EMIL ANTON

Koskaan ei ole ollut ainoatakaan ihmistä, ei kristittyä, ei saraseenia, ei tartaria eikä pakanaakaan, joka olisi tutkinut niin laajalti maailmaa kuin teki Venetsian kaupungin jalo ja kuuluisa porvari, herra Marco Polo, herra Nicolo Polon poika. (Marco Polon matkat, s. 352)

1300-luvun alun venetsialaisilla oli aika lailla työstämistä maailman kuuluisimman matkakirjan sisällön kanssa. Aasian tuntemattoman maailman avautuminen oli tuon ajan eurooppalaisille yhtä shokeeraava paradigmanmuutos kuin parisataa vuotta myöhemmin tapahtunut Amerikan ja sen sivilisaatioiden (asteekkien ja mayojen) löytyminen. Suomeksi WSOY:n jo vuonna 1957 julkaisema (2. painos 2002) Marco Polon matkat on edelleen mielenkiintoista luettavaa.

Yksi erikoinen yksityiskohta, josta (luonnollisesti katolinen) Marco Polo lukijoilleen raportoi, koski nykyään Jemenille kuuluvan, Somalian lähellä sijaitsevan Sokotran saaren asukkaita. Heistä Polo kirjoitti:

He ovat kastettuja kristittyjä ja heidän päämiehenään on arkkipiispa. Tällä ei ole mitään tekemistä Rooman paavin kanssa, vaan hänen esimiehensä on Baudacin kaupungissa asuva patriarkka (catolic), joka asettaa arkkipiispan virkaan tai vahvistaa hänen vaalinsa, jos kansa itse hänet valitsee. (s. 301)

Kristittyjä Arabianmerellä? ”Baudacin” kaupungissa asuva patriarkka, jolla ei ole tekemistä paavin kanssa? Kyllä: Marco Polo oli saanut tietää lännessä lähes täysin tuntemattomasta idän kirkosta, jonka patriarkka eli katolikos (catolic) asui Bagdadissa, islamilaisen abbasidikalifaatin ja nykyisen Irakin pääkaupungissa. Marco Polosta huolimatta suuri osa läntisestä kristikunnasta ei edelleenkään tiedä tästä kirkosta, enkä oikeastaan tiennyt minäkään vielä joitain vuosia sitten, vaikka isoäitini pikkuserkku oli sen patriarkka.

Irakilaisempi kuin luulit – Kahden virran maa

Toukokuussa 2018 julkaisin tällä blogilla artikkelin Kaldean Urista: irakilainen pelastushistoria, jossa kerroin saaneeni apurahan kirjaprojektiin työnimellä ”Irakilaisempi kuin luulit”. Tätä seurasi kaksi syyskautta Irakilaisempi kuin luulit –blogia Seurakuntalainen.fi -sivustolla ja Radio Dein aalloilla. Nyt olemme vihdoin siinä pisteessä, että kirja, johon projekti tähtäsi, on ilmestynyt. Kirjan nimi on lopulta Kahden virran maa: sivilisaation ja kristinuskon irakilainen tarina, ja sen kansi on ehkä maailman hienoin.

Tässä blogissa en sen perusteellisemmin esittele kirjan sisältöä. Haluan vain Marco Polon innoittamana kertoa, että kirjaprojektini ehkä tärkein löytö ja anti itselleni oli se, että pääsin jyvälle idän kirkon historiasta. Idän kirkolla tarkoitettiin kristinuskon varhaisina vuosisatoina Rooman valtakunnan itäpuolella Persian valtakunnassa järjestäytynyttä kirkkoa, jonka katolikos eli patriarkka asui Persian pääkaupungissa Seleukia-Ktesifonissa (lähellä nyky-Bagdadia) ja abbasidiaikana (700-1200-luvut) islamilaisessa pääkaupungissa Bagdadissa. Marco Polo viittaa tähän kirkkoon toisenkin kerran kirjassaan:

Mosulin suuressa kuningaskunnassa asuu erilaisia kansoja. Eräät palvovat Muhammedia ja heitä sanotaan arabialaisiksi. Muut tunnustavat kristinuskoa, mutta heidän oppinsa poikkeaa monissa kohdin Rooman kirkon kanonisista laeista; heitä sanotaan nestoriaaneiksi, jakobiiteiksi ja armenialaisiksi. Heillä on patriarkka, jota he nimittävät jatoliciksi, ja hän vihkii arkkipiispoja, piispoja ja apotteja sekä lähettää näitä kuten Rooman paavi kaikille tahoille: Intiaan, Kairoon, Bagdadiin ja muihin paikkoihin, missä kristittyjä asuu. (Marco Polon matkat, s. 44)

Tässä hieman sekavassa katkelmassa Polo mainitsee kolme itäistä ei-katolista (ja yhtä lailla ei-ortodoksista) kristillistä ryhmää: nestoriaanit (nestoriolaiset), jakobiitit ja armenialaiset. Näillä kaikilla oli omat katolikoksensa ja/tai patriarkkansa, mutta aiemmin mainittu Bagdadin patriarkka oli nimenomaan ”nestoriaanien” eli ns. nestoriolaisen kirkon katolikos. 1200-luvun lopulla se oli maailman ylivoimaisesti laajimmalle levinnyt kirkkokunta: Kairosta Intiaan, kuten Marco Polo hämmästyttävästi mutta aivan oikein toteaa.

Idän kirkon ”nestoriolaisuus” on oma iso kysymyksensä, johon en nyt voi syventyä. Sanottakoon vain, että Efesoksen kirkolliskokouksessa 431/433 hätäisesti tuomittu Nestorios ei perustanut kyseistä kirkkoa (se järjestäytyi Persiassa kauan ennen Nestoriosta, eikä Nestorios ollut sen piispa eikä patriarkka). Idän kirkko ei vain osallistunut Rooman valtakunnassa pidettyyn Efesoksen konsiiliin eikä myöhemminkään suostunut tuomitsemaan Nestoriosta. Nestoriolaiseen nimeen se on suhtautunut vuosisatojen kuluessa vaihtelevasti. Enää sitä ei kukaan virallisesti käytä.

Mutta onko tämä kirkko edelleen olemassa? Missä se sijaitsee nykyään? Onko Bagdadissa tänäkin päivänä patriarkka?

Kaldealaiskatolinen kirkko

Vastaus on kyllä: Bagdadissa asuu tänäkin päivänä idän kirkon patriarkka. Hänen nimensä on Louis Raphaël I Sako. Hänen edeltäjänsä oli Emmanuel III Delly, isoäitini pikkuserkku. Patriarkan titteli on nykyään virallisesti ”Babylonin kaldealaisten patriarkka”. Kaldealaisen kirkon rukoushetkiä ja messuja voi seurata koronapandemian ansiosta joka ilta livenä kaldealaisen patriarkaatin Facebook-sivulta. Kielinä ovat arabia ja (itä-)syyria eli klassinen liturginen aramea.

Kun eurooppalaiset alkoivat Marco Polon aikoihin saada tietoa nykyisen Irakin alueen arameankielisistä nestoriolaisista, he alkoivat nimittää heitä raamatullisella termillä ”kaldealainen”. Ennen pitkää nestoriolaiset omaksuivat itsekin tämän nimityksen, jolla aiempina kristillisinä vuosisatoina oli viitattu babylonialaista astrologiaa harjoittaviin pakanoihin. Nykyiset ”kaldealaiset” eivät siis ole suoraa Raamatun ”kaldealaisten” jatketta, vaikka moni saattaa nimen perusteella niin olettaa. Idän kirkon arameankielinen väestö on sekoitus monien muinaisten kansojen kuten assyrialaisten, aramealaisten, babylonialaisten, kaldealaisten, juutalaisten, arabien ja persialaisten jälkeläisiä.

Lännen ja idän kirkot olivat joka tapauksessa innoissaan toistensa löytämisestä 1200-1300-luvuilla ja halusivat palauttaa lähes tuhat vuotta kadoksissa olleen kirkollisen yhteyden. Tämä tie ei kylläkään ollut mutkaton: vaiheikkaan ja välillä traagisenkin prosessin voi sanoa kestäneen 1200-luvulta 1800-luvulle. Lopulta vuonna 1830 idän kirkon historiallinen patriarkkalinja saatiin lopullisesti unioniin katolisen kirkon kanssa ja syntyi nykyinen kaldealaiskatolinen kirkko, jonka päämaja on siis Bagdadissa.

Synkkä historia, valoisa tulevaisuus

1200-luvun ”Kairosta Intiaan” -kultakauden jälkeen idän kirkolle kävi kalpaten, kun mm. mongolien islamilaistuminen ja Timur Lenkin tuhoisat valloitusretket pyyhkivät kirkon käytännössä kokonaan Aasian kartalta (Intian rannikkoja ja Pohjois-Mesopotamiaa lukuun ottamatta). Bagdadin patriarkat siirtyivät pohjoiseen, missä he 1500-1700-luvuilla asuivat Rabban Hormizdin luostarissa Mosulin/Alqoshin lähellä.

Tänä aikana epäonnistuneesta kaldealaiskatolisesta unionista syntyi uusi nestoriolaishaara, jonka jäsenet omaksuivat 1800-1900-luvuilla (mm. Assyrian arkeologisten löytöjen, länsimaisten lähetyssaarnaajien ja nationalismin siivittäminä) assyrialaisen kansallisen identiteetin ja jotka 1960-70-luvuilla jakautuivat idän assyrialaiseen kirkkoon ja vanhaan idän kirkkoon.

1900-2000-luvut eivät ole olleet helppoja idän kirkon nykyhaaroille. Ehkä noin kolmasosa sen väestä tapettiin ensimmäisen maailmansodan aikana ns. assyrialaisten kansanmurhassa (samaa tapahtumasarjaa kuin armenialaisten kansanmurha). Saddam Husseinin aikana kurdien naapureina asuneet kristityt joutuivat usein kärsimään hallituksen joukkojen tuhotöistä, ja monet joutuivat pakenemaan maasta. Ja ikään kuin Irakin ja Iranin välinen sota (1980-luku), Persianlahden sota (1990-1991) ja Irakin sota (2003) eivät olisi olleet tarpeeksi, vuonna 2014 jihadistinen Isis valtasi kristittyjen historialliset ydinalueet Niniven tasangolla Mosulin ympäristössä. Irakin kristittyjen määrä on laskenut Saddamin ajoista 80-90 %.

Mutta asiassa on valoisakin puolensa. Ensimmäistä kertaa sitten 1200-luvun idän kirkko on jälleen kerran levittäytynyt yli koko maailman. Oikeastaan enää ei kannata edes puhua idästä: kaldealaisia ja assyrialaisia kristittyjä on eniten Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Saksassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa jne., ympäri maailmaa. Heitä on yhteensä ehkä miljoona, mikä vetelee absoluuttisena lukumääränä vertoja jopa keskiajan kultakaudelle.

Kaksoisvirranmaan kristittyjen kotikielinä ovat arabia ja aramea. Tarkemmin kaldealaisten ja assyrialaisten kielen nimi on sureth eli koillinen nykyaramea (aramean murteita tai kielimuotoja on nimittäin aika paljon – Jeesuskin puhui yhtä niistä, tosin läntistä varianttia). Mutta nyt he puhuvat myös englantia, ruotsia ja suomea. Kyllä: Suomessakin heitä on satoja. Kaksoisvirranmaan kaksituhatvuotinen kristillinen perintö puhuu nyt vihdoin myös meidän kieltämme. On aika alkaa oppia siitä.

***

P. S. Blogimme lukijana saat kirjastani Kahden virran maa: sivilisaation ja kristinuskon irakilainen tarina Kirjapajan verkkokaupassa -20% alennuksen kampanjakoodilla KAHDEN. Alennuksen jälkeen hinnaksi tulee 25 euroa. Joku voisi sanoa, että sen maksaisi jo pelkistä kansista.