. Sakramentologian – ja kirkon käskyjen – vakavasti ottaminen johtaakin suuriin käytännön eroihin, joista ei pitäisi vaieta. Vai mitä on ajateltava siitä, että messuun osallistuminen sunnuntaisin ja velvoittavina juhlapyhinä on katolisen kirkkolain ja katekismuksen (KKK 2180-2182) mukaan pelastuskysymys?

Lopuksi: aikuisten kaste ja yhteinen julistus?

Kärkkäinen on kuitenkin oikeilla jäljillä sikäli, että Trenton konsiili tarjoaa kuin tarjoaakin mielenkiintoisia aineksia katolis-helluntailaiseen sillanrakentamiseen. Ensinnäkin olisi korostettava sitä usein lähes kokonaan huomiotta jäävää seikkaa, että Trenton vanhurskauttamisdekreetissä käsitellään perustapauksena aikuista, joka kääntyy ja tulee kristityksi. Tämä on monin tavoin mielenkiintoinen ja paradoksaalinen seikka.

Paavali, johon vanhurskauttamisoppi on paljolti nojannut, kääntyi kristityksi aikuisena, kuten oikeastaan koko kristinuskon ensimmäinen sukupolvi. Luther teki vanhurskauttamislöytönsä niin ikään aikuisena, ja hänen oppinsa heijastaa pitkälti hänen kokemustaan. Kysymykset uskosta ja teoista sekä ihmisen vapaudesta ja yhteistyön mahdollisuudesta ovat helposti ymmärrettävissä aikuisten kontekstissa.

Suurin osa katolisista ja luterilaisista kristityistä – Luther mukaan lukien – on kuitenkin historiassa kastettu lapsina, ja kysymys kuuluukin, missä määrin Paavalin ja Lutherin kysymyksenasettelut pätevät vauvoihin. Luterilaisuudessa onkin väännetty siitä, uskooko vauva vai ei. Helluntailaisuudessa ja vapaissa kirkoissa tähän vastataan kieltävästi, ja käytössä on siksi aikuiskaste tai ainakin ”uskovien kaste” (jolla käydään useimmiten teini-iässä).

Aikuiskaste

Helluntailaisuudessa ja vapaakristillisyydessä vanhurskautettavan perustapaus on siis aikuinen tai ainakin ymmärtävä teini, ja tällainen tapaus istuu koko Trenton kuvaukseen kaikin puolin paljon paremmin kuin kastettava vauva. 1500-luvun kontekstissa ”outo” lähestymistapa, jossa aikuista pidetään perustapauksena, osoittautuu suorastaan profeetalliseksi meidän aikanamme, jona yhä harvempi lapsi kastetaan ja yhä useampi ei-kastettu aikuinen haluaa tulla kristityksi.

Uskoisinkin, että katolilaiset ja helluntailaiset pystyisivät nykyään laatimaan yhteisen julistuksen vanhurskauttamisesta aikuisen tapauksessa. Lapsikasteen ongelma helluntailaisesta näkökulmasta on siinä, että kasteen yksin ajatellaan vanhurskauttavan ilman henkilökohtaista uskoa. Aikuisten tai ymmärryksen iän saavuttaneiden lasten tapauksessa tätä ongelmaa ei ole, sillä tietenkään ketään ei kasteta huvikseen eikä pakosta, vaan kastettavalta edellytetään uskoa.

Vatikaani II on vanhaan traditioon nojaten vahvistanut, että uskovat kasteoppilaat ovat pelastuksen piirissä jo ennen kastettakin, ja helluntailaisuus on ainakin Suomessa käsittääkseni valmis sanomaan kasteesta aika paljonkin, kunhan se on yhteydessä uskoon. Kun sitten vielä vanhurskauttaminen ja pyhitys linkitetään toisiinsa ja synti ja sen tunnustaminen otetaan vakavasti, ainekset olisivat koossa pitkällekin menevään yhteiseen julistukseen. Ei siis muuta kuin töihin?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s