Paasto alkaa kaartua loppua kohti, pääsiäinen häämöttää. Paaston logiikkaan kuitenkin kuuluu, että katumuksen ja kääntymyksen intensiteetin tulisi oikeastaan vain nousta loppua kohden. Vielä ei siis kannata heittää pyyhettä kehään, paasto kannattaa käyttää loppuun saakka hengelliseksi hyödykseen.

Jotta se onnistuu, kannattanee pitää kirkkaana mielessään, miksi paastoamme. Ja koska paasto suuntautuu kohti pääsiäistä, sen oikean luonteen ymmärtämiseksi lienee hyvä palautella mieleen, mistä pääsiäisessä on kysymys. Siihen meitä auttaa tällä kertaa artisti Juha Tapio.

Juha Tapio on, kuten tunnettua, pitkän ja kunniakkaan uran tehnyt suomalainen poplaulaja. Hän aloitti uransa gospelartistina, mutta otti myöhemmin genreen etäisyyttä, koska ei kokenut herätyskristillisten piirien ”ehdottomia kantoja” ja ”varmoja mielipiteitä” omikseen. Seurakuntalaisen haastattelussa hän kertoo, ettei ole kuitenkaan menettänyt uskoaan, ja että kääntyy edelleen ”sen saman Vapahtajan puoleen, joko tietoisesti tai tiedostamatta”. Usko on nyt laulujen ”sisällä, ei etulinjassa”.

Ja totta onkin, että tarkkaavainen kuulija voi löytää – ainakin joistakin – Tapion lauluista kristillistä evankeliumia ikään kuin ”maallisella kielellä”. Siinä on etunsa kristityllekin – parhaimmillaan ilosanoma voi aueta uudella, tuoreella tavalla, kun se kuoritaan esille liiankin tutuksi tulleen ”kaanaankielen” alta.

Olet rakastettu!

Erityisesti tässä suhteessa ovat mieleeni on jääneet kaksi Tapion biisiä: Rakastettu (sanat ja musiikkivideo) ja Sinun vuorosi loistaa (sanat ja musiikkivideo). Molemmat on ilmeisesti julkaistu vuonna 2015 samassa albumissa Sinun vuorosi loistaa.

Rakastettu on mystinen, balladinomainen tarina miehestä, jonka kulissit ja ylpeä vahvuus romahtavat ja joka jättää taakseen ”kaupungin valot ja voittamisen”. Hän saapuu jonnekin, ”ui jääkylmässä järvessä” ja kaatuu ”suorilta jaloilta vuoteeseen”. Unessa tapahtuu kuitenkin jotain yllättävää. Kaikki ei romahdakaan vaan hän löytää uudelleen todellisen itsensä, intiimin herkkyytensä ja aitoutensa:

”Jätin ikkunan auki

tuoksua mullan ja maan

vielä hetken järvellä vilkkuu

tähtiä valkeanaan

Kun on riisuttu kaikki

ihmeen hyvä minun on

eipä tarvitse mitään

mies tarpeeton.”

Samalla hän kuulee lempeän äänen, joka kuiskaa:

”Älä pelkää, älä pelkää,

sinä et pääse putoamaan

Rakastettu on oikea nimesi

ja tulee nimenäsi olemaan.”

Sinun vuorosi loistaa!

Sinun vuorosi loistaa on puolestaan herkkä ja valoisa tsemppauslaulu. Laulaja ihmettelee, ”kuka opetti sua, maata kohti katsomaan, että parempi ois, varovasti rakastaa”. Hän toivoo kuulijan löytävän todellisen itsensä ja persoonansa kukoistuksen:

”Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan

Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan

Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua

Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua

Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa

Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi

Anna sateen huuhtoa surusi, anna tuulen helmoja nostaa

Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa.”

Kristillistä tulkintaa

Molempia lauluja voi epäilemättä oikeutetusti kuunnella myös maallisina rakkauslauluina. Eivätkä kristillinen ja sekulaari tulkinta suljekaan toisiaan pois, koska klassisen analogia entis-opin mukaisesti kaikki vilpitön rakkaus heijastaa jollain tavalla myös Jumalaa, joka on Rakkaus itse.

Samalla molemmat laulut osuvat uskomattoman hyvin pääsiäissalaisuuden ytimeen. Jos jokin on Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen sanoma niin juuri se, että meidän ei tarvitse pelätä, ”me emme pääse putoamaan”, koska me olemme rakastettuja. ”Rakastettu” on jokaisen meistä ”oikea nimi”, aidoin identiteetti! Kuten trappisti-isä Thomas Merton asian kiteyttää: ”Syvin havainto itsestäni on: olen joku, jota Kristus rakastaa.”

Epätoivon oppi ja ilosanoma

Samalla todellisuudessamme vaikuttaa ”joku”, joka yrittää jatkuvasti opettaa ”meidät katsomaan maata kohti”, ”rakastamaan varovasti” tai jättämään sen mieluiten kokonaan väliin. Se yrittää uskotella meille, että olemme rumia ja arvottomia olentoja, joita kukaan ei voi oikeasti rakastaa ja että todellisuus on siksi vaarallinen ja turvaton paikka.

Tilalle se tarjoaa erilaisia rakkauden korvikkeita ja vääristymiä: ”Jos esität, valehtelet ja teet itsestäsi oikein erityisen, voit ehkä kokea jotain rakkauden tapaista. Tai ehkä voitkin kokea täydellisen rakkauden hallitsemalla ja kontrolloimalla täydellisesti jotakuta toista ihmistä. Tai jos haalit itsellesi mahdollisimman paljon rahaa ja valtaa, voit ehkä tehdä itsestäsi niin riippumattoman, ettet tarvitse rakkautta. Tai yritä kokea niin paljon kaikkia mahdollisia aistinautintoja, että sisimpäsi rakkaudentarve turtuu…” Tätä ”jotakuta” kristillinen traditio kutsuu Saatanaksi, Jumalan vastustajaksi.

Vastine saatanan epätoivon oppiin on Jeesuksen tyhjältä haudalta liikkeelle lähtenyt evankeliumi, ilosanoma: miksi tyytyisit surkeisiin korvikkeisiin, kun olet jo rakastettu, tässä ja nyt? Miksi olla luotujen ja katoavien asioiden orja, kun voi Jumalan avulla olla niiden herra ja nauttia niistä aidosti hyvyyden ja rakkauden kontekstissa?

”Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää!” (Jes. 55:2-3)

Eli Juha Tapiota mukaillen: miksi jäädä kynnykselle seisomaan ja seinänvierustoja mittailemaan, kun voi kutsuvieraana astua sisälle valon ja rakkauden juhlaan? Jos näkisimme itsemme sellaisena kuin Jumala meidät näkee, emme enää koskaan pitäisi itseämme rumina ja arvottomina. Pääsiäinen kertoo siitä, kuinka paljon Jumala on valmis maksamaan kuullakseen kuinka meidän ilomme soi ja nähdäkseen, kuinka meidän valomme loistaa eläessämme hyvyyden, totuuden ja rakkauden elämää!

Farisealaisuuden vaara

”Uskovaiselle” edellä kuvatut maailman viettelykset voivat, ainakin radikaaleissa muodoissaan, tuntua melko kaukaisilta. Meitä lähempänä on ehkä kuitenkin toinen vaara, joka voi myös todella tehokkaasti jättää meidät rakkauden juhlissa ”kynnykselle seisomaan”. Ainakin päätellen siitä, kuinka huolestunut Jeesus on siitä evankeliumeissa. Se on farisealaisuus.

Voi käydä niin, että omaksumme kristityn identiteetin, mutta emme uskallakaan täysin antautua Jumalan rakkaudelle. Sen sijaan lankeamme ajattelemaan, että kristinuskon idea on nimenomaan piiloutua, pelätä, murjottaa ”maailman pahuutta” ja paheksua muiden heikkouksia. Rakastamista tärkeämpää on välttää virheitä.

Sen sijaan, että ottaisimme vastaan sen ”elämän ja yltäkylläisyyden”, joka Jeesus on (Joh. 10:10), pelkäämme elämää ja seuraamme sitä sivusta. Jos näin on päässyt käymään, tarvitsemme aivan yhtä paljon kuin muutkin ylösnousemusilon kehotusta: ”Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa, anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi…”   

Ennen pääsiäistä paasto

Pääsiäinen – Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus – kertoo, millainen huikaiseva hyvyyden, rakkauden ja ilon potentiaali meidän elämäämme sisältyy. Ottamalla pääsiäissalaisuus vastaan meillä on mahdollisuus aktualisoida tuo potentiaali eli tulla pyhiksi ihmisiksi. Jotkut kirkkoisät sanoivat asian niinkin vahvasti, että meillä on mahdollisuus tulla jumaliksi Jumalassa.

Se ei tapahdu kuitenkaan automaattisesti. Kuten Juha Tapion biiseissä: äänen, joka kertoo, että ”rakastettu on oikea nimesi”, voi kuulla vasta, ”kun on riisuttu kaikki”. Juhliin voi tulla sisälle vasta, kun ei enää piiloudu eikä jää kynnykselle seisomaan tai seinän viertä kulkemaan. Siksi pääsiäistä edeltää paastonaika. Jotta voi ottaa vastaan Rakkauden, rakkauden surkeat korvikkeet täytyy päästää käsistään.

Tehdään se nyt. Ei huomenna, ei ensi viikolla tai vuoden päästä vaan nyt. Tai jollemme voi päästää korvikkeista saman tien irti, aloittakaamme nyt ainakin prosessi, joka lopulta johtaa, jos siitä kiinni pidämme, hyvään lopputulokseen. Ettei meidän elämämme tilaisuus menisi sivu, ettei sen todellinen päämäärä jäisi toteutumatta. Koska niinkin voi todella käydä.