Koronakalenteri ja podcastien ihmeellinen maailma

EMIL ANTON

Elämme todella ihmeellisiä aikoja. Yksi monista koronapandemian hyvistä seurauksista tai sivutuotteista on se, että olemme laajasti oppineet käyttämään sitä tekniikkaa, joka oli jo olemassa mutta jonka potentiaalia emme vielä olleet osanneet hyödyntää: Zoomit ja Teamsit ovat tulleet tutuiksi, voimme helposti tavata ystäviä ympäri maailmaa poistumatta kotoa. Samalla voimme jakaa tapaamisemme myös muiden kanssa, ikään kuin perustaa tuosta vain oman radio- tai TV-studion. Tämä on aivan ihmeellistä ja historian mittakaavassa todella uutta (Skype, podcastit, Youtube, Facebook jne. on kaikki keksitty tai perustettu vasta 2000-luvulla).

Koronakalenteri

Kirjoitan tätä blogia kertoakseni omasta uudesta tulokkaastani tälle kentälle. Se syntyi aika lailla spontaanisti ja puolivahingossa. Sen nimi on ”koronakalenteri” ja se löytyy Zoom-videoineen Facebookista ja Youtubesta ja podcast-versiona (pelkkä ääni) mm. Anchorista, Spotifysta ja monesta muusta podcast-paikasta. Kyse on siis korona-ajan joulukalenterista, jossa käydään läpi Luukkaan evankeliumin 24 lukua (”luukkua”) uuden UT2020-käännöksen mukaan (joka löytyy tästä).

Koronakalenterin taustakuva: Luukkaan hauta

Koronakalenterin kolmannesta päivästä alkaen (3.12.) olen haastatellut Zoomin välityksellä vieraita eri aiheista. Ensimmäisessä jaksossa juttelin UT2020:n kääntäjän Niko Huttusen kanssa evankelista Luukkaasta ja hänen kreikkansa kääntämisestä, toisessa jututin eksorsisti-isä Gianni Sgrevaa (italiaksi, tiivistelmät suomeksi) ja kolmannessa puhuin parannusihmeistä helluntaipastori Esa Hyvösen kanssa. Itsenäisyyspäivänä vieraana oli kansanedustaja Hussein Al-Taee (tiivistelmä arabiaksi), minkä jälkeen tenttasin professori Antti Laatoa Vanhan ja Uuden testamentin suhteesta ja STI:n pääsihteeri Santeri Marjokorpea naispappeuden vastustamisesta.

Suomalaisista katolisista papeista mukana ovat olleet dominikaaniveli Gabriel Salmela ja blogikollega Oskari Juurikkala, minkä lisäksi olen toistaiseksi julkaistuissa jaksoissa jututtanut myös Pipliaseuran Antti Siukosta, Open Doorsin Miika Auvista ja Saalem-seurakunnan Muayad Namroodia. Kaikki jaksot voi katsoa tai kuunnella yllä olevista linkeistä – parissa tapauksessa äänitiedosto on (omasta mokastani) hieman videotiedostoa lyhempi. Luvassa on uutta joka päivä aina jouluaattoon 24.12. asti, ja sen voin sanoa, että mielenkiintoiset vieraat eivät lopu kesken.

Podcastien ihmeellinen maailma

Koronakalenteri kuitenkin tosiaan loppuu jouluaattona, ja sen jälkeen voi hyvin olla, että kuulija kaipaisi lisää vastaavanlaista hyvää (näin toivon!) sisältöä. Siksi ajattelin tässä suositella joitain viime aikoina löytämiäni kristillisiä tai uskontoaiheisia podcasteja, joista saa paljon mielenkiintoista tietoa ja/tai teologis-hengellisiä rakennusaineita.

Kaksi aivan huippuluokan kristillistä podcastia, joita todella suosittelen, ovat evankelistaustaisten Eero Hietalan ja Heikki Rusaman Kirkon ihmeellisimmät tarinat ja helluntailaistaustaisen Markus Finnilän Harhaoppia. Olen kuunnellut molempien kaikki jaksot ja pitänyt niitä kaikkia erittäin hyvinä, vaikka toki joskus joissain yksityiskohdissa voisi antaa jotain kritiikkiä. Molemmissa on hieno humoristinen ja ekumeeninen ote ja vankka tietosisältö, usein myös hyviä katolisia aiheita. Olen myös saanut ilon päästä molempiin podeihin vieraaksi. Isä Oskari taas oli jopa Kirkon ihmeellisimpien tarinoiden ensimmäinen vieras.

Toki täytyy muistaa myös isä Oskarin oma Hetki Jeesukselle -rukouspodcast sekä toisen blogikollega Juho Sankamon viimevuotinen podcast Uskon salaisuus vartissa ja uudempi Katolinen vartti -ohjelma. Mainitsemisen arvoisia ovat myös katolisen KD-aktiivin Viljami Haaviston podcast Uskonnon pitkä oppimäärä, jossa esitellään enemmän ja vähemmän tunnettuja uskontoja, sekä väikkäriohjaajani Jyri Komulaisen viimevuotinen podcast Jyri Komulainen, jossa käydään aivan erinomaisia dialogeja. Eikä tietenkään sovi unohtaa Areiopagi-podcastia, jossa Aku Visala, Lari Launonen ja kumppanit pohtivat uskonnon, tieteen ja filosofian kysymyksiä.

Lopuksi

Tässä on nyt siis annettu vinkkejä podcastien ihmeelliseen maailmaan ja tekemistä tuntikausiksi, jos korona-aika jostain syystä alkaisi käydä tylsäksi. Ei kannata tuhlata tätä arvokasta aikaa. Monet ovat varmasti ajatelleet esimerkiksi lukevansa Raamatun ”sitten joskus, kun on aikaa” – no nyt sitä on! Ja meillä on vielä uunituore UT2020-käännös, joten kielikään ei ole raskasta eikä vaikeasti ymmärrettävää.

Tekosyitä ei enää ole. Hyvät oppaat ovat silti tarpeen, ja siksi olen pyrkinyt kutsumaan koronakalenteriin vieraiksi huipputyyppejä kutakin Luukkaan lukua valottamaan. Mutta olen vain raapaissut pintaa. Ehkä lukijoidemme joukossa on paljon edistyneempiä podcast-maailman tuntijoita ja haluaisitte jakaa omat suosituksenne? Mitä itse olet nyt adventin aikana kuunnellut, millä eväillä vamistaudut jouluun ja uuteen vuoteen 2021?

3 comments

  1. Kiitos hienosta listasta ja joulukalenterista! Osastosta ”mielenkiintoista tietoa tai hengellis-teologisia rakennusaineita tulee mieleen muutama koti- ja ulkomainen lisä (kaikki löytyvät annettujen linkkien lisäksi myös muista palveluista):

    – Ortodoksisesta maailmasta, Athosvuoren Ksenofontoksen luostarin (ja Itä-Suomen yliopistossa opettavan) pappismunkki Damaskinoksen podcast. Podcastissaan Damaskinos mm. puhuu ortodoksisesta perinteestä melko traditionaalisesta kreikkalais-athoslaisesta näkökulmasta, vastaa kuulijoiden kysymyksiin ja lukee otteita Filokaliasta. Sisältö voi olla läntiselle ei-munkkiskuulijalle (paitsi ehkä Athosvuorella säännöllisesti käyville ortodokseille) eksoottista ja paikoin haastavaa, mutta se on toisaalta juuri sellaisena usein kiehtovaa ja erilaisia näkökulmia avaavaa. https://open.spotify.com/show/4U9QbZQ0kBVKoiSeRCmSTP

    – Toista kotimaista osaaville Teologiska rummet, Ruotsin yleisradion P1:n aiempi teologian erikoisohjelma. Myös mainio Filosofiska rummet erikoistui muutaman kerran vuodessa teologisiin kysymyksiin ja kutsui lähetykseen mielenkiintoisia asiantuntijavieraita. Lisää jaksoja ei tällä hetkellä tule, mutta vanhat voi kuunnella toistaiseksi. Katolisesta näkökulmasta kiinnostavia puhujia ovat varmaan ainakin uppsalalainen jesuiittaisä ja -professori Ulf Jonsson ja dominikaanisisar Madeleine Fredell. Ohjelman valitettavasti viime vuonna edesmennyt tuottaja Peter Sandberg sai pitkälti tästä ja muista ohjelmistaan Uppsalan yliopiston teologian kunniatohtorin arvon. https://sverigesradio.se/teologiskarummet

    – The Argument, New York Timesin kolumnistien Frank Bruni, Ross Douthat ja Michelle Goldberg keskustelupodcast. Jos Yhdysvaltain politiikkaan ei ole kuluneena vuotena täysin kyllästynyt, tässä podcastissa kyetään hienosti sivistyneeseen keskusteluun erimielisten ihmisten kesken eikä toisaalta säästellä keskustelijoiden ”omiakaan” osapuolia kritiikiltä. Koska kyseessä on Yhdysvallat, uskontoakin sivutaan toisinaan. https://www.nytimes.com/column/the-argument

    Tykkää

  2. Kiitos tästä artikkelista! Todella hienoa lukea ja kuunnella katolilaisesta uskosta ja siihen liittyvistä aiheista suomeksi. Itseäni kiinnostaisi kovasti kuulla myös Suomessa asuvien katolilaisten naisten ääniä. Toivottavasti voit haastatella myös heitä joku päivä. Kaunista joulun odotusta sinne koti-Suomeen täältä Coloradosta!

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.